Suomen kovimmat punalaputtelijat? Sipoolaisperhe säästi yli 4 000 euroa vuodessa

Main ContentPlaceholder

Jani Laineen ja Mia Kareniuksen 8-henkisen perheen talous on rikki. Siksi he ostavat miltei ainoastaan punalaputettuja tuotteita tupla-alennuksesta. Säästö on hurja, mutta ahdistus sitäkin suurempi.

Kuva:  Aleksi Jalava / IS, Jani Laineen kotialbumi

Samppa Rautio

Kello 20.32 sipoolainen Jani Laine parkkeeraa autonsa paikallisen S-Marketin pihaan.

Mies astelee kauppaan toiveikkain askelin. 8-henkisen uusioperheen raha on kortilla. Punalaputettuja tuotteita täytyy löytää. Pelkkää makaronia ja jauhelihaa on puuduttavaa syödä.

– Ei me kyllä varmaankaan tultaisi toimeen ilman punalapputuotteita. Ikävältä se tuntuu, Laine sanoo.

Lainetta, 42, ja hänen avovaimoaan Mia Kareniusta, 47, voi kutsua punalaputettujen tuotteiden ammattilaisiksi.

Karenius kaivaa S-mobiilisovelluksensa esiin. Näytöllä on huima luku.

Viime vuoden aikana perhe säästi punalaputettuja tuotteita ostamalla 4 079,61 euroa.

Näytöllä näkyy summa, jonka perhe viime vuonna säästi ostamalla S-ryhmästä punalaputettuja tuotteita. Perhe tekee noin 95 % ruoka- ja päivittäistavaraostoksistaan S-ryhmän kaupoissa. Kuva:  Aleksi Jalava

Se on hieman enemmän kuin Turun yliopiston tutkimuksen mukaan 45-vuotias pariskunta tarvitsee ihmisarvoista elämää eläessään rahaa ruokaan peräti 10 kuukauden aikana. Kyseisellä summalla saisi ostettua lähes 1 500 pakettia 400 gramman jauhelihapakkauksia.

Säästö on huima, mutta ahdistus – se on valtava.

Jani Laine ja Mia Karenius ovat olleet yhdessä vajaan viiden vuoden ajan. Pariskunta asuu Sipoossa kaksikerroksisessa asunnossa, jonka koko on 93 neliömetriä. Makuuhuoneita on kolme. Niistä yhdessä nukkuu Laineen ja Kareniuksen ohella heidän 3-vuotias lapsensa. Muut kaksi makkaria on jaettu Laineen 15-, 13-, ja 10-vuotiaiden sekä Kareniuksen 16- ja 10-vuotiaiden kesken.

Asunnon vuokra on 1 449,90 euroa. Onneksi se sentään sisältää veden. Laine etsii halvempia vuokra-asuntoja päivittäin. Kauas ei voisi kuitenkaan lähteä, sillä lasten päiväkoti ja koulu ovat vieressä.

Vuoden alussa perhe sai myönteisen asumistukipäätöksen. Tukea maksetaan 680 euroa kuukaudessa.

Tässä makuuhuoneessa nukkuu kolme lapsista. Kuva:  Aleksi Jalava

Kolme kuukautta työttömänä ollut Laine ei kuulu työttömyyskassaan. Hän saa peruspäivärahan lapsikorotuksen jälkeen noin 770 euroa kuukaudessa.

– Olen aina ollut työssä ja jos olen vaihtanut työnantajaa, niin seuraava on ollut aina tiedossa. Siksi kassaan on jäänyt liittymättä, Laine sanoo.

Nuorten jääkiekkovalmennuksesta Laineelle jää bensakulujen jälkeen käteen ehkä kolmisensataa euroa kuukaudessa.

Karenius työskentelee menekinedistäjänä ja ajaa työssään paljon. Kuukaudessa käteen jää pari tonnia, mutta leijonanosa tulee kilometrikorvauksista. Niistä pitää maksaa bensat ja huollot. Todellinen käteen jäävä raha on merkittävästi pienempi.

Perhe sai pitkään lapsilisät neljästä lapsesta. Viime vuoden lopulla viidennestä lapsesta saatavat lisät siirrettiin Laineen ja Kareniuksen talouteen. Lapsilisiä tulee nyt pyöreästi 680 euroa kuukaudessa.

– Oikeastihan lapset kuluttavat paljon enemmän kuin heistä saa tukia, Karenius sanoo.

Oikeastihan lapset kuluttavat paljon enemmän kuin heistä saa tukia.

Kaikki lapset eivät ole aina paikalla samaan aikaan, vaan viisi heistä on ajoittain toisella vanhemmallaan. Siitä huolimatta ruokaan ja päivittäistavaraostoksiin menee kuukausittain noin 1 400–1 500 euroa – vaikka kuinka hyödyntäisi punalaputettujen tuotteiden tupla-alennuksia.

Monista asioista pitää yrittää säästää. Aikuiset hankkivat vaatteita vain pari kertaa vuodessa. Pienimpien lasten kohdalla hyödynnetään kirpputoreja ja tutuilta saatuja vaatteita.

Jani Laineella on yllään paita, jonka hän osti itselleen joululahjaksi. Perheeseen kuuluu myös sekarotuinen Pepsi-koira. Kuva:  Aleksi Jalava

Laineella on vakioitu järjestys, jossa hän kaupan kiertää: ensin valmissalaatit, sitten lihat, makkarat ja einekset. Avovaimo on gluteenittomalla ruokavaliolla, joten einesten jälkeen Laine suuntaa gluteenittomien leipien perään.

– Ne eivät mene niin nopeasti, ne voi siksi jättää tuohon väliin, Laine sanoo.

Leipähyllyltä tie vie kuivatavaroiden pariin ja maitohyllylle. Suurperheessä menee parhaimmillaan jopa 26 litraa maitoa viikossa.

– Me tarvittaisiin oma lehmä, Karenius huikkaa.

Usein Laineen ostoskärryt ovat täynnä muutamaa minuuttia vaille yhdeksän. Silloin kannattaa vielä odotella hetki. Suurin virhe olisi kiiruhtaa kassalle.

Kello 21 kajahtaa huojentava kuulutus: punalaputetut tuotteet eivät enää ole 30, vaan peräti 60 prosentin tarjouksessa.

Monesti kassahenkilö hymyilee ja huikkaa Laineelle, että jahas, löysit taas näin paljon. Tavoite on täysi kärryllinen. Parhaimmillaan joka ikinen tuote on punalaputettu.

Esimerkkiostosten normaalihinta olisi ollut 210 euroa. Viittä minuuttia aiemmin hinta olisi ollut 147 euroa. Nyt maksettavaa jäi vain 84 euroa.

Sekin summa kirpaisee.

– Meidän punalappuostosten hinta on noussut vuodessa keskimäärin 40 eurosta kuuteen kymppiin, vaikka ostosten määrä on pysynyt suunnilleen samana, Laine huomauttaa.

Päivän kaikki ostokset olivat punalaputettuja. Kuva:  Jani Laine

Laineella on kaupassa naamatuttuja. He ovat eläkeikäisiä ihmisiä, jotka hänen tavoin ostavat lähinnä laputettuja tuotteita. Laine on lähikaupassaan nuorin, joka niitä kerää. Hän nappaa niitä paljon enemmän kuin muut.

Tuotteista ei koskaan tarvitse kuulemma tapella, mutta pientä kisailua on. Jotkut ärähtävät, jos Laine jää katselemaan ja vertailemaan tarjoustuotteiden hintoja turhan pitkäksi aikaa.

– Minusta ne ovat jokaisen oikeus. Jokainen saa katsoa ja ottaa lapputuotteita niin paljon kuin haluaa ja tarvitsee, hän sanoo.

– Hyvätuloisetkin. Sehän vähentää ruokahävikkiä.

Perhe havahtui punalapputuotteisiin pandemian alun aikoihin. Karenius oli äitiyspäivärahalla ja Laine lomautettiin. Ruokaan ei ollut rahaa samaan malliin kuin ennen. Yhteiset tulot eivät kattaneet edes koko vuokraa.

Se oli mulle aluksi vaikeaa ja noloa, että kerättiin aletuotteita.

Mia Karenius koki, että hänen piti perustella myyjille sitä, että valtaosa kassahihnan tuotteista oli tarjouksessa.

– Jotain, että ollaan suurperhe ja siksi näin. Se oli mulle aluksi vaikeaa ja noloa, että kerättiin aletuotteita. Enää se ei tunnu missään, Karenius sanoo. Eikä sillä sinänsä ole väliä, vaikka tuntuisi. Vaihtoehtoja kun ei oikein ole.

– Koko ajan se nakertaa takaraivossa, että koko ajan pitää laskea rahoja ja hintoja, Karenius sanoo.

Se vie yöunia.

Fakta

Pienituloisten määrä Suomessa

Vuonna 2021 Suomessa oli 718 700 pienituloista eli 13,2 % asuntoväestöstä. Samana vuonna 121 800 lasta eli pienituloisessa perheessä. Tämä vastaa 12 % kaikista Suomessa asuvista lapsista.

Pienituloisuus on suhteellista. Sen määritelmänä pidetään Eurostatin mukaan sitä, että tienaa alle 60 prosenttia mediaanituloista – tarkat tulorajat riippuvat talouden koosta. Yhden hengen taloudelle pienituloisuuden raja oli viime vuonna noin 1 350 euroa kuukaudessa.

Pienituloisten määrä kasvoi vuodesta 2020 noin 40 000 henkilöllä. Määrä oli likimain sama kuin vuonna 2019.

Pitkittyneesti pienituloisia henkilöitä Suomessa oli 421 600. Pienituloisuuden katsotaan olevan pitkittynyttä, mikäli henkilö on ollut pienituloinen kahtena edeltävästä kolmesta vuodesta.

Vuonna 2021 toimeentulotukea sai noin 9,4 prosenttia kaikista lapsiperheistä. Luku vastaa noin 52 000 lapsiperhettä.

Lähde: Tilastokeskus

Yläkerrassa pyykkäystä odottaa viitisen koneellista likapyykkiä. Ne pestään, kunnes kunnes pörssisähkön hinta on riittävän alhaalla. Saunomisen ehdoton kipuraja on 10 senttiä kilowattitunnilta. Viime syksynä saunaa ei juuri lämmitetty.

Silti sähkölasku on noussut kahdesta kympistä sataseen.

Hintojen nousun vuoksi punalaputettujen tuotteiden merkitys perheen pärjäämiselle on korostunut. Harmikseen Laine on huomannut sen, että niitä löytyy aiempaa vähemmän. Se kertoo hänen mukaansa siitä, että muillakin alkaa olla tiukkaa.

Tiukkaa on myös saada perheen pakastimien ovia kiinni. Ne kun pursuavat pääasiassa punalaputettua lihaa ja gluteenitonta leipää. Aamiaispöytä on taas täynnä punalaputettua leipää ja punalaputettuja urheilujuomajauheita. Monien tuotteiden päivämäärä on ollutta ja mennyttä.

– Mutta ovat ne silloinkin syötäviä. Pitää katsoa, miltä ruoat näyttävät, ei niitä päivämääriä. Pyritään siihen, että emme heitä mitään pois. Jos jotain jää yli, niin koira kyllä syö.

Koira on sekarotuinen Pepsi, jonka kustannuksiin menee pari kymppiä kuukaudessa. Koirasta luopuminen ei tule kysymykseenkään, sillä se on perheenjäsen.

Perheen molemmat pakastimet ovat täynnä lähinnä punalaputettuja tuotteita. Kuva:  Aleksi Jalava

Punalaputettuihin tuotteisiin nojaaminen masentaa, Laine ja Karenius sanovat.

Mutta on niissä säätämisen lisäksi toinenkin hyvä puoli. Perhe syö nyt monipuolisemmin kuin silloin, kun talous oli paremmalla tolalla. Perhe on näkökulmasta riippuen joutunut tai päässyt kokeilemaan erilaisia lihatuotteita, joista ei ollut aiemmin edes kuullut. Ehdoton suosikkilöytö on nyhtönauta, joka on kuulemma harmillisen harvoin tarjouksessa.

– Se maksaa normaalisti jotain 20 euroa kilolta. Ei meillä olisi siihen varaa. 60 prosentin tarjouksen jälkeen se on halvempaa kuin jauheliha, Laine sanoo.

Kilohinnaksi jää tuolloin seitsemisen euroa. Jauhelihan kilohinta on halvimmillaan samaa luokkaa, laadukkaampien lähes kympin.

Muutenkaan Laine ja Karenius eivät rustaa kauppalistaan kuin pakolliset tuotteet, kuten maidon ja hedelmät. Kaikki muut ostokset riippuvat siitä, mitkä tuotteet ovat tarjouksessa.

– Siinä tulee sitä yllätyksellisyyttä, että okei, nyt syödäänkin tällaista, Laine sanoo.

Jos Laine ja Karenius asuisivat vain kahdestaan, heillä ei todennäköisesti olisi taloushuolia. Asunto ja siten myös vuokra olisivat pienempiä, ruokaan ja päivittäistavaroihin menisi vain murto-osa nykyisestä.

Pyykit pestään, kun sähkön hinta on riittävän alhainen. Kuva:  Aleksi Jalava

Todennäköisesti tämänkin jutun perään joku kommentoi, että kannattiko tehdä noin monta lasta. Laine ja Karenius naurahtavat tällaiselle ajattelutavalle.

– Ei tilanne välttämättä ollut tällainen silloin, kun lapsia saatiin. Eikä lasten saamista voi mitata rahassa, Karenius sanoo.

Laine tiedostaa, että kaikenlaisia kikkailun mahdollisuuksia olisi. Esimerkiksi jos pariskunta ottaisi eron ja muuttaisi paperilla erilleen, mutta pysyisi oikeasti yhdessä, he saisivat suuremmat tuet kuin nyt.

– Teinit voisi heittää vaikka siihen toiseen asuntoon, Laine naurahtaa.

Pari ei ole ajatellut tällaiseen ryhtyä, mutta Laineelta heruu ymmärrystä niillekin, jotka ryhtyvät.

– Valtio ajaa tuohon. Kaikki hinnankorotukset ajavat ihmisiä tekemään tällaisia ratkaisuja, Laine sanoo.

– Lapsiperheet ovat väliinputoajia, Karenius jatkaa.

Lapsiperheet ovat väliinputoajia.

Jari Laineelta heruu ymmärrystä pariskunnille, jotka ovat niin sanottuja paperisinkkuja. Kuva:  Aleksi Jalava

Joulukuussa Laine ja Karenius olivat hetken onnellisia, rentoutuneita. Tuplana maksetut lapsilisät mahdollistivat ensimmäisen vain kahdestaan tehdyn ulkomaanreissun neljään vuoteen. Avopari piipahti laivalla Tukholmassa. Tuntui ihanalta olla vain kahdestaan ja olla tekemättä ikuiselta tuntuvia kotitöitä.

Haaveena olisi tehdä uusi reissu tässä joskus, vain kahdestaan. Se ei kuitenkaan ole mahdollista ennen kuin Laine saa töitä – eikä sekään välttämättä auta. Sekä Laine että Karenius ovat ulosotossa. Suojaosuudenkin jälkeen palkasta leikattaisiin sellainen siivu, ettei säästöön jäisi senttiäkään. Suojaosuus lasta kohden on 8,99 euroa päivässä.

Pari toivoo, että lapsiperheitä otettaisiin tukiasioissa paremmin huomioon, esimerkiksi verotuksen kautta.

– Arkadianmäellä pitäisi herätä. Monilla perheillä on mennyt talous kuralle esimerkiksi sähkölaskujen vuoksi. Päättäjille ne ovat pieniä rahoja, mutta eivät ne ymmärrä tavallisten ihmisten tilannetta, Laine ja Karenius sanovat.

Pariskunta toivoo, että lapsiperheitä tuettaisiin nykyistä paremmin. Kuva:  Aleksi Jalava

Jossain määrin perhe on turtunut tilanteeseensa. He tietävät, etteivät todellakaan ole taloushuoliensa kanssa yksin. Se antaa jonkinlaista vertaistukea, mutta tuntuu samalla erittäin surulliselta.

Eniten harmittaa se, ettei lasten unelmia voi tukea. Laineen 15-vuotias haluaisi lähteä lukioon aivan eri puolelle Suomea. Se tuskin onnistuu – tai jos sen laittaa onnistumaan, lapsi joutuisi kustantamaan elämänsä itsenäisesti. Se tarkoittaisi opintolainaan tukeutumista jo kovin nuorella iällä.

– Sellaisiin ratkaisuihin tämä tilanne vaikuttaa. On niin ikävää sanoa, etten voi tukea taloudellisesti millään tavalla, Laine sanoo.


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”