Erikoissyyttäjät Anja-Riitta Rinkinen ja Krista Mannerhovi eivät asiaesittelyssään avaa, mitkä Helsingin Sanomien julkaisemat tai julkaistavaksi aikomat tiedot olivat salassa pidettäviä. Salassa pidettävät tiedot ilmenevät haastehakemuksen liitteistä, jotka on salattu niin yleisöltä kuin puolustukselta.
Rinkinen kertoo, että syyttäjät eivät aio antaa asiakirjoja puolustukselle, koska se olisi mahdotonta rikokseen syyllistymättä. Salassa pidettäviä tietoja ei avattu myöskään salissa.
Rikosjutun ytimessä on kysymys siitä, olivatko Helsingin Sanomien julkaisemat tai juttuluonnoksissa käyttämät tiedot joiltain osin ”Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi salassa pidettäviä”. Syyttäjän ja Puolustusvoimien mukaan ovat, mutta perustelut on salattu koko rikosprosessin ajan.
Ainoa uusi selvitys asiasta syyttäjien asiaesittelyssä oli se, että syyttäjien mukaan Helsingin Sanomien julkaisema juttu sisälsi ”Puolustusvoimien salassa pidettäväksi määräämää turvallisuusluokiteltavaa tietoa”.
Haastehakemuksessa syyttäjät kirjoittavat, että jotkin artikkelien sisältämät tiedot on säädetty salassa pidettäväksi julkisuuslaissa. Tälle väitteelle ei asiaesittelyssäkään esitetä muuta perustelua kuin se, että Puolustusvoimat on määrännyt tiedot salaiseksi ja luokitellut ne suojaustasoille I–IV eli erittäin salainen -luokasta käyttö rajoitettu -luokkaan.
Oikeuden puheenjohtaja, käräjätuomari Maritta Pakarinen pyysi Rinkistä selventämään, onko jossain olemassa nippu asiakirjoja, joista HS:n tietojen katsotaan olevan peräisin.
– Meillä on luetteloitu ne kohdat jotka ovat salaisia. Ne ovat joistakin asiakirjoista peräisin ja niitä asiakirjoja ei ole tässä esitutkinnassa eikä oikeudenkäyntiaineistossa, Rinkinen vastasi.
Salainen käsittely
Helsingin Sanomien toimittaja Tuomo Pietiläisen puolustus on nimennyt valtavan määrän kirjallisia todisteita. Niillä on tarkoitus osoittaa, että kaikki Helsingin Sanomien julkaisemat tai juttuluonnoksissa esiintyvät tiedot ovat olleet vuonna 2017 saatavilla julkisista lähteistä.
Näiden asiakirjojen läpikäyntiin on prosessisuunnitelmassa varattu useita istuntopäiviä, joissa tiedustelulaitoksen johtaja, eversti Esapekka Vehkaojaa kuullaan asiakirjoista. Nämä kuulemiset käydään suljetuin ovin.
Näillä näkymin yleisö – tai toimitukset – eivät siis ole saamassa tietoa siitä, minkä sotilastiedustelua koskevien tietojen julkaisemisen suunnittelu on ollut syyttäjän mielestä rikos ja millä perusteella.
Laki muuttunut
Puolustus on vaatinut syyttäjää perustelemaan, mitkä tiedot ovat olleet väitetyn rikoksen tekohetkellä joulukuussa 2017 salassa pidettäviä ja millä perusteilla. Syyttäjä ei siis asiaesittelyssä perustellut asiaa muutoin kuin toteamalla joidenkin yksilöimättömien tietojen olevan armeijan salassa pidettäväksi ”määräämiä”.
Rikoslain mukaan rangaistavaa on ainoastaan Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi salassa pidettäväksi ”säädetyn” tai ”määrätyn” tiedon julkaiseminen. Tämän lainkohdan tulkintaa käytäneen oikeudessa läpi perusteellisesti.
Turvallisuussalaisuuden paljastamista koskeva rikoslain pykälä on kirjoitettu 1990-luvun alkupuoliskolla. Sen mukaan rikoksesta tuomitaan se, joka ”oikeudettomasti julkistaa julkistaa (...) tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi.”
Tuolloin asiakirjojen salassa pidosta säädettiin vuonna 1951 säädetyllä lailla yleisten asiakirjain julkisuudesta. Rikoslain esitöissä viitatun vanhan asiakirjajulkisuuslain mukaan asiakirjojen salassa pidosta voitiin ”säätää” lailla tai asetuksella. Lisäksi valtioneuvostolla ja tasavallan presidentillä oli oikeus ”määrätä” käsiteltävänään olevan asian salaiseksi.
Vuoden 1999 julkisuuslaissa edellä mainittu salaiseksi määräämisen mahdollisuus poistettiin laissa. Koko 2000-luvun ajan laki on siis lähtenyt siitä, että asiakirjojen salassa pidettävyyttä ei määrittele se, millaisia leimoja niihin on tehty. Asiakirjat ovat salassa pidettäviä vain lain nojalla, ja tämä arvio muuttuu ajan myötä olosuhteiden muuttuessa.