Paikalle saapui kahdeksan pelastusyksikköä.
Heidi Vaalisto
Pohjois-Savon pelastuslaitos sai illalla kello 21 jälkeen hälytyksen Kuopion Sorsasaloon, kartonkia valmistavan Mondi Powerfluten eli entisen Savon Sellun osoitteeseen. Rakennuspalo oli määritelty suureksi.
Paikalle ampaisi kahdeksan pelastusyksikköä.
Silminnäkijä seurasi tapahtumia vastakkaisella rannalla.
– Näin, kun yhtäkkiä liekit lemahtivat rannan lähellä olevassa rakennuksessa. Paikalle tuli useita hälytysajoneuvoja, sitten pelastusyksiköt sammuttelivat paloa siellä.
Silminnäkijän havaintojen mukaan palo ei ollut varsinaisessa tehdasrakennuksessa, vaan tontilla olevalla rantarakennuksessa.
Palo oli todellisuudessa pelättyä pienempi.
– Savon Sellun tehtaan alueella on vedenottamo rannassa ja sen vieressä on ollut trailerilla vene. Tämä vene on palannut, päivystävä palomestari Petri Partanen selostaa.
Palopaikasta on matkaa läheiseen rakennukseen kymmenisen metriä. Palomiehet saivat Partasen mukaan rajattua palon veneeseen, eikä palo levinnyt maastoon tai viereisiin rakennuksiin.
Partanen kertoo, että moottoritien ohiajajilta tulivat ensimmäiset ilmoitukset. Viitostie kulkee suoraan vieressä ja moottoritielle näkyi liekkejä.
– Palava vene oli rakennuksen takana, mutta moottoritieltä ei voinut nähdä suoraan, mikä täällä oli palamassa. Siitä tämä hälytys tuli vähän isommalla tehtävälajilla.
– Onneksi oli vene kyseessä tällä kertaa.