Finland

Asiakirjat paljastavat: Trump armahti Venäjä-tutkinnassa valehdelleen ystävänsä – sai myös anteeksi 20 000 dollarin sakot ja vältti kotiarestin

Maanantaina julkaistusta toimeksiannosta käy ilmi, että presidentti Donald Trumpin ystävä Roger Stone vältti saamansa tuomion kokonaan.

Maanantaina Yhdysvaltain oikeusministeriö julkaisi presidentti Donald Trumpin allekirjoittaman toimeksiannon, jolla hän pyyhki pois pitkäaikaisen ystävänsä Roger Stonen saaman vankeustuomion.

Stone oli saanut kolmen vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistuksen liittyen erikoissyyttäjä Robert Muellerin Venäjä-tutkintaan. Mueller tutki presidentti Trumpin kampanjakoneiston ja Venäjän epäiltyjä yhteyksiä vuoden 2016 presidentinvaaleissa.

Stone sai tuomionsa muun muassa valehtelemisesta Yhdysvaltojen edustajainhuoneen komitealle. Trump kuitenkin päätti, ettei Stone joudu istumaan vankeustuomiotaan.

Nyt julkaistusta toimeksiannosta selviää, että Stone vältti muutakin kuin 40 kuukauden vankeustuomionsa. Trumpin määräyksestä Stone myös vapautettiin kotiarestista, kahden vuoden koeajasta ja 20 000 dollarin sakoista, jotka tuomioistuin oli hänelle määrännyt.

Kaksisivuinen dokumentti julkaistiin oikeusministeriön verkkosivuilla maanantaina sen jälkeen, kun Stonelle tuomion antanut tuomari Amy Berman Jackson pyysi nähdä Trumpin toimeksiannon. Hänelle oli ollut epäselvää, pyyhkikö Trump pois ainoastaan Stonen vankeusrangaistuksen vai myös muut tuomioistuimen määräykset.

CNN kertoo, että Stone on aiemmin julkisesti lobannut Trumpia armahtamaan hänet. Kun Trump armahti hänet viime viikolla, Stone kertoi asianajajansa välityksellä arvostavansa ”uskomattoman paljon sitä, että presidentti Trump käytti mahtavaa ja ainutlaatuista valtaansa tähän armahdukseen Yhdysvaltain perustuslain nojalla”.

Stone on yhdysvaltalainen poliittinen vaikuttaja ja Trumpin entinen neuvonantaja.

Trumpin päätös on herättänyt tyrmistystä etenkin Trumpin kriitikoiden keskuudessa. Muun muassa Joe Bidenin edustaja syytti Trumpia vallan väärinkäytöstä ja amerikkalaisten arvojen ”likaamisesta”.

Stone oli kuudes Trumpin lähipiiriin kuulunut, joka sai tuomion Venäjä-tutkintaan liittyen.

Football news:

Ex - Roma coach Di Francesco took charge of Cagliari, replacing Zenga
England will remove players who intentionally cough at opponents and referees
Manchester City showed a new away form
The Icelandic national team presented their home uniforms for the 2020/21 season
In 1999, Arsenal beat Sheffield in the Cup, but Wenger offered to replay the match – because Kanu violated fair play
Milan and Napoli are Interested in Godfrey. Norwich wants 30 million euros for the defender
Wenger named the Champions League favourites: Manchester City and PSG