EM-kisapaikkansa sunnuntaina Joensuussa varmistanut Sara Killinen on nauttinut kesästä Suomessa, mutta huomannut isoja eroja Yhdysvaltoihin, jossa opiskelee.
21-vuotias Sara Killinen lähti Yhdysvaltoihin kaksi vuotta sitten. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva
Olli Kivioja
Lapuan Virkiän Sara Killinen piti hermonsa kurissa ja tienasi itselleen Joensuun Kalevan kisoista paikan Münchenin EM-kisoihin.
Avauskierroksen kiskaisu 66,59 riitti päihittämään Suvi Koivusen reilun metrin välimatkalla. Tämä kaksikko ratkoi Joensuussa Suomen kolmannen lajipaikan kohtalon lajin ykköstähtien Krista Tervon ja Silja Kososen takana.
– Kurkussa oli sellainen pala, että piti miettiä, paljonko tässä saa syötyä. Mutta jotenkin ihmeellisesti sain ryhdistäydyttyä, ja ainakin eka heitto meni ok, Killinen myhäili kisan jälkeen.
21-vuotiaalle heittäjälle kesä 2022 on ollut täynnä iloisia yllätyksiä.
– Tämä on unelmien täyttymys tälle vuodelle. En ajatellut yhtään, että heittäisin yleensä 70 metriä tälle kesälle, mutta kun se meni, niin kyllä EM-kisat ovat olleet tähtäimessä.
– Tämä on jotenkin hullu juttu, kun on aina katsonut aikuisten arvokisoja, ja nyt on oikeasti itse menossa sinne. En oikeasti tiedä, olenko vielä prosessoinut tätä asiaa kunnolla, mutta olen todella innoissani.
Vuonna 2020 Killinen teki rohkean ratkaisun. Hän muutti Yhdysvaltoihin ja Virginia Techin yliopistoon opiskelemaan edistämään nyt hyvään nousukiitoon lähtenyttä urheilu-uraansa.
Puolentoista vuoden aikana tulosta on tullut kovaa tahtia. Eugenessa kesäkuussa Killinen jysäytti moukarin mittaan 71,02 ja nousi kertaheitolla EM-kandidaatiksi.
”
Valmentaja on ostanut lentoliput Saksaan jo Jenkeistä.
Killinen palasi Suomeen kesäkuussa, mutta se johti hankalaan tilanteeseen, sillä valmentaja Andrew Dubs on yhä rapakon toisella puolen.
– Kun valmentaja on eri puolella maapalloa ja pitää treenata yksin, niin se on tosi erilaista. Pitää itse miettiä kaikki tekniikka-asiat. Valmentajasta on myös paljon apua henkisellä puolella. Kun treenit menee huonosti voi yksinään helposti murentua, että ei tästä mitään tule. Se on ollut täällä Suomessa vaikeaa.
Luottoa amerikkalaisvalmentajalla suojattiinsa kuitenkin kaikesta päätellen riittää.
– Valmentaja on ostanut lentoliput Saksaan jo Jenkeistä. Onneksi ei ollut paineita yhtään, Killinen naurahtaa.
Suomessa kisaamisessa Killinen on huomannut heti tietyt käytännön erot Pohjois-Amerikkaan. Muuten kotimaassa oleskelu on ollut mukavaa vaihtelua.
– On tosi erilaista, kun kuuluttajat puhuvat suomea, ja ylipäänsä tuntee kaikki ja pitää olla moikkailemassa ihmisille. On ollut ihanaa olla Suomessa. Sitä ei edes tajua, miten paljon oma kieli ja kulttuuri vaikuttavat olemiseen. Tämä on ollut kyllä tosi mahtavaa.
Pohjois-Amerikassa vietetty aika on kuitenkin tehnyt nuoreen heittäjään vaikutuksen.
– Tuntuu, että vähän on päässyt semmoisesta negatiivisuudesta eroon.
– Amerikassa olen miettinyt tosi paljon, että miten nämä jaksavat olla näin positiivisia koko ajan. Mutta nyt kun palasin Suomeen, olen miettinyt, että onko nämä oikeasti ollut aina näin negatiivisia. Ehkä sieltä on jotain jäänyt matkaan, rennon rempseästi haastattelualueella medialle jutellut Killinen pohtii.
Myös lajikulttuurissa Suomen pienemmistä yleisurheilupiireistä poikkeava yliopistourheilu koulujen välisine kilpailuineen on Killisen mukaan monella tavalla toimiva.
– Jenkeissä puhalletaan oikeasti yhteen hiileen ja ollaan joukkue. Kyllähän mekin yritetään kaikki olla parhaita, mutta silti kannustetaan toisiamme, ja konferenssikisoissa kaikkien pisteet merkitsee. Joka päivä on sellainen yhteisöllinen tunne treeneissä. Ihmiset tukevat toisiaan ja pysyvät positiivisena.
Yhdysvalloissa yliopistourheilu on merkittävä osa maan urheilukulttuuria. Tämänkin Killinen on huomannut konkreettisesti.
– Suomessa kun sanoo, että on urheilija, niin ensimmäinen vastaus on, että ai jaa, milloin sä meinaat siirtyä oikeisiin töihin. Siellä kun kertoo olevansa urheiluopiskelija, niin vastaus on että wau, pitäisikö tässä oikein nimmari hakea.