Ukrainan sota, päivä 283: Verisiä paketteja suur­lähetystöihin, Ukraina menettänyt yli 10 000 sotilasta

Vuodetut asiakirjat: Putin uskoi miehityksen kestävän 10 päivää

Vuodetut asiakirjat paljastavat Venäjän presidentti Vladimir Putinin suunnitelmat Ukrainan miehittämiseksi. Asiakirjoista uutisoi muun muassa Telegraph.

Asiakirjan sai haltuunsa brittiläinen puolustusalan ajatushautomon Royal United Services Institute (RUSI). Asiakirjan mukaan Putin uskoi miehittävänsä Ukrainan kymmenessä päivässä ja kaavaili presidentti Volodymyr Zelenskyin ja muutamien ukrainalaisvirkamiesten surmaamista tai pidättämistä. Putinilla kerrotaankin olleen niin kutsuttu tappolista tukahdutettavista ukrainalaisista.

Koko väestö ajateltiin asiakirjojen mukaan kartoittaa kulkemalla ovelta ovelle, jotta voitaisiin luokitella yhteistyökykyiset ja eliminoitavat ukrainalaiset. Myös niin kutsutut suodatusleirit ja "uudelleenkouluttaminen" mainittiin papereissa. Vuodettujen papereiden mukaan Kreml kaavaili myös ukrainalaisten korvaamista venäläisväestöllä miehitetyillä alueilla.

Koko Ukrainan valtion Venäjä aikoi liittää federaatioon viimeistään elokuussa. Todellisuudessa Venäjä ilmoitti miehittämiensä neljän alueen pakkoliitosta syyskuun lopulla, eikä valtio miehittänyt näitäkään alueita kokonaan. Samoin tärkeästä infrastruktuurista, kuten rautateistä ja voimalaitoksista, on suunnitelmassa maininta, ettei niitä tule tuhota. Tästäkin suunnitelmasta Venäjä on poikennut, sillä viime kuukaudet Venäjä on tehnyt massiivisia iskuja juuri kriittistä infrastruktuuria kohtaan.

Asiakirjasta ilmenee myös Venäjän halu hyödyntää hyökkäyksessä Valko-Venäjän ilmavoimia, mutta reilu yhdeksän kuukautta jatkuneen sodan aikana Valko-Venäjä ei ole suoraan osallistunut sotaan, vaikka onkin tarjonnut esimerkiksi rautatiensä ja maa-alueitaan Venäjän armeijan käyttöön.

RUSI:n tietojen mukaan suunnitelmasta tiesi vain pieni määrä venäläisiä virkamiehiä ja turvallisuuspalvelu FSB:n henkilöstöä. Dokumentissa on presidentin allekirjoitus.

YK selvittää: Ovatko iskut energiainfrastruktuuriin sotarikos?

YK:n nimittämät tutkijat selvittävät parhaillaan, ovatko Venäjän hyökkäykset kriittistä infrastruktuuria vastaan sotarikos, uutisoi Reuters. Venäjä on kohdistanut iskunsa erityisesti Ukrainan energiainfrastruktuuriin, mikä on jättänyt monet ukrainalaiset ilman valoa, lämpöä ja paikoin ilman juoksevaa vettä.

Venäjä väittää, etteivät iskujen kohteena ole siviilit vaan niiden tarkoitus on nakertaa Ukrainan taistelutahtoa ja painostaa maa rauhanneuvotteluihin. Kiova pitää talvea vasten tehtyjä iskuja sotarikoksena.

YK:n tutkintaryhmä on jo vahvistanut Venäjän tehneen miehittämillään alueilla sotarikoksia. Venäjä kiistää kerta toisensa jälkeen tällaiset syytökset "herjauksena".

Verisiä paketteja lähetetty Ukrainan lähetystöihin

Useat Ukrainan lähetystöt ovat saaneet "verisiä paketteja", jotka ovat sisältäneen muun muassa eläinten silmiä. Asiasta kertoo Ukrainan ulkoministeriö uutistoimisto Reutersin mukaan.

Reutersin mukaan nesteen kyllästämiä paketteja on lähetetty Ukrainan lähetystöihin ainakin Unkarissa, Alankomaissa, Puolassa, Kroatiassa ja Italiassa. Lisäksi myös Napolin ja Krakovan konsulaatteihin on lähetetty samanlaiset paketit.

Reuters ei täsmennä, mitä se tarkoittaa nesteellä, jolla se kuvailee olevan "huomiota herättävä haju ja väri".

Ukrainan ulkoministeriön tiedottaja Oleg Nikolenko kertoo, että lisäksi Vatikaanissa Ukrainan suurlähettilään asunnon sisäänkäynti on joutunut vandalismin kohteeksi. Reutersin mukaan sisäänkäynnin edustalle on jätetty ihmisen ulostetta.

Aiemmin tällä viikolla Ukrainan Madridin-suurlähetystöön lähetettiin kirjepommi. Vastaavia pommeja lähetettiin myös muihin kohteisiin, mukaan lukien Espanjan pääministerille.

Yksi verisistä paketeista toimitettiin Ukrainan lähetystöön Krakovassa. AOP

ISW: Ukraina ajoi Venäjän pulaan Zaporižžjassa

Venäjän sotilaallinen liikehdintä Zaporižžjan alueella viittaa siihen, että sen joukot eivät enää kykene puolustamaan siellä olevia kriittisiä alueita Ukrainan lisätessä pommituksia Venäjän joukkoja ja logistiikkaa vastaan.

Näin arvioi yhdysvaltalainen Institute for the Study of War -ajatushautomo tuoreessa raportissaan.

Ukrainan armeijan pääesikunta raportoi myöhään torstaina, että Venäjän joukot ovat vetäytyneet tai vetäytymässä useista kaupungeista Zaporižžjassa. Tiettävästi venäläisjoukot olisivat poistumassa ainakin Polohyn ja Myhailivkan kaupungeista ja Inženernen kylästä.

Ukrainan mukaan Venäjän nukkehallinnon viranomaiset ovat valmistautumassa evakuointiin myös Burtšakin kylässä.

ISW kertoo Ukrainan tehneen viime päivinä iskuja muun muassa juuri Polohyn kaupunkiin ja Inženernen kylään sekä muihin Venäjän miehittämiin paikkakuntiin alueella. Venäjä pyrkinee siis vetäytymisellään suojautumaan Ukrainan iskuilta ja rajoittamaan tappioidensa määrää.

ISW huomauttaakin, että vetäytyminen merkitsee sitä, ettei Venäjä näytä kykenevän puolustamaan koko etulinjaa Zaporižžjan alueella, vaan joutuu nyt valikoimaan asemapaikkoja, jonne se voi keskittää joukkojaan.

Venäjä vetää joukkojaan useilta paikkakunnilta Zaporižžjassa. Kuvituskuva. REUTERS

Putinia kismittää USA:n kanta annektoituihin alueisiin

Venäjän presidentti Vladimir Putin on valmis neuvottelemaan Venäjän etujen varmistamiseksi, mutta Yhdysvaltain kanta Venäjän annektoimien ukrainalaisalueiden suhteen tekee tilanteesta vaikean.

Näin Kreml toteaa vastatessaan Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin lausuntoon, jonka mukaan hän voisi keskustella Putinin kanssa, jos tämä osoittaisi suhtautuvansa vakavasti sodan päättämiseen. Biden sanoi voivansa keskustella Putinin kanssa tällaisessa tilanteessa neuvoteltuaan ensin Nato-liittolaistensa kanssa.

Kremlin lausunnosta paistaa se, että Venäjää kismittää se, että Yhdysvallat ei ole tunnustanut laittomasti liitettyjä ukrainalaisalueita Venäjälle kuuluviksi. Erikoista on se, että Venäjä edes odottaisi moista.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov lisää, että Venäjän "erikoisoperaatio" Ukrainassa jatkuu, vaikka Venäjä haluaisi saavuttaa tavoitteensa mieluummin diplomaattisin keinoin.

Kremlin mukaan USA:n asenne Venäjän anastamiin ukrainalaisalueisiin vaikeuttaa mahdollisia neuvotteluita, joihin presidentti Vladimir Putin muuten olisi valmis. EPA/AOP

Ukraina menettänyt sodassa ainakin 10 000 sotilasta

Ukrainan asevoimat ovat menettäneet tähän mennessä noin 10 000– 13 000 sotilasta sodassa Venäjää vastaan, kertoi Ukrainan presidentin neuvonantaja Mihailo Podoljak ukrainalaiselle televisiokanavalle Al Jazeeran mukaan.

Kyseessä on ensimmäinen arvio kaatuneista sotilaista sitten elokuun lopun, jolloin Ukrainan asevoimien johtaja sanoi, että lähes 9 000 sotilasta oli saanut sodassa surmansa.

– Saimme virallisia lukuja yleisesikunnalta ja meillä on virallisia lukuja ylimmältä komentokunnalta. Kaatuneita sotilaita on 10 000–13 000, Podoljak sanoi ukrainalaiselle Kanal 24 -kanavalle.

– Olemme avoimia puhuessamme kuolleiden määrästä, hän lisäsi ja sanoi, että enemmän sotilaita oli haavoittunut kuin kuollut.

Zelenska: "On ymmärrettävää, että länsi on väsynyt"

Ukrainan presidentin puoliso Olena Zelenska toteaa Timesille antamassaan haastattelussa, ettei Ukrainan kärsimykseen pidä tottua.

– On täysin ymmärrettävää, että länsi on väsynyt, Zelenska toteaa.

Hän kuitenkin muistuttaa, että sotaväsymys on juuri sitä, mitä Venäjä toivoo, eikä väsymyksen edessä tule taipua.

– He odottavat ihmisten unohtavan ja maailman kyllästyvän surullisiin uutisiin ja Ukrainan katoavan etusivuilta. Sitten he kokisivat, että heillä on lupa tehdä mitä haluavat.

Hän tuomitsee haastattelussa Venäjän yritykset talvea vasten pelotella Ukrainan siviilejä uskomaan, ettei kylmästä ajanjaksosta selvitä. Zelenska myös kertoo katkaisseensa yhteydet venäläisiin sukulaisiinsa.

Olena Zelenskan mukaan sotaväsymys on juuri se, mitä Venäjä haluaa. AOP


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”