Abdi Bile joutui näkemään Suomessa myös maan­miestensä pelon: ”Miksi heitä vihattiin?”

Maastoajoneuvotkin nimettiin Somaliassa juoksijalegenda Abdi Bilen mukaan. Suomesta hän muistaa saunan ja kylmän järviveden.

Tämä juttu alkaa otteella vuonna 2005 edesmenneen kirjailijan, inhorealistisista yhteiskuntakuvauksistaan tunnetun Arto Salmisen mestariteoksesta Turvapaikka (1995, Otava). Se kertoo elämästä ja työnteosta turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa.

– Joku somalihan voitti Barcelonan maratonilla pronssia. Vai hopeaako se oli?

– Joo, se oli Abdi Bile, valisti Hynynen.

– Niin olikin. Do you know Abdi Bile? Sundqvist kysyi somaleilta.

– Niillä on tainnut olla vähän muita kiireitä. Kranaattitulessa on hankala keskittyä urheilu-uutisiin, sanoi Hynynen.

Siinä vastaanottokeskuksen työntekijät muistelevat juoksija Abdi Bilen urotekoja – toki hieman väärin.

Barcelonan olympiakisoissa 1992 maratonin hopeaa juoksi Japanin Koichi Morishita, mutta kuten Salmisen kirjakin todistaa, Abdi Bilen juoksema 1 500 metrin MM-kulta Roomassa kuului 1987 ja kuuluu edelleen niihin arvokisavoittoihin, jotka lajia pitkään seuranneet muistavat aivan poikkeuksellisen hyvin.

Mo Farah kuuluu kaikkien aikojen parhaisiin kestävyysjuoksijoihin ja toisti 2012 ja 2016 Lasse Virenin tempun vuosilta 1972 ja 1976: voitti kahdesti olympiakisoissa sekä 5 000 että 10 000 metriä. Bashir Abdi ja Abdi Nageeye ovat maratonin mitalisteja Tokion olympiakisoista 2021, Mohammed Ahmed nousi samoissa kisoissa 5 000 metrin palkintopallille.

Kaikki he ovat somalialaissyntyisiä, mutta Farahin edustusmaa on Britannia, Abdin Belgia, Nageeyen Hollanti ja Ahmedin Kanada.

– Minut erottaa heistä se, että olen ainoana menestynyt noin hyvin nimenomaan Somaliaa edustavana urheilijana. Myös siksi minun juoksuni Roomassa varmaankin muistetaan edelleen erityisen hyvin, Urheilulehden Yhdysvalloista tavoittama, 28. joulukuuta 60 vuotta täyttänyt Abdi Bile arvelee.

Minneapolisiin perheineen asettuneen Bilen MM-kulta on parhaan saatavissa olevan tiedon mukaan ainoa Somaliaa edustaneen urheilijan globaali arvokisavoitto kaikki lajit huomioiden.

Bile innostuu heti haastattelun aluksi kertomaan muistojaan nimenomaan Suomesta, jossa kilpaili useasti, ainakin Lappeenrannassa, Kristiinankaupungissa ja Helsingissä.

Suomalaisista urheilijoista hän tutustui maailmalla erityisen hyvin aitajuoksija Arto Bryggareen ja muista henkilöistä legendaariseen, lukuisien maailmanhuippujen arvostamaan lihashuoltajaan Ilpo Nikkilään.

– Yhdellä kilpailumatkalla 1980-luvun alkupuolella majoituin Ben Johnsonin kanssa yksityiskodissa samaan huoneeseen. Meidät vietiin saunaan ja sen jälkeen uimaan kylmään järviveteen, Bile muistelee kisamatkaa, jonka yksityiskohtia ei tarkasti muista eikä niitä löydy myöskään maailman parhaasta yleisurheilun datapalvelusta eli Tilastopajasta.

Tietokanta ei ole kaikkien kilpailujen osalta aivan täydellinen 1980- ja 1990-lukujen osalta.

Kanadaa edustaneen Johnsonin vaiheet urheilussa kiellettyjen lääkevalmisteiden ja menetelmien parissa taas on puolestaan dokumentoitu tunnetun perusteellisesti.

Somaliassa puhkesi verinen sisällissota 1988, ja Suomeen alkoi saapua ensimmäisiä somalipakolaisia Neuvostoliiton kautta 1990.

Kun Abdi Bilen mentori ja hyvä ystävä Jama Aden kävi Suomessa kilpailemassa 1980-luvun alussa, hän kertoi maanmiehelleen kuulleensa, että Suomessa asui tuolloin vain yksi somalirouva suomalaisen miehensä kanssa. Nyt Suomen somalivähemmistön koko on noin 24 000 henkeä.

Osa ensimmäisistä tulijoista alkoi 1990-luvun alussa kohdata osalta kantaväestöä rasismia ja myös suoraa väkivaltaa.

Maan kansallissankari Abdi Bile kutsuttiin 27. kesäkuuta 1991 kilpailemaan Helsingin olympiastadionille Maailmankisoihin. Samassa yhteydessä hän sai toisenkin kutsun.

– Menin vierailulle Helsingin ulkopuolelle turvapaikan­hakijoiden vastaanotto­keskukseen, joka oli ilmeisesti yritetty polttaa. Maanmieheni olivat peloissaan ja ihmeissään siitä, miksi heitä vihattiin sillä tavalla.

Aktiiviuransa jälkeen juoksuvalmentajana muun muassa useissa Arabian niemimaan valtioissa työskennellyt Bile vastaa puheluun kotoaan, jossa kolmesta lapsesta asuu vielä tytär. Yksi aikuinen poika asuu Los Angelesissa, toinen opiskelee kolmatta vuotta yliopistossa Virginiassa. Juoksusankarin pitkäaikainen kotiosavaltio Minnesota tunnetaan myös suuresta ja maineeltaan yritteliäästä somali­vähemmistöstään.

Kestävyysjuoksuhistorian kaapin päällä istuva etiopialainen Haile Gebrselassie muisteli taannoin erästä päivää, kun oli pienenä poikana peltotöissä isänsä kanssa. Kaukana pellon yllä piirtyi taivaalle suihkukoneen jättämä vana eli tiivistymisjuova. Haile-poika totesi isälleen, että vielä joskus hänkin matkustaa moisella menopelillä. Reaktio oli räkäinen nauru.

Tarina tulee mieleen, kun pohtii Abdi Bilen todennäköisyyksiä päätyä Somaliasta maailman suurille yleisurheiluareenoille Amerikan kautta.

Tuleva maailmanmestari syntyi 14-lapsiseksi kasvaneeseen perheeseen. Iäkäs äiti asuu yhä Somaliassa, mutta sisaruksia on asettunut Norjaan, Ruotsiin ja Britanniaan, serkkuja moniin muihinkin maihin.

Abdi Bile varttui pääasiassa poliisienonsa hoivissa Somalian aiemmin Britannian siirtomaavaltaan kuuluneessa osassa. Poika innostui jo pienenä jalkapallosta, ja muistot pitkää rauhanaikaa eläneestä kotimaasta ovat hyviä.

– Pelasin puolustajana ja olin kestävä ja nopea pelaaja. Aluksi kävin juoksemassa, jotta olisin kentällä vielä nopeampi ja kestävämpi. Lukiovuosinani Mogadishussa lähdin usein lenkille kahdelta yöllä, kun ei ollut kuumaa. Kaupungissa ei silloin kukaan olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään, Bile kelailee vuosiaan Somalian pääkaupungissa, josta sisällissodan aikana tuli siviileille helvetti maan päällä.

Vaikka Somalian yleisurheilujärjestelmä ei ollut tuolloinkaan kovin kehittynyt, Abdi Bilen taipumukset juoksemiseen eivät menneet ohi silmien.

Hyvän aktiiviuran juossut Jama Aden on sittemmin tullut tunnetuksi myös valmentajana, jonka urheilijoiden käyttämät metodit eivät aina ole kestäneet päivänvaloa antidopingtoiminnan näkökulmasta. Nuorelle Abdi Bilelle hän kuitenkin avasi kirjaimellisesti portin toiseen maailmaan.

– Jama kertoi minulle, että juoksemalla tarpeeksi kovaa on mahdollista päästä Amerikkaan ja saada ilmainen yliopistokoulutus. Minun oli aluksi mahdoton uskoa häntä.

Nuori somalipoika tunsi jonkin verran amerikkalaista juoksukulttuuria. Olympiavoittajat Mel Whitfield ja Lee Evans levittivät pitkään Itä-Afrikassa ansiokkaasti ratajuoksun ja valmennustietouden ilosanomaa ja auttoivat nuoria talentteja saamaan kontakteja amerikkalaisiin yliopistoihin.

Abdi Bilelle, kovin huonosti englantia puhuneelle pojalle, aukesikin parikymppisenä virginialaisen George Mason-yliopiston ovi urheilustipendin turvin.

– Kotimaassa kaikki sanoivat, etten pärjäisi eikä minun pitäisi lähteä sinne. Alku olikin todella vaikea. Vaatimustaso koulussa ja urheilukentällä oli jotain, mihin en ollut lainkaan tottunut. Yksinäisyys ja koti-ikävä olivat murskata minut.

James Cookin valmennuksessa homma alkoi kuitenkin toimia niin, että jo Los Angelesin olympiakisoissa 1984 Bile juoksi 1 500 metrin välierissä ja valmistui määräajassa taloustieteiden kandidaatiksi.

– Hyvin tärkeää oli, että amerikkalaisten asenne urheiluun oli positiivinen ja kannustava, ei latistava kuten Somaliassa. Kaikki näkivät vain mahdollisuuksia.

”

Vaatimustaso koulussa ja urheilukentällä oli jotain, mihin en ollut lainkaan tottunut.

1980-luvun puolivälin jälkeen Bile vietti suuren osan harjoitus- ja kilpailukausista Euroopassa, pääasiassa Länsi-Saksassa Kölnin alueella. Hän alkoi suunnitella harjoitusohjelmansa itsenäisesti.

– Olin sillä tavalla poikkeuksellinen keskimatkojen juoksija, että treenasinkin käytännössä aina yksin. Pitkissä maksimivauhtisissa vedoissa panostin aina siihen, että loppu olisi nousujohteinen.

Kun huippumaileri tekee kovimmat ylämäki-, porras- tai rataharjoituksensa, on lähes sääntö eikä poikkeus, että valmentajan läsnäolo on pakottamassa urheilijaa tiloihin, joissa suorituskykyä pusketaan eteenpäin. Bile ei huutajaa korvansa juureen tarvinnut, oma tunne ja kello riittivät hänelle.

Hän juoksi usein sivumatkansa 800 metriä niin, että jälkimmäinen kierros oli ensimmäistä nopeampi, mikä on hyvin epätavallista tällaisella tasolla.

Syyskuussa 1987 Rooman MM-kisoissa Abdi Bile oli valmis suurtekoon. Finaalijuoksu muistetaan alaa harrastavien piirissä myös muusta kuin siitä, ettei kukaan Somalian edustaja ole urheilukentillä vastaavaan pystynyt. Viimeinen 800-metrinen sujahti nimittäin Stadio Olimpicolla ajassa 1.46,0 ja viimeinen 400-metrinen 51,4. Kukaan muu ei ole pystynyt samaan ainakaan arvokisatasolla.

– Olin sairastanut flunssan juuri ennen kisoja, mutta finaali oli ongelmaton. Olin harjoitellut pitkää kiriä yksin niin paljon ja tiesin, ettei kukaan voi voittaa minua sellaisessa.

”

Pitkissä maksimivauhtisissa vedoissa panostin aina siihen, että loppu olisi nousujohteinen.

Loppukilpailun suvereeniksi ennakkosuosikiksi laskettu brittilegenda Steve Cram romahti Bilen puristuksessa kahdeksanneksi. Somalisuuruus myöntää, että vaikka hän arvosti kaikkia kovia vastustajiaan, Cramin lyöminen tuntui erityisen hyvältä.

– Hän vältteli kilpailemista minua vastaan, vaikka olikin henkilönä oikein sympaattinen.

Aikalaisista punaisin vaate oli Marokon Said Aouita, joka 1987 voitti Roomassa 5 000 metriä.

– Hän ei ikinä suostunut juoksemaan minua vastaan reilulla pelillä, kun olin parhaassa kunnossani. Lisäksi hän puhui minusta pahaa selän takana. Nykyään tulemme toki toimeen.

Tuore maailmanmestari matkusti tietenkin kotimaahansa, jossa elettiin viimeisiä rauhan aikoja ennen pitkää sisällissotaa. Hypetys sai juhlakalun mukaan jopa hilpeitä muotoja.

– Toyota Land Cruiserin pick up-malli oli silloinkin Somaliassa hyvin yleinen ja suosittu. Sitä oli maailmanmestaruuteni jälkeen alettu kutsua Abdi Bile -malliksi.

Bile harjoitteli paljon kovilla tehoilla, mikä ei salli, että kehonhuoltoon jää liikaa toivomisen varaa. Erilaisten loukkaantumisten – ainakin selkä, lonkankoukistaja, nilkka, jalkapöydänluu – takia väliin jäivät Soulin ja Barcelonan olympiakisat 1988 ja 1992 sekä Tokion MM-kisat 1991.

Erityisen katkera pala juoksijalle oli loukkaantuminen olympiakesänä 1988.

– Olin takonut harjoituksissa ällistyttäviä testiaikoja. Soitin kilpailumanagerilleni ja pyysin, että hän hankkisi minulle kahden viikon sisään neljä kilpailua, niin juoksen maailmanennätyksen 800:lla, 1 000:lla ja 1 500 metrillä sekä myös maililla.

Seuraava harjoitus oli palauttavaa juoksua nurmikolla. Urheilija haaveili tulevista ME-ajoistaan; silloin silmä ei nähnyt kohtalokasta kuoppaa reitillä, ja jalkapöydänluun rasitusmurtuma tiesi sitä, että olympiakisat menivät sivu suun.

Ainoassa olympiafinaalissaan, Atlantassa 1996, Bile näki läheltä, miten nuori Hicham el-Guerrouj kaatui iskupaikasta ennen päätöskierrosta. Bilen kova kilpakumppani, kolminkertainen maailmanmestari Noureddine Morceli sai uransa kruunuksi kultamitalin. Bilen kuudes sija taas on Somalian kaikkien aikojen olympiasaavutus.

– Morcelia vastaan minulla ei ole ihmisenä mitään, mutta en usko, että hän olisi saavuttanut yhtä paljon, jos en olisi ollut aina hajalla.

El-Guerrouj’n 1998 juoksema ME-aika on huikea 3.26,00. Silti Bilen mielestä sekään ei kutittele inhimillisen suorituskyvyn rajoja.

– Missä ikinä majoituinkaan, kiinnitin aina seinälle lapun, johon oli kirjoitettu 3.22,00.