Finland

Australiassa tiukkoja koronarajoituksia vastustetaan jopa väkivalloin – kasvomaskista huomauttanut poliisi pahoinpideltiin

Poliiseja ja sotilaita vartioimassa Melbournen kaduilla.

Melbournessa on öisin voimassa ulkonaliikkumiskielto, jotta koronavirustartuntojen leviäminen saataisiin kuriin.

Australian Melbournessa, jossa on otettu tiukat koronarajoitukset käyttöön tartuntojen leviämisen takia, rajoitusten noudattamista valvoneet poliisit ovat kohdanneet jopa väkivaltaa, BBC uutisoi.

Poliisi on varoittanut rajoituksia vastustavien ihmisten määrän ”vaarallisesta” kasvusta. Joissain tapauksissa rajoituksia vastustaneet ovat käyneet käsiksi poliisiin.

Esimerkiksi yhdessä tapauksessa nainen löi poliisin päätä maahan. Victorian poliisin poliisijohtaja Shane Pattonin mukaan naispoliisi joutui hyökkäyksen kohteeksi kauppakeskuksessa sen jälkeen, kun oli pysäyttänyt naisen, jolla ei ollut vaadittua kasvomaskia kasvoillaan.

Melbournen kadut ovat hiljentyneet koronarajoitusten takia.

Pattonin mukaan poliisi on myös havainnut muita rikkomuksia. Kun poliisi kävi satunnaisesti tarkistamassa 3000 koronavirustartunnan saaneen tilanteen, huomattiin, että yli 800 kotikaranteeniin määrättyä ei ollut eristäytynyt kotiinsa määräysten mukaisesti.

Yli puolet Australian 18 300 tartunnasta on tilastoitu viimeisen kuukauden aikana Victorian osavaltiossa, jonka pääkaupunki Melbourne on.

Tartuntojen takia Melbournessa on otettu käyttöön ulkonaliikkumiskielto, joka alkaa iltakahdeksalta ja päättyy aamuviideltä, Australian yleisradio kertoo. Kasvomaskin on oltava päällä, kun poistuu kotoa. Ulkonaliikkumiskiellon aikana saa kotoa poistua ainoastaan mennäkseen töihin ja, jos on äkillisesti päästävä lääkäriin tai toimii hoitajana jollekin.

Poliiseja ja sotilaita Melbournessa. Ihmisiä ohjeistetaan noudattamaan turvavälejä opastetaulussa.

Vain välttämättömiksi arvioidut kaupat saavat olla auki. Lisäksi etätöissä on pysyttävä, jos se vain on mahdollista.

Muualla Victoriassa ei ole otettu käyttöön ulkonaliikkumiskieltoa, mutta rajoitukset ovat silti tiukat. Kasvomaskipakko koskee koko Victorian osavaltiota, ei vain Melbournea.

Kaupassa on käytävä viiden kilometrin säteellä kotoa. Kauppaan saa mennä vain yksi henkilö samasta kotitaloudesta kerran päivässä. Ulkona saa liikkua päivällä viiden kilometrin säteellä kotoa.

Victorian osavaltiossa on kasvimaskopakko. Kuva Melbournesta.

Ihmiset eivät saa myöskään kutsua vieraita kotiinsa ja esimerkiksi häät on lähtökohtaisesti kielletty.

Aiemmin on uutisoitu, kuinka Victoriassa koronarajoituksia rikkovat voivat saada roimat sakot. Kotoaan luvatta poistuneelle poliisi voi paikan päällä antaa 5 000 dollarin (reilun 3 000 euron) sakon ja oikeudenkäyntiin etenevä rikkomus voi tuoda jopa 20 000 euron sakot (reilu 12 000 euroa).

Football news:

Gasperini on Serie A: Atalanta can't start the season with the goal of winning the scudetto, otherwise we will be lost
Showsport - about the transfers of Morata and Suarez (everyone should be happy) and the new Chelsea goalkeeper
Juventus may sign Napoli striker Llorente
Atletico offered Cavani a 1+1 contract after signing Suarez
De Boer on the Netherlands national team: I don't care if I was the 1st, 2nd or 5th candidate. There are always opponents
Jimenez on England: I didn't know where Wolverhampton was before. I only knew about Newcastle and London
Milik's transfer to Roma failed. Everton are Interested in Napoli forward