Finland

Afganistan | Kabulin yliopiston talebaani­johtaja kielsi naisia palaamasta yliopistoon

Talebanin nimittämän kanslerin mukaan naiset eivät saa mennä yliopistolle tai töihin, ennen kuin luotu ”todellinen islamilainen ympäristö”.

Mustiin burkiin pukeutuneet naiset istuivat auditoriossa Kabulin opettajankoulutuslaitoksella Taleban-hallinnon järjestämässä tilaisuudessa syyskuussa.

Afganistanissa valtaan noussut ääri-islamilainen Taleban-liike on kiristänyt naisiin kohdistuvia rajoitteita. Talebanin vastikään nimittämä Kabulin yliopiston kansleri ilmoitti maanantaina, että naisilta kielletään pääsy yliopistolle epämääräiseksi ajaksi.

Yliopiston kansleri Ashraf Ghairat ilmoitti asiasta englanniksi Twitter-tilillään. Asiasta uutisoi muun muassa yhdysvaltalainen The New York Times -lehti.

”Annan sanani Kabulin yliopiston kanslerina: Niin kauan kunnes islamilaista ympäristöä ei ole tarjolla kaikille, naisten ei sallita tulevan yliopistolle tai töihin. Islam ensin”, Ghairat kirjoitti Twitterissä.

Kun Taleban nousi ensimmäisen kerran valtaan 1990-luvulla, naisilta kiellettiin koulunkäynti. Naiset saivat liikkua julkisesti vain, jos sukulaismies kulki saattajana, muutoin heitä saatettiin syyttää niskoittelusta ja hakata.

Taleban nousi jälleen valtaan elokuussa, kun Yhdysvallat liittolaisineen oli vetämässä joukkojaan 20 vuotta kestäneen sodan jälkeen. Tuolloin Talebanin edustajat vakuuttelivat, että tällä kertaa naisten oikeuksiin suhtaudutaan suopeammin. Naisille luvattiin oikeuksia opiskeluun, työntekoon ja jopa poliittiseen osallistumiseen.

Tästä huolimatta Taleban on nimittänyt hallituksen, jonka kaikki jäsenet ovat miehiä. Uusi hallinto on myös kieltänyt naisia palaamasta työpaikoille turvallisuushuoliin vedoten, vaikkakin sanoneet kiellon olevan väliaikainen. Myös 1990-luvulla Taleban piti naisiin kohdistuvia kieltoja väliaikaisina, The New York Times kirjoittaa.

Taleban vaihtoi kaksi viikkoa sitten Kabulin yliopiston rehtorin paikalle 34-vuotiaan Ghairatin. Ghairat on Talebanin kannattaja, joka on muun muassa kutsunut Afganistanin koululaitoksia ”prosotituutiokeskuksiksi”.

Afganistanin koulutusjärjestelmää on pyritty edeltävänä kahtena vuosikymmenenä kehittämään ulkomaisen avun turvin. Avustuksia on jaettu satoja miljoona euroja, kunnes Taleban nousi jälleen valtaan.

”Ei ole toivoa, koko korkeakoulujärjestelmä on romahtamassa”, opetusministeriön entinen tiedottaja Hamid Obaidi sanoi The New York Timesille.

Aiheeseen liittyvää

Artikkeliin liittyviä aiheita

Football news:

Ferdinand on Manchester United: Sulscher should be more demanding of the players. This is his squad, Ole will be evaluated by wins
Ancelotti on Hazard's injuries: Eden is the most upset. He is tired of these problems
Mourinho showed three fingers again during the Juve match. Perhaps he hinted to the fans about the treble with Inter
Virgil van Dijk: It's difficult to come back after a knee injury. The only thing I can do is try my best to help the team
Modric on the World Cup once every 2 years: Meaningless. The event is special because 4 years are waiting for it. Players are not asked about anything
Jurgen Klopp: I have no idea how to win the Golden Ball. In my opinion, Salah has a chance
I like my hand better without a ring. Wanda Nara about parting with Icardi