Syntyvyys laskee, ja huoli maan­puolustuksen tulevaisuudesta kasvaa – onko naisissa ratkaisu?

Seuraava hallitus päättää siitä, miten kutsunnat uudistetaan entistä houkuttelevimmiksi. Kun ikäluokat pienenevät, reservin uudistaminen ei enää onnistu, sanoo prikaatikenraali Sami Nurmi puolustusministeriöstä.

Syntyvyyden laskemisen pelätään haastavan tulevaisuudessa maanpuolustusta. Varusmiehiä lenkillä Säkylässä marraskuussa 2021. Kuva:  Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

STT, Ilkka Hemmilä

Maanpuolustus kuuluu teemoihin, joista puolueiden välillä on vähän näkemyseroja eduskunta­vaali­taistossa. Silti myös ensi vaalikaudella työ maanpuolustuksen kehittämiseksi jatkuu. Seuraava hallitus saa päätettäväkseen, miten naisia houkuteltaisiin aiempaa enemmän varusmies­palvelukseen.

Puolustusministeriö valmistelee ensi vaalikaudelle myös naisia velvoittavaa informaatiopäivää. Samaan aikaan useat maanpuolustus­järjestöt menisivät vielä pidemmälle.

Reserviupseeriliitto haluaa, että seuraava hallitus selvittää mahdollisuuden ja tarpeen sukupuoli­neutraaliin asepalvelukseen. Perusteena ovat pienenevät ikäluokat, kertoo liitto­valtuuston vara­puheenjohtaja Elisa Suutari.

– Nykyinen järjestelmä tulee kohtaamaan hyvin suuria haasteita, jos sitä ei ruveta sopeuttamaan muuttuvaan tilanteeseen, Suutari sanoo STT:lle.

Haasteista kertovat väestötilastot. Suomessa syntyneiden lasten määrä vaihteli 60 000:n tuntumassa 1970-luvulta 2010-luvun alkuun. Sen jälkeen määrä on kääntynyt selvään laskuun. Edelliset viisi vuotta Suomessa on syntynyt alle 50 000 lasta vuosittain.

Viime vuonna Suomessa syntyi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 45 000 lasta. Luku vahvistuu kevään aikana.

Ajan myötä muutos koettelee myös Puolustusvoimia. Sen tavoitteena on viime vuosina ollut kouluttaa noin 20 000 varusmiestä eli uutta reserviläistä vuodessa. Koska miehiä on ikäluokasta noin puolet, ja heistä kolmannes ei aloita varusmiespalvelusta tai suorita sitä loppuun, tämä tavoite jäisi nykytrendeillä selvästi saavuttamatta 2030-luvulla. Sen lopulla viime vuosina syntyneet saavuttavat aikuisiän.

– Ensi vaalikaudella pitää saada aikaiseksi tulevaisuuskuva ja tieto siitä, mihin lähdemme sopeutumaan. Puolustusvoimat on organisaationa sellainen, ettei sinne voi tehdä nopeita ja näyttäviä liikkeitä, Suutari sanoo.

Liitolla ei ole ainakaan toistaiseksi omaa kantaa siitä, millainen järjestelmän tulisi tulevaisuudessa olla. Suutarin mukaan asiasta on tarkoitus linjata yhdistyksessä syksyllä.

Varusmies osallistui leirille Niinisalon Pohjankankaalla lokakuussa 2022. Kuva:  Pekka Söderlund

Koko ikäluokasta ote aiemmin

Syksyllä oman työnsä saa valmiiksi myös puolustusministeriön johtama työryhmä, joka pohtii nykyisen kutsuntajärjestelmän kehittämistä.

– Tehtävänä on esittää vaihtoehtoisia malleja yhteisten kutsuntojen toteuttamiseksi jatkossa, kertoo prikaatikenraali Sami Nurmi, joka on puolustus­ministeriön kansallisen puolustuksen yksikön johtaja.

Työryhmä on hahmotellut terveystarkastusta ja informaatiopäivää, joka pidettäisiin koko ikäluokalle vuotta ennen varsinaista kutsuntapäivää.

Varsinaiseen kutsuntapäivään osallistuisivat vain palvelukseen määrättävät. Tilaisuus olisi asevelvollisille miehille ja vapaaehtoisille naisille yhteinen, kun heille nykyisin järjestetään erilliset tilaisuudet.

Nurmen mukaan yksi uudistuksen tärkeimpiä tavoitteita on, että nykyistä useampi nainen suorittaisi vapaaehtoisen asepalveluksen.

– Informaation kautta saadaan enemmän kiinnostusta suorittaa asepalvelus ja naisten määrää nostettua, hän sanoo.

Varusmiehet osallistuivat Kaakko 19 -pääsotaharjoitukseen Karjalan prikaatin alueella Kouvolan Vekaranjärvellä helmikuussa 2023. Kuva:  Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Naisten palvelusmäärien lisäämisen ohella uudistetuilla kutsunnoilla tähdätään varusmies­palveluksen keskeytysten vähentämiseen. Nurmi luonnehtii keskeyttämisiä kuvaavia tilastoja huolestuttaviksi.

– Yksi idea ovat nämä terveys­tarkastukset, joilla otetaan nuorista koppia vähän aikaisemmin. Mutta se ei ole vain intin homma, vaan siinä tarvitaan muutkin toimijat mukaan.

Nurmen mukaan pienenevät ikäluokat ovat huolenaihe myös maanpuolustuksen näkökulmasta. Nykyinen tavoite koulutettavien varusmiesten määrästä perustuu Puolustusvoimien tarpeeseen. Sillä saadaan pidettyä yllä reservin haluttu koko ja ikärakenne.

Tämänhetkisen arvioiden mukaan reserviä ei saataisi enää uudistettua, jos ikäluokat pienenevät, Nurmi sanoo.

– Se on laskettu, että kun koulutetaan noin 20 000 varusmiestä vuodessa, saamme pidettyä reservin määrän ja iän puolesta tarkoituksenmukaisella tasolla.

Ministerin tavoite haasteellinen

Reserviupseeriliiton ohella Varusmiesliitto kannattaa siirtymistä sukupuoli­neutraaliin asevelvollisuuteen.

Reserviläisliitto puolestaan tähtää siihen, että nykyistä laajempi osa ikäluokasta kykenee suorittamaan palveluksen. Liitto nostaisi keskeytysten rimaa etsimällä nykyistä laajemmin tehtäviä myös heikommassa fyysisessä kunnossa oleville.

Myös Reserviläisliitto kannattaa naisten laajempaa osallistumista kutsuntoihin ja koko ikäluokan yhteistä informaatiopäivää.

Puolustusministerinä alkuvuonna toiminut Mikko Savola (kesk) kertoi tavoitteeksi, että uudistetut kutsunnat tulisivat käyttöön jo vuonna 2025.

Poikkihallinnollista työryhmää johtava Nurmi pitää aikataulua haasteellisena. Hän huomauttaa, että asia tarvitsee poliittisen päätöksen seuraavalla vaalikaudella ja mahdollisesti myös lakimuutoksia. Nurmi kuitenkin uskoo, että vuoteen 2025 mennessä toteutuisi kokeilu, jonka pohjalta päätettäisiin täysi­määräisestä käyttöönotosta.

Muuttuvista kutsunnoista huolimatta kaikille naisille ei siis olisi luvassa kirjettä kutsuntoihin. Tämä rajaus on peruja jo työryhmän pohjana olevasta parlamentaarisesta selvityksestä, joka valmistui Ilkka Kanervan (kok) johdolla vuonna 2021.

Puolueet eivät halunneet muuttaa nykymallia, jossa asepalvelus on velvoittava miehille ja vapaaehtoinen naisille.

Uudet alokkaat astuivat palvelukseen Helsingin Santahaminassa tammikuussa 2023. Sotilaspoliisit ohjasivat oikeaan suuntaan. Kuva:  Antti Hämäläinen / IS

”Jos nämä eivät auta, pitää keksiä muuta”

Puoluekentällä ajatus koko ikäluokan asepalveluksesta ei ole herättänyt intoa sittemminkään.

Kun Helsingin Sanomat kysyi viime viikolla yhdeksän eduskuntapuolueen kantaa sukupuoli­neutraalista asevelvollisuudesta, sitä kannattivat vain Sdp, vihreät ja vasemmistoliitto, ennen kaikkea tasa-arvo­kysymyksenä.

Muut puolueet vastustivat tai eivät ottaneet kantaa. Keskusta totesi, että ikäluokkien pienentyessä muutos voi tulevaisuudessa tulla ajankohtaiseksi.

Puolueet korostivat ennen kaikkea kutsuntojen laajentamista, josta oli siis aiemmin poliittinen yksimielisyys.

Naisten vapaaehtoinen asepalvelus tuli mahdolliseksi vuonna 1995. Viime vuonna palveluksen suorittaneiden määrä ylitti ensi kertaa tuhannen naisen rajapyykin. Reservi­upseeriliiton sisäisessä käytössä olleiden laskelmien mukaan määrän pitäisi moninkertaistua 2030-luvulla, jotta nykyinen koulutustavoite täyttyisi.

Elisa Suutari ei usko, että koulutus­määrien turvaaminen onnistuu pelkän vapaaehtoisuuden kautta.

– Pelkällä vapaaehtoisuudella ei määrää kyetä täyttämään. Kyllä siinä menee perheet ja koulut edelle, kun voi valita.

Sami Nurmen mukaan puolustus­hallinto uskoo siihen, että nyt valmisteltavilla toimenpiteillä riittävä koulutettavien määrä kyetään turvaamaan.

– Sillä tavalla luottavaisin mielin edetään, että nämä lääkkeet auttavat. Jos eivät auta, sitten pitää keksiä muita ratkaisuja.


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”