Näyttelijä Irina Björklund ryhtyi puoliomavaraiseksi – nimeää kaksi arkista tuotetta, joihin jokainen voisi kaupassa kiinnittää huomiota

Irina Björklund on asunut perheineen Ranskassa lähes kymmenen vuotta. Sekä siellä että kesinä Porvoon saaristossa hän on huomannut, mitä luonnolle on hänen omana elinaikanaan tapahtunut. Tuntui, että jotain oli tehtävä.

Jotain pitää tehdä.

Ajatus voimistui Irina Björklundin mielessä koronan aikana kotona Etelä-Ranskassa.

Freelance-taiteilijan työt olivat pandemian takia vähentyneet, ja hän oli napannut pojaltaan luettavaksi David Attenborough’n tuoreen teoksen Yksi elämä, yksi planeetta. 96-vuotias Attenborough on maailman ehkä kuuluisin luontodokumenttien tekijä, ja kirjassaan hän käy läpi sitä, miten paljon maapallon ilmasto ja luonto ovat muuttuneet hänen elinaikanaan. Villi luonto on alle sadassa vuodessa supistunut puoleen.

Mutta Attenborough kirjoittaa myös siitä, mitä me ihmiset voimme ilmastonmuutokselle tehdä.

– Kirjan lukeminen oli ahaa-elämys. Ryhdyin pohtimaan, mitä luonnolle on oman elämäni aikana tapahtunut, 49-vuotias Irina Björklund sanoo.

Irina kasvoi suomalaisessa saaristomaisemassa. Siellä hän heräsi kesäaamuisin aikaisin lokkijoukkojen kirkunaan ja samoili kosteissa, monimuotoisissa metsissä.

– Haluaisin kovasti, että lapsenlapsenlapsenikin saisivat kokea ne samanlaiset, vehreät metsät, ettei kävisi niin, että jäljellä olisi enää pelkkää puupeltoa.

Motivointia, ei syyllistämistä

Irina viettää yhä edelleen perheineen kesät Porvoon saaristossa. Viime aikoina hän on kiinnittänyt huomiota siihen, että lokkien kuoron sijaan kirkuu ehkä vain yksittäinen lokki. Puupelto tai talousmetsä on nykyään Suomen yleisin metsätyyppi luonnonmetsän sijaan. Talousmetsässä kasvaa samanikäistä, istutettua puuta, eikä se ole lajistoltaan läheskään niin monipuolinen kuin luonnonmetsä on.

Metsien suojelu on yksi niistä kohteista, joihin Irina ohjaa varoja viimeisimmästä taideprojektistaan. Ilmastonmuutoksen ja Attenborough’n kirjan inspiroimana lähti versomaan ajatus, mitä muutoksia hän voi itse tehdä omassa arkielämässään ilmaston hyväksi. Ja ajatuksesta versoi myös toinen: taiteilijana hän voi ehkä inspiroida muita miettimään samoja asioita, ja ennen kaikkea toimimaan ilmaston hyväksi.

– Haluan motivoida, en syyllistää. Me kaikki voimme tehdä pieniä muutoksia arjessa.

Valokuvaaja-muusikko Janne Haaviston ja graafikko Yann Chapus’n kanssa syntyi monikielinen kirja, jossa on Björklundin kirjoittamia haikuja sekä eri ihmisten luontomuistoja ja arkisia ekovinkkejä ympäri maailman. Haikuja ihmiskunnalle -kirjaan (Viisas elämä) liittyy myös levyllinen musiikkia sekä julkaisukonsertti Pikku-Finlandiassa.

Kirjasta ja konsertista saaduilla rahoilla istutetaan puita One Tree Planted -järjestön kautta ja suojellaan suomalaista metsää Luonnonperintösäätiön kautta.

Puista ja suomalaisesta metsästä muistuttaa myös Pikku-Finlandia, paikka, jossa Irina projektistaan kertoo. Mahtipontisen marmori-Finlandian remontin ajaksi Töölönlahden rannalle Helsingin keskustan kupeeseen on rakennettu puu-Finlandia, jonka rakenteissa on käytetty suomalaisia mäntyjä sellaisinaan, oksineen. Paikassa on suomalaisella designilla sisustettu kahvila-ravintola sekä konsertti- ja kokoustiloja.

Sisällä tuoksuukin puu.

Irina maistaa kahviaan ja sanoo pohtineensa puheita siitä, antavatko puunistutusprojektit luvan kaataa entistä enemmän metsää.

– Mutta ei sekään auta, ettei puita istuteta lisää. Kunhan niitä istutettaisiin mahdollisimman monimuotoisesti.

Hän on myös huomannut, kuinka paljon helpompaa Suomessa on huolestua sademetsien kuin omien metsiemme puolesta. Ihminen lipsahtaa helposti ajattelemaan, että ilmastolle tehdään pahaa jossakin kaukana muualla.

– Ymmärrän kyllä, että metsäteollisuus on tärkeää Suomessa, mutta kyse on myös siitä, miten hakkuut tehdään.

Kahvista puheen ollen, se on myös suomalaisille läheinen, arkinen asia vähän niin kuin metsäkin, ja se oli yksi niistä ensimmäisistä asioista, jonka ilmastoystävällisyyteen Irina itse kiinnitti huomiota arjessaan.

– Olin juonut vuosia samanmerkkistä kahvia, kunnes vaihdoin sen Reilun Kaupan ilmastoystävällisempään merkkiin. Sama koskee esimerkiksi banaaneja. Ne ovat tällaisia pieniä arjen vivahteita, joita voi itse muuttaa.

Millä sitä talonsa lämmittäisi?

Irina Björklund on asunut taiteilijamiehensä Peter Franzénin ja heidän lapsensa kanssa Ranskassa melkein kymmenen vuotta. Ranskassa he asuvat ”ihan maalla”, pienessä eteläranskalaisessa kylässä, ja naapurustossa asuu muitakin luovilla aloilla työskenteleviä ihmisiä.

Myös heidän kanssaan Irina on käynyt ilmastokeskusteluja, eikä vähiten siksi, että jälleen viime kesänä Ranskaa piinasivat laajat ja sitkeät metsäpalot.

– Etelä-Ranskassa kaadettiin satoja vuosia sitten rehevät tammimetsät ja tilalle istutettiin nopeasti kasvavaa mäntymetsää. Sen aluskasvillisuus on köyhää ja kuivaa, ja sellainen metsä palaa helposti.

Ranskassa käytetään yhä asuntojen lämmityksessä usein maakaasua, niin tähän asti Björklundinkin kotona kylminä, kosteina talvikuukausina. Nyt lämmitys lähtee vaihtoon, maakaasu kun on paitsi fossiilinen, myös Eurooppaan Venäjältä tuotu polttoaine. Perheessä on pohdittu paljon sitä, mikä olisi kaasulle paras vaihtoehto.

– Ranskassa ollaan aika paljon jäljessä Suomea lämmitysvaihtoehdoissa. Olemme käyneet tasapainoilua sen suhteen, mikä olisi vähiten huono vaihtoehto. Olisivatko ne aurinkopaneelit, ovatko sitten nekään kovin ekologiset? Maalämpö ei taas välttämättä onnistu siellä maaperässä. Vai olisiko vesi-ilmalämpöpumppu kuitenkin se paras vaihtoehto?

Mutta kierrätyksen, tai ainakin sen kätevyyden, suhteen Ranskassa ovat asiat ainakin himpun verran paremmin. Suomessa saaristossa ollessaan Irinan on ollut vaikea löytää muovinkeräyspistettä. Ranskassa kaikki kierrätettävä jäte laitetaan yhteen astiaan erilleen sekajätteestä, ja se lajitellaan vasta määränpäässä.

Muovia Irina on ryhtynyt myös välttämään siinä, missä pystyy. Shampoota ja saippuaa hän ei osta muovipullossa, vaan paloina.

Perheellä on Ranskassa eläimiä, kuten kanoja ja vuohia. Niidenkin ruokkimisen ekojalanjälkeä Björklund on miettinyt.

– Ranskassa on ihan mahdotonta löytää kananrehua, jossa ei olisi soijaa. Olen vain päättänyt, etten osta sitä, ja kehittelen nyt omia rehusekoituksia.

Irina ei pidä ajatuksesta, että soijaa kasvatetaan ”meidän ruuan ruokkimiseen”. Soijan viljelyn takia kaadetaan valtavasti metsiä. Lihansyönnin vähentäminen on tutkimusten mukaan yksi tehokkaimpia ilmastotekoja, joita yksittäinen, ympäristöstä huolestunut ihminen voi tehdä.

– On pienempi paha, kun soijaa viljellään suoraan ihmisten ruuaksi.

Mikään suuri lihansyöjä Irina ei ole koskaan ollut. Munat tulevat omista kanoista, ja kalaa ostaessa hän katsoo, että se on kestävästi kalastettu.

Lähiluonnosta hän poimii villiparsat, villitimjamit ja -rosmariinit. Kallionapalehti (umbilicus rupestrirs) on herkullinen salaattiaines, vähän kuin endiivi.

– Kerään Suomen luonnosta myös teeainekset, kuten mesiangervoa, siankärsämöä ja lehmuksenkukkaa. En ole moneen vuoteen ostanut kaupasta teetä.

Irina Björklund tietää, ettei kaikilla ole mahdollisuuksia samanlaiseen puoliomavaraiseen elämään. Hän haluaakin kannustaa tarkkailemaan nimenomaan omaa elämää ja löytämään itsestään rohkeutta muuttaa sen, minkä voi. Ja ennen kaikkea hän haluaa luoda uskoa siihen, että omilla teoilla on merkitystä.

– Mitä minä yksilönä teen arjessa? Mikä on se juttu, mitä toistan arjessa ja mikä ei ole kauhean ekologista? Ja miten voisin sitä muuttaa.

Kauppaan vain kerran viikossa

Isoimmat siivut suomalaisten hiilijalanjälkeen aiheuttavat asuminen lämmityksineen sekä liikkuminen. Sen jälkeen kun Irina muutti perheineen takaisin Eurooppaan Yhdysvalloista, jossa he asuivat toistakymmentä vuotta, lentäminen on huomattavasti vähentynyt.

– Suurin syntini sen suhteen on, että lennän kerran vuodessa kesäksi Suomeen ja takaisin. Punnitsen aina tarkasti, onko yksittäinen työreissu lennon arvoinen.

Myös autolla hän ajaa niin vähän kuin mahdollista. Kauppareissu tehdään kerran viikossa. Ekologisia konetiskitabletteja hän joutui kesällä hakemaan kerran kauempaa kuin lähimmästä kaupasta.

Ilmastokriisi on se yhteiskunnallinen asia, jonka Björklund on kokenut niin tärkeäksi, että haluaa puhua siitä julkisesti ja vaikuttaa siihen myös taiteellaan. Pitkän uran myötä ylipäätään on tullut tärkeämmäksi, että työt tuntuvat itselle merkityksellisiltä.

Yksi sellainen työ on ollut poliittinen draamasarja Rauhantekijä, jossa Irina Björklund näyttelee rauhanneuvottelija Ann-Mari Sundellia. Sen ensimmäinen tuotantokausi ilmestyi Ylellä kaksi vuotta sitten, ja sarja saa jatkoa. Kaksi vuotta sitten ilmestyneen Barely Ann-Mari -levyn myynnillä Irina tukee myös kansainvälistä rauhantyötä. Musiikin tekeminen ja esittäminen ovat olleet Irinalle tärkeitä jo pitkään.

– Siksi varmaankin japanilainen haiku tuntui muotona haasteellisuudestaan huolimatta aika luontevalta, hän pohtii uuden aluevaltauksensa, kirjan, runojen muotoa.

– Olen kirjoittanut lauluja, joten siirtymä runoon ei ollut niin iso.

Tämänkaltaiset monitaiteelliset projektit ovat Irina Björklundille erittäin mieluisia töitä. Projekti huipentuu konserttiin Pikku-Finlandiassa 24.9.

Ja tietenkin kaikessa on otettu ympäristö huomioon. Kirja on painettu kierrätyspaperille, ja sen rinnakkaisteoksen, Plant a Seed -levyn musiikki julkaistaan kierrätetyllä vinyylilevyllä.

Ole rohkea

silmiin katso luontoa

voit sen elvyttää.

(Irina Björklund: Haikuja ihmiskunnalle)