Veli-Pekka Lehtonen HS
Cannes
Elokuvaohjaaja Sergei Loznitsa on kysytty mies, jota moni haluaa haastatella. Tietenkin siksi, että hän on Ukrainan kuuluisin elokuvantekijä ja taitava hommassaan.
Viime aikoina Loznitsa on kuitenkin ollut kysytty myös muista syistä. Loznitsa on nimittäin hiljattain eronnut ovet paukkuen Euroopan elokuva-akatemiasta, ja vähän sen jälkeen hänet erotettiin Ukrainan elokuva-akatemiasta.
Syynä on sota Ukrainassa ja sen lyömät laineet.
Kysytään Loznitsalta kuitenkin ensin Volodymyr Zelenskyistä. Miltä näyttelijätaustaisen presidentin toiminta näyttää ohjaajan näkökulmasta?
”Ukrainan johdon tapa viestiä on muuttunut neuvostoajoista”, Loznitsa aloittaa arvionsa.
”Muutos, jonka Zelenskyi on tuonut, on radikaali. Hän puhuu totta, on avoin, suora ja selväsanainen. Hän tavoittaa kansan mielet ja sydämet yksinkertaisin tavoin ja sanoin. Siksi hän myös menestyy. Ero hyökkääjämaan johtajan puheisiin on kuin yö ja päivä”, Loznitsa sanoo eikä vaivaudu mainitsemaan Vladimir Putinia nimeltä.
”Venäjän johtajan puheet on suunnattu menneisyyteen, ja koko hänen retoriikkansa on menneisyyttä. Zelenskyi sen sijaan katsoo tulevaisuuteen ja puhuu tulevasta.”
”Zelenskyi on luultavasti paras presidentti mitä maassa on ollut. Se, että maa on pysynyt yhtenäisenä ja vastarinta on ollut tehokasta, on ollut paljossa juuri hänen, hänen rohkeutensa ja sankaruutensa ansiota. Toivon hänelle kaikkea hyvää. Toivon, että Jumala auttaa häntä”, Loznitsa sanoo.
Lue lisää: HS kävi viesti viestiltä läpi, miten nerokas nelikko ohjailee länsimaiden mielikuvia Ukrainan sodasta
Jo ennen Cannesiin saapumista tehdyssä videohaastattelussa Loznitsa vaikuttaa hillityltä ja hän puhuu hillitysti. Syntyy vaikutelma lukeneesta insinööristä. Haastattelun kielenä on venäjä, jonka tulkki kääntää englanniksi.
57-vuotiaan Loznitsan elokuvat saavat toistuvasti ensi-iltansa Cannesin kaltaisilla isoilla elokuvajuhlilla, niin tänäkin vuonna. Kaupallisia hittejä ne eivät ole, vaan enemmänkin taiteen kautta tehtyjä havaintoja entisen Neuvostoliiton alueen historiasta ja mielentilasta.
Suomessa Loznitsan elokuvia on nähty televisiossa sekä Rakkautta ja anarkiaan tapaisilla festivaaleilla.
Entäs ne eroamiset?
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa, kului vain muutama päivä kun Loznitsa erosi Euroopan elokuva-akatemiasta, joka jakaa maanosan omat ”elokuva-Oscarit”. Loznitsa sanoi saksalaisvetoiselle organisaatiolle kovin sanoin hyvästi, koska akatemia ei aluksi tuominnut Venäjän hyökkäystä voimalla.
Sitä on ulkopuolisen vaikeampi ymmärtää, miksi Loznitsa itse erotettiin muutamaa viikkoa myöhemmin Ukrainan elokuva-akatemiasta.
”Kansallisuuteni ei sopinut heille. Erottivat, koska olin heidän mielestään kosmopoliitti”, kuuluu Loznitsan selitys asiaan.
”Päätös on tyhmä. Idioottimainen suorastaan, ja on aika hoopoa, että kun Ukrainan elokuva-akatemia mokaa, niin se olen minä, joka saa selittää tilannetta.”
Erottamista edelsi erimielisyys, se tiedetään. Kun muut ajoivat venäläistaiteilijoiden boikotointia, Loznitsa oli vastaan. Boikotti ei aja asiaansa, Loznitsa uskoi ja muistutti, miten myös moni venäläinen elokuvantekijä on sotaa vastaan. Loznitsasta leivottiin petturin kaltainen hahmo Ukrainan elokuvapiireissä.
Avoimessa kirjeessään maaliskuussa Loznitsa korosti olevansa silti aina ”ukrainalainen elokuvantekijä” ja ihmetteli, ovatko ukrainalaiset kollegat myös Immanuel Kantia ja Voltairea vastaan.
”Euroopan unioni on perustettu erityisesti kosmopoliittisuuden varaan. Ajatus eurooppalaisuudesta rakentuu sille. Erottaessaan minut kosmopoliittina Ukrainan elokuva-akatemia on itse asiassa koko Euroopan unionin ideaa vastaan”, hän sanoo HS:n haastattelussa.
Ukrainan kulttuuriministeri Volodymyr Borodiansky (vas.) ojensi Sergei Loznitsalle Kiovassa syyskuussa 2019 Oleksandr Dovzenkon nimeä kantavan valtiopalkinnon Donbass-elokuvasta. Kuva: Julija Ovsiannikova / Ukrinform
Loznitsa on Neuvostoliiton lapsia, mutta nyky-Venäjän tilanteen suhteen hän ei ole myöhäisherännäinen. Jo vuonna 2012 Loznitsa puhui HS:n haastattelussa tarpeesta ymmärtää historiaa. Asioiden tietäminen on eri asia kuin niiden ymmärtäminen.
Tuolloin Loznitsa huomautti, miten silmät ja korvat ovat huonoja todistajia niille, joilla on barbaarin sielu.
"Jotta voimme ymmärtää mitä tapahtuu nyt, pitää ymmärtää mitä tapahtui menneisyydessä", hän sanoi tuolloin ja tarkoitti Venäjää, Venäjää ja taas Venäjää.
Loznitsa syntyi vuonna 1964 Valko-Venäjällä Baranovitšissa, kasvoi Kiovassa ja opiskeli sikäläisessä teknillisessä korkeakoulussa matematiikkaa. Elokuvaopintoja tekemään hän lähti 1990-luvulla Moskovan arvostettuun elokuvakouluun.
Nykyään hänellä on oma elokuvayhtiö. Hän asuu Berliinissä, on asunut jo pitkään, ja jatkaa sieltä käsin ukrainalaisen elokuvan perinteitä, jotka alkavat kaukaa Stalinin kauden toisinajattelijasta, Oleksandr Dovzenkosta.
”Vaikka koti on Berliinissä, murhenäytelmä on tullut lähelle”, Loznitsa myöntää.
”Minulla on paljon sukua Ukrainassa. Kuljetutin vanhat vanhempani Kiovasta Berliiniin kun hyökkäys alkoi. Heidän olisi ollut vaikeaa tai oikeastaan mahdotonta jäädä kaupunkiin”, Loznitsa sanoo.
Tuoreeseen välirikkoon maanmiesten kanssa saattoivat vaikuttaa myös Loznitsan työt – esimerkiksi viime vuonna valmistunut, arkistofilmeihin perustuva dokumenttielokuva Babi Yar. Context. Se kertoo saksalaisten natsien tekemästä 33 000 juutalaisen joukkomurhasta Babyn Jarissa lähellä Kiovaa vuonna 1941.
Tapahtuma on kipeä osa Ukrainan historiaa. ”Jos elokuvani oli yksi erottamisen perusteista, sitä ei sanottu ääneen. Ukraina on kylläkin ainoa maa, missä elokuvaani on tähän mennessä kritisoitu”, Loznitsa sanoo.
Arkistofilmeistä taiten koostetuista dokumenteista, joihin on lisätty nykyaikainen ääniraita, on tullut Loznitsan ihailtu tavaramerkki. Sellainen on myös Babi Yar. Context, jossa Loznitsa näyttää, miten järjestelmällistä ja hyväksyttyä juutalaisten vainoaminen Ukrainassa oli. Nähdään pieksentää ja nöyryyttämistä, kun miehiä ja naisia juoksutetaan kaduilla alasti. Hautoja kaivetaan ja taloja tuikataan tuleen – ja kaikkea todistaa kameran kylmä, mutta myös voitonriemuinen silmä.
Sergei Loznitsan Babi Yar. Context -elokuva kertoo saksalaisten natsien tekemästä juutalaisten joukkomurhasta Ukrainassa syyskuussa 1941. Kuva: Atoms & Void
Elokuva päättyy vuoden 1946 hirttäjäisiin, jolloin 12 vastuullista hirtetään kiovalaisella aukiolla valtaisan väkijoukon seuratessa tapahtumia.
”Totuuden löytäminen historiasta on ainoa tie ulos Neuvostoliiton ja Neuvostoliiton ajan jälkeisestä suosta, missä entisen Neuvostoliiton perilliset löytävät itsensä tänään”, kirjoitti Loznitsa viime vuonna, kun elokuva Babyn Jarin surmista oli valmis.
Neuvostoliiton aikaan ei juuri puhuttu holokaustista.
Lue lisää: Putinilla tuntuu olevan pakkomielle ukrainalaista natsijohtajaa kohtaan: Tällainen oli KGB:n salamurhaama Stepan Bandera, jolla saattoi olla kytköksiä myös Suomeen
Keskiviikkona Yle Teema esittää yhden Loznitsan tuoreimmista elokuvista, Donbassin.
Vuonna 2018 valmistunut fiktiivinen episodielokuva kuvaa nimensä mukaisesti elämää Ukrainan separatistialueilla, tiesuluilla ja sairaaloissa ja kellareihin rakentuneissa pommisuojissa.
Loznitsan ohjaama Donbass on dokumentaariseen tyyliin toteutettu kuvaus elämästä Itä-Ukrainassa. Kuvassa saksalainen ”fasisti” eli toimittaja on tullut pysäytetyksi tiesululla. Kuva: Arthouse Traffic
Muun muassa korruptio ja rasistiset ennakkoluulot ovat isossa roolissa. Yhdessä episodeista separatistit ovat varastaneet mieheltä auton, joten seuraavaksi he vaativat tältä rahaa autosta.
”Käsikirjoitus perustuu amatöörivideoihin, joita alkoi tippua Youtubeen, kun sota alkoi”, Loznitsa kertoo ja viittaa vuoteen 2014 ja Krimin valtaukseen.
”Videot olivat pääosin tavallisten ihmisten tallentamia tilanteita, joihin he olivat joutuneet. Katsoin videoita todella paljon, ja olin sekä järkyttynyt että vaikuttunut. Ymmärsin, miten tietty maailma, henkisesti ja fyysisesti, oli hajoamassa.”
Tuntuu kuin Donbass olisi kuvattu eilen.
Elokuva alkaa kohtauksella, jossa kolmen pennin näyttelijäryhmää ensin maskeerataan kunnes heidät viedään tv-kameroiden eteen itkemään. Tekeillä on Venäjän tv:n propagandavälähdys, jolla perustellaan hyökkäystä ja Venäjän nationalistista sotapuhetta.
Loznitsa tiesi jo elokuvaa tehdessään, että Luhansk ja Donetsk eivät riitä Venäjälle.
”Elokuvassa kaikki on elämän esittämistä, elämän imitaatiota, ja siksi tyylilajiksi valikoitui ainoa mahdollinen: irvokkuus eli groteski”, Loznitsa muistuttaa.
Aiemmin Suomen tv:ssä on nähty Loznitsan vuoden 2005 dokumentti, joka kertoi Leningradin piirityksestä. Loznitsan vuoden 2010 fiktiossa luupin alla oli venäläinen mielenmaisema, jossa kaikki petkuttavat ja huijaavat.
Vuonna 2012 valmistunut V tumane eli suomeksi Sumussa oli myös fiktio. Se perustui Helsingistä turvapaikan saaneen valkovenäläisen Vasili Bykovin kirjaan ja kuvasi rautatieläistä kahden maailman välissä, kun perässä olivat natsit sekä puna-armeija.
Vladislav Abashin, Vladimir Svirski ja Sergei Kolesov elokuvassa V tumane. Sergei Loznitsan ohjaama elokuva valmistui vuonna 2012. Kuva: The Match Factory
Vuoden 2014 dokumentti Maidan käsitteli ukrainalaisten kansannousua Venäjän tukemaa presidenttiä vastaan.
Vuoden 2015 elokuva Sobytie taas käsitteli Neuvostoliiton viimeisiä aikoja ja vuoden 2017 Krotkajassa aiheena oli jälleen Venäjän henkinen rappio. Kansa nukkui, kun viranomaiset ja alamaailma mellastivat. Elokuvan huipentumassa tarinaan marssitetaan johtaja, yhdistelmä tsaaria ja Putinia.
Cannesissa Loznitsa on parhaillaan esittelemässä uutta, arkistomateriaaliin perustuvaa dokumenttia The Natural History of Destruction eli suomeksi Tuhon luonnontieteellinen historia. Taustalla on W. G. Sebaldin samanniminen kirja.
Sen Loznitsa aloittaa idyllisillä kuvilla. On 1930-luvun loppu Saksan kaupungeissa, kauniita taloja ja kulttuurihistoriaa, rupattelijoita katukahvilassa. Sitten leikataan kuviin ilmasta, jossa samaa maisemaa katsotaan pommittajan näkökulmasta. Öinen taivas tuikkii valoammuksista, kun pommit putoavat maaliinsa. Seuraavassa osuudessa seurataan, miten kuolemankoneita tehdään terästehtaalla. Syntyy siipi, syntyy potkuri, syntyy laskuteline. Syntyy pommittaja.
Elokuva muistuttaa siviiliväestön kärsimyksistä ja pommituksista, joissa tuhottiin Saksan suuria kaupunkeja maan tasalle. Mariupolin kohtalo tulee väistämättä mieleen. Loznitsalle tärkeää elokuvassa on ennen kaikkea aihe eli siviiliväestö sotilasmaalina.
”Se on yksinkertaisesti asia, joka meidän pitäisi ihmiskuntana pystyä estämään”, Loznitsa sanoo.
Cannesin festivaalilla esiteltiin alkuviikosta Loznitsan uutuuselokuva, jossa hän muistuttaa toisen maailmansodan aikaisista kaupunkipommituksista. Kuva: Progress Film
Loznitsa on seurannut Suomen hakeutumista pikavauhtia Natoon ja tietää, että suomalaisten pään on kääntänyt se, mitä on tapahtunut Ukrainassa.
Loznitsa on aiemmin arvioinut The Guardianin haastattelussa, että Venäjä todennäköisesti hajoaa ennen kuin se on saanut Ukrainaa valloitettua. ”Mutta jos pessimistisin ennuste toteutuu, niin Puola on seuraava, sitten Moldova ja Baltian maat. Sen jälkeen Saksa ja niin edelleen”, Loznitsa sanoi kaksi kuukautta sitten.
”Käsittääkseni Venäjä ei ole mielissään Suomen hakeuduttua Natoon, mutta lopulta kaikki on kiinni Natosta, heidän halustaan puolustaa Suomea ja suomalaisia”, Loznitsa sanoo HS:n haastattelussa.
Hän muistuttaa maanpuolustuksen tärkeydestä.
”Helvetin portit ovat Venäjällä auki. Venäjä käyttäytyy kuin hullu, joka on tekemässä joukkoitsemurhaa, ja oikeastaan se joukkoitsemurha on jo käynnissä”, Loznitsa sanoo ja muistuttaa, miten vielä kolme kuukautta sitten tilanne oli erilainen, ja asiat näyttivät jopa hyvältä jos verrataan nykytilanteeseen.
”Nyt vallalla on vain yksi asia”, Loznitsa sanoo.
”Hulluus.”
Täsmennys 25.5. klo 10.19: Täsmennetty artikkeliin, että juutalaisen joukkomurhan takana Babyn Jarissa olivat saksalaiset natsit.
