Eläintuotanto | Kani päätyy yhä useammin lihaksi lautaselle, ja Suomessa saisi syödä periaatteessa minkä tahansa lemmikin lihaa – 12 kadonneen kanin tarina nostaa esiin vaikeita kysymyksiä

Kuva:  Petri Rotsten / HS

Eläinoikeusjärjestöt ovat käynnistäneet kampanjan tuotantokanien oloista Suomessa. Kanilla on yhteiskunnassa monia rooleja. Siksi kanin kautta avautuukin kiinnostavia kysymyksiä siitä, mitä me syömme ja miksi.

Toukokuun alussa kaksi nuorta miestä toi oriveteläiselle Boondock’sin löytöeläintalolle kuusi kania.

Miehet jättivät auton jonkin matkan päähän tilasta, valvontakameroiden ulottumattomiin, ja kantoivat kahdessa kissankuljetuslaatikossa rotevat kanit sisään.

Miesten mukaan kanit oli löydetty roskakatoksesta Tampereelta. Boondock’sin yrittäjä Jari Pellas kirjoitti tapauksesta sosiaaliseen mediaan ja Aamulehti tarttui uutiseen.

”Ihminen on julma”, otsikossa siteerattiin.

Pian uutisen jälkeen Boondock’siin otti yhteyttä kanien omistaja, joka kertoi, että hänen lihakanilastaan oli varastettu 12 kania. Asiasta oli tehty myös rikosilmoitus.

”Jälkeenpäin mietittynä, meitä ja Tampereen kaupunkia kusetettiin”, Pellas kertoo.

Kesykani on totuttu näkemään lemmikkinä. Sota-aikana kaneja kasvatettiin pihapiireissä paistiksi ja viime vuosina kania on jälleen alettu yhä näkyvämmin tuottaa ruuaksi myös Suomessa.

Eläinoikeusjärjestöt ovat käynnistäneet kampanjan nostaakseen esille tuotantokanien oloja ja sitä kautta kysymyksiä eläinten oikeuksista.

Jos kanin syöminen ei tunnu hyväksyttävältä, niin miksi muiden eläinten syöminen olisi ok?” nimettömänä pysyttelevä eläinoikeusaktivisti sanoo HS:lle.

Vaikka suomalaisille pupu lautasella voi tuntua oudolta ajatukselta, on se Etelä- ja Keski-Euroopassa suosittua syötävää.

Euroopassa teurastetaan noin 180 miljoonaa kania vuodessa. Eniten kaneja kasvatetaan lihaksi Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa. Euroopassa kanit kasvavat turkistarhoja muistuttavissa oloissa, eli suuriin halleihin sijoitetuissa pienissä häkeissä.

Stressaavat olot altistavat kaneja taudeille, joita pyritään vähentämään antibiooteilla.

Kanien olot eurooppalaisilla häkkitiloilla ovat usein kurjat. Suomessa toiminta on kuitenkin vielä hyvin pienimuotoista.

Vuonna 2020 Suomessa oli Eläinten hyvinvointikeskus EHK:n mukaan nelisentoista kaninlihaa myyntiin tuottavaa ammattituottajaa sekä noin 200 omatarvetuottajaa. Viime vuonna perustettuun eläintenpitorekisteriin on ilmoittautunut 44 kanitilaa. Osa niistä myy lihaa ulos, osa taas tuottaa sitä omiin tarpeisiinsa, esimerkiksi koirien ruuaksi.

Kanien teurastusmäärästä Suomessa ei ole tarjolla tarkkoja lukuja, mutta myyntiin teurastetaan arviolta muutama tuhat kania vuodessa. Vertailun vuoksi Suomessa teurastettiin vuonna 2021 yhteensä noin 82 miljoonaa broileria ja 1,9 miljoonaa lihasikaa.

Miksi eläinoikeusaktivistit siis tarttuvat nyt kaneihin, kun varmasti eläinteollisuudessa on suurempiakin ongelmia ratkaistavaksi?

”Suomessa kanien tuotanto on vielä pientä, joten nyt on oikea hetki toimia, jotta olosuhteet niiden tuottamiselle eivät vakiintuisi”, aktivistit vastaavat.

Tuodakseen esille lihakanien oloja Suomessa, eläinoikeusaktivistit ottivat salakuvia Suomen suurimpiin kuuluvalta kanitilalta.

Tunkeutumalla eläintiloille kuvaajat syyllistyvät julkisrauhan rikkomiseen. Aktivistit myös varastivat kaneja, joista kuusi päätyi Orivedelle ja neljä Helsinkiin Viikin löytöeläintalolle.

Videon perusteella jotkut kanihäkeistä näyttävät matalilta, ja niissä on kaneja hyvin tiheästi. Häkeissä ei näy pesäkoppeja tai muita piiloutumispaikkoja. Videolla kanit sinkoilevat ympäri häkkejä, todennäköisesti vieraiden ihmisten pelästyttäminä.

Kanitilallisen mukaan ahtaan oloiset häkit ovat kuljetushäkkejä. Niissä olevat kanit olivat lähdössä seuraavana päivänä teurastamolle.

Tilallisten mukaan kanien siirto kuljetushäkkeihin jo edeltävänä iltana vähentää kanien stressiä kuljetuksen aikana, vaikka ne ovatkin hetken tiiviimmässä seurassa. He teurastavat kaninsa itse parin kilometrin päässä olevalla teurastamolla.

Eläimet pelästyivät, kun vieraat henkilöt menivät yllättäen yöllä pimeään aikaan tilaan tehokkaan valaisimen kanssa, tilalliset kertovat.

Tilalliset kertovat olevansa järkyttyneitä rikollisiksi nimittämiensä aktivistien toiminnasta.

Aktivistit tekivät tilasta eläinsuojeluilmoituksen. Valvontaeläinlääkäri Kaarina Leiviskä kävi tarkastamassa tilan heinäkuussa.

Tarkastuksen mukaan kanit näyttivät silmämääräisesti hyväkuntoisilta.

Tarkastuskertomuksessa mainitaan joitakin puutteita, mutta varsinaista eläinsuojelulain vastaista menettelyä ei havaittu. Yrittäjälle annettiin neuvoja kanien hyvinvoinnin turvaamiseksi.

”En havainnut siellä mitään, mistä pitäisi olla kovin huolissaan. Koin, että nämä ihmiset olivat todella sitoutuneita siihen hommaansa ja että eläinten hoitaminen hyvin oli heille sydämen asia”, Leiviskä sanoo.

Suomessa ei ole tuotantokaneja koskevaa lainsäädäntöä. Tällä hetkellä tuotantokanien oloja voidaan arvioida seura- ja harrastuseläinasetuksen perusteella.

Tuon asetuksen mukaan yli 3-kiloisen kanin pitopaikan vähimmäiskoko on 0,7 neliömetriä, ja yli 5-kiloisen kanin 0,9 neliömetriä.

Ryhmässä pidettävää eläintä kohden yli kolmekiloinen kani tarvitsee asetuksen mukaan vähintään 0,35 neliömetriä ja yli viisikiloinen kani 0,45 neliömetriä.

Maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Tiina Pullola sanoo, että 1990-luvulta peräisin oleva asetus on auttamattomasti vanhentunut.

”Asetus tulee jollakin aikataululla uudistettavaksi. Katsomme myös pinta-alavaatimukset uusiksi”, Pullola sanoo.

Maa- ja metsätalousministeriössä

”Kani näyttää usein aika tyytyväiseltä. Seuraavassa hetkessä kani saattaakin olla jo kuollut.”

Helsingin yliopisto julkaisi tänä vuonna Tuotantokanien hyvinvointioppaan, joka toteutettiin maa- ja metsätalousministeriön Maatilatalouden kehittämisrahaston turvin.

Oppaalle oli tarvetta, sillä kani on hyvin väärinymmärretty eläin, kertoo toinen oppaan kirjoittajista, Helsingin yliopiston dosentti Marianna Norring.

Lihantuotantoon kani houkuttaa helppoudellaan. Kanit lisääntyvät ja kasvavat nopeasti, eikä niiden ruokkimiseen tarvita suurta peltoalaa.

Kanin hyvinvoinnin arvioiminen on kuitenkin vaikeaa, sillä kanit ovat ”harmillisen söpöjä” ja niiden tunne-elämää on vaikeaa tulkita, Norring sanoo.

Moni muu eläin antaa selkeitä signaaleja, jos asiat eivät ole hyvin, mutta saaliseläimenä kani pyrkii piilottamaan heikkoutensa merkit.

”Ihmisen silmään kani näyttää usein aika tyytyväiseltä. Seuraavassa hetkessä kani saattaakin olla jo kuollut”, Norring sanoo.

Joitakin olennaisia seikkoja kanien hyvinvoinnille ovat seura, ruoka ja juoma, virikkeet sekä mahdollisuus loikkia, tonkia, nousta takajaloille tähystämään ja piiloutua.

”Mitä enemmän kanilla on tilaa, sitä paremmat edellytykset sillä on voida hyvin. Lainsäädäntöä luetaan usein virheellisesti siten kuin se olisi suositus, eli ajatellaan, että minimimäärää suurempi pinta-ala olisi turhaa tilankäyttöä”, Norring sanoo.

Euroopan unioni pyrkiikin eroon eläinten häkkikasvatuksesta. Komissio on luvannut esitellä häkkikasvatuksen kieltävän lakiehdotuksen vuoden 2023 loppuun mennessä. Direktiivi koskisi toteutuessaan myös kaneja.

Norring kollegoineen tutki lihakaniloita vuosina 2020 ja 2021. Tutkijat vierailivat vajaalla kymmenellä tilalla, jotka myivät lihaa ulos.

Koska kanituotanto ei ole vielä vakiintunutta, on kanien oloissa siinä suurta vaihtelua. Norringin mukaan lihakaneilla on tällä hetkellä Suomessa mahdollisuus tavanomaisia tuotantoeläimiä yksilöllisempään hoitoon, sillä eläinyksilöitä on vähemmän hoitajaa kohden kuin suurissa laitoksissa.

”Selvitykseen osallistuneet kaninkasvattajat olivat hyvin tietoisia kanien hyvinvointiasioista”, Norring sanoo.

Mitä eroa tuotantokanilla ja lemmikkikanilla sitten on? Kysymykseen ei ole helppo vastata.

Ensinnäkin, lihakanirotuja pidetään myös lemmikkeinä. Kani itsessään on siis sama, kasvatettiin se sitten lihaksi tai paijattavaksi.

Valvontaeläinlääkäri Leiviskän pohdinnan perusteella kanin status riippuu siitä, kuka sitä katselee.

”Lemmikki tulee nähdyksi omana yksilönään ja persoonanaan. Tuotantoeläimistä taas tulee massaa, kun niitä on enemmän. Se on varmasti myös omistajan suojauskonsti, että niitä ei sillä lailla katsele tunteella”, Leiviskä sanoo.

Ruokavirastossakin asiaa pohdittiin usean asiantuntijan voimin.

Tämä on vähän sama kuin rottien kanssa, eli milloin ne ovat lemmikkejä ja milloin haittaeläimiä”, sanoo Ruokaviraston lihantarkastusyksikön Mikko Turku.

Ruokaviraston näkökulmasta kanista tulee tuotantoeläin silloin, kun se aiotaan hyödyntää elintarvikkeeksi. Silloin kanille asetetaan vaatimuksia siitä, mitä rehua se voi syödä, miten sitä lääkitään, miten sitä hoidetaan ja miten se lopulta teurastetaan.

Lisäksi tuotantokanien pitopaikka ja eläintenpitoilmoitus tulee rekisteröidä Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin, jotta eläinten jäljitettävyyttä, hyvinvointia sekä elintarviketurvallisuutta voi seurata.

Elintarvikelainsäädäntö ei koske kotikäyttöä, eli periaatteessa kuka tahansa saa syödä mitä tahansa eläintä omassa kotikeittiössään. Siihen ei Ruokavirasto ota kantaa muuten, kuin kehottamalla ottamaan esimerkiksi tautiriskit huomioon.

Jos joku haluaisi syödä oman lemmikkikaninsa, voisi sen omalla vastuulla tehdä. Eläimen teurastukseen on kuitenkin tiukat säännöt eläinsuojelulaissa, eli se on tehtävä mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti lopetukseen soveltuvalla menetelmällä ja tekniikalla.

Eläimen voi lopettaa vain henkilö, jolla on siihen tarvittava osaaminen.

Entä jos haluaisi perustaa marsufarmin?

Se voisi olla mahdollista, Turku kertoo. Se kuitenkin edellyttäisi paljon selvitystyötä: marsun pitopaikan suunnittelua, marsun ruokinnan ja lääkinnän selvittämistä, koko elintarvikeketjun pohtimista ja lopulta myös sen miettimistä, onko marsunlihalle markkinaa ja kuka sitä söisi.

”Tulopuoli olisi tärkeää varmistaa, koska eläintuotantoon ja eläimen hyvinvoinnin varmistamiseen liittyy niin paljon kuluja. Jos toiminta ei ole taloudellisesti kannattavaa, niin silloin eläinten hyvinvointi menee äkkiä kurjaksi”, Turku sanoo.

Marsuja ei tosin saisi teurastaa itse alkutuotannon yhteydessä, kuten siipikarjaa ja kaneja saa, Turku sanoo.

Normaalisti kaikki kotieläimet täytyy tappaa teurastamoissa, joissa lihalle suoritetaan tarkastus. Siipikarjalle ja kaneille on tehty EU-lainsäädännössä erityinen jousto, joka sallii teurastuksen alkutuotannon yhteydessä ja lihan myynnin kuluttajille ilman välissä tapahtuvaa lihantarkastusta.

”Me ihmiset emme toimi yhdenmukaisesti näissä asioissa.”

Mikä siis erottaa sian, koiran, kanin ja marsun toisistaan?

Esimerkiksi koirien tarhaaminen lihantuotantoon ei ole Suomessa sallittua, sillä elintarvikelainsäädäntö ei salli niiden teurastamista yleiseen kulutukseen. Sääntö perustuu sekä siihen, että koiria ei ole ollut tapana syödä, mutta myös siihen, että lihan- ja raadonsyöjiin liittyy erilaisia tautiriskejä.

”Yleinen mielipide vaikuttaa näihin tosi paljon. Kun tätä pohtii vähääkään enemmän, niin kysymys muuttuu haastavammaksi. Miten sama kani voi jossain mielessä olla tuotantoeläin ja jossain lemmikki?” Turku kysyy.

”Me ihmiset emme toimi yhdenmukaisesti näissä asioissa.”

Kanin ristiriitaisuus käy hyvin ilmi myös varastettujen kanien tarinasta.

Kun tamperelaiselle löytöeläintalolle viedyt kanit paljastuivat lihakaneiksi, peruuntuivat myös madotussuunnitelmat.

"Me ei saatu niitä lääkitä, koska sen jälkeen ne olisivat ainakin ruokakaneina olleet kelvottomia”, Pellas kertoo.

Kanien omistaja postitti paikalle heti säkillisen lihakaneille tarkoitettua ruokaa. Valvontaeläinlääkäri antoi luvan palauttaa kanit takaisin omistajalleen, joka tuli hakemaan niitä toiselta puolelta Suomea.

Eläintuotantoa kritisoidaan usein sen tuottamien ympäristöpäästöjen perusteella.

Kaninlihan päästöjä Suomessa on vaikea arvioida. Erään eurooppalaisen tutkimuksen mukaan kaninlihan päästöt sijoittuvat suurin piirtein samalle tasolle siantuotannon kanssa, mutta tutkimuksen tuloksia ei voi suoraan siirtää Suomeen.

Märehtijöiden päästöt ovat suurimpia, sillä ne tuottavat metaania. Yksimahaisten eläinten, kuten sikojen ja broilereiden päästöt syntyvät enimmäkseen rehuntuotannosta.

Aamulehden kanintuotantoa käsittelevässä artikkelissa Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri sanoi, että kanin ilmastopäästöjen laskemiseksi pitäisi tietää, millaista rehua kani on syönyt, miten rehu on tuotettu ja mistä se tulee.

Vaikka lihojen keskinäisessä vertailussa kaninlihan päästöt olisivatkin pienet, on kasvikunnan proteiinien valinta silti usein aina lihaa parempi vaihtoehto, Katajajuuri kertoi.

Huoltovarmuusnäkökulmasta kani voisi olla hyvä lihantuotannon muoto, sillä kanit pystyvät kuluttamaan heinää, jonka tuottaminen Suomessa on helppoa.

”Liha kuitenkin jäänee muodossa tai toisessa lautasillemme, ja siten kaninliha saattaa olla hyvä vaihtoehto”, Katajajuuri sanoi Aamulehdelle.

Eläinoikeustoimijoille päästöt eivät ole ainoa peruste lihansyönnin vähentämiselle. He haluavat nostaa esiin eläintuotannon eettisiä ongelmia eläinten itseisarvon ja oikeuksien kannalta.

”Jokainen kani niissä häkeissä on oma kokeva, tunteva yksilönsä, jolla on mielestäni oikeus toisenlaiseen elämään, ei systemaattiseen tappamiseen ja jalostamiseen”, sanoo Suomen eläinoikeusjuristit ry:n puheenjohtaja Birgitta Wahlberg.

Wahlberg ei näe tarvetta tuotantokaniasetukselle. Se vain vahvistaisi kanien asemaa tuotantoeläiminä, kun suunnan pitäisi mennä poispäin eläintuotannosta.

”Ymmärrän eläinperäisten tuotteiden tuotannon, jos se on välttämätöntä selviytymisen kannalta, mutta en näe, että kaninlihan tuotanto olisi mitenkään välttämätöntä ihmiselle”, Wahlberg sanoo.

”Meidän moraalinen kompassimme sanoo, että koirien syöminen on vastenmielistä. Kun ytimeen mennään, niin ei sillä ole mitään eroa nautaan tai sikaan.”

Lue lisää: Lihanleikkaajan tyttärentytär katsoi teurastamista ja ajatteli: ”Teemme tämän millä tahansa tavalla, tämä on väärin” – nyt Birgitta Wahlberg haluaa eläimille omat perusoikeudet

Kahdestatoista varastetusta kanista kymmenen palautui takaisin tilalle.

Niistä osa elää tilalla nyt siitoskaneina, sillä niitä oli lääkitty toisella löytöeläintalolla tuotantoeläimille hyväksymättömillä lääkkeillä, eivätkä ne enää kelvanneet ihmisten elintarvikkeeksi. Toiset päätyivät ruuaksi alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Kanien reissu navetasta isoille kirkoille ja takaisin herättää kysymyksen, aiheuttiko operaatio herkästi huolestuville kaneille turhaa stressiä.

”Mielestämme mikään pakoyritys varmalta kuolemalta ja tuollaisista olosuhteista ei voi ikinä olla turhaa”, aktivistit perustelevat.

Kaksi kaneista on yhä aktivistien hallussa. Ne on madotettu ja niistä löydetyt korvapunkit on hoidettu loishäädöllä.

”Kaksi elämään jäävää kania saivat sen, minkä jokainen tuotantoonkin syntynyt eläin ansaitsee: vapauden hyväksikäytöstä, rakkauden ja turvallisen kodin.”


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”