Timo, Pauliina ja Mirka saivat tarpeekseen ja jättivät hoitoalan – yksi heistä ei palaisi takaisin millään hinnalla

Main ContentPlaceholder

Hoitoalan jatkuva kiire, muuttuneet työkäytännöt ja kehno palkka ovat syitä siihen, miksi Timo, Pauliina ja Mirka ovat vaihtaneet työnsä.

Kolme suomalaista kertoo, miksi he vaihtoivat hoitoalalta muihin hommiin. Kuva:  Kuvat: Ville Honkonen, Pauliina Poolan kotialbumi, Mirka Anttilan kotialbumi

Nadia Paavola

Kohtaamiset ikäihmisten kanssa olivat raahelaiselle Timo Tahvanaiselle juuri sitä, mitä hän oli työltään toivonutkin. Kotihoidon toimenpiteiden lomassa käydyissä keskusteluissa puitiin elämän suuria ja pieniä asioita, joista elämän ehtoopuolelle päässeille oli kertynyt kokemusta.

– Joitakin asiakkaista on tullut ikävä, Tahvanainen toteaa.

Timo Tahvanainen on tyytyväinen uuteen elämäänsä ja päätökseensä. Kuva:  Ville Honkonen

Lähihoitajan työ tuntui merkitykselliseltä, koska siinä pystyi auttamaan ihmisiä. Nyt 35-vuotias Timo Tahvanainen oli opiskellut lähihoitajaksi hieman alle kolmekymppisenä, ja uravalinta tuntui oikealta.

Vähitellen hän kuitenkin huomasi olevansa aina vain uupuneempi. Vapaa-aika kului käytännössä täysin töistä palautumiseen, ja harrastukset sekä sosiaalinen elämä kutistuivat olemattomiin.

– Henkinen kuormitus syntyi ainaisesta kiireestä ja riittämättömyyden tunteesta sekä vastuusta. Usein mietin kotonakin, teinkö varmasti tarpeeksi, ja olisiko joku asiakkaista esimerkiksi tarvinnut jatkohoitoa.

Kotihoidolla tuetaan kotona asumista avustamalla välttämättömissä arkisissa asioissa kuten lääkehoidossa, vessakäynneissä ja peseytymisessä. Tahvanainen huomasi, miten kuuntelemalla ja olemalla läsnä saattoi tuoda paljon iloa ikäihmisen arkeen, vaikka aikaa oli rajallisesti.

– Ymmärrän, että hoitotoimenpiteet ovat prioriteetti, mutta itselle tuli usein olo, ettei voi antaa itsestään niin paljon kuin haluaisi, koska aikataulu on tiukka. Kuitenkin mielen hyvinvointi on niin tärkeää, että se helpottaa esimerkiksi kipujen ja liikuntarajoitteiden kanssa elämistä.

Tahvanainen toteaa myös, että vaikka hoitajapulaan haetaan ratkaisuja muun muassa vuokratyövoimasta, se ei aina ole asiakkaan kannalta paras ratkaisu. Luottamuksellinen hoitosuhde vaatii aikaa, ja moni ikäihminen ei edes tule kertoneeksi olennaisista vaivoistaan tuntemattomalle. Näin terveyteen liittyviä olennaisiakin asioita voi jäädä huomaamatta.

Vuosi sitten Tahvanainen teki päätöksen vaihtaa alaa. Hän oli kipuillut asian kanssa jo pitkään, mutta sai kannustusta asiakkailtaan.

– Moni sanoi, että tämä on varmasti hyvä ratkaisu ja kehotti tarttumaan tilaisuuteen. Vanhojen ihmisten kanssa jutellessa olen huomannut, että heillä on usein näkemystä asioista, jotka ovat jääneet vaivaamaan. Moni on miettinyt, miten asiat olisivat menneet, jos olisi uskaltanut valita toisin.

Nyt Tahvanainen on teollisuustyössä suuressa yrityksessä, jossa työvuoron tehtyään voi jättää työasiat taakseen. Työ on fyysisesti raskasta, mutta ei hänen mukaansa silti kuormita yhtä paljon kuin hoitotyö.

– Henkinen kuormitus oli jatkuvaa, ja esimerkiksi ruokataukoja pystyi harvoin pitämään täysin rauhassa. Nyt huolehdin fyysisestä palautumisesta venyttelyllä ja liikunnalla, mutta virtaa riittää vielä muuhunkin.

Tahvanaisen avopuoliso onkin sanonut, että alanvaihdon huomaa miehen olemuksesta. Myös palkkaus on kohdillaan.

– Lisät ja ylityökorvaukset ovat aivan eri luokkaa kuin hoitoalalla, Tahvanainen toteaa.

Timo Tahvanainen voisi vielä työskennellä hoitoalalla, mutta tällä hetkellä hän harkitsisi vain tuurauksia. Silloin voisi valita, miten paljon vuoroja ottaa, eikä kuormitus kasvaisi liian suureksi. Kuva:  Ville Honkonen

Silti hän on sitä mieltä, että hoitoalan kriisistä puhuttaessa keskitytään liikaa palkkaan. Sen sijaan pitäisi puhua työn laadusta ja mielekkyydestä sekä ennen kaikkea asiakkaasta.

– Kun resursseja tehdä työ hyvin ei ole riittävästi, se heijastuu ennen kaikkea asiakkaaseen. Nyt systeemiä yritetään ylläpitää liian vähällä väellä, ja siitä kärsivät kaikki.

Pauliina vaihtoi kolmivuorotyön säännölliseen arkirytmiin

Kampaajalla käyntiä verrataan joskus terapiaistuntoon. Samalla kun kuontalo muotoillaan uuteen uskoon, asiakas saattaa vuodattaa elämäntarinastaan hyvän palan parturi-kampaajalle. Hiusten latvojen lisäksi kampaamoon voi jäädä painolastia, jota ei ole tullut kertoneeksi muille.

– Tilanteessa ollaan lähekkäin, ja moni on tosi avoin asioistaan. Se oli ehkä jopa yllätys, miten paljon tulee keskusteltua ihmisten kanssa asioista, kertoo parturi-kampaaja Pauliina Poola.

Laihialainen Poola vaihtoi lähihoitajan työt parturi-kampaajan ammattiin viime keväänä.

Pauliina Poola on työskennellyt parturi-kampaajana pian vuoden ajan. Kuva:  Pauliina Poolan kotialbumi

Hän on aina tullut ihmisten kanssa helposti toimeen, ja hoitoalan opiskeleminen oli yläasteen jälkeen luonteva vaihtoehto. Siinä sai auttaa muita ja olla ihmisten kanssa tekemisissä. Valintaan vaikutti se, että hänen veljensä oli sairastanut syövän ja viettänyt paljon aikaa sairaalassa. Hoitoala teki silloin Poolaan lähtemättömän vaikutuksen.

– Parturi-kampaajan työssä ja hoitoalassa on paljon samaa siinä mielessä, että tavallaan nytkin hoidan ihmistä ja hänen hyvinvointiaan.

Poola työskenteli vanhusten hoivakodissa kolmivuorotyössä. Hän piti työstään ja työkavereistaan, mutta haaveili kampaajan työstä, jossa voisi toteuttaa itseään. Kun hänelle avautui mahdollisuus opiskella kauneusalaa iltakoulutuksena, hän tarttui tilaisuuteen.

– Tein lyhennettyä työaikaa ja sain tutkinnon tehtyä. Ajattelin myös, että hoitajille on kyllä aina töitä, mutta nyt olisi mahdollisuus päästä tekemään muita hommia.

27-vuotias Poola korostaa, ettei alanvaihto johtunut siitä, etteikö hän olisi viihtynyt hoitoalalla. Hän tekee edelleen keikkaa lähihoitajana, mutta voi itse valita, milloin ottaa vuoroja. Päätyö on Vähässäkyrössä parturi-kampaamossa, jossa hän on kevytyrittäjänä omistajan äitiysloman ajan.

Suurin ero entiseen arkeen verrattuna on, että kolmivuorotyö vaihtui säännölliseen päivävuoroon. Yksinhuoltajalle sillä on ollut suuri merkitys.

– Nyt elämää pystyy suunnitella pidemmälle kuin kolme viikkoa eteenpäin. Viikonloput ovat vapaat ja iltaisin on vapaus harrastaa ja viettää aikaa lapsen kanssa.

Hoitoalan palkkaus voisi nuoren naisen mielestä olla parempi, etenkin kun kaikki eivät voi täydentää ansioitaan ottamalla mahdollisimman paljon yö- ja pyhävuoroja. Hän ihmettelee, miksi miesvaltaisilla aloilla tuntuu olevan paremmat palkat kuin naisvaltaisena pidetyllä hoitoalalla.

Siitä huolimatta hänellä on aina ollut tunne, että hoitajana hänen työtään arvostetaan. Nyt kun hän tekee välillä sijaisuuksia lähihoitajana, on tullut myös selväksi, että työntekijöistä on jatkuva pula.

– Usein tulee viestiä, että vuoroista puuttuu työntekijöitä. Sitten osalle tulee paljon ylitöitä, ja kuormitus kasvaa, Poola tuumii.

Mirka: ”Hoitoala on 21 vuodessa nähty”

Lapsena ilmajokelainen Mirka Anttila kertoi haluavansa isona rekkakuskiksi.

– Nyt 49-vuotiaana olen sitten varmaan riittävän iso.

Anttila valmistui joulukuussa yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi ja sai pitkän harjoittelun päätteeksi vakituisen työpaikan seinäjokelaisen Kuljetusliike Kaura Oy:n palveluksessa. Uutta uraa edelsi 21 vuoden ura ensin poliklinikkahoitajana ja sitten anestesiahoitajana.

– Itse työstä tykkäsin, se oli mielekästä ja kivaa. Mitta tuli täyteen, kun oikein mikään ei enää tuntunut menevän kuten olisi pitänyt.

Mirka Anttila nauttii nykyään työstään tien päällä. Kuva:  Mirka Anttilan kotialbumi

Anttilan mukaan hoitajista oli jatkuva pula, ja sijaisten puuttuessa työmäärä kasvoi liikaa.

– Leikkaussaliin on vaikea saada sijaisia, koska siinä tarvitaan erikoisosaamista. Se sitten revittiin niiden selkänahasta, jotka olivat töissä.

Anestesiahoitajan työssä Anttila piti myös siitä, että se oli enimmäkseen päivähommaa. Päivystysvuorot sai yleensä vaihdettua jonkun sellaisen kanssa, joka piti niistä ja niiden tuomasta lisäansiosta.

– Itse arvostin viikonloppuvapaita oman porukan kanssa.

Välillä hänestä tuntui, että hoitoalalla luotetaan paljon työntekijöiden kutsumukseen ja velvollisuudentunteeseen. Jos esimerkiksi päivystysaikana tuli kaksi leikkausta päällekkäin, toiseen ei tahtonut riittää väkeä. Kun ihmisten henki ja terveys ovat kyseessä, yleensä työntekijöistä joku joustaa ja tulee vuoroon.

Myös palkkaus hiersi. Edes työkokemuslisät eivät nostaneet nettopalkkaa yli 1 800 euron.

– Rekkakuskina tienaan aloittelijana paremmin kuin pitkän uran tehneenä sairaanhoitajana. Käteen jää 300–400 euroa enemmän.

Arjen rytmitys on muuttunut täysin. Nyt Anttila tekee pitkää päivää, yleensä 14 tuntia kerrallaan. Työvuoroja on viikossa kolme, vapaapäiviä neljä.

– Nautin vapaudesta, kun saan yksin päästellä tiellä menemään. Kukaan ei hengitä niskaan.

Rekkakuskin työtä ei yleisesti pidetä maailman helpoimpana. Jatkuvasti on oltava valppaana, ja päivät venyvät. Mirka Anttila tiesi, mihin ryhtyi, koska hänen perheessään ja ystäväpiirissään on ollut paljon kuljetusalalla työskenteleviä.

– Olen elänyt kuskin vaimona riittävän kauan, jotta tiesin, mitä ala vaatii. Silti on olo, että kyllä kannatti vaihtaa.

Anttilan tie vie yleensä Pohjanmaan rannikkoa ees taas, Kaskisten, Kristiinankaupungin ja Seinäjoen väliä.

– On hienoa, kun maisema vaihtuu, ja aurinko nousee ja laskee. Siinä tulee nähtyä kurjatkin kelit, mutta näen päivänvalon. Voisi sanoa, että olen vihdoin päässyt leikkaussalista päivänvaloon, Anttila sanoo naurua äänessään.

Sairaalan arki ja hoitoala on hänen mukaansa nähty, eikä paluuta ole. Ei, vaikka palkka nousisi. Hänellä on terveisiä myös päättäjille, jotka pohtivat hoitoalan tilaa ja ratkaisua hoitajapulaan.

– Kannattaisi kuunnella kenttätyöntekijöitä. Ei sairaalan johtoa tai osastonhoitajia, vaan niitä, jotka todellisuudessa näkevät, mihin kuluu aikaa ja missä tarvitaan lisää käsiä.


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”