Finland

Anthony Fauci kommentoi Yhdysvaltain uutta maskisuositusta ensimmäistä kertaa: ”Suuri askel kohti normaalia”

Fauci painottaa, ettei pandemia missään tapauksessa ole ohi, mutta pitää CDC:n päätöstä merkittävänä virstanpylväänä kohti normaalioloja.

Yhdysvaltain johtava koronavirusasiantuntija Anthony Fauci iloitsee uudesta maskisuosituksesta.­

Yhdysvaltain johtava koronavirusasiantuntija Anthony Fauci kommentoi ensimmäistä kertaa julkisesti Yhdysvaltain tartuntatautiviraston (CDC) torstaina päivitettyä maskisuositusta.

Uuden suosituksen myötä täydet kaksi koronarokoteannosta saaneiden ei tarvitse enää käyttää kasvomaskia ulkotiloissa eikä myöskään suurimmassa osassa sisätiloja.

Fauci painottaa CNN:lle, ettei pandemia missään tapauksessa ole ohi, mutta pitää CDC:n päätöstä merkittävänä virstanpylväänä kohti normaalioloja.

– Mielestäni tämä on erittäin suuri askel matkalla kohti jonkinasteista normaalia. En julista ennenaikaisesti voittoa, mutta tähän suuntaan haluamme mennä, Fauci sanoo.

CDC:n mukaan täysin rokotettujen tarvitse käyttää maskeja eikä pitää muihin fyysistä etäisyyttä useimmissa paikoissa.­

CNN:n toimittaja kysyy Faucilta, tuleeko samassa perheessä asuvien lasten käyttää yhä maskia, vaikka heidän vanhempansa olisivat rokotettu. Yhdysvalloissa maskisuositus koskee myös yli 2-vuotiaita lapsia. Faucin mukaan vanhempien rokotukset eivät vaikuta lasten elämään, vaan heidän tulee jatkossakin käyttää maskia.

Fauci kuitenkin huomauttaa, että Yhdysvalloissa hyväksyttiin vastikään myös 12–15-vuotiaiden lasten rokottaminen Pfizerin rokotteella. Hänen mukaansa tutkimukset ovat parhaillaan käynnissä myös nuorempien ikäluokkien osalta.

– Vuoden loppuun mennessä me voimme toivottavasti rokottaa kaikenikäisiä lapsia, Fauci kertoo.

Myös CDC sanoi torstaina, että uusi suositus on alkua paluulle normaalimpaan elämään. Samalla se toivoi, että suosituksen päivittäminen saisi useampia amerikkalaisia hakeutumaan rokotettavaksi.

– Jos olet täysin rokotettu, voit alkaa tehdä asioita, joiden tekemisen lopetit pandemian takia. Olemme kaikki kaivanneet tätä hetkeä, jolloin voimme päästä takaisin edes jonkinlaiseen normaaliin, CDC:n johtaja Rochelle Walensky sanoi Valkoisen talon koronaryhmän tiedotustilaisuudessa torstaina.

– Jos olet täysin rokotettu, voit alkaa tehdä asioita, joiden tekemisen lopetit pandemian takia, totesi CDC:n johtaja Rochelle Walensky torstaina.­

Virasto ilmoitti niin ikään, ettei täysin rokotettujen tarvitse myöskään pitää muihin fyysistä etäisyyttä useimmissa paikoissa.

Maskin käyttämistä suositellaan kuitenkin täysin rokotetuille edelleen sairaaloissa, lentokoneissa, junissa, muissa joukkoliikennevälineissä, lentoasemilla sekä liikenteen solmukohdissa. Sama koskee myös paikkoja, joissa liittovaltion lait, paikallinen lainsäädäntö tai esimerkiksi työpaikan säännöt vaativat käyttämään maskia.

Football news:

Smertin recalls Euro 2004: he almost fought in the joints, defended against the young Cristiano and understood the excitement of the Bridge
Gareth Southgate: We shouldn't be football snobs. In matches with top teams, diversity is important
Leonid Slutsky: I am still sure that the Finnish national team is the outsider of our group. They were very lucky against Denmark
I'm not a racist! Arnautovic apologized for insulting the players of the national team of North Macedonia
Gary Lineker: Mbappe is a world-class star, he will replace Ronaldo, but not Messi. Leo does things that others are not capable of
The Spanish fan has been going to the matches of the national team since 1979. He came to the Euro with the famous drum (he could have lost it during the lockdown)
Ronaldo removed the sponsored Coca-Cola at a press conference. Cristiano is strongly against sugar - does not even advertise it