Annikka Mutanen HS
Eduskunnan käsittelyssä oleva laki sukupuolen oikeudellisesta vahvistamisesta koskee vain täysi-ikäisiä.
Lakia koskevissa lausunnoissa ja eduskuntakeskusteluissa on vaadittu, että oikeus juridisen sukupuolen korjaukseen pitäisi ulottaa myös alle 18-vuotiaisiin.
Esimerkiksi ihmisoikeus- ja sosiaalialan kansalaisjärjestö Seta kertoo, että sukupuolen juridisen korvaamisen edut alaikäiselle ovat esimerkiksi, että lasten oikeudet toteutuvat suositusten mukaisesti.
Seta haluaa myös, että lapsi saa sukupuoltaan vastaavat henkilöpaperit ja tulee kohdatuksi sukupuolensa mukaisesti, lapsen itsemääräämisoikeus vahvistuu häntä itseään koskevissa asioissa, ja lapseen kohdistuva väärinsukupuolittaminen ja syrjintä vähenevät ja hyvinvointi lisääntyy.
Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on eri mieltä. Hän sanoi joulukuussa lausunnossaan eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, ettei ikärajaa pidä laskea.
Perustelu on se, että nuoruusiässä identiteetin rakentaminen on vasta käynnissä eikä kehityksen lopputulos ole tiedossa, ei myöskään nuorella itsellään.
Kaltiala on vastannut Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (Tays) sukupuoliahdistusta kokevien nuorten arvioinneista siitä lähtien, kun toiminta alkoi vuonna 2011.
Hän on kohdannut tehtävässä satoja sukupuolen kokemuksen kanssa kipuilevia nuoria.
Kaltiala on tavannut myös valtaosan niistä nuorista, jotka on lähetetty Helsingistä toiselta vastaavalta klinikalta hankkimaan niin sanottu toinen mielipide.
Kymmenen vuoden aikana Kaltiala on myös julkaissut runsaasti tutkimusta alaikäisten sukupuoli-identiteettiin liittyvistä kysymyksistä. Hänestä on tullut alan kansainvälisesti arvostettu asiantuntija.
”
”Saat olla mitä olet ja katsotaan, mitä isompana tapahtuu.”
Kaltiala selittää kantaansa puhelinhaastattelussa.
Hänen mukaansa on vanhastaan tunnettua, että jotkut lapset identifioituvat jossain vaiheessa vahvastikin toiseen sukupuoleen.
Neljä viidestä vastakkaiseen sukupuoleen identifioituneesta lapsesta kokee kuitenkin murrosiässä taas toisin.
Siksi on viisasta seurata tilannetta, antaa lapselle kasvurauha ja hoitaa perheen ahdistusta sekä mahdollisia liitännäisongelmia, Kaltiala sanoo.
Kaikissa kulttuureissa tällainen lapsen käytös ei ole ongelma, mutta toisissa se herättää enemmän huomiota.
Tärkeää on hyväksyä lapsi omana itsenään, Kaltiala sanoo.
”Hyväksymistä on sanoa, että olet siis poika, josta tuntuu että olet tyttö. Se on ookoo ja saat olla mitä olet ja katsotaan, mitä isompana tapahtuu.”
Sen sijaan lasta ei hyväksytä kokonaisena, jos hänen kokemuksensa tai fyysinen kehonsa kielletään. Jos käsketään olla kuten pojan kuuluu, kielletään kokemus. Jos sanotaan, että olet todellisuudessa tyttö, kielletään keho, Kaltiala selittää.
Kummassakin tapauksessa lapsi saa viestin, että hänessä on vikaa, Kaltiala sanoo.
Myöskään juridisen sukupuolimerkinnän muuttaminen nuoruudessa ei ole hänen mukaansa muodollisuus, jossa todetaan tosiasia, vaan vahvaa psykologista ja sosiaalista puuttumista, joka ohjaa nuoren kehitystä.
”Se on viesti siihen suuntaan, että tämä on sinulle oikea tie.”
Tähänastisen tutkimustiedon valossa nuoruusikäisten transsukupuolisuuden kokemus on Kaltialan mukaan melko pysyvä vain silloin, kun samaistuminen vastakkaiseen sukupuoleen on selkeästi alkanut jo lapsuudessa ja vahvistunut puberteetissa.
Nykyisin valtaosa sukupuoli-identiteettitutkimuksiin hakeutuvista alaikäisistä on havahtunut transsukupuolisuuden kokemukseensa vasta puberteetin jälkeen.
Ilmiö on uusi, eikä kokemusten pysyvyydestä ole siksi tutkimustietoa.
”
”Nuori kokeilee erilaisia identiteettejä ja on suggestioaltis.”
Nuori voi itse olla ehdoton ja varma omasta transidentiteetistään. Nuoruusiässä identiteetti on silti sirpaleinen ja tilannesidonnainen, Kaltiala sanoo.
”Nuori kokeilee erilaisia identiteettejä ja on suggestioaltis. Yhdessä tilanteessa hän kokee olevansa yhtä ja toisessa toista. Se on nuoruusiässä normaalia.”
Hän muistuttaa, että nuoret ovat aina ilmaisseet erilaisia identiteettejä ja ryhmään kuulumista esimerkiksi pukeutumisella, kampauksilla ja kielellä.
Jos he haluavat käyttää toisen sukupuolen tunnusmerkkejä, sitä ei ole mitään syytä hillitä mutta ei vahvistaakaan.
”Nuoruuden kehitystehtäviä ei edistä se, että nuoren itseilmaisua tuetaan ja ohjataan ulkopuolelta”, Kaltiala sanoo.
Ympäristön ei myöskään pitäisi sitoutua identiteettikokeiluihin tavalla, joka saattaa tehdä suunnan myöhemmän muuttamisen ahdistavaksi.
Miksi sitten sukupuoleen liittyvien identiteettikokeilujen vahvistamista on alettu laajasti pitää suotavana ja jopa välttämättömänä nuorten mielenterveyden kannalta?
Kaltiala sanoo, ettei transpoliklinikoiden palveluita avattu nuorille nuorisopsykiatrian aloitteesta, vaan tahto tuli poliitikoilta, järjestöiltä ja aikuisten kanssa toimivilta lääkäreiltä.
Kun Kaltiala ryhtyi tehtävään, lasten ja nuorten sukupuoli-identiteetin ongelmat olivat vielä harvinaisia. Vuoden 2015 jälkeen potilaiden määrä on kymmenkertaistunut ja potilasjoukko muuttunut, hän kertoo.
Ennen toiseen sukupuoleen identifioituivat useimmin pienet pojat, mutta nyt lähes kaikki Kaltialan potilaat ovat teini-iässä sukupuoliristiriitaan havahtuneita biologisia tyttöjä.
Kolmella neljästä potilaasta on myös vakavia mielenterveyden ongelmia.
Kaltiala sanoo, että psykiatriset ja kehitykselliset ongelmat, oppimisvaikeudet ja lastensuojelun toimia vaativat tilanteet täytyy hoitaa riippumatta nuoren sukupuolen kokemuksesta.
Moni nuori tarttuu kuitenkin mediassa ja sosiaalisessa mediassa tarjolla olevaan ajatukseen, että hänen muutkin ongelmansa johtuvat sukupuoliristiriidasta ja ratkeavat, jos muut alkavat nähdä hänet oikeassa sukupuolessa. Niin ei kuitenkaan käy, Kaltiala sanoo.
”Mielen tasapaino ei synny siitä, että saa toiset tekemään ja näkemään mitä haluaa.”
Niin mediajulkisuudella, sosiaalisella medialla kuin kavereilla on osuutensa ilmiössä.
Nuorten sukupuoli-identiteetin tutkimusyksiköissä on usein havaittu, että pieneltä paikkakunnalta on äkisti tullut väestöön nähden suhteeton määrä lähetteitä.
Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että kaikki potilaat ovat samasta koulusta tai jopa samasta kaveripiiristä.
”Etenkin tytöillä asioiden jakaminen ystäväpiirin kanssa on tosi tärkeää”, Kaltiala sanoo. Hänen mukaansa on tavallista, että myös psykiatriset oireet tarttuvat tyttöjen kesken samalla sairaalaosastolla.
”
”Transsukupuolisuutta kokevien nuorten vanhemmille ei ole perusteltua kertoa, että ilman korjaushoitoja nuori on itsemurhavaarassa.”
Alaikäisten hormonihoitoja ja juridisen sukupuolen vahvistamista vaativat aktivistit ja järjestöt, kuten
Seta
, toistavat usein, että transnuorilla on lisääntynyt itsemurhariski ja he tarvitsevat siksi pikaisesti hoitoa ja tukea.”Se on tarkoitushakuista disinformaatiota, jonka levittäminen on vastuutonta”, Kaltiala sanoo.
Hänen mukaansa itsetuhoiset ajatukset ja käyttäytyminen liittyvät myös sukupuoltaan pohtivilla nuorilla samanaikaisiin psykiatrisiin häiriöihin.
”Psyykkisesti terveet nuoret, jotka kokevat sukupuolensa biologisesta kehostaan eroavalla tavalla, eivät ole automaattisesti itsetuhoisia.”
Itsemurha oli hyvin harvinainen tapahtuma noin kymmenen vuoden aikana sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuneiden nuorten aineistossa.
Toisaalta ruotsalaisessa laajassa rekisteritutkimuksessa itsemurhakuolleisuus oli selvästi suurentunut sukupuolen korjaushoitoja saaneiden aikuisten joukossa.
”Transsukupuolisuutta kokevien nuorten vanhemmille ei ole siis perusteltua kertoa, että nuori on itsemurhavaarassa ilman korjaushoitoja ja että vaara voidaan torjua sukupuolenkorjaushoidoilla”, Kaltiala sanoo.
Lausunnossaan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle hän arvoi, että voisi olla parempi, ettei mitään fyysisiä hoitoja aloitettaisi sukupuoli-identiteetin perusteella ennen aikuisuutta.
Suomalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että monen alaikäisenä hormonaalista hoitoa saaneen psyykkinen vointi ei parantunut vaan heikkeni.
Ruotsissa ja Britanniassa, missä alaikäisten hormonihoitoja on annettu matalammalla kynnyksellä kuin Suomessa, on Kaltialan mukaan alettu kääntyä rajoittamaan hoitojen käyttöä.
Niitä suunnitellaan rajattavaksi tutkimushankkeisiin, joilla hankitaan luotettavaa tietoa hoitojen vaikuttavuudesta.
Miten sitten auttaa sukupuoliahdistuksesta kärsivää nuorta?
Aikuisten tehtävä on ottaa rauhallisesti vastaan nuorten tunteet, välittää ja hyväksyä – ei pyrkiä nopein ratkaisuin poistamaan kaikkea kipuilua, jota nuoruuteen myös auttamatta kuuluu.
Kaltiala on hetken hiljaa, kun häneltä kysyy, ketkä korostavat nuorten itsetuhoisuutta ja miksi.
”Haluan ystävällisesti ajatella, että sellaiset aikuiset, jotka ovat itse saaneet apua sukupuolen korjaamisesta, ovat halunneet lähteä pelastamaan lapsia ja nuoria. Mutta heiltä puuttuu ymmärrys siitä, että lapsi ei ole pienikokoinen aikuinen.”
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta päätti esittää, että valtioneuvoston tulee valmistella lakimuutoksia myös transsukupuolisten lasten ja nuorten itsemääräämisoikeuden edistämiseksi.
Näin valiokunta halusi siitä huolimatta, että Lastenlääkäriyhdistyskin piti valiokunnalle antamassaan lausunnossa nuorten identiteettikehityksen kannalta hyvänä, ettei lakia sukupuolimerkinnän vahvistamisesta uloteta alaikäisiin.
Lääkäriliitto piti samoin ikärajaa oikeana ratkaisuna. Myös Psykiatriyhdistys muistutti lausunnossaan nuorten identiteetin keskeneräisyydestä.
Kaltiala sanoo, että aikuisetkin voivat tehdä sukupuolenkorjauksissa hätiköityjä ratkaisuja. Lapsille ja nuorille kuuluu kuitenkin erityisoikeus huolenpitoon ja suojeluun.
”Siksi he eivät myöskään voi välittömästi saada kaikkea mitä juuri nyt haluavat.”