Näyttelyt | Iloinen 1920-luku herää henkiin ruotsalaisessa suurnäyttelyssä, jossa on oma huone jumalaiselle Greta Garbolle

Swedish Grace -tyylisuuntaus on jäänyt Ruotsissa varjoon. Puutetta paikkaa huolellisesti Tukholman Nationalmuseumin jättinäyttely.

Tukholma

Kun kiertelee näyttelyssä, joka esittelee iloiseksi sanotun 1920-luvun kulttuuria, katsoja tietää hyvin, että iloa kesti vain hetken verran. 1930-luvulla puhalsivat toiset tuulet.

Iloinen 1920-luku tuli kyllä tarpeeseen. Takana oli maailmansota ja pandemia. Ruotsissa espanjantauti oli vienyt 40 000 ihmisen hengen, Suomessa noin 20 000:n. Suomen sisällissodan kaltaista tragediaa ei länsinaapuri joutunut kokemaan, mutta ensimmäisen maailmansodan jäljet näkyivät sielläkin. Kevät 1917 oli esimerkiksi levoton, maassa oli nälkälakkoja ja mellakoita.

Ja sitten voitiin elää vapaammin. Mielikuva vuosikymmenestä liittyy polkkatukkaisiin, emansipoituneisiin naisiin, jazzmusiikkiin, ovien aukomiseen Eurooppaan, teollistumiseen, vapautuviin tunnelmiin.

Ruotsissa aikakautta hallitsi tyylisuuntaus, jonka nimi on monelle uppo-outo: Swedish Grace. Art decon ruotsalaisversio ammensi klassismista ja korosti laatua ja käsityöläisyyttä.

Tukholman Nationalmuseumin ulospanoltaan komea Swedish Grace -näyttely kertoo laajasti vuosikymmenestä, josta muodostui Ruotsille voitokas erityisesti muotoilun saralla. Mutta se kertoo myös tyylisuuntien kaksintaistelusta, jossa tämän perinteeseen nojaavan suuntauksen taisteluparina oli modernismi.

Swedish Grace -nimen keksi 1920-luvun ruotsalaista arkkitehtuuria ja muotoilua kuvaamaan vuonna 1930 brittikriitikko Philip Morton Shand. Hän kirjoitti artikkelin suuresta Tukholma-näyttelystä eli vuoden 1930 Stockholmsutställningistä englantilaiseen The Architectural Review -lehteen.

Swedish Gracen lippulaivoja olivat vuonna 1923 valmistunut Tukholman kaupungintalo (arkkitehti Ragnar Östberg), pyöreä kaupunginkirjasto (1928, Gunnar Asplund), konserttitalo Hötorgetin kupeessa ( Ivar Tengbom, 1926) ja niin sanottu Tulitikkupalatsi, Tändstickspalatsen (Tengbom, 1928). Viimeksi mainitun rakennutti tulitikkubisneksellä rikastunut finanssijättiläinen Ivar Kreuger, jonka omaisuus suli sittemmin ja iloinen 20-luku tuli tiensä päähän. Kreuger löydettiin kuolleena Pariisin-asunnostaan pistooli vierellään vuonna 1939.

Swedish Grace näkyy arkkitehtuurin ohella myös lasitaiteessa, huonekalusuunnittelussa, vaatteissa, elokuvissa… Yltäkylläistä ja toivoa täynnä olevaa aikaa säestivät jazz ja revyyt ja uusien elokuvateattereiden tähdet. Pub-tavaratalosta näyttelijäkouluun bongattu nuori Greta Gustafsson aloitti tiensä kohti kansainvälistä menestystä ja Hollywoodia, pian nimellä Greta Garbo.

Garboon (1905–1990) liittyy olennaisesti myös suomalaissyntyinen herra, nimittäin näyttelijä ja ohjaaja Mauritz Stiller (1883–1928). 45-vuotiaana tuberkuloosiin kuolleesta Stilleristä on näyttelyssä myös dandymainen muotokuva. Suomessa Stilleristä on kertonut toimittaja Ruben Stiller, joka eläytyi isosetänsä elämään dokumentissa Stiller, Garbo ja minä (1988), jonka ohjasivat Claes Olsson ja Alvaro Pardo.

Jumalaisen ja ”suuren yksinäisen” määrittelyn saaneelle, yksityiselämänsä tiukasti omanaan pitäneelle Garbolle on näyttelyssä omistettu oma huone. Sen seinillä on valokuvakavalkadi sekä otteita muutamista tähden elokuvista, esimerkiksi juuri Stillerin ohjaamasta mykkäelokuvasta Gösta Berlingin taru (1924).

Suomi-viitteitä näyttelyssä ei liiemmin tule esille, mutta esillä on esimerkiksi kuulun sisustusliikkeen Svenskt Tennin perustajan Estrid Ericsonin muotokuva vuodelta 1924. Sen maalannut Tyra Lundgren työskenteli paljon myös Arabialle Suomessa. Lundgrenin keramiikkaa on esimerkiksi Kyösti Kakkosen kokoelmissa.

Siinä missä Suomen kansainvälinen muotoilumaine on pitkään nojannut suuriin menestyksiin 1930-luvulla aloitetuissa Milanon triennaaleissa.

Lue lisää: Taiteilijat, kansallissankarit

Ruotsalaiset aloittivat henkseleiden paukuttelun jo 1920-luvulla, erityisesti Pariisin vuoden 1925 suuren taide- ja taideteollisuusnäyttelyn eli maailmannäyttelyn ansiosta.

maailmannäyttelyn suurin ponnin oli edistää kotimaan taidetta ja teollista muotoilua. ”Ranskalaiset arkkitehdit ja muotoilijat huomasivat nimittäin, että saksalaiset olivat ottaneet alalla huolestuttavia edistysaskeleita”, kirjoittavat Alice Cousin ja näyttelyn kuratoinut Nationalmuseumin kokoelmapäällikkö Cilla Robach perusteellisessa näyttelyjulkaisussa, joka valottaa esinekulttuuria laajemminkin aikakautta..

Pariisin näyttelyyn tuotavilta esineiltä ja tuotteilta edellytettiin moderniutta. Ruotsissa moderneja asioita oli tuotu vastikään esiin suuressa Göteborgin näyttelyssä, joten voitontahdolle oli luotu pohja.

”Meidän tulee, kuten kaikissa kansainvälisissä kilpailuissa, voittaa itsemme”, julistettiin Svenska Slöjdföreningens Tidskrift -lehdessä vuonna 1924.

Ruotsi saikin ylettömät määrät palkintoja: 31 grand prix’tä, 44 kultamitalia, 38 hopeamitalia, 14 pronssia ja yhteensä yli 40 kunniakirjaa ja -mainintaa, ja sijoittui mitaleissa laskien toiseksi heti isäntämaan Ranskan jälkeen.

(Suomikin osallistui, riitelyn jälkeen, ja vei esille muun muassa ryijyjä. Menestys oli vaatimatonta.)

Suurimpiin voittajiin kuului ruotsalainen lasimuotoilu. Näyttelyn loppuraportissa kansainväliset asiantuntijat pitivät Orreforsin esille laittamia lasiesineitä laadultaan Venetsian Muranon Veninin lasinpuhaltamon veroisina, ja kehujien joukossa huudahteli myös maailmankuulu ranskalainen René Lalique (1860– 945).

Ruotsista oli näytteillä muun muassa Simon Gaten ja Edward Haldin suunnittelemia, taiturillisesti kaivertaen koristeltuja lasiesineitä, Carl Malmstenin ja Uno Åhrénin huonekaluja, Anna Petrusin hopeaa sekä runsaasti maalauksia ja veistoksia.

Aina oli toki kriitikoitakin: Ruotsin paviljonkia arvosteltiin siitä, ettei ”mukavien tupien maa” esitellytkään somaa puuarkkitehtuuria vaan oli valinnut ”epäruotsalaisen” antiikkiin katsovan tyylin. Swedish Grace käytti mieluusti myös ”eksoottisia” tyylilainoja muualtakin, varsinkin Egyptistä, joka hautalöytöineen oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä uutisotsikoissa, sekä Kiinasta ja Etelä-Amerikasta.

Kulttuurisesta omimisesta ei kukaan ymmärtänyt olla vielä huolissaan.

Laivalla Tukholmaan tullut näyttelyvieras voi päivitellä iloisen 1920-luvun laivailumeininkiä.

Kun maastamuutto Atlantin taa olojen parannuttua väheni, varustamon oli keksittävä uusia tulokeinoja. Svenska Amerikalinjen päättikin rakennuttaa laivojen laivan.

M/S Kungsholmen laskettiin vesille vuonna 1928. Näyttelyssä alus nostetaan esiin yhtenä 1920-luvun merkittävimmistä sisustusprojekteista. Kungsholmen seilasi Göteborgista New Yorkiin vuoteen 1939. Matkustajiin kuului toki myös Greta Garbo.

Laivan myöhemmät vaiheet olivat surulliset: toisen maailmansodan aikana se ajautui amerikkalaisten haltuun. Yhdysvallat käytti sitä joukkojensa kuljetukseen. Mieleen tulevat etsimättä pakolaisten asunnoiksi muutetut ruotsinlaivat, joista uutisissa on juuri kerrottu.

M/S Kungsholmenin koko huolella rakennettu sisustus oli mennyttä aikaa. Niin oli huoleton 1920-lukukin.

Swedish Grace, näyttely Nationalmuseumissa Tukholmassa 28.8. asti.

Cilla Robach (toim.): Swedish Grace. Konst och design i 1920-talets Sverige. sss. 247 s. Julkaisu on saatavana myös englanninkielisenä.