HS Georgiassa | Polku­pyörällä rajan yli ennen kuin Venäjä sulkee sen – HS tapasi liike­kannalle­panoa pakenevia venäläisiä Georgian puolella

Matilda Jokinen HS

Kazbegi

Suuria rinkkoja, pikkureppuja, soittimia, lemmikkien kantokoppia, palaneita käsivarsia ja uupuneita silmiä. Kaukasuksen vuoriston välissä kulkevaa tietä kipuaa pitkä jono ihmisiä.

Osa kävelee, toiset pyöräilevät ylämäkeen. Suurin osa kulkijoista on nuoria miehiä, mutta mukana on myös naisia ja muutamia lapsia. Yksi mies kantaa sylissään kissaa.

”Se on myynnissä”, hän huikkaa.

Venäjältä saapuvat odottivat pääsyä Georgion puolelle Verhni Larsin rajanylityspaikalla keskiviikkona. Kuva:  HS

Rajanylitysten määrä Verhni Larsin raja-asemalla on lähes kaksinkertaistunut sen jälkeen kun Venäjä julisti ”osittaisen” liikekannallepanon viikko sitten. Kuva:  HS

Verhni Larsin raja-asema on ainut Venäjän ja Georgian välinen rajanylityspaikka. Sen jälkeen, kun Putin julisti osittaisen liikekannallepanon keskiviikkoaamuna 21. syyskuuta, rajanylitysten määrä on lähes kaksinkertaistunut ja asema ajautunut kaaokseen.

Viime päivinä rajan on ylittänyt yli kymmenentuhatta ihmistä päivässä.

Venäjän puolella rajaa ajoneuvot seisovat ruuhkissa useita päiviä. Säännöt siitä, saako rajan ylittää kävellen vai ainoastaan pyörällä tai ajoneuvolla, vaihtelevat. Osa ihmisiä on jäänyt jopa vuorokaudeksi ilman ruokaa.

”Se on kuin helvetti”, kuvailee moskovalainen Roman, 24.

Keskiviikkona Georgian puolelle saapunut Roman ylitti rajan yhdessä veljensä Denisin, 20, kanssa. Perhe teki päätöksen matkasta hätäpalaverissa, jonka he järjestivät pian sen jälkeen, kun tieto liikekannallepanosta tuli.

Koko perhe kannatti poikien lähtemistä.

”Vanhemmillamme on aivot”, hän hymähtää.

Veljekset Denis, 20, ja Roman, 24, lähtivät kohti Georgiaa Moskovasta. Polkupyörällä ruuhkassa pääsi etenemään nopeammin kuin autolla. Kuva:  HS

Perhe osti veljeksille lennot kylpyläkaupunki Mineralnyje Vodyyn. Sieltä he maksoivat kuljetuksen Vladikavkaziin. He valitsivat auton, joka oli rekisteröity Pohjois-Ossetiaan, koska Georgian rajalla oleva Venäjälle kuuluva Pohjois-Ossetia on ilmoittanut alkavansa säädellä ulkoa tulevien autojen kulkua alueelle.

Lopuksi auton kuljettaja myi veljille polkupyörät, kun autolla ei enää päässyt ruuhkassa eteenpäin.

”Ilman polkupyöriä olisimme yhä Venäjällä.”

Veljekset aikovat suunnata Georgiasta Armeniaan, jossa heillä on tuttavia. Denisin tyttökaveri on armenialainen. Ennen miehen tarkoituksena oli kuitenkin säästää rahaa ja tulla opiskelemaan Lappeenrantaan.

”Sota pilasi suunnitelmani”, Denis sanoo.

Moskovalaisveljekset arvelevat päässeensä silti helpolla taustansa vuoksi. Venäjän viranomaiset ovat perustaneet rajalle erityisen tarkastuspisteen, jossa käydään läpi sotaikäisten miesten passit ja se, koskeeko liikekannallepano heitä.

Esimerkiksi Pohjois-Ossetian asukkaita ei rajan yli päästetä, moni kertoo.

”Mutta moskovalaisia he eivät halua sotkea tähän ‘erikoisoperaatioon’”, Denis sanoo. Hän tekee ilmaan suuret lainausmerkit käyttäessään sodasta sanaa ”erikoisoperaatio”.

“He eivät halua moskovalaisten suuttuvan. He pelkäävät sitä, että Moskovassa alettaisiin osoittaa mieltä.”

Venäjän ja Georgian välinen raja on ruuhkautunut pahasti sen jälkeen kun Venäjä julisti ”osittaisen” liikekannallepanon viikko sitten. Kuva:  HS

Osa venäjältä tulijoista ylitti rajan Georgiaan kävellen. Kuva:  HS

Rajalle pyritään busseilla, autoilla, pyörillä ja kävellen ympäri vuorokauden. Kuva:  HS

Moskovalaisveljekset eivät ole ainoat, jotka kuvailevat rajanylitystä voimakkain sanoin. Krasnodarista kotoisin oleva 33-vuotias elektroniikan korjaaja puhuu ryhmästä, jonka kanssa ylitti rajan ”taistelutovereinaan”.

”Olemme kuin sotilaita: olemme hermostuneita, ilmassa on jännitteitä, sää on tukala”, mies kuvaa.

Hän istuu lounaalla kaupan edustalla vaimonsa kanssa. Auringossa palanut aviopari aikoo jäädä Georgiaan, jos vain työmahdollisuuksia löytyy.

He kuvaavat olleensa onnekkaita. Matkaan meni vain kaksi päivää – rajan yli he pääsivät kävellen, vaikka moni oli sanonut sen olevan kiellettyä. He olivat myös nähneet miehiä, joiden matka oli katkennut Venäjän puolella erikoistarkastuspisteelle.

”Venäjän puolella olet rajavartiostolle vain lihanpala”, mies sanoo.

Georgiassa hän kertoo aistineensa tunnelmassa selvän eron.

Kotona Krasnodarissa kaikki eivät ymmärtäneet pariskunnan päätöstä lähteä. Mielipiteet jakautuivat. Monella tutulla ei ollut mahdollisuutta matkustaa talous- tai perhesyiden vuoksi.

He joutuvat sotaan parin kolmen kuukauden päästä, mies uskoo.

“Kaikki ovat peloissaan. Jopa ne, joiden pään propaganda on pahimmin täyttänyt, ovat alkaneet huolestua siitä, että heidän perheenjäsenensä voivat kuolla.”

Asiantuntijat arvioivat pitkään, että Putin pyrkisi välttelemään liikekannallepanoa viimeiseen asti välttääkseen kansalaisten tyytymättömyyden ja sisäpoliittiset ongelmat. Viime viikon ilmoitus vaikuttaakin kääntäneen jopa osan Putinin vankkumattomista kannattajista tätä vastaan.

Niin kävi esimerkiksi muotikuvaaja Kirill Deman, 26, isälle. Krasnodarista alkuviikosta lähtenyt Dema ylitti Georgian rajan keskiviikkona.

Muotikuvaaja Kirill Dema, 26, saapui Georgiaan Venäjän Krasnodarista. Hänen mukaansa liikekannallepano on alkanut horjuttaa venäläisten uskoa Venäjän johtoon. Kuva:  HS

Aiemmin hän ja hänen pikkusiskonsa ottivat isänsä kanssa toistuvasti yhteen, sillä sisarukset ”vihasivat Putinia”.

Liikekannallepanon jälkeen kuitenkin myös isän tuki Venäjän johdolle ja sodalle on alkanut horjua. Hän on tukenut poikansa päätöstä lähteä maasta.

“Hän puolustaa minua, koska olen hänen poikansa ja hän rakastaa minua. Liikekannallepanon vuoksi hän on lopettanut Putinin kannattamisen.”

Nuori mies pitää kuitenkin ”katastrofina” sitä, että sodan alussa niin moni venäläinen oli valmis tukemaan hyökkäystä. Itse hän suoritti asepalveluksen vuonna 2018 ja piti kokemusta kamalana.

”Venäjän armeijassa vallitsee hirvittävä korruptio.”

Dema toivoo, että voisi hakea turvapaikkaa esimerkiksi Saksasta, jonka johto on osoittanut sympatiaa Putinia vastustavia venäläisiä kohtaan.

Suurin osa rajanylityspaikalle saapuvista suuntaa lähes välittömästi pääkaupunki Tbilisiin tai muualle. Monilla on kyyti valmiiksi sovittuna, osa jatkaa matkaa pyörällä, mutta paikalla on myös paljon kuskeja, jotka kauppaavat palveluitaan.

Moskovalainen muusikko Maksim Ryžov, 22, on kuitenkin viettänyt rajalla jo kolme vuorokautta. Yöt ovat kuluneet ulkona penkillä.

Ryžov kertoo odottavansa linja-autoa, joka matelee yhä rajan toisella puolella. Sen sisällä on koko hänen omaisuutensa – myös venäläinen kannel, jota hän soittaa ja opettaa elääkseen.

“Eilen bussi liikkui 500 metriä koko päivän aikana”, Ryžov kertoo.

Moskovalainen muusikko Maksim Ryžov on odottanut kolme päivää Georgian puolella, että saisi omaisuutensa Venäjän puolella vielä olevasta linja-autosta. Kuva:  HS

Georgiaan pyrkivä bussi jonossa noin 15 kilometriä ennen raja-asemaa. Kuva:  HS

Bussiin jäi armenialaisia, naisia ja lapsia. Kaikki miehet, joilla on Venäjän passi, päättivät kuitenkin jäädä pois ja taittaa loppumatkan muuten.

”Pelkäsimme, ettemme ehdi rajan yli ajoissa.”

Sama pelon tunne välittyy useista keskusteluista. Moni kokee, että on ehtinyt pois juuri viime hetkellä.

Tavaransa saatuaan Ryžov aikoo jatkaa Armeniaan, jossa hänellä on tuttavia. Ensin hän aikoo levätä, sitten lukea uutiset ja verkostoitua paikallisiin muusikoihin.

Musiikki on nuoren miehen koko elämä, ja nyt kaikki on seisahduksissa. Oppilaat ja opettaja jäivät kaikki Moskovaan.

Rahaa ei ole, sillä viimeiset kuluivat 15 000 ruplan bussilippuun ja rajanylitykseen.

Ryžov kertoo haluavansa pysyä mahdollisimman kaukana politiikasta. Hän on väsynyt Venäjän propagandaan, jossa venäläisiä yritetään kääntää länsimaita vastaan.

”Kuinka voisin puolustaa tätä kaikkea”, hän huokaa. ”Olen muusikko. Musiikki yhdistää ihmisiä, eikä kasvata rajoja.”

Georgiassa hän on kokenut vastaanoton ystävälliseksi. Vapaaehtoiset ja läheinen luostari ovat jakaneet ruokaa. Ryžov on itsekin auttanut pyörittämään kojua, joka jakaa pähkinöitä, keksejä ja teetä.

”Olen kuitenkin kuullut huhuja, että täällä järjestetään tänään nationalistinen mielenosoitus.”

Georgialainen oppositiopuolue järjesti rajalla mielenosoituksen, jossa vastustettiin Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Kuva:  HS

Kyseinen Droa-nimisen oppositiopuolueen mielenosoitus alkaa kolmen jälkeen. Poliisit eivät kuitenkaan päästä mielenosoittajia aivan rajanylityspisteelle, vaan he jäävät tunnelin toiselle puolelle.

Sinne kerääntyneet protestoijat ovat kääriytyneet sinikeltaisiin Ukrainan lippuihin. Osa kannattelee lakanaa, jossa lukee: Venäjä tappaa.

Sillä viitataan paitsi Ukrainaan, myös Georgiaan. Elokuussa 2008 Venäjän panssarit jyräsivät Georgiaan lyhyeksi jääneessä sodassa, joka päättyi Venäjän murskavoittoon.

”On epäloogista, että venäläiset tulevat maahan, jossa he ovat tappaneet paikallisia”, Keti Magradze, 33, sanoo.

Myös oppositiopuolueeseen kuuluva Šušana Matsaberidze on kiukkuinen siitä, kuinka moni venäläinen on saapunut Georgiaan liikekannallepanon jälkeen.

Šušana Matsaberidze osallistui rajalla mielenilmaukseen Venäjän hyökkäystä vastaan. Hän arvosteli Venäjältä pakenevia ihmisiä, koska hänen mielestään he yrittävät vain välttää sodan, mutta eivät vastusta Venäjän hallintoa. Kuva:  HS

”Heidän ei pitäisi tuntea oloaan turvalliseksi maassamme”, hän sanoo. ”He haluavat vain pelastaa itsensä ja välttää sodan, mutta se ei tarkoita, että he vastustaisivat Venäjän hallintoa. Miksi he eivät sanoneet mitään, kun Putin hyökkäsi Ukrainaan?”

Myös osa venäläisistä piti osittaisen liikekannallepanon aikaan saamaa äkkinäistä maastamuuttovirtaa ristiriitaisena.

”Se on huvittavaa”, totesi muotikuvaaja Kirill Dema rajan ylityspaikalla. ”Monet sodan kannattajatkin ovat lähteneet Venäjältä liikekannallepanon jälkeen, kun he ymmärsivät, että heidän perheenjäsenensä voivat kuolla.”

Samalla moni lähtijöistä ajattelee kuin Dema: Venäjän hyökkäys itsenäiseen valtioon on rikos kansainvälistä oikeutta vastaan.

Nuori mies on kiinnostunut siitä, mitä suomalaiset ajattelevat venäläisistä, venäläisten viisumisoikeudesta ja siitä, kuinka sota tulee päättymään.

”Minäkin toivon, että Ukraina voittaa”, hän sanoo väsyneesti.

Oppositiopuolue DROA:n aktivistit osoittivat mieltään Georgian puolella. Kuva:  HS


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”