Nato toimii paljolti jäsenmaidensa kautta, harvemmin Natona. Suomi ja Ruotsi ovat tulleet liittolaispöytään jäädäkseen, Bukarestissa on ensi kertaa ulkoministerien vuoro.
Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg piti tiedotustilaisuuden Brysselissä Bukarestin ulkoministerikokouksen alla. Kuva: Kenzo Tribouillard / AFP
STT, Niilo Simojoki
Naton kutsuttua Suomen ja Ruotsin jäseniksi maat pääsivät tarkkailijajäseninä mukaan sotilasliiton pöytään, vaikkakin ilman äänioikeutta. Pekka Haavisto (vihr) edustaa Suomen ensimmäistä kertaa Naton ulkoministerikokouksessa Bukarestissa tiistaina ja keskiviikkona.
Turkin ja Unkarin puuttuvia ratifiointeja joudutaan odottamaan näillä näkymin ensi vuoteen, mutta jotain peruuttamatonta on jo tapahtunut: Natossa ei ole mekanismia tarkkailijajäsenyyden perumiseksi eli Suomi ja Ruotsi ovat siis jo tulleet Naton varsinaiseen liittolaispöytään jäädäkseen.
Nimettömänä pysyvä diplomaattilähde Natossa arvioi kantojen Turkissa jonkin verran pehmentyneen Suomen ja Ruotsin jäsenyyksien suhteen. Hänen mukaansa on kuitenkin harhaluulo, että suurin Nato-maa Yhdysvallat voisi halutessaan saada Turkin helposti – kepillä tai porkkanalla – toteuttamaan ratifioinnit. Sellaista ihmelääkettä ei hänen mukaansa ole edes Washingtonissa.
Turkki ei ole tähänkään saakka tunnetusti esimerkiksi arastellut hankkia venäläisiä ilmatorjuntaohjuksia tai iskeä Yhdysvaltain liittolaisia vastaan Pohjois-Syyriassa, vastoin Yhdysvaltain tahtoa.
STT:n tapaaman diplomaattilähteen mukaan Natossa vaalitaan puolustusliitolle erittäin tärkeää yksimielisyyttä, mikä merkitsee sitä, ettei jäsenmaiden sisäisiin asioihin ole tapana puuttua. Periaatteena on ollut ”no name no shame”, eli jäseniä ei julkisesti arvostella ja nolata, vaikka täysin eri mieltä oltaisiinkin.
Diplomaattilähde muistuttaa, ettei Nato ole mikään EU. Viimeksi mainitun piirissä joudutaan tekemään päätöksiä laajasta kirjosta muun muassa taloudellisia kysymyksiä, mikä on omiaan johtamaan avoimiin erimielisyyksiin. Natossa fokus on rajatummassa määrässä konkreettisempia asioita.
Natossa myös edellytetään yksimielisyyttä kaikissa päätöksissä. Kääntäen ilmaisten yksittäinen jäsenvaltio voi halutessaan estää jonkin asian etenemisen hyvinkin varhaisessa teknisessä vaiheessa.
On myös jonkinlainen näköharha, että toimijaksi mielletään usein Nato, vaikka kyseessä ovat todellisuudessa jäsenmaiden itsenäiset tai kahdenväliset päätökset: Ukrainaa ovat aseistaneet yksittäiset Nato-maat (toki Naton myötävaikutuksella) ja esimerkiksi Baltian maiden Naton ilmavalvonnassa päivystysvuorot pyörivät jäsenmaiden keskenään sopimalla tavalla, ei Naton ohjeistamana.
Viimeksi perjantaina Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg muun muassa totesi, että mahdollinen päätös lähettää edistyneitä Patriot-ilmatorjuntaohjuksia Saksasta Puolan sijasta Ukrainaan on kyseisten jäsenmaiden itsensä päätettävissä.
Naton kuuluisa viides artiklakin toteaa, että hyökkäyksen kohteeksi joutunutta maata avustetaan ”erikseen ja yhdessä”.
Turkin vastahanka Suomen ja Ruotsin jäsenyyksien ratifioinneille on herättänyt sekä hämmennystä että jopa pahennusta, koska Turkin kurdikysymys on niin irrallaan Suomen ja Ruotsin historiallisten jäsenhakemusten perusteista eli Venäjän kasvaneesta uhasta naapureilleen.
Turkin toimien ei pitäisi kuitenkaan olla yllätys. Vain pari vuotta sitten 2019–20 Turkki jarrutti Natossa Puolaa ja Baltian maita koskevan puolustussuunnitelmien hyväksymistä. Perustelut kuulostavat täysin identtisiltä nykypäivään verrattuna:
– Naton täytyy toimia aloitteellisesti terroristijärjestöjä vastaan. Edellytämme liittolaisiltamme vahvaa yhteistyötä meidän (Turkin) kohtaamiamme uhkia vastaan, presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoi joulukuussa 2019 Naton 70-vuotisjuhlakokouksen alla.
Tuolloinkin kyse oli samoista kurdijärjestöistä kuten nyt, esimerkiksi Syyriassa toimivasta YPG:stä, jonka luokittelemista terroristijärjestöksi Turkki liittolaisiltaan vaati. Ironista kyllä, Turkin kurdeihin liittyvien vaatimusten haitalliset sivuvaikutukset näyttävät tälläkin kertaa suuntautuvan Naton itäiseen etulinjaan.
Liettuan ulkoministeri Gabrielius Landsbergis sanoi Financial Times -lehdelle perjantaina, että Suomen ja Ruotsin jäsenyyksien toteutuminen koskee myös mitä suurimmassa määrin kolmea Baltian Nato-maata sekä muita Pohjoismaita.
– Me olemme kaikki kytköksissä toisiimme, Landsbergis tiivisti.
Hänen mukaansa Turkin hangoittelu viivästyttää tarpeellisia keskusteluja sotilaallisesta yhteistyöstä Itämeren alueella.
Reilu vuosikymmen sitten Turkki myös vastusti tanskalaisen Anders Fogh Rasmussenin valintaa Naton pääsihteeriksi, koska tämä oli puolustanut pääministerinä ollessaan Muhammad-pilakuvien julkaisua tanskalaislehdessä.
Oma lukunsa Naton ja Turkin suhteissa oli vuosi 2016, jolloin Turkissa tehtiin epäonnistunut vallankaappausyritys. Sen jälkeen päädyttiin tilanteeseen, jossa monet Natossa työskennelleet turkkilaisupseerit hakivat turvapaikkaa asemamaistaan.
Tämän viikon Bukarestin ulkoministerikokouksessa Suomen ja Ruotsin jäsenyydet eivät ole muodollisesti asialistalla, sen sijaan tarkoituksena on puhua ensi sijassa Ukrainasta ja Kiinasta. Historiallisia jäsenhakemuksia tuskin kuitenkaan sivuutetaan täysin, kiirehtihän pääsihteeri Stoltenberg Suomelta ja Ruotsilta puuttuvia ratifiointeja ministerikokousta pohjustaneessa lehdistötilaisuudessaan perjantaina.