Sanna löysi 13-vuotiaan tyttärensä "tuhannen kännissä" parkkipaikalta – sitten hänelle paljastui, mitä oli todella tapahtunut

Seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi 13-vuotiaana joutunut tyttö joutui järkyttävällä tavalla kiusatuksi ja ”ystäviensä” hylkäämäksi. Nyt hän ja hänen äitinsä kertovat, miten karu voi olla seksuaalirikoksen uhrin osa.

Se tapahtui julkisella paikalla, huoltoaseman pihalla. Tieto levisi pienellä paikkakunnalla kulovalkean tavoin.

Viisikymppinen mies oli ostanut 13-vuotiaalle tytölle alkoholia. Sitä juotuaan tyttö tuli tukevaan humalaan. Hän kaatui maahan. Mies meni maassa makaavan tytön päälle makaamaan ja suutelemaan tätä. Seksuaalisella hyväksikäytöllä oli useita silminnäkijöitä.

Tapahtumista on kulunut nyt yli kolme vuotta. Tyttö on nyt 17-vuotias. Hänen tarinansa on surullinen esimerkki leimaamisesta, jonka kohteeksi seksuaalirikoksen uhri voi joutua.

– Minulla oli ollut ala-asteelta saakka samat kaverit, joiden kanssa olin joka päivä. Kun jouduin seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, kaikki kaverini yhtä lukuun ottamatta jättivät minut. He sanoivat, etteivät he halua olla ”melkein raiskatun" kanssa.

– Minä jäin yksin ja jouduin kiusatuksi, tyttö kertoo.

Hän ei pysty pidättelemään itkua.

Äiti muistaa, kuinka yksi tytölle tärkeä kaveri tuli tapahtuneen jälkeen tuomaan tytön hupparia.

– Hän roikotti sitä kynsiensä välissä aivan kuin se olisi ollut saastainen ja sanoikin vielä, että se on nyt pilalla, Sanna-äiti kertoo ääni murtuen.

Järkyttynyt tyttö vietti teon jälkeen neljä viikkoa melkein neljän seinän sisällä. Tytöstä tehtiin äidin mukaan neljä lastensuojeluilmoitusta.

– Luulisi, että neljän lastensuojeluilmoituksen jälkeen saisi kunnollista apua. Sosiaalitoimissa lapseltani tentattiin, osaako hän siivota huoneensa ja maksaa laskuja. Vanhempien jaksamisesta ja teon vaikutuksesta tyttöön ei juuri kyselty.

Äiti sai tietää tapauksesta tuoreeltaan, kun yksi tytön kavereista soitti ja kertoi tytön oksentavan ulkona.

– Menin paikalle ja näin, että tyttö oli tuhannen kännissä. Aloin huutaa tytölle ihan hirveästi, että nytkö sinä olet kiinnostunut alkoholista. Tyttö puhalsi aika kovat lukemat.

– Siihen tuli vanhempia nuoria, jotka sanoivat, ettei tässä ole sellaisesta kyse. Luulin, että lapseni oli vaan juonut. Tajusin itse, mitä oli tapahtunut, kun menin ambulanssille ja kysyin, onko tyttöäni käytetty seksuaalisesti hyväksi. Se oli ihan jäätävää, itkin autossa ihan hulluna, äiti muistelee kesän 2019 tapahtumia.

Perhe sai sosiaalitoimistosta esitteitä, mistä voi hakea apua. Heillä oli myös yksilötapaamisia perhetapaamisen lisäksi.

– Jokainen vanhempi menee sekaisin huolesta. Jos ei ole tällaisella sisulla varustettu kuin minä, niin joku lapsihan voi jäädä ihan heitteille ja ilman apua, jos vanhemmat eivät taistele avun saamiseksi. Tuin tytärtäni, vaikka tilanne veti maihin minutkin, ja yritin taistella sitä vastaan, ettei häntä kiusattaisi tämän asian takia, äiti kertoo.

”

He sanoivat, etteivät he halua olla ”melkein raiskatun" kanssa.

Sanna ei syytä tytön kavereita, vaikka kiusaaminen oli hänen mukaansa järkyttävää. Aikuisten vastuunottoa hän jäi kaipaamaan.

– He olivat kaikki pieniä lapsia ja säikähtivät tapausta eivätkä tienneet, miten olla kavereita enää. En syytä lapsia, mutta aikuisten olisi pitänyt saada se loppumaan.

– Vain yksi kaveri jäi, muut jättivät. Se oli jäätävää. Tyttärelläni oli paljon kavereita ennen tekoa. Hän skuuttaili, kävi uimassa ja talvella laskettelemassa.

Äiti sai kaipaamaansa apua Rikosuhripäivystyksestä ja kriisiavusta. Rikosuhripäivystyksen kautta hän sai myös asianajajan, joka oli perehtynyt lapsen seksuaalisiin hyväksikäyttöihin. Äiti oletti, että esitutkinta ja oikeusprosessi olisivat olleet ohi muutamassa kuukaudessa.

Todellisuudessa kului melkein kaksi vuotta ennen kuin mies sai käräjäoikeudessa tuomion. Hänet tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja alkoholirikoksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Miehen koeaika ei ole vielä päättynyt. Hän tyytyi käräjäoikeuden tuomioon, mikä oli perheelle helpotus.

– Se helpotti myös, ettei hän kiistänyt oikeudessa asiaa. Näin meidän ei tarvinnut enää yksityiskohtaisesti käydä koko asiaa läpi, äiti kertoo.

Käräjäoikeuden mukaan ”teot ovat loukanneet asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja tekojen osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä on ollut suuri ero. Teot ovat, ottaen huomioon tekojen luonteen ja osapuolten suuren ikäeron, olleet omiaan vahingoittamaan asianomistajan kehitystä.” Vaikka mies ei koskenut tytön sukupuolielimiin, oikeus piti tekoja seksuaalisesti olennaisia.

Kuten monelle seksuaalirikoksen uhrille, tytölle jäi tapahtuneesta traumaperäinen stressihäiriö.

– Tyttäreni oli alkuun sitä mieltä, ettei suostu puhumaan kenenkään kanssa asiasta, vaan oli huoneessaan piilossa. Häneltä meni 2–3 kuukautta ennen kuin suostui puhumaan ääneen. Soitin perheneuvolan psykologille, että nyt tyttäreni suostuu puhumaan asiasta.

– Olisin toivonut, että sosiaalitoimistosta olisi soitettu ja kysytty, miten tyttäreni ja meidän perheemme jaksaa. Sosiaalityöntekijät jäivät varmaan siihen käsitykseen, ettei tyttäreni halua koskaan puhua asiasta. Minusta heidän olisi pitänyt varmistaa, että lapsi on avun piirissä ja että lapsi on pystynyt käsittelemään asiaa, äiti sanoo.

”

Kotipaikkakunnalle meneminen on vaikeaa, kun sen ajan ystävät tulevat väistämättä vastaan ja heidän kohtaamisensa on vaikeaa.

Tytön oli aluksi vaikea nukkua.

– Edes unilääkkeet eivät auttaneet. Tyttö näki painajaisia. Lopulta painopeitto auttoi, hän tykkäsi vauvanakin nukkua kapaloissa, Sanna kertoo.

Psykologikäynneistä oli apua. Hän sai myös EMDR- elsilmäliiketerapiaa.

– Minusta uhria ja perhettä pitäisi tukea ja kuunnella, tyttö itse sanoo nyt.

– Minulla asiaan liittyy niin paljon muistoja ja paikkoja, että asia pyörii yhä mielessä joka päivä, ei kuitenkaan enää niin pahasti kuin silloin. Kotipaikkakunnalle meneminen on vaikeaa, kun sen ajan ystävät tulevat väistämättä vastaan ja heidän kohtaamisensa on vaikeaa, kun he silloin rupesivat kiusaamaan minua, hän kertoo.

Äiti ja tytär haluavat kertoa tarinansa, ettei yhtään uhria enää kiusattaisi tai lasta syyllistettäisi teosta, joka on aikuisen vika.

Sannalla on yhä ”kamalasti vihaa tekijää kohtaan”.

– Hän oli ihan tavallinen perheenisä, hän kertoo.

– Tyttäreni muutti heti yläasteen jälkeen toiselle paikkakunnalle, missä kukaan ei voi tapauksesta tietää eikä siten häntä siitä muistuttaa. Periaatteessa menetin lapseni toiselle paikkakunnalle tämän takia. Täällä kun muut lapset muistuttelivat tytärtäni siitä että hän on pussannut vanhan ukon kanssa, vaikka ei se lapsen vika ole ollut, Sanna suree.

– Tämä on pieni paikkakunta, ja täällä ajatellaan, ettei täällä voi koskaan tapahtua mitään. Mies oli ehtinyt ostaa lapsille ja nuorille alkoholia kahden vuoden ajan ennen kuin sai siitäkin samalla tuomion.

Seksuaaliväkivalta koskettaa lapsen lisäksi myös aina hänen läheisiään, muistuttaa Pelastakaa Lapset ry:n kehittämispäällikkö Tanja Simola.

– Silloin, kun ihminen on akuutissa stressitilanteessa, voi olla haastavaa lähteä etsimään palveluja monesta eri paikasta. Silloin olisi tärkeää, että lapsi saisi yhdestä paikasta avun, arvioinnin ja tuen.

– Lapsen kohdatessa seksuaaliväkivaltaa, avun ja tuen tulisi ulottua myös lasten läheisille. Aina kun lapsi on alle 18-vuotias tuen ja avun tulisi ulottua myös lasten läheisille. Ammattilainen voi antaa silloin myös vanhemmalle tietoa, miten tilanteessa voi toimia ja välineitä, jotka puolestaan auttavat lasta, Simola kertoo.

Simolan mukaan lapsen lukkoon meneminen ja lamaantuminen on ihan tavallinen reaktio seksuaaliväkivallan jälkeen.

– Kun ihminen on kokenut jotain järkyttävää ja traumaattista, niin on tavallista, että ihminen voi reagoida siihen niin, että menee lukkoon ja lamaantuu. Se on puolustus- ja suojamekanismi tilanteessa, joka tuntuu kestämättömältä. Lamaantuminen on luonnollinen reaktio luonnottomaan tapahtumaan, ja kun lapseen on kohdistettu seksuaaliväkivaltaa, se on myös rikos, Simola tähdentää.

Hänen mukaansa on tärkeää, että tapahtuneeseen palataan, mutta lapsen ehdoilla.

– Täytyy toimia sensitiivisesti, jottei viranomaisten toiminnalla lisätä lapsen kokemusta siitä, että tämä on tosi raskas tilanne. On tärkeää jatkaa arkea ja luoda toivoa ja rauhaa, että lapsen on hyvä olla.

”

Kun ihminen on kokenut jotain järkyttävää ja traumaattista, niin on tavallista, että ihminen voi reagoida siihen niin, että menee lukkoon ja lamaantuu.

Arjen hallintaan, toimintakykyyn liittyvät kokonaisuudet on Simolan mukaan tärkeää selvittää.

– Keskiössä pitää kuitenkin olla psykososiaalinen tuki, miten jaksetaan ja miten jaksamista voi tukea. Tukea on syytä tarjota ja on syytä kysyä minkälaista, koska se on hyvin yksilöllistä. Toinen voi tarvita ohjausta arjen hallinnan asioihin ja joku toinen ihan muuta, Simola kertoo.

Simola korostaa myös seksuaalikasvatuksen merkitystä.

– On tärkeää opettaa lapsille, miten suojaan omia ja toisten rajoja. Seksuaalikasvatuksen tulee sisältää myös oikeuskasvatusta, mikä on oikein ja mikä on lain mukaan väärin ja tuomittavaa. Henkilö, joka on kokenut seksuaaliväkivaltaa, kokee jo valtavasti häpeää siitä, mitä on tapahtunut ja usein itsekin syyllistää itseään, mitä ei missään nimessä pidä olla. Seksuaalikasvatuksen tulisi sisältää sellaisia elementtejä, jolla puretaan tätä stigmaa, Simola sanoo.

Häpeän vastalääke on hänen mukaansa empaattinen ymmärrys.

– Lapsi ei ole voinut siihen tilanteeseen sillä hetkellä vaikuttaa. Aikuinen on aina syyllinen, oli tapahtunut mitä tahansa, Simola painottaa.

Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kehittämispäällikön Heli Heinjoen mukaan lapsilta ja nuorilta puuttuu yhä tietoa ja ymmärrystä siitä, ettei seksuaalinen väkivalta ole koskaan uhrin syy, eikä teko ”pilaa” uhria.

– Viime vuosina on alettu ymmärtää, että seksuaaliväkivalta vaikuttaa uhrin lisäksi hänen perheeseensä sekä lähipiiriinsä. Avainasemassa on sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö. Heillä täytyy olla tieto sovitusta hoitopolusta seksuaaliväkivallan kohteeksi joutuneelle lapselle ja nuorelle, Heinjoki tähdentää.

”

Lapsi ei ole voinut siihen tilanteeseen sillä hetkellä vaikuttaa. Aikuinen on aina syyllinen, oli tapahtunut mitä tahansa.

Pienellä paikkakunnalla avun hakemista ja tarjoamista voi haitata Heinjoen mukaan se, että ihmiset ovat tuttuja keskenään.

Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntijan Annukka Paasivirran mukaan edelleen on työtä siinä, että seksuaaliväkivallan uhreiksi joutuneiden lasten palvelut olisivat alueellisesti yhdenvertaisia.

– Olemme isossa muutospaikassa, kun hyvinvointialueet alkoivat toimia. Meillä on ollut puutteita toimintamallissa ja on yhä. Nyt täytyy pitää huoli, että palvelupolut toimivat uudessa ympäristössä. Lapsen auttaminen vaatii moniammatillista työtä. Siinä on lastensuojelua, poliisia, terveystoimea ja rikosoikeudellinenkin puoli, Paasivirta kertoo.

Hänen mukaansa mallissa pitäisi huomioida kriisivaiheen tuki ja pitkäjänteinen tuki. Jokaisella lapsen ja nuoren kanssa työskentelevällä pitäisi olla tiettyä väkivaltatyön osaamista. Paasivirran mukaan apua on kyllä saatavilla, mutta sitä ei useinkaan systemaattisesti tarjota.

– On liikaa perheelle, jos perhe itse joutuu hakemaan apua monesta kanavasta.

Äidin nimi on muutettu hänen ja hänen tyttärensä yksityisyyden suojaamiseksi.