Varakas pariskunta siivoutti kotinsa kolme kertaa “ilmaiseksi” – talon siivonnut Soili Tyni kertoo, miten asukkaat saatiin pulittamaan summa

Kotisiivouksia ostetaan Suomessa yhä enenevissä määrin. Osalla asiakkaista ei ole kuitenkaan aikomustakaan maksaa palvelua. Siivousalan yrittäjän mukaan huijausyritykset alalla ovat ”karmean yleisiä”.

Siivouspalveluyrittäjät kohtaavat kuukausittain huijausrityksiä. Siistijä Soili Tyni kertoo erään pariskunnan huijauksesta. Video: toimittaja Anu Hurme, kuvaus Antti Eintola / Yle

Yrittäjä Saana Tyni on tarjonnut kotisiivous- ja kotiapupalveluja 11 vuoden ajan, nyt jo seitsemällä eri alueella. Monen pienyrittäjän tapaan Tyni siivosi aluksi yksin, ja hänelle riittivät tiedoksi asiakkaan nimi ja osoite. Tyni sopi usein jatkuvasta siivouspalvelusta ja katkaisi palvelun, jos asiakkaalla oli maksamatta kaksi käyntiä.

Viikoittain kohdalle alkoi kuitenkin osua huijausyrityksiä tai henkilö, joka onnistui huijaamaan itselleen palvelun tai jätti tietoisesti siivouslaskun maksamatta.

Tynin mukaan lasku lähti perintään, jonka jälkeen selvisi, ettei henkilöllä ollut välttämättä edes luottotietoja. Ulosottovelallisen tapauksessa perintätoimisto ei läheskään aina suositellut maksun perimistä.

Ulosottovelalliselle ei Tynin mukaan ole väliä, kasvaako summa kotisiivouksesta muutamalla kympillä. Huijareista osa saattaa jopa tietää, että yrittäjälle aiheutuu perintätoimista enemmän kustannuksia kuin mitä he tulevat sen kautta saamaan.

Yrittäjälle jää siis kaksi vaihtoehtoa: joko todeta siivousaika omaksi tappioksi ja antaa asian olla tai viedä asia perintätoimiston kautta oikeuteen.

– Vaikka kyseessä olisi pieni summa, me olemme aina lähteneet perimään sitä. Joskus se on onnistunut ja joskus ei. Periaatteeni on, että jos laskuja ei lähde perimään, se on huijaamisen hyväksymistä, Tyni painottaa.

Kotisiivousten suosio kasvanut selvästi

Kotisiivousten suosio on kasvanut viimeisen 12 vuoden aikana kohinalla. Tilastokeskuksen mukaan kotitaloudet ovat käyttäneet siivouspalveluihin vuosittain keskimäärin 84,5 miljoonaa euroa. Vielä vuosina 2000–2009 siivouspalveluihin käytettiin vuosittain keskimäärin 45 miljoonaa euroa.

Kiinteistöjä siivoaa Tilastokeskuksen mukaan lähes 3 200 yritystä.

Kotisiivouspalveluiden piinaavat yhä enenevissä määrin huijausyritykset, jotka yrittäjä Saana Tynin mukaan ovat kaiken kokoisissa yrityksissä ”karmean yleisiä”.

Kaikenkaikkiaan huijausyrityksiä on vuosien aikana tullut Tynin eteen satoja ja onnistuneita huijauksia noin 20. Niistä oikeuteen asti on edennyt Tynin mukaan kahdeksan tapausta.

Saana Tyni on kohdannut uransa aikana satoja huijausyrityksiä. Hänen periaatteenaan on periä jokainen lasku, muutoin teko on hiljaista hyväksyntää. Kuva: Atte Leskinen

Eräs onnistunut huijaus koski pirkanmaalaista pariskuntaa, jonka hulppean talon Tyni ehti siivota vuonna 2015 kolmesti.

– Teimme ison siivoussopimuksen, jonka pariskunnan mies halusi allekirjoittaa yksin. Pariskunta ei kuitenkaan maksanut laskua, ja eräpäivästä oli viikkoja. Kun luvalla tarkistimme luottotietoja, kävi ilmi, että miehellä oli valtavat velat ja naisella puhtaat luottotiedot. Pariskunta siis tilasi häveliäästi ylellisyyksiä miehen nimellä, eikä palveluja ollut koskaan tarkoituskaan maksaa, Tyni kertoo.

Pariskunnalle ehti kertyä laskua toista tonnia. Tyni jaksoi penätä rahoja sitkeästi usean kuukauden ajan, ja lopulta pariskunta maksoi summan kymppi kerrallaan.

Huijasyrityksiä tulee vastaan kuukausittain

Harva pienyrittäjä pystyy saatikka haluaa lähteä kalliiseen oikeudenkäyntiin muutaman kympin tai satasen laskusta.

Ylöjärveläinen siivousalan yrittäjä Sera Palttala on käyttänyt lakimiestä noin viidesti apuna hankalissa asiakastilanteissa. Lähes 20 vuotta alalla olleelle Palttalalle huijausyrityksiä tulee kotisiivousten yhteydessä eteen kuukausittain.

– Osa jättää laskut järjestelmällisesti maksamatta, ja kun ilmainen palvelu edelliseltä loppuu, vaihdetaan seuraavaan siivousyritykseen, Palttala sanoo.

Sera Palttalan mukaan hälytyskellot soivat esimerkiksi silloin, jos asiakas on suoraan tilaamassa palvelua, ei kerro nimeään eikä varmistele palvelun hintaa. Kuva: Antti Eintola / Yle

Siivouspalveluja on huijattu ilmaiseksi jopa käyttämällä väärää nimeä, osoitetta ja henkilötunnusta. Eräässä kohteessa siivouksen Tyniltä tilannut henkilö ilmoitti navigaattorin ohjanneen työntekijät aavistuksen harhaan ja kehotti heitä tulemaan katua hiukan eteenpäin.

– Siivosimme väärän kohteen. Asiaa ei koskaan voitu viedä perintään eikä siitä voitu tehdä rikosilmoitusta, koska henkilöä ei ollut olemassa. Tämän jälkeen päätimme selvittää jokaikiseltä tilaajalta luottotiedot, Tyni kertoo.

Siivoushuijaukset jäävät petostilastojen ulkopuolelle

Poliisin mukaan petokset ovat siirtyneet yhä enenevissä määrin verkkoon myös palveluiden kohdalla. Poliisihallituksen mukaan erilaisia petosrikoksia tehtaillaan vuosittain kymmeniätuhansia. Niitä ei kuitenkaan tilastoida toimialakohtaisesti.

Siivouspalveluyrittäjät tekevät harvoin huijauksista rikosilmoituksia, sillä pelkkä laskun maksamatta jättäminen ei ole rikos. Mikäli asiakas jättää laskun maksamatta, poliisi katsoo sen yhteisen sopimusehtojen laiminlyönniksi ja näin ollen yksityisoikeudelliseksi riita-asiaksi. Huijaukset voivat siis jäädä petostilastojen ulkopuolelle.

Luotonhallinnan asiantuntijapalveluita tarjoavan Intrumin kaupallisen johtajan Juha Iskalan mukaan siivoustoimiala ei erotu erityisen ongelmallisena toimialana perinnän kannalta.

Huijausyritykset täyttävät harvoin petosrikoksen tunnusmerkistöä. Ne etenevät tarvittaessa käräjäoikeuteen yksinoikeudellisina riita-asioina. Kuva: Ari Tauslahti / Yle

Siivousalan yrityksillä oli aiemmin enemmän maksuvaikeuksissa olevia asiakkaita, mutta viime vuosina alan perintätoimeksiantojen määrät ovat olleet laskussa. Tämä johtuu Iskalan mukaan siitä, että alan yritykset tarkastavat paremmin asiakkailtaan luottotietoja ja tarvittaessa pyytävät heiltä etukäteismaksun.

SSTL Puhtausalan puheenjohtajan Aino Ahon mukaan etenkin maahanmuuttajataustaiset siivousalan yrittäjät ovat pulassa maksamattomien asiakkaiden ja mahdollisten petosten edessä, sillä heillä ei välttämättä ole tietoa, mistä apua voisi hakea.

Yrittäjät varautuvat muun muassa vakuutuksilla ja luottotietojen tarkistamisella

Monella kotisiivouksia tekevällä pienyrittäjällä on liuta luotettavia vakioasiakkaita, ja huijareita tulee siksi eteen harvakseltaan. Useampi yrittäjä kertoo myös oppineensa kerrasta huolellisemmaksi.

Siivousalan yritykset ovat varautuneet huijauksiin eri tavoin. Saana Tynin yritys on vuodesta 2019 asti tarkistanut kaikkien asiakkaidensa luottotiedot. Tämä on vähentänyt huijausten määrää merkittävästi.

Tyni kuitenkin kertoo, että keskimäärin kymmenen luottotiedotonta henkilöä viikossa pyrkii ostamaan siivouspalvelun. Kun yritys lähettää asiakkaalle ennakkolaskun, vain 5 prosenttia maksaa laskun ja loput 95 prosenttia katoavat tuhka tuuleen.

– Voimme siis olettaa, ettei heidän ollut tarkoituskaan maksaa siivousta tai sitten he ovat tulleet toisiin ajatuksiin, Tyni pohtii.

Soili Tyni on työskennellyt sisarensa Saana Tynin yrityksessä lähes alusta asti. Nykyisin yrityksessä tarkistetaan jokaisen asiakkaan luottotiedot. Kuva: Antti Eintola / Yle

Sera Palttalan yritys tekee kotisiivousten lisäksi isotöisiä raivaus-, muutto- ja loppusiivouksia, joiden yhteydessä asiakkaalta tarkistetaan luottotiedot. Näiden siivouksien yhteydessä paikasta otetaan myös selkeät ennen ja jälkeen kuvat.

Kokemusten opettamana Palttala on ottanut tavaksi myös soittaa iäkkäiden asiakkaiden lähiomaiselle varmistaakseen siivoussopimuksen sisällön.

Osa pienyrityksistä käyttää turvanaan Klarnan tapaisia verkkorahoituspalveluita. Tällöin siivousyrittäjä saa varmasti korvauksen työstään heti, ja tarvittaessa rahoituspalvelu selvittää tilanteen mahdollisen maksukyvyttömän kanssa.

Oikeusministeriön oikeusturvapalveluiden hallitusneuvos Terhi Salmela toteaa, että laskulla myyvät yritykset voisivat pyrkiä selvittämään asiakkaan maksukykyä luottotieto- tai ulosottorekisteristä ennen palvelun myymistä. Maksukykytodistukset ovat kuitenkin maksullisia, eivätkä siksi ole välttämättä pienyrittäjille kaikissa tilanteissa houkuttelevia.

Yrittäjä luottaa omaan intuitioonsa

Koska riita-asioissa aiheutuvat oikeudenkäyntikulut ovat kasvaneet 1990-luvulta lähtien ja koska kulut saattavat helposti kasvaa saatavaa summaa suuremmiksi, hallitus on esittänyt uudistuksia oikeudenkäyntikululainsäädäntöön.

Tällä halutaan varmistaa, että yksityishenkilöiden ja pienten yritysten kynnys viedä asiansa tuomioistuimeen madaltuisi. Samasta syystä oikeusministeriössä on työn alla selvitys pienriitamenettelystä.

Lainsäädäntöneuvos Jukka Siron mukaan pienriitamenettely voisi olla yksinkertaisempi ja halvempi tapa ratkoa pieniä riitoja, ja se voisi helpottaa niin yritysten kuin yksityishenkilöiden riitojen ratkaisussa. Ministeriön saaman lausuntopalautteen mukaan tarvetta menettelylle tuntuisi olevan.

Yrittäjä Sera Palttala luottaa lujasti myös omaan intuitioonsa.

– Joistain ihmisistä tulee heti sellainen olo, että tässä on jotain outoa tai jotain voi mennä pieleen, Palttala summaa.

Juttuun on haastateltu myös SSTL Puhtausalan toiminnanjohtajaa Sari Mattilaa, Poliisihallituksen analyysitoiminnoista vastaavaa Kirsi Petterssonia sekä rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasta.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit kommentoida aihetta 9. joulukuuta kello 23 saakka.


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”