Finland

Aurinkoinen sää sai ihmiset liikkeelle – juttuseuraa haettiin piknikiltä ja kirpputoreilta

Aurinko paistaa, puut esittelevät kirkasta, keväänvihreää lehtiasuaan, ja lämpötila on kivunnut yli kymmenen asteen. Etätöissä ja perhepiirissä vietettyjen viikkojen jälkeen kahdeksan naisen seurue on kokoontunut vaihtamaan kuulumisiaan muhkean piknik-tarjoilun ääreen.

– Alkuviikosta me päätettiin, että voisi pitkästä aikaa jotain tehdä yhdessä, ja sää näytti hyvältä, niin päätettiin tulla tänne, Helsingin Tervasaareen ystäviensä kanssa saapunut Ella Arkko kertoo.

Kuvassa on piknik-tarjoilut.

Herkkupöydän kasaamisessa oli nähty vaivaa. Tarjolla oli kaikkea kakuista marjoihin ja salaatteihin.Silja Viitala / Yle

Kaisa Kiiski on pitänyt kiinni hallituksen ohjeista. Hän on työskennellyt etänä, ja harrastuksiakin on karsittu, kun salikäynnit ovat jääneet väliin. Monen muun suomalaisen tavoin Kiiski on nauttinut ulkoilusta, nyt hän sai seurakseen joukon ystäviä.

Kokoontumisrajoitusten höllennykset ilahduttavat, mutta aiheuttavat myös hieman huolta

Kesäkuun alun höllennykset kokoontumisrajoituksiin ja monien palveluiden avautuminen uudelleen on tervetullutta, mutta herättää myös hieman huolta.

– Ehkä se vähän pelottaa pitkän eristäytymisen jälkeen, mutta toivottavasti tautihuippu alkaa sitten olla ohi ja tämä on harkittu päätös, Kiiski toivoo.

– Itselläni alkoi futistreenit tällä viikolla, niin alka pikku hiljaa tulla sitä sosiaalista kontaktia enemmän. Se on kyllä iso juttu, että pääsee treenaamaan ihan kunnolla yhdessä. Sitä ehkä eniten odotan näissä rajoitusten hölläämisissä, Arkko pohtii.

Kuvassa Kati Kekkonen, Tuuli Latva-Teikari, Annukka Lehtonen, Mariia Kauppi, Maiju Koski, Ella Arkko ja Kaisa Kiiski ovat piknikillä Tervasaaren rannassa.

Kati Kekkonen, Tuuli Latva-Teikari, Annukka Lehtonen, Mariia Kauppi, Maiju Koski, Ella Arkko ja Kaisa Kiiski nauttivat piknikistä Tervasaaren rannassa. Ennen ruokailua joukkio kuitenkin puhdisti kädet käsihuuhteella.Silja Viitala / Yle

Hänen mielestään on tärkeää, ettei rajoitusten höllentyessä kaikkea harkintaa heitetä menemään. Kontaktien vähentäminen jatkossakin on hyväksi, sosiaalista elämää voi lisätä vähitellen sen mukaan, miten tilanne kehittyy.

Sekä Kiiski että Arkko toivovat aurinkoisten säiden jatkuvan, jotta piknikejä voi pitää kesän aikana lisää. Muutenkin toiveissa on aurinkoinen kesä, sillä ulkomaanreissut on hetkeksi unohdettu.

– Onneksi Suomessakin pystyy ihan hyvin lomaa viettämään, Arkko naurahtaa.

Siivouspäivän henkeä pidettiin yllä, mutta kirpputorilla pääosassa ei ollut myynti

Toukokuun viimeistä edellisen lauantain piti olla valtakunnallinen Siivouspäivä, mutta tapahtuma siirrettiin koronaviruksen vuoksi elokuulle. Kierrätykseen keskittyvän päivän hengessä kirpputoreja oli tapahtuman viralliselle Facebook-sivulle kuitenkin ilmoitettu pidettäväksi parikymmentä eri puolella Suomea.

Kaunis sää sai houkutteli Helsingin Karhupuistoon seitsemän myyjää, jotka pääsivät nauttimaan keskusteluista tuttujen ja tuntemattomien kanssa.

– Ihmiset ovat vapautuneempia, ja olemme huomanneet, että asukkaat ovat lähteneet taas liikkeelle. Tärkeintä on, että saamme olla ihmisten kanssa, kirpputorimyyjä Raimo Ranta iloitsi.

Kuvassa on Karhupuistossa putkiremontin tieltä tavaroitaan myynyt Raimo Ranta.

Raimo Ranta uskaltautui toistamiseen myyntihommiin Karhupuiston kirpputorille.Silja Viitala / Yle

Ranta oli vasta toista kertaa myyntihommissa, ja tavaraa oli tuotu kodista tarjolle metritolkulla. Huonekalujen lisäksi Ranta kauppasi tauluja, kirjoja, antiikkia ja roppakaupalla äänilevyjä.

Kallion kaupunginosassa asuvan Alina Mänttärin kiireet päättyivät hetkeksi, kun hän huomasi kirpputoripöydät puistossa.

– Tulin heräteostoksille. Olin ajamassa autolla ohi, ja oli pakko pysähtyä. Ihanaa, että jotakin tapahtuu. Olen juuri hankkinut kesämökin, niin sinne vanhaa Arabiaa ja antiikkisia kynttilänalusia ja pojalle yksi pikkuauto, Mänttäri juhlisti saalistaan.

"Kesäkuussa saunaan, uimaan, museoihin ja ravintolaan"

Parin kuukauden jälkeen koronarajoituksien purkaminen on vähitellen alkanut. Kirpputorilla muutokset otettiin riemumielin vastaan.

Kuvassa on kesäinen Karhupuisto Siivouspäivänä 2020.

Karhupuistoon oli pystytetty seitsemän myyntipistettä.Silja Viitala / Yle

– Olen sellainen, joka koko ajan harrastaa ja touhuaa, joten tämä on ollut vaikeata aikaa. Odotan, että pääsen kesäkuun alussa saunaan, lasten kanssa uimahalliin, ravintolaan ja museoihin. Tämä on ollut todella pitkä odotus, Mänttäri jatkoi.

Varsinaisessa elokuun tapahtumassa Mänttäri aikoo liittyä myyjien joukkoon.

– Kyllä tätä on kaivattu, ja olisin itsekin halunnut tulla jo nyt myymään. Ulkoilmassa on aika turvallista. Ihmisten mielenterveydelle on tosi tärkeää, että pääsisimme elämään normaalia elämää.

 Kuvassa on lauantaina Karhupuistossa löytöjä tehnyt Alina Mänttäri.

Alina Mänttäri löysi Karhupuistosta aarteita mökilleen.Silja Viitala / Yle

Rannalle kaupanteko ei ole se tärkein juttu. Jutustelujen rinnalla asiakkaiden tinkaukset menevät helposti läpi.

– Olen varautunut mahdottomiin tinkauksiin. Kun kymppiä pyydetään, niin euroa tarjotaan. Ei siinä mitään.

Football news:

Shirokov's concert in the Comment.Show: called Yakin a pure asshole, remembered the fight with Glushakov and quarrels over the Hulk and Witzel
Jon Flanagan: Trent is the best right-back in the world, but will end up playing in the Liverpool midfield
Kike Setien: the five-substitution Rule will hurt Barcelona
Riyad Marez: Now is the time for Manchester City to win the Champions League. We have everything for this
Havertz became The Bundesliga's all-time leading under-21 goalscorer
Crvena Zvezda became the champion of Serbia for the third time in a row
PSG will buy Icardi from Inter for 50+7 million euros. The clubs have agreed