Finland
This article was added by the user Anna. TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

30-vuotias | ”Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla ekologinen”– Arkkitehti Iines Karkulahden mukaan nyt on määriteltävä tämän ajan paras arkkitehtuuri

Valmistuttuaan arkkitehdiksi Iines Karkulahti perusti kollegojensa Meri Wiikinkosken ja Charlotte Nyholmin kanssa Vapaa-kollektiivin. Ryhmä pohtii, millaisia muutoksia ilmastonmuutoksen hidastaminen vaatii elämäntapaan, rakentamiseen ja arkkitehdin ammattikuvaan.

Vapaa-kollektiivi sai viime vuonna nuorille arkkitehdeille suunnatun Erik ja Carin Bryggmanin palkinnon. Ryhmä työskentelee tällä hetkellä myös Suomen Arkkitehtiliiton SAFA:n tulevaisuusryhmän puheenjohtajistona.

”Arkkitehtuuri suuntautuu aina tulevaisuuteen. Siksi tuntui välttämättömältä pohtia yhdessä, mitä tulevaisuuden murros tarkoittaa”, Karkulahti huomauttaa.

Normaalisti arkkitehtien työura lähtee lentoon paljon myöhemmin, kestäähän talon valmistuminen kilpailuvoitosta helposti jopa kymmenen vuotta.

Monet aloittavat työskentelyn kokeneiden arkkitehtien toimistoissa jo opiskeluaikana, mikä on perinteisesti tärkeä osa ammatin oppimista. Tämä pitkittää valmistumista, ja jos ura urkenee kilpailuvoitosta, ensimmäisen talon valmistumiseen mennessä ollaan jo 40–50-vuotiaita ”nuoria arkkitehtejä”.

”Meidän sukupolvellamme ei ole aikaa odottaa 20 vuotta, että hommat alkavat sujua”, Karkulahti huomauttaa ja tunnustaa joutuneensa jo arkkitehtien ikuisen ongelman eli vapaa-ajan ja työn erottamisen hankaluuteen.

Vapaa-kollektiivin ideat ovat jo saavuttaneet laajempaa kiinnostusta, ja ryhmä on päässyt esittelemään näkemyksiään rakennusalan murroksesta esimerkiksi Arkkitehtuurimuseossa.

Rakennettu ympäristö tuottaa noin 40 prosenttia kasvihuonepäästöistä ja lähes kolmanneksen jätteestä.

”Arkkitehtuurilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla ekologista. Ja toisaalta: arkkitehdit ovat aika keskeisessä asemassa suunnan muuttamiseksi”, Karkulahti vakuuttaa.

”Ilmastokeskustelu on viheliäinen vyyhti, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Rakennusalan osuus hiilipäästöistä on valtava. Mutta toisaalta istutaan suuren potentiaalin päällä. Jos rakennusala onnistuu leikkaamaan päästöjään, vaikutukset ovat merkittäviä”, Iines Karkulahti arvioi.

”Soisin, ettei tämän hetken ilmastoliikehdintää tulkittaisi vain teinien oikutteluksi, vaan uskottaisiin tutkijoita, jotka varoittavat yksimielisesti: muutoksen on pakko tapahtua. Nykyinen ilmastoliikehdintä johtuu nuoremman sukupolven konkreettisesta huolesta omasta tai omien lasten lasten tulevaisuudesta.”

Mitä sitten pitäisi tehdä heti?

“Pitkän aikaa resurssiniukkuus määritteli hyvän ja kestävän arkkitehtuurin kehittymisen rajat. Nyt meidän on käytettävä luovuuttamme määritelläksemme itse uudelleen, mitä olisi ajan paras arkkitehtuuri”, vastaa Karkulahti.

”Olisi lakattava ajattelemasta ilmastokriisin edellyttämiä muutoksia tutuista materiaaleista luopumisena tai luovuuden rajoittamisena.”

Yksi uudelleen määrittelyn paikka on suhtautuminen olemassa olevaan rakennuskantaan. Jos rakennus puretaan, tuhlataan käyttökelpoista materiaalia, ja uuden rakentaminen aiheuttaa päästöpiikin.

Tällä hetkellä kynnys purkamiseen on Karkulahden mielestä liian alhainen.

Suomessa on syvään juurtunut uutuuden palvonta ja sen kääntöpuolena alhainen vanhan ja kuluneen sietokyky. Tämän asennoitumisen pitäisi Karkulahden mielestä muuttua, koska se johtaa kulutuskierteeseen.

”Nykyinen uutuutta itseisarvona arvostava estetiikka johtaa helposti purkamiseen. Se on tehnyt korjaus- ja kierrätyskelvottoman kulutusyhteiskunnan. Kaikki mekanismimme palvelevat sitä että tehdään uutta, sen sijaan että pohdittaisiin, mitä olemassa olevalla voisi tehdä”, Karkulahti kritisoi.

Hänen mukaansa uutuuden estetiikkaan liittyy ajatus virheettömyydestä ja huoltovapaudesta. Esimerkiksi vaatimus ympäristön siisteydestä ja puhtaudesta johtaa luonnon monimuotoisuutta vähentäviin nurmikenttiin niittyjen tai joutomaiden sijaan.

”Luonnonprosessit ovat kuitenkin sotkuisia. On jätettävä tilaa eliöille, sammalille, sienille… tämäkin vaatii ajattelutavan muutosta.”

”Vapaa-kollektiivin työssä haluamme ajaa systeemistä muutosta, miten rakentamisen koko toimintaympäristö muuttuu sellaiseksi, ettei ole enää kestävää rakentamista vaan on vain rakentamista”, Karkulahti määrittelee.

Rakennusala päästöineen ei ole kuitenkaan vain arkkitehtikuntaa koskeva. Onko nuoressa insinöörikunnassa ja opiskelijoissa valmiutta ilmastonmuutoksen hillintää koskevien ehdotusten ja innovaatioiden tekemiseen?

Karkulahden arvion mukaan on. Hän kertoo esimerkin äskettäin käydyssä kilpailusta, jossa arkkitehtiopiskelijat Heljä Nieminen ja Havu Järvelä keksivät yhdessä rakennustekniikan diplomi-insinöörin Saara Kemppaisen kanssa uraauurtavan idean betonielementtien kierrättämisestä loft-asunnoiksi.

Suunnittelutyön kuluessa sekä arkkitehdeillä että insinööreillä on mahdollisuuksia tehdä uusia väyliä avaavia konkreettisia ehdotuksia, ja usein tilaaja odottaakin niitä.

Karkulahti on optimistinen, että valmiutta muutokseen on. Jo sellaiset termit kuin ”viherpesu” ja ”lentohäpeä” kertovat ajattelutavan vähittäisestä muutoksesta. Alan muutossignaaleina hän pitää sitäkin, että sekä kansainvälinen Pritzker-palkinto että kotimainen Finlandia-palkinto on annettu viime vuosina korjauskohteille uudisrakennuksen sijaan.

Karkulahti toimii nuoresta iästään huolimatta vastuuarkkitehtinä Arkkitehtitoimisto Harris-Kjisikin suurissa Itä-Helsingin ja Hakaniemenrannan hankkeissa.

Itä-Helsingin keskustan kilpailuehdotuksessa työryhmä ideoi alueelliseen materiaalikiertoon perustuvaa massataidepuistoa, jossa hiilineutraalisuuteen tähtäävä tekninen ratkaisu muuttuu maataiteeksi ja alueen identiteettitekijäksi.

Karkulahti on kolmannen polven arkkitehti, jolle alavalinta ei ollut kuitenkaan itsestäänselvyys. Hän meni ensiksi yliopistoon opiskelemaan matematiikkaa, mutta päätyi kuitenkin lopulta Aalto-yliopistoon, jossa hän nykyään myös opettaa kaupunkisuunnittelua.

Artikkeliin liittyviä aiheita