Verotuksen porsaanreikä: Ulkomaiset sijoittajat voivat saada suomalaisista metsistä tuloja maksamatta veroja Suomeen

Metsärahastojen ja ulkomaisten sijoittajien metsäomistus on kasvanut Suomessa nopeasti 10 vuoden aikana.

Suomessa on metsää yksityisessä omistuksessa noin 14 miljoonaa hehtaaria. Metsärahastojen ja ulkomaisten sijoitusyhtiöiden omistuksessa tästä on noin 4 prosenttia.

Rahastojen omistama määrä ei siis vielä ole suuri, mutta se kasvaa nopeasti.

– Kyseessä on täysin uusi ilmiö suomalaisessa metsätaloudessa, sanoo erikoistutkija Esa-Jussi Viitala Luonnonvarakeskuksesta.

15 vuotta sitten ulkomaiset sijoittajat ja kansainväliset metsärahastot eivät omistaneet suomalaisia metsiä juuri lainkaan.

Vuonna 2021 rahastot ostivat Suomessa kuitenkin jo enemmän metsiä kuin yksityishenkilöt kauppojen arvolla mitattuna.

Luken, Tampereen yliopiston, Pellervon Taloustutkimus PTT:n ja kansalaisjärjestö Finnwatch ry:n raportin (siirryt toiseen palveluun) mukaan kotimaiset ja kansainväliset metsärahastot sekä ulkomaiset sijoittajat omistavat Suomessa yhteensä noin 560 000 hehtaaria metsää. Sen arvo on noin kaksi miljardia euroa.

Suomen suurimmat yksityiset metsänomistajat ovat metsäyhtiö Tornator, metsäteollisuusyhtiö UPM sekä metsäsijoitusyhtiö Finsilva.

Finsilva on Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja. Se omistaa 130 000 hehtaaria metsää, joista suurin osa sijaitsee Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Finsilvasta enemmistön omistaa luxemburgilainen rahastoyhtiö.

– Luxemburgilaisilla metsärahastoilla on varsin merkittävä omistus Suomessa, sanoo Esa-Jussi Viitala Luonnonvarakeskuksesta.

Metsätulot voivat jäädä Suomessa verottamatta

Suomella ei useimmiten ole verotusoikeutta ulkomaisten rahastosijoittajien tuloihin, vaikka ne olisivat peräisin suomalaisista metsistä.

– Meidän pitäisi pyrkiä muuttamaan lainsäädäntöä niin, että Suomen oikeus verottaa metsistä ja muista kiinteistöistä saatavia tuloja pystyttäisiin nykyistä paremmin turvaamaan. Nykyisellään ulkomaisten sijoittajien saamat metsätulot voivat jäädä täällä kokonaan verottamatta, sanoo veroasiantuntija Saara Hietanen Finnwatch ry:sta.

Verotulot voivat livetä Suomen ulottuvilta ulkomaille esimerkiksi silloin, kun metsärahasto, jolla on ulkomaisia osuudenomistajia, myy Suomessa metsistään puuta tai myy metsätilansa kokonaan.

Luken ja sen yhteistyötahojen selvityksestä ilmenee myös, että rahasto- ja sijoitusyhtiöillä on usein konsernin sisäisiä lainajärjestelyjä, joiden avulla metsäomaisuuden tuottoja saadaan siirrettyä ulkomaille.

Harvennushakkuu meneillään talvisessa metsässä. Kuva: Raimo Torikka / Yle

Luonnonvarakeskus yhdessä Tampereen yliopiston, Finnwatchin ja PTT:n veroasiantuntijoiden kanssa patistavat Suomea tukkimaan kansainvälisiä metsäsijoittajia hyödyttävät verolainsäädännön aukot.

Suomen pitäisi lisäksi esimerkiksi neuvotella monet kansainväliset verosopimukset uudelleen.

– Kyse on siitä, missä maassa esimerkiksi metsäkiinteistöistä tulevat metsä- ja luovutusvoittotulot verotetaan. Yksi keskeinen verosopimus on Suomen ja Luxemburgin välinen verosopimus, jota pitäisi neuvotella uudestaan, sanoo Esa-Jussi Viitala Luonnonvarakeskuksesta.

Rahastojen verotus ja puunmyynti

Suomessa rahaston saamia tuloja verotetaan pääsääntöisesti vasta siinä vaiheessa, kun rahastosijoittaja saa rahastolta tuottoja tai myy rahasto-osuutensa.

– Rahastot itse on vapautettu verotukselta, jotta samaa tuloa ei verotettaisi kahteen kertaan, sanoo veroasiantuntija Saara Hietanen Finnwatch ry:stä.

Ulkomaisten rahastosijoittajien tapauksessa rahasto-osuuksista saadut tulot verotetaan siis lähtökohtaisesti sijoittajan kotimaassa.

Tämä koskee yleisesti ottaen kaikkia rahastoja.

Metsärahastojen ei siis tarvitse maksaa veroja esimerkiksi saadessaan puunmyyntituloja suomalaisista metsistä.

Kun yksityinen metsänomistaja myy puuta, myyntitulot verotetaan pääomatuloina.

Metsän välillistä omistamista ei tällä hetkellä huomioida

Myös metsätilojen myynnistä saadut tulot ovat rahastoille verovapaita eikä Suomi nykyisellään pysty verottamaan myyntivoittoja myöskään ulkomaisen sijoittajan tasolla.

Nykyinen laki ei huomioi tilannetta, jossa metsää omistetaan välillisesti rahaston kautta. Suomi ei siis voi periä veroa rahasto-osuuksista saaduista luovutusvoitoista, jos rahastosijoittaja asuu ulkomailla, vaikka rahasto sijoittaisi yksinomaan suomalaisiin metsiin.

Tätä epäkohtaa ollaan kuitenkin parhaillaan uudistamassa.

– Eduskunnan käsittelyssä on tuloverolain muutos, jolla pyritään laajentamaan Suomen mahdollisuuksia verottaa myös välillisesti omistettujen kiinteistöjen myyntivoittoja, kertoo Saara Hietanen Finnwatch ry:stä.

Suomessa yksityinen metsätilallinen voi siis olla eri asemassa kuin metsärahaston ulkomainen osuuden omistaja.

Paljon riippuu kuitenkin siitä, miten ulkomaista metsärahaston osuudenomistajaa verotetaan hänen kotimaassaan.

Kiinteistöistä saadut tulot verotetaan yleensä sijaintimaassa, paitsi rahastojen kohdalla

Miksi Suomen pitäisi voida verottaa rahastojen kautta saatuja kiinteistötuloja, jos tuloista maksetaan veroja rahastosijoittajien kotimaissa?

Veroasiantuntijan mukaan se, ettei metsätuloja aina veroteta Suomessa, poikkeaa kansainvälisen verotuksen perusperiaatteista. Niiden mukaan kiinteistötulojen verotusoikeus on lähtökohtaisesti kiinteistön sijaintimaalla.

– Kiinteistöjen, kuten metsien, synnyttämien tulojen verotus tapahtuu yleensä siinä maassa, missä ne sijaitsevat. Rahastojen kautta saatujen metsätulojen verotus muodostaa tästä poikkeuksen, sanoo Saara Hietanen.

Aurinko paistaa talvisen metsän läpi. Kuva: Pia Santonen / Yle

Luonnonvarakeskus huomauttaakin, että tällä hetkellä Suomen verotus voi luoda ulkomaisille toimijoille kilpailuetua metsämarkkinoilla. Esimerkiksi uusien metsätilojen ostaminen voi olla rahastoille helpompaa kuin niille, jotka ostavat metsää suoraan.

– Tällainen tilanne voi syntyä, jos Suomesta verottomasti saatuja metsätuloja ei veroteta myöskään ulkomailla tai niihin kohdistuva verotus on siellä huomattavan kevyttä, sanoo erikoistutkija Esa-Jussi Viitala Luonnonvarakeskuksesta.

– Meidän pitäisi pyrkiä muuttamaan lainsäädäntöä sellaiseksi, että pystyttäisiin paremmin turvaamaan Suomen oikeus verottaa metsä- ja muita kiinteistötuloja riippumatta siitä, missä se sijoittaja asuu, sanoo veroasiantuntija Saara Hietanen.

Metsärahastojen ja sijoitusyhtiöiden tekemät metsätilakaupat kasvussa

Metsärahastojen tekemien metsätilakauppojen määrä on kiihtynyt selvästi viime vuosina. Samalla ne ovat alkaneet ostaa myös aikaisempaa pienempiä metsätiloja.

Näin ollen ne ovat tulleet yhä enemmän kilpailemaan metsätilojen ostoista metsää ostavien yksityishenkilöiden kanssa.

Tämän on pannut merkille myös hämeenlinnalainen metsänhoitaja Hannu Liljeroos.

– Kun metsäteollisuusyhtiö UPM lopetti vuonna 2018 massiivisen metsiensä myynnin, niin metsärahastot, eläkerahastot ja sijoitusyhtiöt siirtyivät pikkuhiljaa yksityisten tilojen markkinoille ja ovat kasvattaneet osto-osuuttaan voimakkaasti, hän sanoo.

Liljeroos on pitkään seurannut metsätilojen hintakehitystä.

Hän on lähes kymmenen vuoden ajan kerännyt omatoimisesti tietoja ja laatinut tilastoja julkisesti tehdyistä metsätilakaupoista.

Metsäalalla hänen tilastojaan arvostetaan. Esimerkiksi ammattilaislehti Metsälehti julkaisee kuukausittain metsätilojen hintakatsausta (siirryt toiseen palveluun), joka perustuu Liljeroosin tilastoihin.

Tilastotiedoille olisi tarvetta

Tilastotietojen saaminen metsärahastojen ja ulkomaisten sijoittajien omistamista metsistä on hankalaa. Tietojen keräämistä vaikeuttaa esimerkiksi se, että rahastot omistavat metsää myös väliyhtiöiden kautta.

Maanmittauslaitos on tilastoinut metsärahastojen ja sijoitusyhtiöiden metsäkauppoja, mutta vasta vuodesta 2015 lähtien.

Maanmittauslaitoksen tilastojen perusteella vuonna 2015 metsärahastojen osuus yli kymmenen hehtaarin suuruisten, pelkästään metsää sisältävien metsätilakauppojen lukumäärästä oli neljä prosenttia.

Tilanne on tämän jälkeen muuttunut nopeasti. Vuonna 2021 määrä nousi jo yli 20 prosenttiin.

Aktiivitilastoija Hannu Liljeroosin keräämät tilastotiedot vuodelta 2022 näyttävän vahvistavan, että suunta on edelleen nouseva.

– Vuoden 2022 metsätilakauppatietojen perusteella rahastojen ja sijoitusyhtiöiden osuus julkisesti tehdyistä metsätilakaupoista oli pinta-alalla mitattuna noin puolet, hän arvioi.

Pohjoisen ja idän metsistä etelämmäs

Pohjois- ja Itä-Suomen lisäksi metsärahastot ja ulkomaiset sijoittajat ovat kiinnostuneet yhä enemmän myös esimerkiksi Keski-Suomessa sijaitsevista metsätiloista.

Maanmittauslaitoksen tilastojen perusteella esimerkiksi Keski-Suomessa vuonna 2021 tehtyjen metsätilakauppojen rahastojen osuus oli lähes puolet kauppasummilla mitattuna.

Pirkanmaalla vastaava osuus oli alle 30 prosenttia ja Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa puolestaan lähes kolmannes.

Aktiivitilastoija Hannu Liljeroosin omien tilastojen perusteella metsärahastojen ja sijoitusyhtiöiden tilakaupat ovat kasvaneet esimerkiksi Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa selvästi 5–6 vuoden aikana.

Liljeroosin tilastoseurannan perusteella rahastot ja sijoitusyhtiöt ovat ostaneet Keski-Suomesta lähes 10 000 hehtaaria metsää ja Etelä-Savosta noin 7000 hehtaaria vuodesta 2017 alkaen.

Kauppahintojen yhteisarvo on samalla ajanjaksolla Keski-Suomessa noin 48 miljoonaa ja Etelä-Savossa noin 38 miljoonaa euroa.

Keski-Suomessa metsärahastojen ja sijoitusyhtiöiden osuus metsätilakaupoista on kuuden vuoden aikana tarkasteltuina lähes puolet tehtyjen kauppojen yhteisarvosta, ja Etelä-Savossakin 44 prosenttia.

Vuonna 2022 osuus kasvoi Keski-Suomessa jo 67 prosenttiin, Etelä-Savossa peräti 71:een.

– Onhan se tosi paljon, Liljeroos sanoo.

Hän kuitenkin huomauttaa, että metsärahastojen ja sijoittajien kiihtyneestä ostotahdista huolimatta pinta-alat ovat vielä pieniä, jos suhteuttaa ne kahden maakunnan yhteiseen talousmetsien pinta-alaan.

Esimerkiksi Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa on puuntuotannossa olevaa metsämaata yli miljoona hehtaaria.

Liljeroosin käsitys on, että metsärahastojen ja sijoittajien metsäostoissa käyttämä pääoma on etupäässä kotimaista.

– Mikä on ulkomaisen rahan osuus, sitä me emme tarkkaan tiedä.

Tilastojen valossa se on kuitenkin kasvamaan päin.


Football news:

<!DOCTYPE html>
Kane on Tuchel: A wonderful man, full of ideas. Thomas in person says what he thinks
Zarema about Kuziaev's 350,000 euros a year in Le Havre: Translate it into rubles - it's not that little. It is commendable that he left
Aleksandr Mostovoy on Wendel: Two months of walking around in the middle of nowhere and then coming back and dragging the team - that's top level
Sheffield United have bought Euro U21 champion Archer from Aston Villa for £18.5million
Alexander Medvedev on SKA: Without Gazprom, there would be no Zenit titles. There is a winning wave in the city. The next victory in the Gagarin Cup will be in the spring
Smolnikov ended his career at the age of 35. He became the Russian champion three times with Zenit

3:15 Jukka-Pekka Puro oli kuullut kuolevansa pian – sitten iski Vastaamo-kiristäjä
3:15 Joukko­ampuminen Yhdysvalloissa – ainakin 22 kuollut
3:12 Suomen huippu­lupauksen ura NHL:ssä romahti karusti – kertoo nyt, mitä tapahtui
3:05 Yhdysvallat | Ainakin 22 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa, kymmeniä haavoittunut
3:04 Jääkiekko | Supertähti Jack Hughes tekee ällistyttävää tulosta NHL:ssä
3:02 Käsittämätön pistetahti – NHL:n nuori supertähti Jack Hughes, 22, on uskomattomassa vireessä
3:00 Onko Marskinpuisto Oulun vähiten vihattu tornitalo? Kalevan lukijat antoivat nollaa pistettä kaikille keskustan torneille
3:00 Musiikki | Paula Koivuniemelle jättimäinen kiitos­konsertti Nokia-areenaan
3:00 Paula Koivuniemen uraa juhlitaan keväällä kiitoskonsertilla – artisti nauttii esityksistä yleisössä
3:00 Ennakoivatko Venäjän ja USA:n toimet ydin­aseiden testauksen aloittamista? Asian­tuntija arvioi tilanteen
2:48 Hallitus aikoo viedä osalta leipureista yölisät – ammattiliitto: palkkapussi voi kutistua jopa kymppitonneilla vuodessa
2:42 Joukkoampuminen Yhdys­valloissa – useita kuollut
2:35 Yhdysvallat | Ainakin 16 ihmistä kuollut ampumisessa Mainessa
2:30 Ukrainalaisnuoret jäävät Suomessa herkästi yksin – yksi heistä on 16-vuotias Olha Novozhylova
2:30 ”Ei mitään romukasaa” – Akkujen kuntotestit saattavat pian määrätä käytetyn sähköauton hinnan
2:20 Ruotsalalaisselvitys: Turkin valtiollinen uutistoimisto iso tekijä Ruotsiin kohdistuvassa disinformaatiossa
2:16 Näin lumisateet liikkuvat ennen kelikaaosta
2:14 Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”
2:05 Yhdysvallat | Kymmeniä ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
2:00 Ekonomistiarvio: Keskuspankki on nostanut korkoja jo 10 kertaa peräkkäin, mutta tänään pitkä putki päättyy
2:00 Kellarimurtojen sarja piinaa Oulun Höyhtyällä – talon asukas tuskastunut levottomaan menoon
2:00 Aamurutiinit | ”Minulla ei ole ikinä huonoja päiviä.” Kansanedustaja ja fitness-tähti kertovat, miten menestyvät aamuisin.
2:00 Lehdosta tuli rakennusalan nousun ja tuhon symboli
1:40 Yhdysvallat | Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Mainessa
1:38 Useita ihmisiä kuollut ampumisessa Yhdys­valloissa
1:15 Useita kuollut joukkoampumisessa Yhdysvalloissa
0:54 Puhemies valittiin vihdoin USA:ssa – Seuraavaksi edessä tukalat neuvottelut
0:34 Osavuosikatsaukset | Metan vuosineljänneksen liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:32 Meta paukutti hurjan tuloksen – liike­voitto kaksin­kertaistui viime vuodesta
0:13 Yhdysvallat | Trump sai 10 000 dollarin sakot – marssi ulos oikeus­salista
0:10 Trump lähti lätkimään oikeus­salista
23:07 Kalasataman murhasta epäilty 28-vuotias nainen karkasi vankilasta
23:00 THL: Alle puolet aikuisista liikkuu riittävästi ja vain viidennes kokee nukkuvansa tarpeeksi
23:00 Peter Nygård saapui todistamaan oikeuden eteen – kertoi kärsivänsä muistikatkoksista
23:00 Gazan sota | EU-johtajat etsivät herkkää tasapainoa vaatimuksiin humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan
23:00 Jalkapallo | HIFK:n jalkapallo on konkurssin partaalla – ”Kilpi haalistuu, kun joka vuosi joudutaan ruinaamaan rahaa”
23:00 Tv-urheilu | HJK on torstaina tiukassa paikassa
22:43 SVT: Kammottava totuus varusmiesten ”spermakokeesta” paljastui Ruotsissa
22:30 Päivän horoskooppi torstaina 26.10.
21:56 Jalkapallo | PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:56 PSG murjoi AC Milania – Haaland viimeisteli Manchester Citylle kahdesti
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä tapauksesta tiedetään
21:36 Suomalais­professori katosi jäljettömiin Yhdys­valloissa – tämä hänen liikkeistään tiedetään
20:29 Venäjä testasi valmiuttaan tehdä massiivinen ydinvastaisku
20:07 Tove, 21, murhattiin kylpy­huoneeseen ja vietiin metsään – Ruotsin hovioikeus vapautti murhasta tuomitun 19-vuotiaan
19:49 Kauppa | Gigantti lähetti asiakkailleen pahoittelukirjeen ”epä­onnistumisista asiakas­palvelussa”
19:30 18-vuotias suurlupaus mättää maaleja SM-liigassa – NHL-seurasta tulee ohjeita
19:25 Nepalissa loukkaantunut Lotta Hintsa palasi Suomeen – päivitti vointiaan
19:24 ”Pysäyttävä suru-uutinen” – Suomen valtionjohto järkyttyi varusmiehen kuolemasta
19:04 Asiantuntija pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Kyllä alus käytännössä huomaa tällaisen”
19:04 Merisotaopin opettaja pitää pitkiä raahautumisjälkiä kaasuputken lähistöllä outona: ”Alus käytännössä huomaa tällaisen”
18:59 Podcast: Tämän takia Sanna Marin jäi Annika Saarikolle etäiseksi
18:59 Antti Pennanen ”tukisti” joukkuettaan – tästä Ilves-käskijä ei pitänyt
18:59 Media | Demokraatti: Yksi Aaltolalle ilmoitus­tilan ja jutun­teon yhdistämistä tarjonnut lehti löytyi
18:58 Demokraatti: Tässä on Mika Aaltolalle ”yhteis­työdiiliä” ehdottanut suomalais­media
18:55 Turkin suurlähetystön edusta sotkettiin maaliheitteellä – kuvat: punaista maalia seinillä ja ikkunoissa
18:47 Demokraatti: Nyt löytyi lehti, josta Mika Aaltola esitti kovan väitteen – Näin päätoimittaja selittää
18:47 Tässä on USA:n edustajain­huoneen uusi puhe­mies
18:46 Sää | Helsingissä satoi lunta
18:40 Gigantissa asioivat kertovat kokemuksistaan: Huollon hintaa ei kerrottu, sopimusta ei peruttu pyynnöstä huolimatta
18:39 Jääkiekko | HIFK:n pyörittely sai katsojat turhautumaan – ottelun alla koettiin koskettavia hetkiä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä
18:37 Näyttelijä Lauri Tanskasen syöpä paljastui täysin yllättäen tavallisella lääkäri­käynnillä – oireili sala­kavalasti
18:36 Norpat | Tutkijat löysivät Grönlannista uuden­laisen norpan
18:35 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka osui harvinaisen tarkasti
18:31 Uutuuskirja: Vladimir Putin tapasi Sauli Niinistön äidin – Tällainen kohtaaminen oli
18:28 Kalle Rovanperä hurjaan MM-taistoon tallitoveria vastaan – kommentoi kaksikon välejä: ”Ei me olla hirveän läheisiä”
18:28 Kalle Rovanperältä paljastus väleistään talli­toverinsa kanssa
18:22 ”Kävin läpi helvetin” – Hamasin pantti­vankina ollut nainen kertoi koettelemuksestaan
18:18 Vihreiden Harjanne määritteli hyvätuloisen eläkeläisen, 1 125 euroa kuukaudessa: ”En sanoisi, että se on lapsus”
18:15 Ex-myyjiltä rajuja väitteitä Gigantin toiminnasta – Nyt ilmoille tärähti viesti, joka lupaa täydellistä muutosta
18:15 Huippukyky palasi ryminällä tasolleen – ”Kivi putosi sydämeltä”
18:15 Annika Saarikko kertoo kollegalleen, miksi Sanna Marin jäi hallituksessa etäiseksi
18:07 Europaikat ratkaistiin pilkuilla
18:05 Ruotsi | Ruotsin Nato-ratifiointi eteni Turkin ulko­asiain­valio­kuntaan
18:00 Sain New Yorkin yössä naamalleni tutun kuittauksen, joka paljasti syvän totuuden
18:00 Jalkapallo | FC Honka jatkaa kamppailua europaikasta – ratkaisu syntyi rangaistuspotkuilla
17:59 Ohjaaja kiskoi terrieriä kaulapannasta ja nosteli takapäästä näyttelyssä – tutkinnan käynnisti video, jota kaikki eivät pidä asiallisena
17:47 Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä
17:45 Venäläistoimittajalta katkera kirjoitus Valko-Venäjästä
17:45 Ota talteen kaksi peliä ilmaiseksi pc:lle
17:45 Tapahtumat | Puotilan kartanon pihamaalle avautui suuri halloween-puisto, jossa on käynyt jo tuhansia ihmisiä
17:38 Anoran toimitusjohtaja vaihtuu – uusi nokkamies tulee Puolasta
17:33 Norjan Kirkkoniemessä puhkesi riita seppeleenlaskusta neuvostosotilaan muistomerkille – Venäjän konsuli peitti Kirkkoniemen pormestarin seppeleen
17:29 Ida Lindroos kuuli jo 20-vuotiaana, että hän saattaa olla vanhana hampaaton – purentakivut piinaavat erityisesti naisia
17:29 ”Ensimmäinen ajatus oli kauhu” – lääkäri sanoi 20-vuotiaalle Ida Lindroosille, että hän olisi vanhana hampaaton
17:27 Tv-urheilu | ”Missä Tero on?” – Mestarien liigan otteluissa alkoi erikoinen selostajien vaihtoruletti
17:25 Gnistan piti pintansa suur­ottelussa – uusi yleisöennätys
17:21 Harri Moisio rakastui varattuun naiseen – paljastaa nyt kirjassaan salasuhteen dramaattiset vaiheet
17:21 Kirja: Harri Moisio rakastui naimisissa olevaan naiseen – paljastaa ensimmäistä kertaa salasuhteen kiihkeät yksityiskohdat
17:20 Stubbin kommentti Ahvenanmaasta hämmästytti – Näin hän selittää
17:20 IL:n uusi podcast: Näissä asioissa Soini joutui ulko­ministerinä tiukille suljettujen ovien takana
17:20 Jalkapallo | Gnistan piti pintansa ja unelman liiganoususta elossa – ”Iso kiitos kaikille”
17:19 Ensin kuului suhahdus, sitten seitsemän varus­miestä vajosi Saimaan pohjaan – nämä kuolin­tapaukset ovat koetelleet Puolustus­voimia
17:17 Tukikoti Pauliinan yrittäjä: Toiminta on lopullisesti ohi – entinen työntekijä kertoo väkivallasta ja levottomuudesta
17:15 Uutuuskirja: Niinistö panttasi Nato-kantaansa jopa sisä­piiriltään
17:15 Uutuuskirja: Bidenin pyyntö ennen Venäjän hyökkäystä imarteli Niinistöä: ”Jostakin syystä kuviteltiin”
17:14 Onnettomuudet | Onko varus­miespalveluksen suorittaminen Suomessa hengen­vaarallista? Näin Varus­miesliitto vastaa
17:12 IL selvitti: Näin Rosatom ja venäläinen liikemies kytkeytyvät Suomen satamiin ja Newnew Polar Bear -alukseen
17:06 Urheilijoiden hyllytykset | Venäjällä kadehditaan Valko-Venäjää, jonka urheilijoita kisaa ilman maa­tunnuksia – ”He alle­kirjoittivat kaiken”