Vain 320 kilometrin päähän Suomesta rakennettiin salainen bunkkeri, jonka oli määrä kestää Neuvostoliiton ja USA:n välinen ydinsota

Ligatnen ydinsodan kestävä bunkkeri on alkanut taas kiinnostaa latvialaisia nyt, kun Latvian ja Venäjän välit ovat Ukrainan sodan vuoksi huonommat kuin koskaan. Ukrainan valtiojohto tukee Ukrainaa kaikin voimin sekä kovin sanoin, mikä ei Venäjää tietenkään miellytä.

Latviassa pelätään Venäjän hyökkäystä tosissaan, joten ehkä vanhalle Neuvostoliiton aikaiselle bunkkerille voi pian tulla taas käyttöä?

Ligatnessa, Pohjois-Latviassa, sijaitsee Neuvostoliiton aikaan rakennettu huippusalainen bunkkeri, jonne Neuvosto-Latvian poliittisen johdon oli määrä paeta, mikäli ydinsota alkaa. 1970- ja 1980-luvuilla rakennettu bunkkeri sijaitsee suuren, vakavista sairauksista toipuville potilaille tarkoitetun parantolan alapuolella, ja sinne oli varattu kaikki elämiseen tarvittava vähintään kolmen kuukauden ajaksi.

Nyt bunkkeriin pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla, joiden aikana vierailijat perehdytetään sen elämään.

Vaikka Latvia itsenäistyi vuonna 1991, pidettiin Ligatnen bunkkeri salaisena aina vuoteen 2003 saakka. Vasta sen jälkeen se avattiin yleisölle ja tutkijoille. Sitä, miksi bunkkerista vaiettiin itsenäisessäkin Latviassa yli kymmenen vuoden ajan, ei yksikään virallinen taho ole suostunut kertomaan.

Missä Gorba?

Ligatnesta on Riikaan, Latvian pääkaupunkiin, noin tunnin ajomatka. Siinä ajassa Latvian kommunistisen johdon oli määrä saapua bunkkeriin, mikäli ydinsota alkaisi tai olisi alkamassa. Bunkkeria testattiin ensimmäisen kerran täysvarustuksessa vuonna 1984, jolloin kylmä sota oli kuumimmillaan ja ydinsotaa pidettiin mahdollisena niin itä- kuin länsiblokissakin.

Suomeen Ligatnesta on matkaa linnuntietä vain noin 320 kilometriä.

Idea bunkkerin rakentamisesta Ligatneen saatiin jo vuonna 1968 Kuuban ohjuskriisin aikana, mutta perineuvostoliittolaiseen tapaan sen rakentamisen aloittaminen venyi ja taas venyi. Lopulta, kun vihdoin oli päästy työntouhuun, sen rakentaminen kesti kymmenen vuotta.

Valmiina bunkkeri pystyi majoittamaan jopa noin 300 ihmistä, eli poliitikkojen ja valtiojohdon lisäksi myös henkilökuntaa kuten radisteja, palvelijoita, kokkeja ja tarjoilijoita, sotilaita ja vartijoita ja niin edelleen. Normaalisti bunkkerissa työskenteli 15−20 henkilöä, jatkuvassa hälytysvalmiudessa.

Bunkkeria esittelevän oppaan, meksikolais-latvialaisen Alejandron, mukaan koko bunkkerissa oli kuitenkin vain yksi kunnollinen vuode, mikä vuoteen 1984 saakka oli arvatenkin varattu Latvian kommunistisen puolueen pääsihteerille August Vossille, ja hänen jälkeensä Boris Pugolle. Kaikkien muiden oli nukuttava lattialla tai makuupusseissa.

Pinta-alaa bunkkerissa on parin tuhannen neliömetrin verran ja sen sisustuksessa on todellakin otettu huomioon se, että siellä joudutaan viettämään jopa kuukausia. Bunkkerissa on iso keittiö ja ruokasali, seurustelutiloja, ideologista kirjallisuutta ja lehtiä sisältävä kirjasto sekä opetustiloja, joissa opastettiin esimerkiksi käyttämään kaasunaamareita oikein.

Bunkkerissa on ilman- ja vedenpuhdistuslaitteet ja omat virtalähteet. Moottoreina konehuoneessa jyskyttää muun muassa kaksi T-54-panssarivaunuista otettua moottoria.

Viihtyisäksi bunkkeria ei voi kutsua. Sen seiniä koristelevat Neuvostoliiton aikaiset julisteet ja liput ja viirit ja tietenkin kommunismin sankareiden rintakuvat. Yleisvärinä on kaikkialla ”Neuvostoliiton vihreä”. Mielenkiintoisella tavalla bunkkerissa ei ole esillä mitään Mihail Gorbatsoviin liittyvää, vaikka hän sentään hääri Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerinä vuodet 1985−1991.

Miksi Gorbatsov on häivytetty bunkkerista? Sitä ei osaa kertoa edes oppaamme. Ehkä bunkkerin väki ei suhtautunut Gorbaan erityisen lämpimästi siksi, kun häntä voi pitää Neuvostoliiton romuttajana? Neuvostoliiton kaaduttua menetti merkityksensä myös Ligatnen bunkkeri, ja samalla meni työpaikka alta myös sen työntekijöiltä.

Vaikka Latvia itsenäistyi vuonna 1991, ei maan uutta hallintoa ja sotilaita päästetty bunkkeriin vielä moneen vuoteen. Venäläiset sotilaat poistuivat Latviasta lopullisesti vasta vuonna 1994.

Ihmiskilpi

Bunkkerin tilannekatsaus- ja käskyjenjakohuoneisiin on jäänyt tai tarkoituksella jätetty tai myöhemmin kerätty vanhoja sotilaskarttoja, joista voi nähdä Neuvostoliiton suunnitelmia, mikäli suursota todella olisi syttynyt.

Neuvostoliitossa varauduttiin ydinsotaan mutta myös tavanomaiseen sotaan, ja osana sitä Nato-maiden Latviassa suorittamaan maihinnousuun, joka todennäköisesti olisi tapahtunut Riian ympäristössä noin sadan kilometrin päässä Ligatnesta.

Tallella on myös puhelimia, joista oli suora linja Kremliin. Kuvaavalla tavalla osassa puhelimia ei ole lainkaan numerokiekkoa, eli niillä pystyi vain ottamaan vastaan puheluita, ei soittamaan.

Bunkkerin tekstit, ohjeet, kirjallisuus ja kaikki muukin on vain venäjänkielistä. Bunkkerin työkieli oli venäjä, eikä siitä sallittu mitään poikkeuksia.

Kylttien ja ohjetaulujen lisäksi kaikki muukin bunkkerissa vaikuttaa aidolta, ja enintään vain vähän lavastetulta, mutta siitä huolimatta juuri Ligatnen valinta ydinsodan aikaisen Latvian komentokeskukseksi mietityttää.

Miksi valittiin juuri Ligatne, joka on pieni kaupunki keskellä ei-mitään, niinkin kaukana kuin tunnin ajomatkan päässä Riiasta?

Ehkä juuri siksi?

Bunkkeri siis rakennettiin potilaita täynnä olevan parantolan alle, mikä teki siitä epätodennäköisen kohteen pommi- tai ohjusiskuille. Parantolan potilaiden ajateltiin ilmeisesti toimivan eräänlaisena ihmiskilpenä, jos vastustajalle olisi tihkunut tietoa bunkkerista.

Sekin pitää muistaa, että armeijan johtoa Ligatneen ei olisi tuotu suojaan ydinhyökkäykseltä. Ligatnen bunkkeriin olisi ikään kuin säilötty vain poliittinen johto. Latviankin ylin sotilasjohto johto toimi Moskovassa, josta koko Neuvostoliittoa pyöritettiin.

Eräs tulkinta sille, miksi bunkkeri rakennettiin niinkin kauaksi Riiasta, on se, että itse asiassa sitä ei ollutkaan tarkoitettu suojautumiseen Naton aloittamalta ydinsodalta vaan suojautumiseen ydinsodalta, jonka Neuvostoliitto aloittaisi itse. Siinä tapauksessa Latviankin poliittisella johdolla olisi ollut reilusti aikaa hankkiutua turvaan Ligatneen asti – ennen kuin ensimmäiset ydinkärjillä varustetut ohjukset laukaistaisiin kohti Yhdysvalloissa ja Euroopassa sijaitsevia määränpäitään.

Mikä on totta?

Opaskierroksen jälkeen keskustelu bunkkerista jatkuu Alejandron kanssa, ja siihen osallistuvat myös muut kierroksella mukana olleet vieraat. Koko maailmassa ei tiettävästi ole ainuttakaan sellaista bunkkeria, joka kestäisi ydinohjuksen tai -pommin täysosuman, mutta rakennettiinko Ligatnen bunkkeri todellakin ydinsodan varalle?

Vai onko se vain tavallinen pommisuoja, joka oli tarkoitettu parantolan potilaille ja henkilökunnalle ja lisäksi ympäristön asukkaille?

Miksei kahden muun balttitasavallan, Viron ja Liettuan, puoluejohdoille rakennettu vastaavia ydinpommisuojia?

Ligatnen bunkkeri sijaitsee yhdeksän metriä maan alla, kun esimerkiksi Moskovassa on vastaavanlainen bunkkeri, joka on kaivettu peräti 65 metrin syvyyteen. Neuvostoliiton johtajalle Josef Stalinille rakennettiin 1940-luvun alussa bunkkeri 37 metrin syvyyteen.

Ligatnen bunkkerin katto on jykevää betonia, mutta se on paksuudeltaan vain 2,5 metriä. Maailman kuuluisimman bunkkerin, Berliinissä sijainneen Adolf Hitlerin bunkkerin, katon paksuus on neljä metriä, ja se rakennettiin jo 1930-luvulla. Rovaniemelle rakennettiin toisen maailmansodan aikana bunkkereita, joiden päälle valettiin kolme metriä betonia.

Sotahistoria on siitäkin syystä mielenkiintoista, että se on yleensä voittaneen osapuolen kirjoittamaa. Alejandrokin myöntää, että siihen on syytä suhtautua aina epäilyksellä. Ligatnen bunkkerin todellinen ja lopullinen käyttötarkoitus pysynee mysteerinä, elleivät sen rakentamiseen osallistuneet tai siellä työskennelleet ole halukkaita siitä puhumaan.

Oli niin tai näin, niin Ligatnen bunkkeri on tärkeä ellei tärkein turistinähtävyys siinä osassa Latviaa, Cesiksen alueella, jossa se sijaitsee. Bunkkeriin on käynyt tutustumassa vuositasolla 22 000−24 000 turistia, ennen kuin koronapandemia lopetti opaskierrokset joksikin aikaa.

Cesiksessa ja Pohjois-Latviassa on myös muita vanhoja bunkkereita ja sotiin liittyviä muita muistomerkkejä, joita paikalliset kunnat ovat markkinoineet sotahistoriallisina nähtävyyksinä. Osa nähtävyyksistä on Neuvostoliiton aikana pystytettyjä patsaita ja muun muassa vanhoja Puna-armeijan panssarivaunuja. Nähtävyyksien tulevaisuus on nyt vaakalaudalla, kun Latvian hallitus on päättänyt tuhota koko maasta kaikki neuvostoliittolaiset ”punamonumentit”.