Timo Salmisen ja hänen ystäviensä ottamat videot näyttävät, mitä Alankomaiden Eindhovenissa on sunnuntaina tapahtunut. Lukijan video/Timo Salminen

Alankomaissa on ollut sunnuntaina poikkeuksellisen rajuja koronarajoitusten vastaisia mielenosoituksia. Protestoijat ovat esimerkiksi sytyttäneet tuleen autoja ja hajottaneet liiketilojen ikkunoita. Poliisi on myös käyttänyt voimakeinoja.

Suomalainen Timo Salminen kertoo näkemästään Eindhovenissa.

– Täällä tilanne on lähtenyt aivan käsistä. Juna-asemalle on hyökätty ja siellä kauppoja on niin sanotusti luutattu eli on varastettu ja tuhottu. Siellä on myös poliisiauto räjäytetty, Salminen kertoo.

Alankomaat on ottanut käyttöön tiukkoja koronatoimia virusmuunnosten leviämisen ehkäisemiseksi. Lauantaina maassa astui voimaan ulkonaliikkumiskielto, joka on voimassa 10. helmikuuta saakka. Ihmisten on pysyttävä sisällä öisin kello 20.30–4.30.

Salminen on töissä ja opiskelee kansainvälisiä suhteita Alankomaissa.

– Onhan tämä käsittämätöntä, ei tätä voi oikein edes sanon kuvailla. Kun on Suomesta kotoisin, ja nytkin EU:ssa ja Keski-Euroopassa, niin on vaikea kuvitella, että sattuu tällaista. Paikan päällä tämä on outo näky, Salminen kertoo.

Eindhovenissa mielenosoittajien kerrotaan heittäneen poliiseja kivillä ja ilotulitteilla. EPA

Juna-asema suljettiin

De Telegraaf -lehti kertoo, että rajuja protesteja on ollut sunnuntaina Eindhovenissa ja Amsterdamissa.

Einhovenissa protestoijat kerääntyivät iltapäivällä juna-aseman viereiselle aukiolle. Mielenilmaus oli poliisin mukaan laiton, koska sille ei ollut myönnetty lupaa. Poliisi tyhjensi aukion ja käytti vesitykkejä ihmisiin, jotka eivät suostuneet lähtemään.

Lehden mukaan protestoijat heittivät ilotulitteita ja kiviä poliiseja kohti. Poliisi käytti protesteissa myös kyynelkaasua. Noin 30 ihmistä on pidätetty.

Salminen lähetti Iltalehdelle hänen ja ystäviensä ottamia videoita sunnuntailta Eindhovenista. Tässä jutussa on koottuna videopätkiä.

Salmisen lähettämillä videoilla näkyy, miten kaupoista viedään tavaraa, liiketilojen ikkunoihin heitetään kiviä ja hevonen juoksee kadulla. Salmisen mukaan poliisin hevonen säikähti protestointia ja pääsi karkuun. Myös De Telegraaf on kirjoittanut hevosesta.

Salminen kertoo nähneensä itse tilanteen ja kuvanneensa, kun poliisi ruiskutti vesitykillä naista, joka spreijasi seinää. Hän kertoo nähneensä myös videon, jossa poliisiauto on sytytetty tuleen.

– Selkeästi virkavaltaan on kohdistettu protestointia. Ei olla tyytyväisiä kyseiseen tilanteeseen, Salminen sanoo.

– Sadoittain ihmisiä on kokoontunut osoittamaan mieltä. Mistään koronarajoituksista ei ole pidetty kiinni. Se on eskaloitunut väkivaltaan ja vandalismiin asti, hän jatkaa.

Poliisi kantoi mielenosoittajaa sunnuntaina Eindhovenissa. Poliisin mukaan protesti oli laiton, koska sille ei ollut myönnetty lupaa. EPA

Myös Amsterdamissa tilanne kärjistynyt

Keskustan juna-asema suljettiin sunnuntaina ja junat eivät pysähtyneet Eindhovenin pääasemalla epävakaan tilanteen vuoksi.

Myös rautatieyhtiö Pro Rail on kertonut Twitterissä, että yhtiön auto on poltettu.

Myös Amsterdamissa sadat ihmiset kokoontuivat protestoimaan sunnuntaina. Poliisin kerrotaan käyttäneen apunaan pamppuja, hevosia, koiria ja vesitykkiä. De Telegraafin mukaan myös Amsterdamissa poliiseja kohti on heitetty ainakin ilotulitteita.

Alankomaiden hallitus on asettanut tiukkoja koronatoimia. Hallitus päätti sulkea koulut sekä useimmat kaupat jo joulukuussa. Protestoijat vaativat vapautta.

Muuallakin Alankomaissa on ollut viikonloppuna radikaalia koronatoimien vastustamista, esimerkiksi Urkin kaupungissa koronatestauspiste poltettiin.

Alankomaissa on ollut aiemminkin koronarajoitusten vastaisia mielenosoituksia. Viime sunnuntaina tuhannet ihmiset kerääntyivät Amsterdamissa luvattomaan mielenosoitukseen. Osa heitteli ilotulitteita. Poliisi käytti silloinkin vesitykkiä joukkojen hajottamiseen.