Elokuvat | Ukrainan suurin elokuva­ohjaaja vastustaa sotaa, mutta hän halusi myös kertoa totuuden juutalaisten joukko­murhasta koti­maassaan

Veli-Pekka Lehtonen HS

Cannes

Elokuvaohjaaja Sergei Loznitsa on kysytty mies, jota moni haluaa haastatella. Tietenkin siksi, että hän on Ukrainan kuuluisin elokuvantekijä ja taitava hommassaan.

Viime aikoina Loznitsa on kuitenkin ollut kysytty myös muista syistä. Loznitsa on nimittäin hiljattain eronnut ovet paukkuen Euroopan elokuva-akatemiasta, ja vähän sen jälkeen hänet erotettiin Ukrainan elokuva-akatemiasta.

Syynä on sota Ukrainassa ja sen lyömät laineet.

Kysytään Loznitsalta kuitenkin ensin Volodymyr Zelenskyistä. Miltä näyttelijätaustaisen presidentin toiminta näyttää ohjaajan näkökulmasta?

”Ukrainan johdon tapa viestiä on muuttunut neuvostoajoista”, Loznitsa aloittaa arvionsa.

”Muutos, jonka Zelenskyi on tuonut, on radikaali. Hän puhuu totta, on avoin, suora ja selväsanainen. Hän tavoittaa kansan mielet ja sydämet yksinkertaisin tavoin ja sanoin. Siksi hän myös menestyy. Ero hyökkääjämaan johtajan puheisiin on kuin yö ja päivä”, Loznitsa sanoo eikä vaivaudu mainitsemaan Vladimir Putinia nimeltä.

”Venäjän johtajan puheet on suunnattu menneisyyteen, ja koko hänen retoriikkansa on menneisyyttä. Zelenskyi sen sijaan katsoo tulevaisuuteen ja puhuu tulevasta.”

”Zelenskyi on luultavasti paras presidentti mitä maassa on ollut. Se, että maa on pysynyt yhtenäisenä ja vastarinta on ollut tehokasta, on ollut paljossa juuri hänen, hänen rohkeutensa ja sankaruutensa ansiota. Toivon hänelle kaikkea hyvää. Toivon, että Jumala auttaa häntä”, Loznitsa sanoo.

Lue lisää: HS kävi viesti viestiltä läpi, miten nerokas nelikko ohjailee länsi­maiden mieli­kuvia Ukrainan sodasta

Jo ennen Cannesiin saapumista tehdyssä videohaastattelussa Loznitsa vaikuttaa hillityltä ja hän puhuu hillitysti. Syntyy vaikutelma lukeneesta insinööristä. Haastattelun kielenä on venäjä, jonka tulkki kääntää englanniksi.

57-vuotiaan Loznitsan elokuvat saavat toistuvasti ensi-iltansa Cannesin kaltaisilla isoilla elokuvajuhlilla, niin tänäkin vuonna. Kaupallisia hittejä ne eivät ole, vaan enemmänkin taiteen kautta tehtyjä havaintoja entisen Neuvostoliiton alueen historiasta ja mielentilasta.

Suomessa Loznitsan elokuvia on nähty televisiossa sekä Rakkautta ja anarkiaan tapaisilla festivaaleilla.

Entäs ne eroamiset?

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa, kului vain muutama päivä kun Loznitsa erosi Euroopan elokuva-akatemiasta, joka jakaa maanosan omat ”elokuva-Oscarit”. Loznitsa sanoi saksalaisvetoiselle organisaatiolle kovin sanoin hyvästi, koska akatemia ei aluksi tuominnut Venäjän hyökkäystä voimalla.

Sitä on ulkopuolisen vaikeampi ymmärtää, miksi Loznitsa itse erotettiin muutamaa viikkoa myöhemmin Ukrainan elokuva-akatemiasta.

”Kansallisuuteni ei sopinut heille. Erottivat, koska olin heidän mielestään kosmopoliitti”, kuuluu Loznitsan selitys asiaan.

”Päätös on tyhmä. Idioottimainen suorastaan, ja on aika hoopoa, että kun Ukrainan elokuva-akatemia mokaa, niin se olen minä, joka saa selittää tilannetta.”

Erottamista edelsi erimielisyys, se tiedetään. Kun muut ajoivat venäläistaiteilijoiden boikotointia, Loznitsa oli vastaan. Boikotti ei aja asiaansa, Loznitsa uskoi ja muistutti, miten myös moni venäläinen elokuvantekijä on sotaa vastaan. Loznitsasta leivottiin petturin kaltainen hahmo Ukrainan elokuvapiireissä.

Avoimessa kirjeessään maaliskuussa Loznitsa korosti olevansa silti aina ”ukrainalainen elokuvantekijä” ja ihmetteli, ovatko ukrainalaiset kollegat myös Immanuel Kantia ja Voltairea vastaan.

Euroopan unioni on perustettu erityisesti kosmopoliittisuuden varaan. Ajatus eurooppalaisuudesta rakentuu sille. Erottaessaan minut kosmopoliittina Ukrainan elokuva-akatemia on itse asiassa koko Euroopan unionin ideaa vastaan”, hän sanoo HS:n haastattelussa.

Ukrainan kulttuuriministeri Volodymyr Borodiansky (vas.) ojensi Sergei Loznitsalle Kiovassa syyskuussa 2019 Oleksandr Dovzenkon nimeä kantavan valtiopalkinnon Donbass-elokuvasta. Kuva:  Julija Ovsiannikova / Ukrinform

Loznitsa on Neuvostoliiton lapsia, mutta nyky-Venäjän tilanteen suhteen hän ei ole myöhäisherännäinen. Jo vuonna 2012 Loznitsa puhui HS:n haastattelussa tarpeesta ymmärtää historiaa. Asioiden tietäminen on eri asia kuin niiden ymmärtäminen.

Tuolloin Loznitsa huomautti, miten silmät ja korvat ovat huonoja todistajia niille, joilla on barbaarin sielu.

"Jotta voimme ymmärtää mitä tapahtuu nyt, pitää ymmärtää mitä tapahtui menneisyydessä", hän sanoi tuolloin ja tarkoitti Venäjää, Venäjää ja taas Venäjää.

Loznitsa syntyi vuonna 1964 Valko-Venäjällä Baranovitšissa, kasvoi Kiovassa ja opiskeli sikäläisessä teknillisessä korkeakoulussa matematiikkaa. Elokuvaopintoja tekemään hän lähti 1990-luvulla Moskovan arvostettuun elokuvakouluun.

Nykyään hänellä on oma elokuvayhtiö. Hän asuu Berliinissä, on asunut jo pitkään, ja jatkaa sieltä käsin ukrainalaisen elokuvan perinteitä, jotka alkavat kaukaa Stalinin kauden toisinajattelijasta, Oleksandr Dovzenkosta.

”Vaikka koti on Berliinissä, murhenäytelmä on tullut lähelle”, Loznitsa myöntää.

”Minulla on paljon sukua Ukrainassa. Kuljetutin vanhat vanhempani Kiovasta Berliiniin kun hyökkäys alkoi. Heidän olisi ollut vaikeaa tai oikeastaan mahdotonta jäädä kaupunkiin”, Loznitsa sanoo.

Tuoreeseen välirikkoon maanmiesten kanssa saattoivat vaikuttaa myös Loznitsan työt – esimerkiksi viime vuonna valmistunut, arkistofilmeihin perustuva dokumenttielokuva Babi Yar. Context. Se kertoo saksalaisten natsien tekemästä 33 000 juutalaisen joukkomurhasta Babyn Jarissa lähellä Kiovaa vuonna 1941.

Tapahtuma on kipeä osa Ukrainan historiaa. ”Jos elokuvani oli yksi erottamisen perusteista, sitä ei sanottu ääneen. Ukraina on kylläkin ainoa maa, missä elokuvaani on tähän mennessä kritisoitu”, Loznitsa sanoo.

Arkistofilmeistä taiten koostetuista dokumenteista, joihin on lisätty nykyaikainen ääniraita, on tullut Loznitsan ihailtu tavaramerkki. Sellainen on myös Babi Yar. Context, jossa Loznitsa näyttää, miten järjestelmällistä ja hyväksyttyä juutalaisten vainoaminen Ukrainassa oli. Nähdään pieksentää ja nöyryyttämistä, kun miehiä ja naisia juoksutetaan kaduilla alasti. Hautoja kaivetaan ja taloja tuikataan tuleen – ja kaikkea todistaa kameran kylmä, mutta myös voitonriemuinen silmä.

Sergei Loznitsan Babi Yar. Context -elokuva kertoo saksalaisten natsien tekemästä juutalaisten joukkomurhasta Ukrainassa syyskuussa 1941. Kuva:  Atoms & Void

Elokuva päättyy vuoden 1946 hirttäjäisiin, jolloin 12 vastuullista hirtetään kiovalaisella aukiolla valtaisan väkijoukon seuratessa tapahtumia.

”Totuuden löytäminen historiasta on ainoa tie ulos Neuvostoliiton ja Neuvostoliiton ajan jälkeisestä suosta, missä entisen Neuvostoliiton perilliset löytävät itsensä tänään”, kirjoitti Loznitsa viime vuonna, kun elokuva Babyn Jarin surmista oli valmis.

Neuvostoliiton aikaan ei juuri puhuttu holokaustista.

Lue lisää: Putinilla tuntuu olevan pakko­mielle ukrainalaista natsi­johtajaa kohtaan: Tällainen oli KGB:n sala­murhaama Stepan Bandera, jolla saattoi olla kytköksiä myös Suomeen

Keskiviikkona Yle Teema esittää yhden Loznitsan tuoreimmista elokuvista, Donbassin.

Vuonna 2018 valmistunut fiktiivinen episodielokuva kuvaa nimensä mukaisesti elämää Ukrainan separatistialueilla, tiesuluilla ja sairaaloissa ja kellareihin rakentuneissa pommisuojissa.

Loznitsan ohjaama Donbass on dokumentaariseen tyyliin toteutettu kuvaus elämästä Itä-Ukrainassa. Kuvassa saksalainen ”fasisti” eli toimittaja on tullut pysäytetyksi tiesululla. Kuva:  Arthouse Traffic

Muun muassa korruptio ja rasistiset ennakkoluulot ovat isossa roolissa. Yhdessä episodeista separatistit ovat varastaneet mieheltä auton, joten seuraavaksi he vaativat tältä rahaa autosta.

”Käsikirjoitus perustuu amatöörivideoihin, joita alkoi tippua Youtubeen, kun sota alkoi”, Loznitsa kertoo ja viittaa vuoteen 2014 ja Krimin valtaukseen.

”Videot olivat pääosin tavallisten ihmisten tallentamia tilanteita, joihin he olivat joutuneet. Katsoin videoita todella paljon, ja olin sekä järkyttynyt että vaikuttunut. Ymmärsin, miten tietty maailma, henkisesti ja fyysisesti, oli hajoamassa.”

Tuntuu kuin Donbass olisi kuvattu eilen.

Elokuva alkaa kohtauksella, jossa kolmen pennin näyttelijäryhmää ensin maskeerataan kunnes heidät viedään tv-kameroiden eteen itkemään. Tekeillä on Venäjän tv:n propagandavälähdys, jolla perustellaan hyökkäystä ja Venäjän nationalistista sotapuhetta.

Loznitsa tiesi jo elokuvaa tehdessään, että Luhansk ja Donetsk eivät riitä Venäjälle.

”Elokuvassa kaikki on elämän esittämistä, elämän imitaatiota, ja siksi tyylilajiksi valikoitui ainoa mahdollinen: irvokkuus eli groteski”, Loznitsa muistuttaa.

Aiemmin Suomen tv:ssä on nähty Loznitsan vuoden 2005 dokumentti, joka kertoi Leningradin piirityksestä. Loznitsan vuoden 2010 fiktiossa luupin alla oli venäläinen mielenmaisema, jossa kaikki petkuttavat ja huijaavat.

Vuonna 2012 valmistunut V tumane eli suomeksi Sumussa oli myös fiktio. Se perustui Helsingistä turvapaikan saaneen valkovenäläisen Vasili Bykovin kirjaan ja kuvasi rautatieläistä kahden maailman välissä, kun perässä olivat natsit sekä puna-armeija.

Vladislav Abashin, Vladimir Svirski ja Sergei Kolesov elokuvassa V tumane. Sergei Loznitsan ohjaama elokuva valmistui vuonna 2012. Kuva:  The Match Factory

Vuoden 2014 dokumentti Maidan käsitteli ukrainalaisten kansannousua Venäjän tukemaa presidenttiä vastaan.

Vuoden 2015 elokuva Sobytie taas käsitteli Neuvostoliiton viimeisiä aikoja ja vuoden 2017 Krotkajassa aiheena oli jälleen Venäjän henkinen rappio. Kansa nukkui, kun viranomaiset ja alamaailma mellastivat. Elokuvan huipentumassa tarinaan marssitetaan johtaja, yhdistelmä tsaaria ja Putinia.

Cannesissa Loznitsa on parhaillaan esittelemässä uutta, arkistomateriaaliin perustuvaa dokumenttia The Natural History of Destruction eli suomeksi Tuhon luonnontieteellinen historia. Taustalla on W. G. Sebaldin samanniminen kirja.

Sen Loznitsa aloittaa idyllisillä kuvilla. On 1930-luvun loppu Saksan kaupungeissa, kauniita taloja ja kulttuurihistoriaa, rupattelijoita katukahvilassa. Sitten leikataan kuviin ilmasta, jossa samaa maisemaa katsotaan pommittajan näkökulmasta. Öinen taivas tuikkii valoammuksista, kun pommit putoavat maaliinsa. Seuraavassa osuudessa seurataan, miten kuolemankoneita tehdään terästehtaalla. Syntyy siipi, syntyy potkuri, syntyy laskuteline. Syntyy pommittaja.

Elokuva muistuttaa siviiliväestön kärsimyksistä ja pommituksista, joissa tuhottiin Saksan suuria kaupunkeja maan tasalle. Mariupolin kohtalo tulee väistämättä mieleen. Loznitsalle tärkeää elokuvassa on ennen kaikkea aihe eli siviiliväestö sotilasmaalina.

”Se on yksinkertaisesti asia, joka meidän pitäisi ihmiskuntana pystyä estämään”, Loznitsa sanoo.

Cannesin festivaalilla esiteltiin alkuviikosta Loznitsan uutuuselokuva, jossa hän muistuttaa toisen maailmansodan aikaisista kaupunkipommituksista. Kuva:  Progress Film

Loznitsa on seurannut Suomen hakeutumista pikavauhtia Natoon ja tietää, että suomalaisten pään on kääntänyt se, mitä on tapahtunut Ukrainassa.

Loznitsa on aiemmin arvioinut The Guardianin haastattelussa, että Venäjä todennäköisesti hajoaa ennen kuin se on saanut Ukrainaa valloitettua. ”Mutta jos pessimistisin ennuste toteutuu, niin Puola on seuraava, sitten Moldova ja Baltian maat. Sen jälkeen Saksa ja niin edelleen”, Loznitsa sanoi kaksi kuukautta sitten.

”Käsittääkseni Venäjä ei ole mielissään Suomen hakeuduttua Natoon, mutta lopulta kaikki on kiinni Natosta, heidän halustaan puolustaa Suomea ja suomalaisia”, Loznitsa sanoo HS:n haastattelussa.

Hän muistuttaa maanpuolustuksen tärkeydestä.

”Helvetin portit ovat Venäjällä auki. Venäjä käyttäytyy kuin hullu, joka on tekemässä joukkoitsemurhaa, ja oikeastaan se joukkoitsemurha on jo käynnissä”, Loznitsa sanoo ja muistuttaa, miten vielä kolme kuukautta sitten tilanne oli erilainen, ja asiat näyttivät jopa hyvältä jos verrataan nykytilanteeseen.

”Nyt vallalla on vain yksi asia”, Loznitsa sanoo.

”Hulluus.”

Täsmennys 25.5. klo 10.19: Täsmennetty artikkeliin, että juutalaisen joukkomurhan takana Babyn Jarissa olivat saksalaiset natsit.

Aiheeseen liittyvää

Televisioarvostelu|Ohjaaja Sergei Loznitsa näyttää sodan absurdit kauhut – Donbass-elokuvan synkkä satiiri sotatilasta separatistien vallan alla ei naurata

Elokuvat|”En ollut silloin valmis”, Tom Cruise perustelee, miksi Top Gunin jatko-osaa piti odottaa 36 vuotta – HS näki ensi-illan Cannesissa, ja elokuva on ylivertainen

Elokuvat|Cannesissa sai ensi-iltansa suomalainen elokuva, jossa metsuri Pepellä menee kaikki pieleen – "Yleisö nauroi oikeissa kohdissa”, sanoo ohjaaja-käsi­kirjoittaja Mikko Myllylahti

Elokuvat|Ohjaaja pakeni Moskovasta, ja nyt häntä boikotoidaan Ranskassa – ”Syy on selvä”, Kirill Serebrennikov tietää

Elokuvat|Solsidan-sarjan Ove ihmetteli, miksi häntä pyydettiin muotimaailmaa kuvaavaan elokuvaan – sitten paljastui, että hän esittää epätoivoisesti naisia vonkaavaa suomalaismiestä

Elokuvat|Ruotsalaisnäyttelijä loistaa elämänsä roolissa Cannesissa, mutta kehuu vuolaasti kahta suomalaista työtoveriaan – ”Laura on rehellinen ja Alma on paras”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”