Topi, 27, lähti vapaa­ehtoisesti Ukrainaan taistelemaan – kertoo nyt rankimmat kokemuksensa

Main ContentPlaceholder

– Välillä näen unia, että olemme jossakin ja meitä aletaan ampua ohjuksilla, takaisin Suomeen Ukrainasta palannut Topi Huhtala sanoo.

Topi Huhtala taisteli Ukrainassa sekä etelän että idän rintamilla. Kuva:  Topi Huhtala

Elias Kaskela

Suomalainen vapaaehtoistaistelija Topi Huhtala, 27, taisteli Ukrainassa lähes vuoden ajan. Tammikuussa hän palasi takaisin Suomeen.

– Meille ei ole siellä tällä hetkellä mitään käyttöä, koska sota on nyt asemasotaa, Huhtala kertoo.

Huhtala lähti Ukrainaan maaliskuussa, kun Venäjän hyökkäyksestä oli kulunut vasta muutama viikko. Hän muistaa tunteneensa ensimmäisessä taistelussa latautunutta jännitystä.

– Ei tiennyt, mitä se tulee olemaan. Oli vain omat ajatukset, että mitä se voisi olla.

– Mutta kun alkoi tapahtua, sitä pysyi rauhallisena ja keskittyneenä. Ja sillä olotilalla se myös jatkui seuraavissa taisteluissa.

Topi Huhtala Bahmutissa Itä-Ukrainassa alkusyksystä. Huhtalan joukko oli alueella tiedustelutehtävissä, kun venäläiset saivat heistä vihiä: ”Olimme kolme päivää siinä ja samaan aikaan meitä pommitettiin kaikella mahdollisella” Kuva:  Topi Huhtala

Huhtala taisteli sekä Etelä-Ukrainassa Zaporizzjan suunnalla että Itä-Ukrainassa. Hän toimi joukkueenjohtajana ja ryhmänjohtajana. Joukkoon kuului suomalaisten lisäksi myös yhdysvaltalaisia, brittejä ja saksalaisia.

Raskaimpia hetkiä oli taistelutovereiden menettäminen taisteluissa.

– Jos joku tuttu pamahti säpäleiksi ja menehtyi. Mutta jokainen meistä oli niin sanotusti laittanut nimen paperiin ja tiesi, että niin voi tapahtua. Se on riski, jolla sinne mennään, eikä ole kenenkään syy jos niin tapahtuu.

Kukaan Huhtalalle läheisimmistä taistelijoista ei kuollut, mutta hänen joukkueestaan ja ryhmästään kyllä kaatui sotilaita.

Lue lisää: Sodan koko totuus valkeni 26-vuotiaalle Topille ukrainalaisessa kylä­talossa – nyt hän pelkää, että venäläiset ovat ottaneet opiksi virheistään

Myös Huhtalan oma henki oli moneen otteeseen lähellä lähteä. Venäläiset ampuivat päälle tykistötulta ja lähistölle osui ohjusiskuja.

– Kerran valtasimme yhden kylän. Tarkoituksemme oli aluksi jäädä kylään, mutta päätimmekin mennä vähän eteenpäin kylän reunoilla oleville taloille. Samana iltana siihen kylään ammuttiin jumalattoman iso ohjus. Se oli valtava pamaus, Huhtala muistelee.

Kaikista täpärimpänä tilanteena hän muistaa yhden ensimmäisistä taisteluistaan Zaporizzjan suunnalla. Huhtalan joukkue oli osa suurempaa yksikköä, jonka oli tarkoitus hyökätä läheiseen kaupunkiin.

– Meitä oli selvästi alimiehitys, ja sehän meni aivan perseelleen. Kranaattitulta tuli niskaan jo lähtöasemissa.

– Saimme käskyn perääntyä. Perääntyessämme meitä ammuttiin tasaisesti kohdalle. Ajoimme esimerkiksi normaalilla henkilöautolla kranaattikeskityksen läpi. Ihme ettei käynyt mitenkään, Huhtala sanoo.

Tykistökeskityksen alla Huhtala yritti aina ajatella, mitä täytyy tehdä seuraavaksi, että operaatiota voidaan jatkaa mahdollisimman turvallisesti, ja kaikki selviävät hengissä.

– Kun joutuu tykistötulen alle, niin käsittää, että siinä ei voi tehdä mitään muuta kuin oman jutun, jonka on oppinut. Siinä ymmärtää, että ei auta kuin pysyä rauhallisena, etsiä mahdollisimman suojainen paikka ja hoitaa oma tehtävä.

Hän kertoo huomanneensa erään tykistöiskun aikana, että suomalaisten taistelijoiden toiminta erosi ulkomaalaisista kollegoista.

– Kaikki tilanteessa olleet suomalaiset olivat ihan rauhassa ja hoitivat tehtävänsä. Mutta monilla ulkomaisilla kokeneillakin sotilailla alkoi pää pettämään, ja he olivat jo lähdössä siitä huitsin Nevadaan.

Myös suorissa tulitaisteluissa sattui läheltä piti -tilanteita. Huhtalan joukko keskittyi erityisesti tiedustelu- ja iskuoperaatioihin.

– Meillä on ollut siinä mielessä hyvä tilanne, että olemme saaneet toimia öisin pimeänäkölaitteilla. Olemme olleet siinä vähän niin kuin metsästäjän roolissa.

Huhtalan mukaan jonkinlainen pelon tunne iskee taistelussa väistämättä. Hän kertoo kuitenkin pystyneensä itse kääntämään pelon voimavaraksi.

– Moni sanoo, että se valehtelee, joka väittää ettei pelkää taistelussa. Kai itsellänikin on ollut välillä pelko perseessä, mutta se on eri asia, miten olen pelon käsitellyt.

– On käynyt mielessä, että jos selviän tästä, niin pakkaan kamani ja lähden kotia. Sitten tilanteen jälkeen ei ole ollutkaan sitä fiilistä.

Huhtala Etelä-Ukrainassa Zaporizzjan suunnalla. Kuva:  Topi Huhtala

Huhtala ei ole kokenut sopeutumista takaisin arkeen Suomessa vaikeaksi, mutta välillä mieli palaa taistelukentille.

– Miettii omaa tekemistään ja mitä olisi ehkä voinut tehdä toisin. Mutta niinhän sitä miettii arkisistakin asioista. Se oli kuitenkin arkeani melkein vuoden ajan.

– Välillä näen unia, että olemme jossakin ja meitä aletaan ampua ohjuksilla. Mutta aika äkkiä tajuan aina, että se on unta.

Kaiken kokemansa jälkeen Huhtala on iloinen, että on pystynyt pitämään päänsä kasassa.

– Olen itsekin vähän yllättynyt, että ei ole tullut sellaisia traumoja, jotka vaikuttaisivat raskaasti elämääni. Olen tullut takaisin tällaisena, mikä olen.

Nyt Huhtala aikoo keskittyä elämään Suomessa. Vielä hän ei tiedä, palaako joskus Ukrainaan.

– Hinku olisi kyllä mennä takaisin, mutta nyt olen ainakin kesän yli Suomessa ja teen töitä.


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”