Vauva-arki Geo-pojan kanssa keskeytyi yllättävään ehdotukseen – Kirsi Aaltola mietti minuutin ja vastasi kyllä

Kirsi Aaltola aikoo pitää hengähdystauon, mutta uskoo uuden projektin jo odottavan. Perheen arki esikoisen kanssa on asettunut uomiinsa, mutta Geo silti rytmittää päiviä, Aaltola kertoo.

Kirsi Aaltola vastaa puhelimeen heinäkuisen työkokouksen jälkeen. Kun eurooppalaiset makaavat jo mukavasti rantatuoleissa, koittaa Aaltolan afrikkalaisilla kollegoilla kesäloma vasta elokuussa.

Aaltolalle työt ovat olleet mukavaa vaihtelua vauva-arkeen.

– Mika (Aaltola, aviomies) on ollut vähän lomalla, ja minä olen sitten päässyt tekemään töitä.

– Geon ehdoilla aika pitkälti mennään.

Aaltola on Haus-kehittämiskeskuksen kehittämisliiketoiminnan johtaja.

– Yksi iso toiminto on kansainväliset hankkeet, niissä liikutellaan paljon suomalaista valtionhallinnon henkilöstöä. He käyvät eri maissa tehtävissä lyhyillä tai pitkäjaksoisilla missioilla.

Tätä Aaltola kutsuu hyvän hallinnon kehittämiseksi.

– Se on oppimista puolin ja toisin, ja erilaisissa kansainvälisissä foorumeissa suomalainen virkahenkilöstö pääsee mukaan. Se työllistää varsinkin kesällä aika paljon.

Aaltoloiden esikoinen Geo syntyi huhtikuussa. Kirsi Aaltola kertoo, että ensimmäinen kuukausi oli ensikertalaisille pelkkää opettelua. Nyt arki on alkanut jo sujua.

Elämänmuutos oli hänen mukaansa henkisesti ja fyysisesti suuri koettelemus. Mika-puolison apu on helpottanut, ja perhe on tehnyt tiimityötä.

Mika Aaltola kertoi aiemmin heinäkuussa löytäneensä itsestään uusia puolia lapsen saamisen jälkeen. Näin on tapahtunut myös Kirsi Aaltolalle.

– Äidillinen hoivavietti on syntynyt.

Oma lapsi menee hänellä kaiken edelle. Kuten muillakin, Aaltola toteaa.

Hän kertoo, että lapsen kehityksen seuraaminen on ollut uutta ja erilaista verrattuna muihin elämän osa-alueisiin.

– Hän oppi eilen potkimaan. Ajattelin, että vau, nyt alkaa jalat laittamaan tahtia.

Vielä keväällä Aaltolat odottivat, että Geo hyväksytään lapsen viralliseksi nimeksi. Nyt nimi on hyväksytty, ja kaimojakin Suomesta löytyy.

Nimen ja pojan tämän hetkisen kiinnostuksen kohteen välillä on yhteys. Äiti kertoo, että poikaa kiinnostaa geometriset kuviot.

Lue lisää: Mika ja Kirsi Aaltolan vauvaonnen taakse kätkeytyy kaksi vaikeaa vuotta: ”Se ei ollut helppoa aikaa”

Kun Kirsi Aaltolan puoliso Mika Aaltola on töissä, nähdään hänet usein kommentoimassa maailmanpolitiikan ajankohtaisimpia käänteitä.

Viime aikoina Ulkopoliittisen instituutin johtaja on puhunut paljon Venäjästä, Ukrainasta, Turkista ja Natosta, sekä Suomen suhteesta niihin. Välillä keskustelut ulottuvat myös kotiin.

– Kun on taustaa turvallisuusalalta itsellä, niin sellainen realismi asioita kohtaan on aika syvällä omassa ajattelussa, Kirsi Aaltola sanoo.

Aaltola on tilanteesta huolissaan. Ensin maailman yllätti pandemia, jonka vaikutukset elämässämme näkyvät yhä. Sitten tuli sota.

– Silloin, kun Venäjä aloitti sodan Ukrainassa, aika tunteikkaita hetkiä oli myös itsellä.

Hänen omat isovanhempansa ovat lähteneet sotaa evakkoina pakoon Karjalasta. Aaltola tietää, että muistot säilyvät sotaa paenneilla sukupolvilla ja siirtyvät vielä sukupolvienkin yli.

– Ne ihmiskohtalot herättävät vahvasti tunteita.

Aaltolalle on jäänyt mieleen esimerkiksi uutiset siitä, kun Venäjä pommitti ukrainalaista lastensairaalaa. Puolustuskyvyttömiin ihmisiin kohdistunut isku on hänen mukaansa anteeksiantamaton. Se on myös pannut hänet ajattelemaan, mitä hän voisi itse samassa tilanteessa tehdä.

Aaltola sanoo, että sotaan ei tule turtua.

Vauva-arjen keskellä Aaltolaa odotti myös toinen koettelemus, väitöstilaisuus heinäkuun alussa.

– Olemme molemmat (Kirsi ja Mika Aaltola) tällaisia persoonia, että aika intohimoisesti tehdään asioita. Se varmaan vähän vaikuttaa siihen, että välillä on useampi rauta tulessa.

Aaltolan urheilutausta lentopallon parissa on auttanut häntä selviämään intensiivisen päivärytmin kanssa.

– Siihen kun on oppinut, on se ehkä vähän sellaista omaa normaalia.

Aaltola jätti oman väitöskirjansa esitarkastukseen vain pari kuukautta ennen Geon syntymää.

– Vitsailimme, että kumpikohan ehtii ensin, vauva vai väitöskirja.

Seitsemän vuoden työ saatettiin loppuun väitöstilaisuudessa 1. heinäkuuta. Aaltola myöntää, että ajankohta ei ollut optimaalisin, mutta löytää siitä myös hyvää.

– Ehkä siinä ei ihan yötä myöten miettinyt pelkästään niitä väitöskirjan argumentteja, vaan keskittyi sitten lapsen kanssa olemiseen.

Väittelyajankohta valikoitui hieman yllättäen, kun Aaltolan vastaväittelijä oli lähdössä pitkäksi aikaa ulkomaille ja toivoi, että tilaisuus pidettäisiin ennen hänen lähtöään.

Aaltola kertoo pohtineensa asiaa minuutin, kunnes päätti, että tilaisuus järjestetään heinäkuun alussa. Hän valmistautui väittelyyn lukemalla tutkimuksensa kannesta kanteen ja keräämällä ajatuksiaan tohtoriksi väittelyä varten.

Väitöskirjan aiheena oli digitaalisten oppimisympäristöjen käyttö turvallisuusalalla työskentelevien henkilöiden kouluttamisessa.

Tähän aiheeseen Aaltola päätyi 2014, jolloin hän pohti, miten teknologian käyttö tulee yhteiskunnassa yleistymään. Kasvatustieteen maisterina hän ajatteli, että teknologiasta tulee väistämättä myös osaksi koulutusta ja oppimista.

– Toinen oma ihmetys oli, että minkä vuoksi käytämme hyvin perinteisiä (opetus)malleja edelleen, kun meillä on paljon teknologiaa, jota voitaisiin hyödyntää koulutuksessa ja oppimisessa.

Tutkimuksen aikana Aaltola huomasi, ettei teknologian käyttöönotto ole aina helppoa.

– Siinä täytyy olla aika pakottava tarve, kuten vaikka pandemia.

Aaltola arvelee, että väitöskirjan aihe ei olisi ollut yhtä mielenkiintoinen ennen koronapandemiaa. Nyt kaikki ihmiset ovat jollakin tavalla osallistuneet videovälitteiseen puheluun tai koulutukseen, hän arvioi.

– Nyt se on niin iso osa arkea, että siitä pystyy konkreettisemmin puhumaan.

Teknologiaa kannattaa käyttää osana oppimisprosessia, mutta fyysisessä ympäristössä tapahtuvaa oppimista ei tule unohtaa, Aaltola tiivistää väitöskirjansa annin.

Tähän tulokseen hän pääsi haastateltuaan rauhanturvaamisen ja kyberturvallisuuden parissa työskenteleviä asiantuntijoita. Haastattelujen lisäksi hän havainnoi, kun asiatuntijat käyttivät tutkimusta varten luotuja oppimispelejä ja -applikaatioita.

Peleissä esimerkiksi harjoiteltiin vuorovaikutustaitoja ja pohdittiin sukupuolten tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä.

– Ehkä mielenkiintoisin havainto on, miten ajatus on muuttunut, kun on pelannut oppimispeliä, jossa näkee monikulttuurisia yhteisöjä ja miettii omaa toimintaa vuorovaikutteisessa tilanteessa.

Aaltola tutki siis ajattelun muuttumista ihmisten itsereflektion kautta.

Nyt, kun väitöstilaisuus on pois alta ja Aaltolasta tulee filosofian tohtori kognitiotieteen opintosuunnassa, voi hän hetken hengähtää. Hän yrittää nauttia siitä, että keskeneräinen projekti ei kummittele takaraivolla jatkuvasti.

– Mutta tunnen itseni, ei tässä kauan mene kun se uusi projekti sieltä tulee.

Seuraavana vuorossa voisi olla jokin kotona tehtävä hanke, Aaltola pohtii. Ehkä säilytystiloja voitaisiin järjestellä uudelleen.

– Nyt lapsiperheessä sen kyllä vaatisi, että tavaroiden säilyttämiseen olisi vähän parempi logiikka.

Vaikka äitiysvapaata ei voi lomaksi kutsua, on se Aaltolan mukaan rytmiltään erilaista kuin tavallinen arki. Hän on saanut olla kotona enemmän kuin aikaisemmin ja kertoo nauttivansa joka hetkestä.

– On saanut käydä ihan rauhassa pojan kanssa kahvilla keskellä päivää, kun muut ovat töissä.

Puistoissa kävellessä ihmiset tulevat myös juttelemaan, yleensä vauvalle tai koirille. Se on hänen mielestään mukavaa.

Hengähdystauon jälkeen Aaltola aikoo jatkaa töitään Hausilla. Hän myös uskoo tekevänsä tutkimusta tulevaisuudessa.

– Kyllä työt tämän parissa jatkuvat. Se oma mielenkiinto on niin vahvasti näissä teemoissa, että ei sitä irti saa.

Tohtorin tutkintoa hän luonnehtii ”pieneksi päätepysäkiksi”, jonka jälkeen hän on valmis tutkimaan ja oppimaan lisää.

Kasvatustieteen maisterina Aaltola on perehtynyt erityisesti aikuiskasvatukseen. Kognitiotieteen kautta hän on saanut asiaan psykologista näkökulmaa. Hän muistaa olleensa ensimmäisellä psykologian luennolla samassa salissa, jossa väitteli tohtoriksi.

– Ympyrä sulkeutui. Toivottavasti ei ihan lopullisesti, että pääsen vielä samaan rakennukseen.