Reetta Hurske murskaa nyt Suomen ennätyksiä ja sanoo, että siihen on ”tyhmä” syy

Wide ContentPlaceholder

Reetta Hurske harjoitteli aitakävelyä Pirkka-hallissa Tampereella. Kuva:  Jukka Ritola / Aamulehti

EM-mitalia tavoitteleva Reetta Hurske on ollut huippuiskussa tällä hallikaudella. Kuudessa startissaan hän on juossut viisi kertaa alle Nooralotta Nezirin Suomen ennätyksen.

Kun urheilija saa harjoitella terveenä, tulosta tulee.

Sen on huomannut myös Reetta Hurske, joka on yltänyt hurjaan tuloskuntoon yleisurheilun hallikaudella, vaikka arvokisat ovat vasta edessä.

Hurske on juossut hallikauden kuudessa startissaan viisi kertaa alle Nooralotta Nezirin Suomen ennätyksen 60 metrin aidoissa.

Neziri juoksi kaksi vuotta sitten ajan 7,91 sekuntia. Hurskeen SE-aika on 7,86, jonka hän aitoi toissa viikonloppuna Düsseldorfissa. Muissa kisoissaan hän on juossut ajat 7,87, 7,88, 7,88, 7,90 ja 7,95.

– Tyhmä vastaus, mutta olen ollut ehjä ja terve edellisvuosilta. Sain aloittaa hyvältä pohjalta treenit. Jo viime hallikausi oli hyvä. Treeneissä on keskitytty perusasioihin, voimaan ja nopeuteen, Hurske vastaa kysymykseen, mikä selittää näin kovaa talvikuntoa.

Hurskeen viittaama viime hyvä hallikausi ei aivan pidä paikkaansa. Hän ei päässyt Serbiassa käytyihin MM-halleihin positiivisen koronatestin takia.

Nyt Hurske kiertää kilpailemassa Euroopassa kasvomaskin kanssa. Hän ei halua sairastua. Tavoitteena on ottaa uran ensimmäinen arvokisamitali EM-halleissa Istanbulissa 2.–5. maaliskuuta.

– Harvassa ovat maskinkäyttäjät. Olen melkein ainoa ihminen, joka näyttää käyttävän kasvomaskia lentokentällä ja lentokoneessa. Urheilijoiden hotellissa ja hallissa en käytä maskia, kun ollaan muutenkin saman porukan kanssa tekemisissä. En pelkää koronaa, mutten halua flunssaakaan, Hurske kertoo.

”Kunnon puolesta pystyn juoksemaan missä seurassa ja missä hallissa tahansa.”

Yksi Reetta Hurskeen uusista Suomen ennätyksistä syntyi Pirkkahallissa Tampereella Tammikuun puolivälin tienoilla. Kuva:  Maaria Koskelo / Aamulehti

Tamperelainen Hurske on ahkera kilpailija. Keskiviikkona hän aitoo 60 metriä Puolassa ja lauantaina Pariisissa. Seuraavana viikonloppuna (18.–19. helmikuuta) on SM-hallit Helsingissä.

Sen jälkeen hän juoksee vielä Madridissa (22. helmikuuta) ennen kuin hallikausi päättyy Euroopan mestaruuskisoihin.

– Tavoitteena on menestyä, taso on koventunut. Kunnon puolesta pystyn juoksemaan missä seurassa ja missä hallissa tahansa. Olen paremmassa kunnossa kuin ennen.

Viime talvena Hurske kisasi peräti kuusitoista kertaa hallissa. Ulkona hän juoksi kesällä 21 kilpailussa 100 metrin aidat. Ensi kesän kisaohjelmaansa hän ei ole vielä lyönyt täysin lukkoon.

MM-kisat Budapestissä ovat vasta elokuun lopulla, joten kuntoa pitää säästellä pitkälle loppukesään.

Hallissa Hurskeen SE-aika 7,86 on maailman neljänneksi paras tällä hetkellä. Eurooppalaisista aitureista hän jakaa ajallaan kolmatta sijaa. Puolan Pia Skrzyszowska on juossut ajan 7,78. Hollannin Nadine Visser on juossut saman ajan kuin Hurske.

– Tilastoilla ei ole merkitystä. Vain se tuo itseluottamusta, että juoksee kovia ja tasaisia aikoja, Hurske sanoo.

Vuonna 2019 Vasser voitti EM-kultaa tiukassa loppukilpailussa, jossa Hurske jäi samalla ajalla 8,06 Saksan Cindy Rolederin jälkeen neljänneksi. Tuhannesosat ratkaisivat mitalin. Neziri oli samassa finaalissa viides (8,07).

Sekunnin murto-osat eivät olleet Hurskeen puolella saman talven SM-halleissakaan. Hän juoksi saman ajan Nezirin kanssa (7,97). Tuomarit syynäsivät maalikamerakuvaa pitkään. Ensin voittajaksi julistettiin Hurske, sitten Neziri.

Näin ollen 27-vuotias Hurske ei ole vielä koskaan voittanut SM-kultaa hallissa, vaikka ulkona hän on kolminkertainen Suomen mestari vuosilta 2019, 2021 ja 2022.

SM-halleissa Hurske on selvä suosikki, kun naiset kyyristyvät telineisiin Liikuntamyllyssä Helsingissä.

Lotta Harala on tervehtynyt jalkavaivoista ja on tilastokakkosena (8,00). Annimari Korte on tilastokolmonen (8,03), mutta hän joutui sairaalaan ruokamyrkytyksen takia ja hallikauden jatkaminen on epävarmaa.

Neziri on toipunut kantapäävammastaan ja on jo harjoitellut lajia ulkomaan leirillä, mutta hallikausi jäänee häneltä väliin.

– Oli ajatus, että olisin juossut muutaman sileän kisan, mutta sain leirin päätteeksi viime viikolla niin järkyttävän vatsataudin ja sen kautta ruokamyrkytyksen. Sen takia olen jäänyt aika kauaksi hyväksi tasostani. Voi olla, että toipuminen kestää pitempään, Neziri kertoo.

Hurske toivoo, että kaikki tutut aitajuoksijanaiset olisivat samalla starttiviivalla taas kesällä.

”Isoisä seurasi kaikki kilpailuni.”

Reetta Hurske putosi niukasti loppukilpailusta 100 metrin aitojen välierissä viime kesänä EM-kisoissa Münchenissä. Kuva:  Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Hurske sanoo, että viime kausi oli silti vuoristorataa, vaikka hän pysyi positiivista koronatestitulosta lukuun ottamatta muuten terveenä.

Eugenessa MM-kisoissa välierissä hän kolhi aitoja ja jäi erässään viimeiseksi (13,15). MM-kisojen virhe harmitti, mutta loppukilpailuun olisi vaadittu kova aika 12,50. Välierissä nigerialainen Tobi Amusan paineli maailmanennätyksen 12,12.

– En minä olisi juossut 12,50, vaikka olisin päässyt ehjänä maaliin, Hurske sanoo.

MM-kisojen aikana Hurskeella oli surua, kun hänen yli 80-vuotias isoisänsä menehtyi. Hurske piti Yhdysvalloissa asian lähes omana tietonaan, mutta myöntää, että asia vaikutti keskittymiseen.

– Isoisä seurasi kaikki kilpailuni.

Ensimmäiset tilastomerkinnät Hurskeen juoksu-uralta löytyvät vuodelta 2005. Hän oli silloin kymmenvuotias. Uraa on jatkunut 17 vuotta.

– Sitä lähestyy uhkaavasti 30 vuotta, vaikka tuntuu, että olen vasta aloittanut juoksemisen.

EM-kisoissa elokuussa Münchenissä Hurske oli yhdeksäs (12,95) ja ensimmäinen karsiutuja finaalista. Niukat tappiot kismittävät, mutta Hurske luottaa siihen, että vielä tulee hänenkin vuoronsa ja että tuuri kääntyy.

– Kai se jossain vaiheessa kääntyilee.

Tuurin kääntymistä voisi helpottaa, kun muutama kova aitanainen on lopettanut uransa tai pitää taukoa. Neljän vuoden takainen hallimitalisti Cindy Roleder on lopettanut. Toinen kova saksalainen Pamela Dutkiewicz on äitiyslomalla.

Valkovenäläiset aiturit eivät saa kilpailla. Se sulkee muun muassa Elvira Hermanin pois kilpakentiltä. Herman on vuoden 2018 Euroopan mestari ulkona.

Mitä mieltä olet siitä, että valkovenäläiset ja venäläiset urheilijat eivät saa nyt kilpailla, koska Venäjä hyökkäsi Ukrainaan?

– Venäläisiä juoksijoita ei ole ollut meidän lajissa pitkään aikaan. Muuten en osaa ottaa kantaa asiaan, Hurske sanoo.

Entä kuinka paljon hallikaudesta voi vetää johtopäätöksiä ulkokauteen ja 100 metrin aitoihin?

– Kaikki vaikuttaa hyvältä kesän suhteen. Sen pitäisi auttaa 100 metrin aitojen aikoihin kesällä ja näyttää suuntaa, miten keväällä kannattaa treenata.

  • Syntynyt toukokuussa 1995, 27-vuotias.

  • Edustaa Tampereen Pyrintöä.

  • Valmentaja Marjukka Suihko.

  • Kolminkertainen Suomen mestari 100 metrin aidoissa (2019, 2021 ja 2022). Lisäksi kaksi SM-hopeaa ja kolme SM-pronssia.

  • Hallissa 60 metrin aitajuoksussa kaksi SM-hopeaa ja kaksi SM-pronssia.

  • Ennätys 100 metrin aidoissa 12,78 (2019). Ennätys 60 metrin aidoissa 7,86 (SE, 2023).

  • Vuonna 2019 neljäs EM-halleissa. Ulkona EM-kisoissa parhaimmillaan 9. vuonna 2022. Kaksi kertaa aikuisten MM-kisoissa 2019 ja 2022. Olympiakisoissa 2021.


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”