Tehyn Millariikka Rytkönen kertoo avoimesti, että raha on muuttanut häntä – avaa nyt, miten hurja loikka palkassa on vaikuttanut arkeen

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen on elänyt valtaosan elämästään kädestä suuhun. Nykyisen työn tuomat huipputulot ovat muuttaneet elämän täysin.

Millariikka Rytkönen, 46, on tänä vuonna tuntunut olevan kaikkialla. Hän on pitänyt kovaa ääntä hoitajien palkkojen ja työolojen puolesta. Kollegojen etu on kuitenkin ollut Rytköselle tärkeä pitkään, sillä hyvinkääläisen duunariperheen kasvatti tiesi aina, että haluaa sote-alalle.

Maagiselta tuntunut sairaalamaailma kiehtoi jo pientä Millariikkaa, mutta kätilön ammatti, johon hän lopulta päätyi ja rakastui, ei kuitenkaan ollut varsinainen kutsumus – eikä sitä ollut hänen nykyinen asemansa ammattiliiton johdossakaan.

Molemmat unelmaduunit ovat hänen mukaansa enemmän sattumaa kuin tulevaisuuteen suuntautunutta uran rakentamista.

– Vastaan elämässä useammin kyllä kuin ei, ja siksi olen tässä, missä olen. Menen fiiliksen mukaan, enkä ole mitenkään määrätietoisesti pyrkinyt tähän asemaan.

Se voi kuulostaa paksulta, kun puhuja on hyvätuloinen ay-pamppu. Rytkönen kuitenkin selittää, ettei kyse ole itsestäänselvyydestä. Asiat ovat loksahtaneet pala kerrallaan paikoilleen, mutta sitä ennen hän eli itse pitkään kädestä suuhun pienipalkkaisena yksinhuoltajana. Oikeastaan vasta vuoden 2017 nimitys puheenjohtajaksi ratkaisi rahahuolet.

– Minua ärsyttää, kun väitetään, että kaikki kyllä pystyvät mihin tahansa, sen kun vaan päättävät. Kukaan ei pysty itse määrittämään elämäänsä, ja yhtä lailla minunkin elämääni ovat määrittäneet muut ihmiset. Ei menestystä voi valita.

Kätilönä Rytkönen on nähnyt, etteivät pelimerkit jakaudu tasan edes syntymän hetkellä.

– Me emme synny tasa-arvoisina, ja jos joku näin väittää, hänellä on ollut niin suuri kultalusikka suussa, ettei hän ymmärrä ympäröivää maailmaa.

Roolit

”Olen aina töissä”

”Joku saattaa ajatella, että työtäni ovat vain kokoukset ja poliitikoiden lobbaus, mutta kyllä siihen kuuluu paljon muutakin. Olen ikään kuin samaan aikaan sekä ulko- että sisäministerin hommissa.

Johdan Tehyä työnantajana, ja meillä on 129 työntekijää. Sen lisäksi edustan 160 000 hoitajakollegaa ja olen heidän edunvalvojansa. Kummatkin tehtävät ovat tärkeitä.

Roolien välillä tasapainottelu on lopulta aika helppoa, koska Tehyn työntekijät jakavat saman aatteen kuin minä. Olemme yhteisellä asialla, sillä eihän meille hakeudu töihin sellaisia henkilöitä, jotka eivät allekirjoita arvojamme. Kaikkien yhteisenä päämääränä on se, että hoitajien työolot ja palkat saadaan kuntoon.

Minulla ei ole selkeitä työaikoja, eikä työpäivä varsinaisesti pääty. Minun pitää olla aina tavoitettavissa, mutta itse olen tähän halunnut. Työtäni on myös olla koko ajan kartalla siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, ja siksi katson kaikki uutiset ja ajankohtaisohjelmat. En kuitenkaan tahdo tehdä itsestäni tärkeämpää kuin oikeasti olen.

Kätilönä työskennellessäni käsissä olivat ihmishenget, ja olen tehnyt itselleni selväksi, että nykyisessä työssäni näin ei ole. Jos laitan sormen vesilasiin, niin ei siihen koloa jää.

Ja kun saavun töistä kotiin, ei kukaan tee aaltoja, että huippua johtaja, kun tulit. Kotona olen vain Milla. Olen vaimo kumppanille, äiti lapsille ja emäntä koiralle.”

Johtajuus

”Olen joskus hyvin vaativa”

”Olen todella nopea käänteissäni, ja omasta mielestäni se on ollut ainoastaan hyvä asia. Toimialajohtajani ovat kuitenkin sanoneet, että se saattaa näyttäytyä muille jyräämisenä. Olen luullut, että se on vain päämäärätietoisuutta, jolla ajan tärkeitä asioita. Mutta kun minulle kerrottiin siitä, olen kyllä ymmärtänyt. Arvostan sitä, että alaiseni ovat uskaltaneet sanoa minulle suoraan.

Vaadin itseltäni työssäni todella paljon ja oma työpanokseni on aina 101 prosenttia. Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse tehdä töitä sata lasissa, eikä kaikilla myöskään ole samaa poltetta ja eteenpäin ajavaa voimaa kuin minulla. Kaikilla ihmisillä tulee olla oikeus työhön, myös esimerkiksi osatyökykyisillä. Siksi kaikilta ei myöskään voi vaatia samaa. Lisäksi minun pitää muistaa huolehtia myös palautumisesta – sekä muiden, että omasta.”

Kätilön työ

”Kätilöopistolla tuntui kuin olisin tullut kotiin”

”Keskeytin lukion abisyksynä, koska olin täysin varma, että haluan sote-alalle. Vielä 1990-luvulla terveydenhuolto-oppilaitokseen oli nimittäin 17 vuoden ikäraja, enkä siksi voinut hakea sinne suoraan peruskoulusta, vaan minun oli pakko mennä lukioon. Heti, kun se oli mahdollista, hain ja pääsin.

Olin 20-vuotias, kun valmistuin mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyön lähihoitajaksi ja pääsin töihin lastenkotiin. Koska olen itse ydinperheestä, minulle oli kova koulu kohdata, millaista elämä voi Suomessa olla ja millaista todellisuutta moni elää. Se oli liian rankkaa, ja mietin, olisiko sellaista ammattia, jossa olisi joka päivä tosi kivaa.

Yhteishakukirjasta löysin kätilön ammatin, ja parikymppisenä idealistina ajattelin, että se voisi olla ihanaa. Kun pääsin kätilöopistolle, koin ensimmäisen kerran elämässäni, että tulin johonkin perille. Se oli sattumaa – minä vain vahingossa ajauduin sinne.

Kaipaan synnytyssaliin. Kun näin tosi-tv -ohjelmassa synnytyksen, aloin itkeä. Minulle tuli ihan hirveä ikävä synnärille. Se on paras työ, mikä voi olla. Mutta mieheni Jyrki muistuttaa minua realiteeteista. Kerrankin hän kysyi, että kuka Milla sinut palkkaisi, kun sä tappelet niiden työnantajien kanssa.

Oikeasti olen ollut niin pitkään poissa sairaalamaailmasta, etten enää olisi yhtä hyvä työntekijä. Vaikka entiset työkaverit ovatkin lohduttaneet, että samasta kolosta ne lapset edelleen syntyvät.”

Raha

”Raha on muuttanut minua”

”Minulla on rahaan kompleksinen suhde. Olen elänyt valtaosan elämästäni kädestä suuhun. Totta kai se jättää jälkensä. Vaikka tällä hetkellä tienaan todella hyvin, se ei tuo minulle turvallisuuden tunnetta, sillä tiedän, etten tienaa yhtä hyvin koko loppuelämääni. Tiedostan koko ajan, että tämä on väliaikaista, ja taustani vaikuttaa siihen. En tiedä, miten suhtautuisin asiaan, jos olisin syntynyt hyväosaisena.

Palkkatasoni nostetaan esiin joka käänteessä. Vastaan, että olen ainoa työmarkkinajohtaja, jonka palkka on avoimesti nettisivulla. Olen joka päivä erittäin tietoinen, että jäsenet maksavat palkkani, ja jos palkka on hyvä, minun pitää pystyä se myös avoimesti kertomaan.

Raha on muuttanut minua, sillä se helpottaa elämää valtavasti. Ero köyhiin aikoihin on kuin yöllä ja päivällä. Joka käänteessä ei tarvitse stressata, millä maksan sähkölaskut. Minulla on kaksi lasta, jotka ovat eläneet täysin erilaiset todellisuudet.

Aikuisen tyttäreni kanssa olemme eläneet köyhän yksinhuoltaja-arjen. Nuorempi lapsi oli vielä päiväkodissa, kun lähdin ehdolle puheenjohtajaksi. Minut valittiin vuonna 2017. Hän ei tiedä muunlaisesta elämästä kuin tästä.”

Asenne

”En kumartele muita”

”Minulle on luonteenomaista pitää toisten puolia ja puuttua epäkohtiin. Lisäksi auttaa se, että olen utelias.

Vaadin asioille selityksiä, ja jos niitä ei löydy tai ne ovat huonoja, ajattelen, että asia pitää muuttaa. En tyydy siihen, että näin on aina tehty.

En kauheasti kumartele. Tulen hyvin hierarkkisesta sairaalamaailmasta, ja olin jo rivikätilönä sellainen, että jos joku asia oli mielestäni väärin, en epäröinyt mennä vaikkapa ylimmälle sairaanhoitopiirin johtajalle tivaamaan selitystä. Sen takia minua on ehkä alettu pyytää tiettyihin paikkoihin, kuten Kätilöliittoon, jonka puheenjohtajana olin ennen Tehyn puheenjohtajuutta.

Kaikkien ei tietenkään tarvitse sietää painetta, mutta minulla on hyvä paineensietokyky. Jos olen tehtävissä, jotka eivät ole paineistettuja, tylsistyn. Hoidan asioita tunteella, mutta se ei tarkoita, ettenkö käyttäisi myös järkeä. Ne eivät sulje toisiaan pois.”

Jaksaminen

”Kehtaan sanoa myös ei”

”Se, että vaadin itseltäni paljon, on myös vahvuuteni. Teen työtäni aatteen palolla, ja se on yksi asia, joka minua auttaa jaksamaan.

Olen aina osannut olla sopivan itsekäs, ja osaan sanoa myös ei – tarvittaessa todella napakasti. Sanon, jos jokin tehtävä ei kuulu minulle, ja kerron, kenelle se kuuluu.

Huomaan, että ihmiset eivät usein kehtaa sanoa ei kavereille, puolisoille, työelämässä, ja sopivat vaikka treffejä, joita eivät haluaisi. Miksi? En tiedä, liittyykö se jotenkin suomalaisuuteen. Suosittelisin ein sanomista kyllä kaikille.”

Tulevaisuus

”En mieti tulevaa”

”Kun sain Hyvinkään sairaalan synnytysosastolta vakituisen kätilön toimen, olin varma, että jään sieltä eläkkeelle. Se oli unelmieni täyttymys. Jos joku olisi silloin sanonut, millaisella paikalla tietyn ajan päästä olisin, en olisi uskonut. Se on opettanut, että en enää pidä varmana mitään.

Puheenjohtajuus on luottamustehtävä, joka on katkolla 4 vuoden välein. Ja jos minua ei seuraavissa vaaleissa valittaisi, niin en tiedä mitä tekisin. Jokin muu ovi avautuisi. Tuskin kukaan kansanedustajakaan sanoisi, että teen tätä eläkeikään saakka.

En ylipäätään kauheasti mieti tulevaa, vaan olen tässä hetkessä. Viime aikoina fokus on ollut täysin alamme työehtojen neuvottelukierroksessa ja siinä, mitä minun kuuluu näissä neuvotteluissa saavuttaa.

Olen oppinut sietämään sitä, että asioilla on päätepiste, ja sen lisäksi olen hyvä sietämään epävarmuutta. Synnytyssalin opit näkyvät siinäkin. Kun puolisot kyselivät hermostuneina, milloin vauva oikein syntyy, sanoin, että mä en tiedä. Se oli aina hieno hetki, kun he ihmettelivät, että miten niin et tiedä ja vastasin, ettei sillä oikeastaan ole väliä – kun ei se sinne sisälle jää.”