Kahdeksan naista kertoo, miten luokkahyppy on vaikuttanut heidän arkeensa. Monia tausta ei hävetä, mutta uuteen luokkaan on ollut vaikea sopeutua.
Moni Me Naisten kyselyyn vastannut kertoi, että elämä on muuttunut luokkahypyn takia. Muutos ei silti ole ollut kaikille helppoa. Kuva: Shutterstock
Jade Ollikainen
”Mieheni sukulaiset ovat hämmästelleet sitä, etten ole koskaan ollut rapukekkereillä – ja purjehtiminen on uutta.”
”Isovanhempani eivät koskaan ymmärtäneet, mitä opiskelemani ala tarkoittaa ja miksi en ole ammattikoulussa.”
Luokkahyppy voi tuntua muun muassa tältä.
Jotkut ovat sitä mieltä, ettei Suomessa ole luokkajaottelua. Suomalainen yhteiskunta jaetaan kuitenkin perinteisesti työväenluokkaan, ylempään ja alempaan keskiluokkaan sekä yläluokkaan.
– On huvittavaa, miten Suomessa elää myytti, että olemme luokaton yhteiskunta, sosiologian tutkija Marja Peltola kertoi taannoin Me Naisille.
Lue lisää: Päivi koki selittämätöntä alemmuuden tunnetta, vaikka menestyi urallaan – sitten hän alkoi miettiä, saattoiko duunaritausta selittää huijarisyndroomaakin
Me Naisten kysely paljasti, että luokkaerot näkyvät ja varsinkin tuntuvat edelleen. Vastauksia tuli yhteensä 145.
Poimimme kyselystä kahdeksan luokkahypyn tehneen naisen tarinan. Miten tausta on vaikuttanut heidän elämäänsä? Entä miten luokkahyppy näkyy arjessa nykyään?
Kannustuksen puute koulii
Moni kyselyyn vastanneista mainitsi oman luokkataustan vaikuttaneen esimerkiksi ammatinvalintaan. Vanhempien työläistausta kannusti monia tähtäämään korkealle ja kouluttautumaan arvostettuun tai hyväpalkkaiseen ammattiin.
Osa vastaajista koki, ettei työläisperheessä kannustettu kouluttautumaan tai tuettu opintoja. Myös opettajat ja luokkakaverit saattoivat vähätellä tai ihmetellä työläistaustaa.
”
Opinto-ohjaaja kommentoi, ettei lukiota tarvita sonnan luonnissa.
Tämän tietää muun muassa tohtoriksi väitellyt Marie, 59. Hän kiipesi koulutuksen avulla työläistaustaisesta perheestä ylempään keskiluokkaan.
– Opinto-ohjaaja kannusti minua maaseutuyrittäjyyteen vanhempieni ammattia seuraten. Ala ei koskaan minua kiinnostanut. Hakeutuessani lukio-opintoihin opinto-ohjaaja kommentoi, ettei lukiota tarvita sonnan luonnissa, Marie kertoo.
Marie on saanut myös muissa tilanteissa huomautuksia taustastaan.
– Varsinaista häpeää lähtökohdastani en ole tuntenut, pikemminkin päinvastoin.
Myöskään Elinaa, 30, ei koskaan ohjattu hakeutumaan korkeakouluun. Hän kokee, että tausta on ollut jossain määrin haitta kouluttautuessa.
– Kotona korostettiin opiskelun tärkeyttä, mutta minkäänlaista konkreettista puhetta koulutuksesta ei koskaan ollut. Sellaisten keskustelujen käymiseen ei vanhemmillani ollut yksinkertaisesti tarpeeksi tietoa.
Elina ei koskaan ajatellut hakevansa yliopistoon. Kun hän lähes vitsinä haki, ovien aukeaminen oli täysi yllätys.
Omien kykyjen vähättelyä
Lapsuudessa ja nuoruudessa koettu vähättely ja tuen puute voi vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen. Yhteiskunnan muovaamat kuvat ja opitut mallit voivat vaikuttaa siihen, kuinka näkee itsensä ja omat mahdollisuutensa.
”
En tunne kuuluvani joukkoon yliopistossa, vaikka olen älykäs.
Yhteiskuntatieteitä yliopistossa opiskeleva Sini, 33, on perheensä ensimmäinen korkeakoulutettu. Tehdastyöläisten perheessä on arvostettu ahkeruutta ja sinnikkyyttä.
– En tunne kuuluvani joukkoon yliopistossa, vaikka olen älykäs ja hyvä siinä, mitä opiskelen.
Vaatimattomissa oloissa kasvanut Sini kokee, ettei hänellä ole riittävästi kulttuurista pääomaa tai opinnoissa vaadittuja keskustelutaitoja. Kulttuurinen pääoma on tietoa, taitoa, älyä, kokemuksia, suhteita ja muuta ei-rahallista pääomaa.
– Olen vaatimattomampi muihin verrattuna. En tahdo olla esillä enkä äänessä.
Illalliset, lasien kilistelyt, puheiden pitäminen ja muu tuntuu Sinistä teennäiseltä ja vieraalta.
Seurustellessaan nuorempana asianajajan, toimitusjohtajan tai lääkärin pojan kanssa, odotti Sini kauhulla perheiden keskinäisiä kohtaamisia.
– Pelkäsin omien vanhempieni käytöstapojen puutetta tai karkeutta.
Toisaalta ne suhteet eivät kestäneetkään. Sinin nykyinen mies on työläistaustainen, eikä heillä ole kiinnostusta tehdä enää luokkahyppyä ylemmäs.
– Tärkeintä on tulla toimeen sekä elää mielekästä ja merkittävää elämää.
Vanha elämä edelleen ajatuksissa
Vaikka luokkahyppy olisi mahdollistanut aivan uudenlaisen arjen, saattaa esimerkiksi lapsuuden vähävaraisuus ulottua edelleen ajatuksiin ja päätöksiin.
Moni kyselyyn vastannut kertoi pelkäävänsä rahojen loppuvan, vaikkei siihen olisi todellista syytä. Toisaalta osa taas koki, että varallisuus on muuttunut arkiseksi asiaksi.
– Elämme mieheni kanssa ihan erilaista elämää kuin mitä elin lapsena ja nuorena. Rahasta ei ole puutetta ja voimme mahdollistaa omille lapsillemme taloudellisesti huolettoman elämän, kertoo duunariperheestä ylempään keskiluokkaan noussut Inka, 42.
Duunariperheessä kasvaneen Inkan on kuitenkin vaikea ostaa mitään kallista itselleen. Hän ei käytä vaikkapa tyyriitä merkkilaukkuja, koska ei koe ansaitsevansa käyttää niitä.
– Minulla on aina ollut perhetaustastani johtuen sisimmässäni ulkopuolisuuden tunne, joka on tosin iän myötä helpottanut.
Työssään hän on välillä tekemisissä isojenkin pomojen kanssa. Vaikka Inka on korkeakoulutettu ja sosiaalisesti taitava, hän saattaa joskus tuntea olonsa todella kiusaantuneeksi.
– Syynä on häpeä: en kuulu tällaiseen seuraan, minulla ei ole oikeutta olla täällä.
Luokkahypyn voi tehdä myös alaspäin. Annabella, 39, syntyi ylempään keskiluokkaan ja koki rikkaan lapsuuden.
Hän toimii asiantuntijatehtävissä ja kuuluu nyt alempaan keskiluokkaan.
– Olen itse tuntenut aina kuuluvani vähän alemmas. Nykyinen elämäni ja elämäntyylini ovatkin varsin kaukana vanhempieni elämästä, hän kertoo.
Annabellan palkka riittää juuri ja juuri ruokaan, eikä esimerkiksi ulkomaanmatkoista ole puhettakaan.
Puolisot, sekä entiset että nykyinen, ovat kaikki työväenluokkaisista perheistä. Annabella huomaa suuria eroja esimerkiksi lapsuudenkokemuksissa.
– Välillä nolottaa kertoa, miten yltäkylläistä elämää olen itse saanut elää.
Hän kiersi maailmaa jo pienenä, ja kotikin lähenteli linnaa hulppeine uima-altaineen.
– Nykyään asumme mieheni kanssa ihan tyytyväisenä kerrostalokaksiossa. Vähemmän on enemmän.
Väliinputoajan roolissa
Elinan, 30, elämä on muuttunut täysin luokkahypyn takia. Hänen nykyinen kumppaninsa on keskiluokkaisesta, hyvin toimeentulevasta ja kulttuuritietoisesta perheestä.
Ennen nykyistä kumppaniaan Elina ei olisi kuvitellut käyvänsä museoissa, taidenäyttelyissä tai teatterissa – saati syövänsä hienoissa ravintoloissa.
– Viineistä en ymmärrä vieläkään mitään, ja kierrän kysymyksen aina pyytämällä tarjoilijalta suositusta ja tilaamalla sitä.
”
Kotonani ei juurikaan luettu.
Hänestä tuntuu oudolta viettää aikaa kumppanin vanhempien seurassa, sillä he keskustelevat paljon esimerkiksi lukemastaan kirjallisuudesta.
– Kotonani ei juurikaan luettu, tai jos luettiin, ei siitä keskusteltu.
Elina turhautuu keskustellessaan yhteiskunnallisista asioista ja politiikasta oman perheensä ja sukulaistensa kanssa.
Hänen on myös aiempaa vaikeampi keskustella vanhojen kavereidensa kanssa, koska yhteisiä kiinnostuksenkohteita ei ole.
Vanhan ja uuden elämän kohtaamiset aiheuttavat myös kiusallisia tilanteita. Elinan äiti ja anoppi ovat tavanneet kerran.
– Tuntui kauhealta hävetä omaa äitiään, joka oli tilaisuuteen nähden alipukeutunut eikä osannut keskustella esimerkiksi koulutuksesta tai yhteiskunnallisista kysymyksistä.
”
Olen valehdellut lukeneeni tiettyjä klassikkokirjoja.
Elina häpeää sitä, ettei ole kasvanut perheessä, jossa olisi harrastettu kulttuuria. Nykyisten tuttavien keskuudessa se on normi.
– Olen valehdellut lukeneeni tiettyjä klassikkokirjoja tai tuntevani jonkun taiteilijan teoksia, vaikken olisi koskaan edes kuullut niistä.
Myös Jaana, 56, on duunarisukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu. Hän nousi opintojensa jälkeen korkeammalle ylempään keskiluokkaan puolisonsa johtaja-aseman ja tulojen vuoksi.
Avioeron jälkeen Jaana kuuluu nyt tulojen puolesta alempaa keskiluokkaan. Hän kokee, että kaikissa luokissa on omat etunsa ja ongelmansa.
Häntä häiritsee, jos valitetaan pienestä, ihannoidaan materiaa, kilpailua ja statusta tai pidetään etuoikeutettua asemaa ja mahdollisuuksia itsestäänselvyyksinä.
Toisaalta samalla tavalla myös yleissivistyksen puute, laiskuus ja kohtalon varaan heittäytyminen häiritsevät Jaanaa.
– Tunnen olevani ikuinen ulkopuolinen. Se on hyvin yksinäistä.
Tausta ei hävetä
Maarit, 50, on lähtöisin köyhästä yksinhuoltajaperheestä. Suvussa ei ollut ylioppilaita, vaan duunareita tai maanviljelijöitä. Maarit halusi opiskella lääkäriksi yliopistossa.
– Oma äitini ja lähisukuni eivät uskoneet minuun ja vähättelivät. Sinustako yliopistoon?
Aiemmin Maarit joutui pohtimaan kaupassa, mitä voi ostaa. Raha ei riittänyt kaikkeen tarvittavaan. Enää hintalappuja ei tarvitse katsoa.
”
Olen ylpeä saavutuksistani.
Nykyisin Maaritilla on kaksi yritystä, joista hän omistaa toisen ja toisessa hän on toimitusjohtajana.
– Olen ylpeä saavutuksistani. Helpolla tai ilmaiseksi en ole mitään saanut, vaan omalla lujalla työllä, tahdolla ja sinnikkyydellä.
Häpeää Maarit ei ole tuntenut luokkahypystään. Hän ei kuitenkaan koe kuuluvansa ylempään tai alempaan luokkaan – ja myöntää olevansa hieman yksinäinen ja kadoksissa luokkahypyn vuoksi.
– En tunne oloani kotoisaksi ylemmässä luokassa, sillä sisälläni asuu duunari. Luokkaero sukulaisiini taas on niin suuri, että elämme niin eri maailmoissa.
Maarit kertoo kokevansa, että luokkatausta vaikuttaa voimakkaasti esimerkiksi ajatusmaailmaan.
Näin koki myös kyselyyn vastannut Hanna, 39. Hänen vanhempansa ovat peruskoulun käyneitä ja lapsuudenkodissa elettiin erityisesti lama-aikana köyhyysrajalla ja sen alapuolella.
Hanna opiskeli itse yliopistossa ammattiin, joka on sallinut tulojen nousun keskiluokkaiselle tasolle.
– Opiskeluissa yliopistolla tunsin oloni ulkopuoliseksi, enkä aina kehdannut kertoa taustastani. Pelkäsin sen rapauttavan uskottavuuttani.
Hän työskentelee nykyään sote-alalla. Taustansa vuoksi hän kokee olevansa monia kollegoitaan hieman enemmän kiinni asiakkaiden jokapäiväisessä elämässä.
– Olen ylpeä taustastani, sillä se on auttanut ymmärtämään maailmaa monipuolisesti.
Lue myös: Duunariperheessä kasvanut Jenni Toivoniemi huomasi helsinkiläisessä lukiossa, miten suuri vaikutus taustalla oli elämään – näin se näkyi vielä kolmekymppisenäkin