Suomessa nähdään humanoidirobotti ensimmäistä kertaa näyttämöllä – näin paljon työtä robottinäyttelijän käyttäminen vaatii

Harmaassa käsinojallisessa tuolissa istuskelee rennossa asennossa tuiki tavallisen oloinen keski-ikäinen miekkonen, joka on pukeutunut valkoista kauluspaitaa lukuunottamatta tummiin vaatteisiin.

Miehessä ei pitäisi olla mitään erikoista, paitsi että hän ei ole mies, vaan humanoidirobotti, joka on kopio saksalaiskirjailija Thomas Mellestä. Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä kirjailija ryhtyi jokunen vuosi sitten leikittelemään ajatuksella, että robotti voisi esiintyä hänen puolestaan ja vetää shown takuuvarmasti alusta loppuun saakka – ilman ahdistusta tai ikäviä tunnetiloja.

Tällaisista lähtökohdista syntyi kokeellisuudestaan tunnetun berliiniläisen Rimini Protokoll -ryhmän Uncanny Valley -esitys, joka on nähtävissä tämän viikon ajan Espoon kulttuurikeskuksessa. Uncanny Valley on osa Helsingin juhlaviikkojen, EMMAn ja Espoon kaupunginteatterin taidetta ja keinoälyä tutkivaa teossarjaa.

Keinoälyyn viittaa jo termi uncanny valley eli outo laakso. Kyseessä on japanilaisen robottiasiantuntija Masahiro Morin keksimä teoria, jonka mukaan humanoidirobotin ihmismäisiin piirteisiin suhtaudutaan myönteisesti, jos niitä ei ole viety tarpeeksi pitkälle. Liian ihmismäinen robotti taas herättää vastenmielisyyttä, koska aito ja keinotekoinen hipovat toisiaan liian läheltä.

Suomalaisella näyttämöllä pudotaan nyt ensimmäisen kerran outoon laaksoon, kun kokoillan shown vetää humanoidirobotti. Espoon kaupunginteatterin teatterikuraattori Julia Pajusen mukaan tämä on luonnollisestikin herättänyt huomiota.

– Uncanny Valleyssa käsitellään myös ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä, kuten mitä tarkoittaa se, että on ihminen tai että on elossa, joten esitys on saanut liikkeelle muutakin kuin pelkästä teknologiasta innostunutta yleisöä, Pajunen kiteyttää.

Uncanny Valley ei ole ensimmäinen – eikä viimeinen – teos, joka tuo humanoidirobotin näyttämölle. Vuonna 2013 maailmaa kiertänytttä japanilaista Sayonara-näytelmää tähditti alan gurun eli professori Hiroshi Ishiguron kehittänä naispuolinen Geminoid F -robotti. Näytelmä herätti runsaasti huomiota, koska ihminen ja robotti esiintyivät siinä tasavertaisina kumppaneina. Näyttelijä Bryerly Longin mukaan Sayonara eteni kuitenkin pitkälti robotin ehdoilla: ihmisnäyttelijöiden piti ajoittaa vuorosanansa robotin mukaan eikä päinvastoin.

Muutama vuosi sitten humanoidirobottitaivaan kirkkaimmaksi tähdeksi kohosi amerikkalaisen Hanson Roboticsin kehittämä Sophia, joka kiersi alan tapahtumia, pääsi Cosmopolitanin kanteen, antoi hämmentäviä haastatteluja ja esiintyi myös viihdeohjelmissa. Vuonna 2018 Sophia käväisi Tonight Showssa ja lauloi duettoa juontaja Jimmy Fallonin kanssa. Saudi-Arabia taas myönsi Sophialle maan kansalaisuuden.

Uncanny Valley -esityksen tekninen johtaja Robert Läßig huomauttaakin, että niin humanoidirobotit kuin robotit yleensäkin ovat entistä hyväksytympiä elementtejä ja asioita länsimaisessa yhteiskunnassa.

– Robotit ovat tulleet koteihimme. Niitä löytyy jo pölynimureista ne voivat toimia jopa vanhempien ihmisten ystävinä.

Robotti ei syö tai juo, se ei tarvitse taukoja, eikä se stressaannu ja pillahda itkuun tai diivaile ja paisko tavaroita kesken vaativien harjoitusten. Luulisi siis, että robotti olisi kaikinpuolin ihanteellinen työntekijä vaikkapa teatterissa. Ihan näin eivät asiat kuitenkaan ole. Itse asiassa robottikin vanhenee, ja tavallaan ihmisen tavoin.

– Tässä meidän Thomas Melleä imitoivassa robotissamme on käytetty aitoa hiusta ja silikonia. Ajan myötä hiuksia irtoaa ja niitä pitää kiinnittää uudestaan lisää. Kuljetusten aikana silikoni-ihoon saattaa ilmestyä laikkuja, joita pitää paikata, Robert Läßig kertoo.

Yhteyksiä ihmiseen löytyy lisää.

– Humanoidirobotti tarvitsee jatkuvaa hoivaa ja huolenpitoa, jotta se pysyisi kunnossa. Myös robotin “sisäelimet” eli mekaniikka vaatii ylläpitoa, Läßig jatkaa.

Toisekseen, robottia ei noin vain voi asettaa näyttämölle eikä se ryhdy näyttelemään samaisella sekunnilla. Kytkennät ja muut teknologiaan liittyvät asiat vaativat tuntikausien valmistelun.

– Humanoidirobottien kohdalla insinööritaidot ovat oleellisia. Jos robotti esimerkiksi pitää kädessään juomalasia, on ratkaistava, kuinka paljon painetta lasi kestää.

Humanoidirobotit ovat olleet tuttua kauraa myös viihteessä Fritz Langin Metropolis-mykkäelokuvasta (1927) lähtien. Viime vuosina humanoidirobotin ja ihmisen hiuksenhienoja eroavaisuuksia ja keinoälyn tietoisuutta tarkasteli uskottavasti etenkin Alex Garlandin hyytävän tyylikäs Ex Machina (2014), jonka myös Robert Läßig on nähnyt.

– Pidin teemasta ja siitä, että robotilla oli oma mieli. Sanoisin kuitenkin, että olemme vielä hyvin kaukana siitä, että keinoälyllä olisi tietoisuutta. Äskettäin Googlen ohjelmistoinsinööri sanoi että heidän chatbottinsa olisi kehittänyt oman tietoisuutensa. Opponoin tätä vahvasti.

Mutta millaisia tunteita ihmisenkaltainen Thomas Melle -humanoidirobotti sitten herättää Robert Läßigissa?

– Lähinnä käytännön asioihin liittyviä tunteita. Huomioin robotista lähinnä vikoja ja virheitä: jos se ei näytä samalta kuin aiemmin, sitä pitää korjata.