Roolittaja Minna Sorvoja löytää tulevaisuuden tähdet ja näkee ensimmäisenä, miltä elokuvien ja tv-sarjojen Suomi näyttää

Tässä osoitteessa on alkanut monen suomalaisen elokuva- ja tv-näyttelijän ura. Täällä roolittaja Minna Sorvoja on nähnyt tähtien syntyvän.

Olemme roolitustoimisto Filmonan tiloissa Helsingin Punavuoressa. Kerrostalon kivijalassa sijaitsevan pienen toimiston ovi on auki sisäpihalle, josta kesän valo lankeaa sisään raukeasti. Samasta ovesta on runsaan 20 vuoden aikana kulkenut tuhansia näyttelijöitä ja näyttelijäksi haluavia.

Uransa alussa Sorvoja roolitti Salatut elämät -tv-sarjan ensimmäiset näyttelijät yhdessä ohjaaja Saara Cantellin kanssa. Yksi rooleihin valituista oli nyt Hollywoodissa uraa tekevä Jasper Pääkkönen.

Sorvojan viimeisimpiä töitä oli löytääTytöt tytöt tytöt -elokuvaan sen pääosat esittävä kolmikko Eleonoora Kauhanen, Linnea Leino ja Aamu Milonoff. Hän on myös ollut mukana roolittamassa Sydänpeto ja Metsurin tarina -elokuvia ja *Munkkivuori-*tv-sarjaa. Kaikki neljä ovat viime vuonna ensiesityksensä saaneita menestysteoksia.

Roolittaja on aitiopaikalla. Hän saa ensimmäisten joukossa tietää, millaisia kasvoja elokuviin, tv-sarjoihin ja mainoksiin halutaan. Samalla hän näkee, miten yhteiskunta ympärillä kehittyy.

– Suomi on muuttunut. Olemme erilainen maa kuin 30 vuotta sitten. Todella erilainen, Sorvoja sanoo.

Suomi ei ole enää valkoinen maa. Se on Sorvojan mukaan isoin muutos, johon hän on uransa aikana törmännyt. Ihmisestä ei voi päältä päin sanoa, kuka on suomalainen ja kuka ei.

– Meillä kirjoitetaan enemmän rooleja myös muun näköisille ihmisille kuin minkälaisena suomalainen perinteisesti mielletään. On ihanaa, että tämä asia näkyy myös leffoissa ja tv-sarjoissa.

Roolittajan työhön kuuluu pysyä kartalla tarjolla olevista näyttelijöistä. Siksi Sorvoja käy aktiivisesti katsomassa Teatterikorkeakoulun näyttelijäopiskelijoiden teoksia. Noin viisi vuotta sitten hän havahtui siihen, että yhä useammat näyttelijät tulevat eri etnisistä taustoista.

Kun Sorvojaa pyydettiin kouluun opettamaan koekuvauksiin liittyviä asioita, hän koki ensin olevansa liian ujo. Sitten hän keksi, että opettajana hänellä voi olla tehtävä. Hän haluaa auttaa näyttelijöitä löytämään töitä.

– Yhdellä Teatterikorkeakoulun vuosikurssilla oli paljon juuriltaan maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita. Sanoin heille, että te olette juuri niitä, joita nyt halutaan rooleihin. Ja niinhän se kääntyi sitten, että kun muutama vuosi meni, he ovat tuolla tekemässä.

Yksi Sorvojan oppilaista oli Roderick Kabanga, joka esittää toista pääosaa ensimmäisessä suomalaisessa Netflix-sarjassa Dance Brothers (2023).

Suoratoistopalvelujen tarjontaa selaillessa alkaa näyttelijöiden ja roolien monimuotoisuus helposti vaikuttaa muoti-ilmiöltä. Sorvoja viittaa kintaalla ajatukselle siitä, että suomalaisen elokuvan ja tv-draaman moninaistuminen olisi ohimenevä trendi.

– Mä en usko siihen. Tämä tulee ihan varmasti jäämään, koska se on todellisuutta. Elokuvat peilaavat yhteiskuntaa ja kertovat tarinoita tästä yhteiskunnasta. Meitä on täällä erilaisia, hän sanoo.

Mediassa keskustelua ovat viime vuosina herättäneet Bridgertonin (2020–) tai Taru sormusten herrasta: Mahtisormusten (2022–) kaltaiset sarjat, joissa perinteisesti valkoisten näyttelijöiden hallitsemaan genreen on tuotu mukaan eritaustaisia näyttelijöitä.

Muoti-ilmiön sijaan kyseessä on enemmänkin asenteiden muuttuminen sitä kohtaan kenen tarinat ovat kertomisen arvoisia. Se, mitä ei ole totuttu näkemään, yllättää.

Ilmiö on kiinnostava, sillä ei Suomi ollut Salattujen elämien alkuaikoinakaan niin homogeeninen kuin esimerkiksi kyseisen sarjan perusteella voisi kuvitella – ja ehkä myös kotikatsomoissa kuviteltiin.

Missä kuva moninaisemmasta yhteiskunnasta on sitten luurannut?

Yksi syy näkymättömyydelle on ollut erilaisista taustoista tulevien tekijöiden puuttuminen, jota koulutus on nyt korjannut. Vielä kuusi vuotta sitten tilanne oli aivan toinen.

Toinen syy on nolompi. Rohkeutta ei ole ollut tarpeeksi.

– Mainospuolella esimerkiksi Nokia ja Finnair ovat välillä käyttäneet muunkin värisiä ihmisiä mainonnassaan, mutta kunnon rohkeus siihen tekemiseen on kyllä tullut vasta viime vuosina, Sorvoja sanoo.

Yksi kirittäjä on ollut suomalaisten tuotantojen kansainväliset yhteistyökumppanit, kuten suoratoistopalvelut. Toisaalta myös suomalaiset elokuvien ja tv-sarjojen rahoittajat haluavat teoksiin monennäköisiä ihmisiä.

– Kyllä sieltä jo casting-vaiheessa esitetään toive, että kaiva mukaan myös ei-valkoisia ihmisiä.

Töiden tarjolla olemisen lisäksi on oleellista millaisia rooleja eri taustoista tuleville näyttelijöille tarjotaan. Sorvoja sanoo pitävänsä siitä, että rooli ei ole osoitteleva.

– Mä tykkään siitä, että sitä ei pointata turhaan. Että jos on tummaihoinen niin aina ei tarvitse esittää vaikka pakolaista. Voit olla firman toimari tai jonkun aviomies tai mitä tahansa. Toi Matti nyt vaan sattuu olemaan musta.

Etenkin maailmalla rodullistetut näyttelijät ovat kertoneet siitä, miten heille on uransa aikana tarjottu aina tietynlaisia rooleja. Arabitaustainen näyttelijä on kelvannut terroristiksi, afrikkalaistaustainen laittomaksi maahanmuuttajaksi. Suomessa asiasta on puhunut ainakin näyttelijä-näytelmäkirjoittaja Noora Dadu.

Yksi vastareaktio on ollut oletuksia vastaan roolittaminen. Hyvä esimerkki siitä on Chike Ohanwen esittämä ennakkoluuloinen suomalaismies Miia Tervon elokuvassa Aurora (2019). Ohanwe sai roolistaan Jussi-palkinnon, ensimmäisenä tummaihoisena näyttelijänä suomalaisen elokuvan historiassa.

– Tällaiset vastaanroolittamiset on tosi kiinnostavia. Että ei mennä sen mukaan, miten oletettaisiin vaan tehdäänkin ihan eri tavalla, Sorvoja iloitsee.

Asenteiden muuttuminen on Sorvojan mielestä sukupolvikysymys. Nuorten elokuvantekijöiden joukko on entistä monimuotoisempi ja hyväksyvämpi. Heille on itsestään selvää, että ihmiset ovat keskenään erilaisia.

– Näyttelijät uskaltavat nyt olla sitä mitä he ovat. Ennen on varmaan piilotettu paljon enemmän seksuaalista suuntautumista tai jos on muunsukupuolinen. Ei niistä ole puhuttu, Sorvoja miettii.

Sen sijaan uuden sukupolven nuoret näyttelijät tekevät asiat selväksi heti kättelyssä.

– Muunsukupuoliset nuoret ottavat yhteyttä ja sanovat suoraan mailissa, että olen muunsukupuolinen ja voin tehdä vaikka miehen rooleja tai mies- ja naisrooleja.

Muunsukupuolisia roolihenkilöitä onkin alkanuut esiintyä käsikirjoituksissa jonkin verran. Yksi merkittävä muunsukupuolinen rooli on Aino Sunin ohjaaman Sydänpedon päähenkilö Elina.

Elinaa esittää Sorvojan rooliin löytämä Elsi Sloan. Sydänpedossa ensimmäisen pääosansa tekevä nuori näyttelijä uhkuu valkokankaalta raivoa, joka pysyy hädin tuskin aisoissa. Muunsukupuolinen Sloan opiskelee nyt näyttelijäksi Tampereella.

– On kiva seurata, miten hänen uransa menee. Noi nuoret ovat sellaisia, että he eivät kumarra ketään. He uskaltavat olla mitä ovat, ihan vapaasti. Tuntuu, että myös ne, jotka ovat pitkään olleet ammatissa saavat nuorilta uutta potkua, Sorvoja sanoo.

Myös naisille tarjotut roolit ovat laventuneet viime vuosina. Sorvojan mukaan eri-ikäisille naisille on alettu tarjota ”hyviä rooleja”. Toisin sanoen sellaisia, joissa on oikeasti näyteltävää.

– Muutakin kuin vaimo, joka tarjoilee ruoan pöytään ja jolle ei ole kirjoitettu paljon vuorosanoja.

Hän nostaa esiin Riitta Havukaisen palkitun roolin poliisisarjassa Paratiisi (2021) ja sen, että yli 60-vuotias pääosanesittäjä sai sarjassa näyttää ikäiseltään.

– Olen kuullut ihmisten sanovan, että on ihana katsoa skandinaavista elokuvaa, koska niissä on ihmisen näköisiä ihmisiä.

Miehet saavat Sorvojan mukaan olla enemmän sellaisia kuin ovat niin ruuduilla ja valkokankaalla kuin arjessakin. Naisten ryppyjä katsotaan eri tavalla kuin miesten ryppyjä.

– Siinä missä miehillä on mahtavat karismaattiset juonteet, naisilla katsotaan helposti, että onko se rupsahtanut.

Silti myös elokuvien ja tv-sarjojen miehille tarjoamat roolit ovat kokeneen roolittajan silmään melko yksioikoisia. Seuraavaksi voisikin olla miesten vuoro.

– Se olisi ehkä sellainen tulevaisuuden juttu. Toivoisin vähän pehmeämpiä miesrooleja.

1980-luvun lopulla Sorvoja opiskeli Lahden muotoiluinstituutissa, mistä hän on valmistunut vaatesuunnittelijaksi. 21-vuotiaana hän alkoi tehdä opintojen ohessa satunnaisesti mallin töitä. Kokemus oli kauhea.

- Olin ujo tyttö Kemistä ja seisoa tökötin pöljänä, koska en ymmärtänyt, mitä minun pitää tehdä. Eikä kukaan ohjannut minua siinä tilanteessa mitenkään. Minut jätettiin totaalisen yksin.

Sama kokemus toistui, kun työt mallina veivät Sorvojan kokonaiseksi kesäksi Pariisiin.

Mallintöistä saadut huonot kokemukset ovat olleet vahvana mielessä siitä asti, kun Sorvoja alkoi itse roolittaa. Koekuvaukset ovat jännittävä tilanne ja hän haluaa olla niissä yhteistyökumppani ja tukihenkilö.

– Ajattelen, että minä en ainakaan jätä näitä ihmisiä yksin.

Lue edellinen Kulttuurivieras: