Ratkaiseeko uusin teknologia sodan? Ministeri Fedorov Iltalehdelle: ”Ukrainalla on etulyöntiasema”

Ukrainan menestyminen venäläisten hyökkäyksen torjumisessa tuli yllätyksenä ja on aiheuttanut ihailua maailmalla.

Liittoutuneiden asetoimitusten lisäksi keskeistä on ollut ensinnäkin puolustajien itsensä rohkeus ja omistautuminen, toiseksi ukrainalaisten yhdistyminen tulevan voiton ympärille sekä kolmanneksi teknologiat, jotka ovat avainasemassa tänä päivänä ja joita ei ole saatavilla Venäjällä, kuten on tullut ilmi.

Ukrainan digitaalisen muutoksen ministeri Mykhailo Fedorov puhuu IL:n haastattelussa viimeksi mainitusta, eli teknologian merkityksestä Ukrainan sodassa. Fedorovin ministeriön ansioiksi voidaan lukea useita asioita, jotka ovat auttaneet maata tehokkaasti vastustamaan vihollista ja helpottavat Ukrainan asevoimien työtä.

"Todellinen taistelukone”

Ukrainan digitaalisen muutoksen ministeriö on ollut mahdollistamassa mm. keskeisten venäläisten verkkosivustojen säännöllisen hakkeroinnin. Ukrainan hakkerit ovat välittäneet haluamiaan viestejä – mukaan lukien Ukrainan kansallislaulun – Venäjän televisiossa ja väliaikaisesti miehitetyillä alueilla.

Ministeriön saavutuksia ovat myös sotaponnistuksia edistävien palveluiden luominen, kuten eEnemy ja eDocument. Lisäksi UNITED24-alustan avulla jokainen ukrainalainen voi pyytää apua ja kerätä varoja asevoimien tarpeisiin. Kyseisen palvelun avulla on jo luotu droonien armeija, jota täydennetään jatkuvasti uusilla taisteluroboteilla.

Mikä on niiden rooli taisteluissa ja miksi teknologia voittaa tämän sodan?

Seuraavaksi keskustelemme ministeri Fedorovin kanssa.

Miten tehtävät ja prioriteetit muuttuivat täysimittaisen sodan alkamisen jälkeen?

– Digitaalinen muutos on voimakas rintama venäläistä hyökkääjää vastaan. Ryhmästämme tuli sodan olosuhteissa todellinen taistelukone. Onnistuimme uudistamaan työt nopeasti, määrittelemään uudet prioriteettitehtävämme ja työskentelemään vuorokauden ympäri niiden toteuttamisessa. Mutta oikeastaan teemme vain työtämme uudessa todellisuudessa – olemme laittaneet ”valtiomme älypuhelimeen”.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Ministeri Fedorovin mukaan Ukrainalle drooneista on tullut enemmän kuin pelkkä sodankäynnin keino. Se on teknologia, jonka avulla maa voi voittaa sodan nopeammin ja pelastaa enemmän Ukrainan puolustajien henkiä, hän uksoo. Kuvituskuva. AOP

Ennen Venäjän täysimittaista hyökkäystä Digitaalisen muutoksen ministeriöllä oli kunnianhimoisia suunnitelmia ja tehtäviä, joista osa esiteltiin 24. helmikuuta Diya Summit 2022 -tapahtumassa (Diya – ”Toiminta” on ukrainalainen sähköisten julkisten palveluiden alusta ja mobiilisovellus, jonka on kehittänyt Ukrainan digitaalisen muutoksen ministeriö).

Päätehtävänä ministeriöllä oli digitoida kaikki julkiset palvelut ja siirtää ne Diyaan. Ministerin mukaan sodan aikana kävi selväksi, kuinka tarpeellista se on kaikille ukrainalaisille. Täysimittaisen sodan alkaessa julkisten palvelujen käynnistäminen nopeutui entisestään.

Sodan aikana ministeriö käynnisti Diya-alustalla armeijaa auttavia toimintoja. Ilman asiakirjoja kotoa lähtemään joutuneet pystyvät sovelluksen avulla todistamaan henkilöllisyytenä, ja sovelluksen kautta voi myös hakea valtion tukia.

– Lisäksi sovelluksessa on eEnemy-keskustelubotti, jossa voi ilmoittaa vihollisen liikkeistä Ukrainan armeijalle, antaa lausunnon vahingoittuneesta tai tuhoutuneesta omaisuudesta sekä seurata alustan omaa Diya-tv:tä ja Radiota.

Diya-sovellusta käyttää yli 18 miljoonaa ukrainalaista. Ukrainan digitaalisen muutoksen ministeriö uskoo digitalisaation nousevan erääksi avainasiaksi myös maan palautuessa sodasta.

Vapaaehtoinen IT-armeija

Muistamme rikkinäiset venäläiset tietokonejärjestelmät ja Ukrainan kansallislaulun lähetyksen Venäjän tv-kanavilla. Tapahtuuko sellaista hakkerointia vielä?

– IT-armeija on työskennellyt koko tämän ajan ja jatkaa niin pitkään, kunnes Venäjän joukot poistuvat Ukrainan alueelta. IT-armeija on vapaaehtoisten IT-asiantuntijoiden yhdistys, jonka idea syntyi kirjaimellisesti hyökkäyksen ensimmäisinä päivinä. Nykyisin meillä on noin 250 000 kybervapaaehtoista, jotka auttavat valtiota toimimalla digitaalisina rajavartijoina. Koko maailma näki, että Venäjä ei ole niin voimakas valtio kuin ensin luulimme. Mielikuva venäläisistä huippuhakkereista on myytti. Yksikään viimeisen kuuden kuukauden aikana tapahtuneesta yli 1 120 kyberhyökkäyksestä ei ole aiheuttanut todellista vahinkoa Ukrainan taloudelle tai kriittiselle infrastruktuurille. Samaan aikaan vapaaehtoisten IT-armeija hyökkäsi olemassaolonsa aikana yli 6 600 venäläisen resurssin kimppuun.

Mikä on kuvailtujen toimien motiivi? Ukrainalaisen hengen kohottaminen, vai odotetaanko yhteiskunnalta vielä jotain erityistä reaktiota?

– Yksi tavoitteistamme digitaalisessa sodassa on näyttää Venäjän federaation kansalaisille totuus siitä, että Venäjä käy todellista sotaa Ukrainaa vastaan, eikä kyseessä ole mikään ”sotilaallinen erikoisoperaatio”, kuten Venäjän viranomaiset ja tiedotusvälineet valheellisesti väittävät. Samasta syystä hyökkäyskohteita ovat myös Venäjän federaation kansalaisten käyttämät palvelut, kuten esimerkiksi ruoan toimituspalvelut tai lentolippuja myyvät verkkosivustot.

Ukrainan hallitus pelkäsi matkaviestinnän globaaleja ongelmia tai jopa estymistä täysimittaisen sodan sattuessa. Onneksi niin mittavilta ongelmilta säästyttiin, mutta paikallisia vaikeuksia on kuitenkin ollut.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Ministeri Fedorov kiittää ukrainalaisia miehittäjiä koskevan tiedon välittämisestä hallinnon ylläpitämien sovellusten kautta: - Joka päivä saamme kymmeniä ilmoituksia, joissa on viestejä miehittäjien ja viholliskaluston liikkeistä. AOP

Entä Starlink-järjestelmien toimitus, miten se alkoi ja miten se auttoi Ukrainaa?

– Sodan alusta alkaen ymmärsimme, että tarvitsemme optisen- ja mobiiliverkon lisäksi vaihtoehtoisen viestintävaihtoehdon. Siksi otimme yhteyttä Elon Muskiin ja sovimme Starlink-sateliittijärjestelmän toimittamisesta Ukrainaan. Saimme päätelaitteet erilaisten aloitteiden ansiosta ja eri kanavien kautta; USAID – 5000 kappaletta, EU-maiden digitaaliministerien liitto – 5 000 kappaletta, tuhansia kappaleita yksityisiltä yrityksiltä ja äskettäin vielä Puolan hallitukselta 5 000 päätelaitetta. Meillä on tällä hetkellä yli 18 000 päätelaitetta. Starlinkejä tarvitaan siellä, missä on sähkökatkoja sekä syrjäisillä alueilla, joilla taisteluja tapahtuu. Ne toimivat kriittisen infrastruktuurin laitoksissa. Starlinkien suuri etu on, että ne eivät vaadi erityisiä taitoja tai asiantuntijoiden osallistumista. Lähes kuka tahansa voi asentaa tai konfiguroida Starlink-päätelaitteen. Lisäksi teemme yhteistyötä matkapuhelinoperaattorien ja palveluntarjoajien kanssa miehittäjien vahingoittamien verkkojen palauttamiseksi, mutta se vie kuukausia, joita valtiolla ei ole annettavaksi sota-aikana. Meidän on saatava lisää Starlinkejä pysyäksemme yhteyksissä.

Nykyaikaista sodankäyntiä

Ministeri Fedorovilla on selkeä kuva palveluista, jotka hänen mukaansa auttavat sodassa Ukrainaa lähemmäs voittoa.

– On kolme tärkeää projektia: Lahjoitustoiminto armeijalle UNITED24-alustan kautta, Drone Army -projekti joka tarjoaa edistyneitä ammattimaisia UAV-laitteita ja siviilidrooneja sekä eEnemy raportoimaan vihollisjoukkojen ja laitteiston liikkeistä.

– Nykyaikainen sodankäynti vaatii nykyaikaisia ratkaisuja. Teknologiat tulevat voittamaan tämän sodan ja niissä Ukrainalla on etulyöntiasema. Emme pelkää luovia ja innovatiivisia ratkaisuja.

Fedorov selittää, kuinka jokainen ukrainalainen voi eEnemyn kautta auttaa asevoimia tarjoamalla tietoa miehittäjästä sekä vihollisen varusteista ja yhteistyökumppaneista. Julkaisunsa jälkeen palvelua on käytetty yli 362 000 kertaa.

– Päätarkoitus on kerätä kuvia, videoita ja paikannusdataa miehittäjistä puolustusvoimille. Näiden lisäksi lisättiin kolme toimintoa: sotarikollisten, yhteistyökumppaneiden ja epäilyttävien esineiden (kuten miinojen) ilmoittaminen. Neljä viidesosaa ilmoituksista kohdistuu miehittäjien ja laitteiston liikehdintään ja yksi viidesosa yhteistyökumppaneihin.

Voitko kertoa meille joitain todella ilmiselviä esimerkkejä tämän palvelun avusta vihollisen tuhoamisessa?

– Joka päivä saamme kymmeniä ilmoituksia, joissa on viestejä miehittäjien ja viholliskaluston liikkeistä. Esimerkiksi huhtikuussa eräällä Ukrainan alueella oli tapaus, jossa vihollissaattue kirjattiin yhdeksällä eri paikkakunnalla koko sen sadan kilometrin matkan aikana. Saimme eEnemystä 19 valokuva- ja videoilmoitusta ja pystyimme siten seuraamaan sen liikkeitä. Käyttäjät kuvasivat myös vihollisen hävittäjäkonetta, lähettivät kuvauksen ohjuksen laukaisupaikasta miehitetyltä alueelta ja raportoivat säännöllisesti tietoja vihollisen helikopterien lennoista. Saimme myös ilmoituksen, jossa oli kuvattu miehittäjien kalustoa useiden kymmenien yksiköiden edestä.

Tiedätkö, kuinka monta ihmistä liittyy Drooniarmeija-projektiin? Miten se toimii?

– Ukrainalle drooneista on tullut enemmän kuin pelkkä sodankäynnin keino. Se on teknologia, jonka avulla voimme voittaa sodan nopeammin ja pelastaa enemmän Ukrainan puolustajien henkiä. Ne ovat armeijan silmät, jotka takaavat ilmatiedustelun. Lisäksi niiden avulla onnistuvat sekä tarkat vihollisasemien iskut että tärkeät päätökset täysimittaisen sodan olosuhteissa. Uskon, että tulevaisuuden sodissa käytetään paljon drooneja mutta vähän henkilöresursseja. Heinäkuun 1. päivän jälkeen on kerätty yli 125,2 miljoonaa euroa, joilla on hankittu jo 975 droonia.

Panostuksia dronejen kehitykseen

Käynnistetty Drooniarmeija-projekti suhtautuu vakavasti robottien maksimitehokkuuteen ja niiden kehitystä pyritään edistämään kaikin keinoin. Yksi askel oli ensimmäisen kansainvälisen drooni-hackathonin järjestäminen Kiovassa elokuun lopussa.

Hackathonin osallistujilla oli ainutlaatuinen tilaisuus: luoda IT-ratkaisu, joka auttaisi Ukrainaa voittamaan sodan nopeammin sekä säästämään enemmän sotilas- ja siviilihenkiä.

Tiimit työskentelivät sellaisten IT-ratkaisujen kehittämisessä, jotka pystyvät pidentämään droonien käyttöikää elektronisen sodankäynnin olosuhteissa, parantamaan kohteen tunnistusta video- ja äänitiloissa, pohtimaan neuroverkkojen laadukasta käyttöä ja yleisesti mahdollistamaan asevoimat käyttämään drooneja tehokkaammin. Voittajiksi selvisivät kuusi joukkuetta, jotka jatkavat ideoidensa kehittämistä yhdessä mentorien kanssa kyseisen kiihdytinohjelman puitteissa.

– Drooniarmeija-projektin ansiosta pyrimme luomaan IT-asiantuntijoiden, armeijan ja droonivalmistajien yhteisön, joka muodostaa tehokkaan ekosysteemin sotilasteknisten ratkaisujen kehittämiselle.

On tiedossa, että Ukrainan hallitus on ollut tiiviissä vuorovaikutuksessa Puolan hallituksen ja erityisesti sen digitalisaatioministeriön kanssa. Kenen muiden ulkomaisten kollegioiden kanssa tehdään suunnilleen samaa yhteistyötä?

– Teemme myös tiivistä yhteistyötä Viron kanssa. Se on maa, joka auttaa voimakkaasti Ukrainaa ja on tukenut digitalisaatiopolkuamme alusta alkaen, erityisesti Diya-brändiä. Viro esimerkiksi kehittää ja toteuttaa vuoden loppuun mennessä yhdessä ministeriötiimimme kanssa Diyaan perustuvan pilottisovelluksen. Olemme iloisia siitä, että Viro pitää Diyaa hyvänä tuotteena ja he ovat valmiita käyttämään tuotettamme sovelluksensa perustana.

Missä tapauksissa ja millaista yhteistyötä teette nykyisin Suomen hallituksen kanssa?

– Itse asiassa kutsuimme Suomen liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan panelistiksi kansainväliseen Diya Summit -kokoukseen, jonka pidimme tänä vuonna Davosissa osana Maailman talousfoorumia. Yhteistyötä on jossain määrin, mutta toivomme sen menevän vielä enemmän digitaaliseen suuntaan. Olemme kiitollisia Suomen hallitukselle erittäin vakaasta kannasta Ukraina-kysymyksessä. Suomella, kuten Ukrainalla, on fyysinen raja Venäjän kanssa. Siksi meillä on varmasti monia yhteisiä ongelmia ja uhkia. Uskon, että vuorovaikutustamme tulisi vahvistaa.

Onko Diya-palvelu tarkoitus integroida myös muihin Euroopan maihin?

– Meillä on yleinen näkemys, että kaikki EU-maat voisivat hyväksyä digitaalisia asiakirjoja Diyassa. Kysymys ukrainalaisten digitaalisten asiakirjojen tunnustamisesta tuli ajankohtaiseksi täysimittaisen hyökkäyksen vuoksi. Kotoaan hätäisesti lähteneiden kansalaisten paperisten asiakirjojen puute aiheuttaa ongelmia heidän henkilöllisyytensä varmentamisessa erityisesti sairaanhoito-, pankki-, hallinto- sekä muissa palveluissa EU-maiden alueella. Siksi olemme tehostaneet viestintäämme EU-maiden edustajien kanssa, ja käytännön tuloksia onkin jo saatu.


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”