Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Arkkitehtuurin Finlandia Jyväskylään – Klaus Härö valitsi voittajaksi yliopiston kirjaston peruskorjauksen

Peruskorjauksessa säilytettiin kirjaston tunnetuksi tehnyt värimaailma. Alkuperäisen rakennuksen suunnittelijan poika vastasi peruskorjauksen pääsuunnittelusta.

Arkkitehtuurin Finlandia Jyväskylän yliopiston kirjaston peruskorjaukselle.
Arkkitehtuurin Finlandia Jyväskylän yliopiston kirjaston peruskorjaukselle.

Jyväskylän yliopiston kirjaston peruskorjaus on voittanut Arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon. Sen korjaus- ja pääsuunnittelusta vastasi arkkitehti Ari Sipinen (Arkkitehtitoimisto Sipinen) ja tila- ja sisustussuunnittelusta arkkitehti Merja Kiviranta (BST-arkkitehdit).

Vuonna 1974 valmistunut kirjasto sijaitsee Seminaarinmäen kampuksella. Sen on suunnitellut Arto Sipinen (1936–2017), Ari Sipisen isä.

Voittajan valitsi elokuvaohjaaja Klaus Härö. Hän päätyi valinnassa peruskorjattuun kirjastoon astuttuaan sisään rakennukseen.

– Ei ole ihan tavanomaista, että kun astuu tilaan sisään, että sinut valtaa valon ja värin tuoma ilo. Tällä kertaa se tapahtui. Ensimmäinen ilo oli se, että onpa vaikuttava. Kestävämpi ilo oli se, että vanhaa oli kohdeltu hyvin kunnioittavasti ja samalla radikaalisti, Härö sanoo.

Rakennuksen perusvärit säilytettiin peruskorjauksessa. Kuva: Riikka Mäkipelkola

Aiemmin “Keltaisena kirjastona” tunnetun rakennuksen värimaailma säilytettiin peruskorjauksessa. Perusvärit keltainen, musta, valkoinen, sininen ja punainen tulevat vastaan tiloissa ja irtokalusteissa.

Peruskorjauksen jälkeen opiskelijoille on tullut lisää tilaa, ja aiemmin kirjavarastona palvelleet kerrokset liitettiin tilallisesti ylempiin kerroksiin uudella avoportaikolla ja uusilla suurilla valoaukoilla.

Myös kahvila-ravintola koki kasvojenkohotuksen. Uudet, suuret ulkoikkunat avautuvat Seminaarinmäen puistoon.

Kahvila-ravintolasta avautuvat näkymät Seminaarinmäelle. Kuva: Joonas Lampinen / Jyväskylän yliopisto

Arkkitehti Ari Sipinen sanoo, että Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto oli hänelle mieluisa yllätys. Hänelle oli hieno asia päästä peruskorjaamaan isänsä suunnitelemaa kirjastoa ja jatkaa samalla hänen työtään. Arto Sipinen piti Jyväskylän yliopiston kirjastoa päätyönään.

– Minulla on iso kunnioitus isäni töitä kohtaan. Hän menehtyi viisi vuotta sitten. Hän teki valtavan hienon uran ja olin itsekin niissä paljon mukana. Toki peruskorjaus on ihan oma työnsä, jonka sitten tein. Muutamista asioista ehdinkin hänen kanssaan jutella, että onko ok tehdä valtavia aukkoja ja uusia ikkunaseiniä. Hän oli erittäin mielissään niistä.

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon voittaneen arkkitehti Ari Sipisen ura on kestänyt lähes 40 vuotta. Hän on suunnitellut muun muassa uudisrakennuksia ja peruskorjauksia. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Sipisen mielestä 1970-luvun peruskorjausiässä olevia rakennuksia ei missään nimessä kannata purkaa. Ne taipuvat hänen mukaansa hyvällä suunnittelulla ja tiloja muokkaamalla mainiosti nykyaikaisiin tarpeisiin.

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnosta kisasi tänä vuonna kolme ehdokasta: Jyväskylän yliopiston kirjasto, Serlachiuksen taidesauna Mäntässä sekä Jätkäsaaren koulu Helsingissä.

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto myönnetään kolmen viime vuoden aikana valmistuneen uuden rakennuksen tai rakennusryhmän suunnittelusta tai korjaussuunnittelusta. Tunnustus on jaettu vuodesta 2014.

Jyväskylän yliopiston kirjaston suunnitteli Arto Sipinen, ja peruskorjauksen hänen poikansa Ari Sipinen. Kuva: Riikka Mäkipelkola

Menikö palkinto oikeaan paikkaan? Voit keskustella aiheesta 4.10. kello 23:een saakka.

Aiheesta aiemmin:

Arkkitehtuurin Finlandia Kirkkonummen uudelle pääkirjastolle – Fyyristä erikoisen tekee vanhan kirjaston sulauttaminen uuteen

Olympiastadionin peruskorjaus voitti Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon

Arkkitehtuurin Finlandia meni monien mielestä yllätyskohteelle, sillä Oodi jäi palkitsematta – "Käärmetalon korjaustyö kohottaa itsetuntoa"