Finland

200 mielenosoittajaa istuu Mannerheimintiellä –"Putkaan mennään, jos systeemi niin päättää”

Tie on poikki molempiin suuntiin.

Mannerheimintie on eduskuntatalon kohdalta poikki molempiin suuntiin

Helsingin Mannerheimintie on edelleen poikki ympäristöliikkeen mielenosoituksen yhä jatkuessa, kertoi STT:n paikalla oleva toimittaja illalla kuuden jälkeen.

Tie on Arkadiankadun kohdalta poikki molempiin suuntiin, ja liikenne on ohjattu toistaiseksi kiertoreitille, poliisi kertoi Twitterissä aiemmin päivällä. Raitiovaunu kulki hetken mielenosoituksen läpi, mutta sekin ohjattiin hieman kello yhden jälkeen iltapäivällä poikkeusreitille.

– Silmämääräisesti arvioiden noin 150–200 henkeä on Mannerheimintiellä ja sen laidalla, Pikkuparlamentin kohdalla, ylikomisario Jarkko Lehtinen kertoi STT:lle mielenosoituksen alkamisen jälkeen.

Ylikomisario kertoo poliisin neuvotelleen mielenosoittajien kanssa ja edenneen rauhallisesti.

– Olen neuvonut heitä osoittamaan mieltä siten, että se pysyy kohtuullisena muiden kansalaisten oikeuksiin ja tärkeisiin asioihin nähden. Jos on tarpeellista olla ajoradalla, niin mielenosoittaminen kuitenkin tapahtuisi siten, että tarpeellinen liikenne pystytään kohtuullisessa ajassa ohjaamaan eteenpäin. Tällä tarkoitan sitä, että on ihmisiä, joiden pitää päästä sairaalaan ja töistä lähtevien pitää päästä hakemaan lapset hoidosta, ylikomisario Lehtinen sanoi.

Myöhemmin iltapäivällä Lehtinen kertoi Twitterissä, että liikenne on sujunut kohtuullisesti ja mielenosoitus on edennyt turvallisesti.

– Poliisin tällä hetkellä toimintalinjaksi valitsema liikenteenohjaus on sellainen, jolla mielenosoittajien ja muiden alueella liikkuvien oikeudet ovat tasapainossa, kertoo Lehtinen.

Mielenosoittajat valmistautuneet menemään putkaan

Ympäristöliike Elokapinan mielenosoittajat ovat saaneet jatkaa protestiaan rauhassa samalla, kun poliisi on pysytellyt etäämmällä ja valvonut liikennettä. Mielenosoittajien mukaan protesti tulee jatkumaan iltaan asti.

Mielenosoittajat ovat kuitenkin henkisesti valmistautuneet menemään jopa putkaan, jos toistaiseksi rauhallisesti sujunutta protestia ryhdyttäisiin poliisin toimesta myöhemmin hajottamaan, kertoi mielenosoittaja Elsi Sloan, 21, STT:lle.

– Putkaan mennään, jos systeemi niin päättää, Sloan sanoi.

Elokapina kertoo tiedotteessaan, että protestillaan se vaatii Suomen hallitusta lopettamaan ilmaston kuumentamisen mahdollisimman pian. Lisäksi liike vaatii hallitusta kertomaan tosiasioita ilmastokriisin vakavuudesta suomalaisille.

Elokapina sai viime lokakuussa huomiota vastaavalla protestilla, kun mielenosoittajat sulkivat Kaisaniemenkadun liikenteeltä. Tuolloin mielenosoittajat eivät totelleet poliisin käskyä poistua.

Lopulta poliisi sumutti mielenosoittajia pippurisumutteella, kun sen mukaan muut keinot eivät auttaneet mielenilmauksen hajottamiseen.

Elokapina on toteuttanut viime lokakuun jälkeen lukuisia protesteja useissa kaupungeissa eri puolilla Suomea.

Football news:

Shevchenko urged Yaremchuk to move to Benfica at the request of Rui Costa
Barcelona can sign the striker of the Spanish Olympic team of the World in the event of the departure of Braithwaite and Manay
Real Madrid and Benzema will extend their contract until 2023 in the coming days. Salary will fall by 10% in the first year
Ex-Real Madrid midfielder Pedro Leon has moved to Fuenlabrada. She signed Zozulya yesterday
Diego Costa can move to Besiktas. He is offered 3 million euros a year and 2 million for signing
Richard Dunn: Diash is young, but he has a special aura around him. He will be able to claim the captaincy at City
Rafael Benitez: Working at Everton is a chance to show that I want and can compete with anyone