Suomi on 10 vuoden päästä erilainen maa kuin nyt, sanovat asiantuntijat

Kun Naser Husseini mietti tulevaisuuttaan lapsena, hän ei osannut kuvitellakaan, että hänellä voisi olla kaksi tutkintoa ja mahdollisuus opiskella korkeakoulussa.

Afganistanin maaseudulla asuneen perheen lapsella ei ollut juuri mahdollisuutta käydä koulua, vaikka se aina kiinnosti häntä. Vanhimman pojan piti keskittyä perheestä huolehtimiseen ja kodin eläinten hoitamiseen.

Suomessa haave opiskelusta toteutui.

Husseini tuli maahan seitsemän vuotta sitten turvapaikanhakijana ja pääsi lopulta kouluun. Hän opetteli parissa vuodessa uuden kotimaansa kielen ja suoritti viidessä vuodessa perusopetuksen päättötutkinnon ja kaksoistutkinnon.

– Toivon, että joku päivä kaikilla ihmisillä olisi oikeus käydä koulussa. Kotona Afganistanissa minulla kolme nuorempaa siskoa, jotka joutuivat keskeyttämään koulun Talibanin hyökkäyksen jälkeen. Se itkettää.

Tänä syksynä valmistunut 22-vuotias Husseini on perheensä ensimmäinen tutkinnon saanut.

Tulevaisuudessa moni Suomessa asuva on aiempaa korkeammin koulutettu ja entistä useammalla on korkeakoulutus, sanoo Väestöntutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja, tutkimusprofessori Anna Rotkirch.

Pyysimme asiantuntijoita visioimaan, millaisia suomalaiset ovat kymmenen vuoden kuluttua, ja tapasimme henkilöitä, jotka jollain tavalla edustavat tulevaisuutta. Tässä jutussa he kertovat, mitä itse ajattelevat tulevasta.

Myös Jyväskylässä asuva Husseini ajattelee, että positiivisia asioita tulee tapahtumaan.

– Vaikka minulla on ollut paljon vaikeuksia, olen mennyt koko ajan eteenpäin, ja siksi uskon että tulevaisuuskin on kirkas.

Kymmenen vuoden päästä suomalaiset eivät ole yhtä yhtenäinen porukka kuin nyt, arvioi MDI:n johtavan asiantuntija Timo Aro. Alueellinen eritytyminen on entistä selkeämpää.

– Pitkään kaikki suomalaiset olivat samankaltaisia riippumatta esimerkiksi asuinpaikasta. Mitä pidemmälle ollaan 2000-luvulla tultu, eriytyminen ja kuplautuminen ovat kasvaneet ja jatkavat kasvamista.

Tulevaisuudessa yksi oma kuplansa ovat ihmiset, jotka ovat pakkautuneet suurimpiin kaupunkeihin. Aron mukaan he ovat usein keski-iältään nuorempia, koulutettuja, arvoiltaan liberaaleja ja heillä on ovet avoinna maailmaan.

21-vuotias Veeti Sipponen ei voisi kuvitella asuvansa muualla kuin Helsingissä.

Sipposelle on tärkeää, että kotikaupungissa voi tehdä paljon erilaisia asioita ja harrastaa. Isossa kaupungissa on myös enemmän mahdollisuuksia.

– Toivon, että tulevaisuudessa voisin tehdä töitä kokkina tai olla töissä kahvilassa. Lisäksi haluaisin tyttöystävän.

Sipponen haluaa asua kaupungissa myös siksi, että siellä on helppoa ja turvallista liikkua julkisilla paikasta toiseen. Koronarajoitusten jälkeen vapaata liikkumista arvosta entistä enemmän.

Toisaalta kaikki eivät jatkossakaan kaipaa elämäänsä kaupungin vilinää. Asiantuntija Timo Aron mukaan osa tulevaisuuden suomalaisista on uskollisia kotiseudulleen ja puolustaa siihen liittyviä arvoja. Heitä on kuitenkin merkittävästi vähemmän kuin kaupungissa asuvia.

Sofia Soikkonen, 27, kokee, että alle 8 000 asukkaan Kuhmossa on nyt ja tulee olemaan kaikki, mitä hän tarvitsee.

– Minulle on tärkeää, että pääsen nopeasti metsään ja siellä saa olla rauhassa. On ahdistavaa kuvitella itseä pieneen asuntoon isoon kaupunkiin. Siellä olisi vaikea harrastaa samalla tavalla metsästystä ja kalastusta.

Metsurina työskentelevä Soikkonen viettää viikoittain 40 tuntia metsässä. Hän toivoo tulevaisuudeltaan erityisesti pitkää uraa metsätyössä.

– Minulla on kollegoita, jotka ovat olleet alalla 30 tai 40 vuotta. Toivon, että pystyn samaan.

Todennäköisesti pienemmillä paikkakunnilla asuvilla on 10 vuoden päästä entistä vähemmän palveluja. Sekään ei saisi Soikkosta muuttamaan.

– Olen vähän tällainen erakkoluonne. Oma rauha ja vapaus kiehtovat.

Mira Parkkali, 27, on aina tiennyt, ettei halua lapsia.

Väestöntutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja, tutkimusprofessori Anna Rotkirchin mukaan entistä useampi suomalainen on tulevaisuudessa lapseton.

Parkkali toivoo, että saa tulevaisuudessa elää itsensä näköistä elämää.

– Haaveilen omistusasunnosta kaupungissa ja mökistä maalta, mihin voisi halutessaan mennä rauhoittumaan. Toivon, että pystyisin tekemään joskus myös etätöitä, matkustelemaan ja näkemään maailmaa, työterveyshoitajana Porissa työskentelevä Parkkali kertoo.

Ukrainan sota ja hintojen nousu on lisännyt epävarmuutta tulevaisuudesta, ja Parkkali on huomannut monien olevan aiempaa ahdistuneempia. Toisaalta vaikeiden aikojen keskellä on vahvistunut ajatus siitä, että hän haluaa toteuttaa haaveensa asua ja työskennellä ulkomailla.

Hänestä Suomessa voitaisiin lisätä työperäistä maahanmuuttoa, jos väestö vähenee.

– Syntyvyyden lasku ei huoleta, koska ajattelen, että maailmalla on jo hirveä määrä ihmisiä.

Myös Väestöntutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Rotkirchin mukaan syntyvyyden aleneminen johtaa siihen, että maahanmuuttoa tullaan tarvitsemaan enemmän.

10 vuoden kuluttua entistä suurempi osa Suomen väestöstä onkin vieraskielisiä, eli puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea. Myös perheistä tulee monikulttuurisempia.

Abdultawab Qaderzadamista se on vain positiivista. Hänelle monikielisyys on jo arkipäivää, sillä hänen nykyisellä työpaikallaan vaateliikkeessä moni työntekijä ei puhu suomea. Qaderzadam puhuu arjessaan suomea, englantia ja äidinkieltään daria.

– Joillakin monikulttuurisuuteen liittyy negatiivisia ajatuksia, ja toivon, että useampi ymmärtäisi sen, että mitä enemmän maassa on kieliä ja kulttuuria, se on rikkaus.

Qaderzadam kokee, että vallitseva maailmantilanne lisää epävarmuutta ja laittaa miettimään omia tulevaisuuden suunnitelmia.

– Ehkä eniten toivon tulevaisuudelta vakaata taloutta ja itselle sellaista arkea, joka on antoisaa.

Mitä sinä toivot tulevaisuudelta? Voit keskustella aiheesta 7. joulukuuta kello 23:een asti.