Finland

Beirutin räjähdys | Tämä räjähdyksestä tiedetään nyt: Miljardien eurojen vahingot kattavat yli puolet Beirutin kaupungista, sadattuhannet joutuvat kodittomiksi

Libanonin pääkaupungissa Beirutissa tapahtui erittäin voimakas räjähdys tiistai-iltana Suomen aikaa. Se on aiheuttanut yli sadan ihmisen kuoleman ja yli 4 000 ihmisen loukkaantumisen, kertoi Libanonin Punainen Risti keskiviikkoaamuna uutistoimisto AFP:n mukaan lausunnossaan.

Viranomaiset uskovat uhrilukujen kasvavan, kun raivaustyöt tuhoalueella jatkuvat.

Beirutin kuvernööri Marwan Aboud arvioi yhdysvaltalaiskanava CNN:n mukaan, että vähintään 300 000 ihmistä on jäänyt kodittomaksi räjähdyksen seurauksena.

Kuvernöörin mukaan vahinkojen arvioidaan kattavan yli puolet kaupungin pinta-alasta ja niiden arvon uskotaan nousevan noin 3–5 miljardiin dollariin eli noin 2,5–4,2 miljardiin euroon.

Libanonin presidentti Michel Aoun lupasi uutistoimisto Reutersin mukaan suorassa lähetyksessä, että räjähdyksen olosuhteet ja syyt pyritään tutkimaan mahdollisimman pian ja läpinäkyvästi. Presidentti myös vetosi muihin maihin ja toivoi, että ne nopeuttaisivat lupaamiaan aputoimia.

Uutistoimistot kertovat, että Libanonin hallitus on julistanut Beirutiin kahden viikon poikkeustilan. Hallitus on myös pyytänyt turvallisuusjoukkoja varmistamaan, ettei kukaan ylimääräinen kajoa räjähdyspaikkaan.

Sataman räjähdyksessä loukkaantunutta uhria kuljetettiin hoitoon tiistai-iltana.

Näin tapahtumat etenivät

Beirutin satama-alueella tapahtui räjähdys noin kello 18 Suomen aikaa. Siitä seurasi tulipalo, sarja pieniä räjähdyksiä ja lopulta valtava räjähdys, kertoo uutistoimisto AFP. Räjähdys oli niin voimakas, että se rikkoi ikkunoita Beirutin kansainvälisellä lentoasemalla, joka sijaitsee yhdeksän kilometrin päässä räjähdyspaikasta.

Räjähdys synnytti maanjäristysaaltoja. AFP:n mukaan räjähdys vastasi maanjäristys, jonka voimakkuus olisi 3,3. AFP:n mukaan räjähdys kuului 240 kilometrin päässä Kyproksella asti.

Erittäin voimakas räjähdys näkyy esimerkiksi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n Twitterissä julkaisemalla videolla:

Mistä räjähdys johtui?

Tapahtumaketjun alkusyytä ei toistaiseksi tiedetä. Räjähdyksen valtava koko johtui ilmeisesti siitä, että satama-alueella varastoitiin erittäin suurta määrää ammoniumnitraattia, joka voi tietyissä olosuhteissa räjähtää.

Libanonin pääministeri Hassan Diab sanoi AFP:n mukaan Suomen aikaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, että satamassa olisi ollut 2 750 tonnia ammoniumnitraattia. BBC:n mukaan Diab puhui jo aiemmin ”vaarallisesta varastosta”, joka oli ollut alueella vuodesta 2014 lähtien.

Beirutin satamapäällikkö Hassan Koraytem kertoi paikallisen tv-kanavan OTV:n mukaan, että ammoniumnitraattia säilytettiin sataman varastossa oikeuden määräyksen perusteella.

Armenialaisen sanomalehti Asbarezin mukaan kyse olisi ollut ammoniumnitraatista, joka on aikoinaan takavarikoitu laivasta.

Koraytemin mukaan sataman työntekijät tiesivät aineen olevan vaarallista, mutta ei näin vaarallista. Koraytem kertoi, että ainetta on yritetty saada siirrettäväksi kuusi vuotta, mutta ”mitään ei ole tapahtunut”. Hänen mukaansa mitään räjähdeaineita ei säilytetty minkään räjähtävän lähellä.

BBC kertoo, että sataman varastoinnista ja turvallisuudesta vastaavat viranomaiset on asetettu kotiarestiin tutkinnan vuoksi. Arestia valvoo BBC:n mukaan armeija. Uutistoimisto AFP kuitenkin kertoo, että hallitus vasta tavoittelee kotiarestimääräystä.

Ammoniumnitraatti on typpeä sisältävä kemikaali, jota käytetään esimerkiksi lannoitteissa. Se voi räjähtää, jos se kuumenee esimerkiksi tulipalossa tai jos sitä on sekoitettu palavien aineiden kanssa, kertoo Turvatekniikan keskus Tukes maatiloille suunnatussa ohjeessa.

Lue lisää: ”Olettaakseni tapahtui pienempi räjähdys, joka lietsoi ammoniumnitraatin reaktiota” – tämä tiedetään tuhoisan räjähdyksen tiettävästi aiheuttaneesta aineesta

Suomalaisia loukkaantui ainakin yksi

Yksi suomalainen loukkaantui lievästi räjähdyksessä, kertoo ulkoministeriön viestintäpäivystäjä Tiina Tähtinen. Libanoniin matkustusilmoituksen tehneille suomalaisille on lähetetty tiistaina kysely avuntarpeesta, ja ulkoministeriö on saanut 20 vastausta.

Libanoniin matkustusilmoituksen on tehnyt 40 suomalaista, joista 12 on matkustanut Beirutiin. Kaikkia ei ole vielä saatu kiinni, ulkoministeriön viestinnästä kerrottiin kello yhdeksän aikaan keskiviikkoaamuna. Jotkut ulkoministeriön saamista vastauksista saattavat koskea useampaa ihmistä, sillä esimerkiksi perheen kohdalla yksi vastaus koskee yleensä koko perhettä.

Kukaan suomalaisista, joihin on saatu yhteys, ei ole ilmoittanut tarvitsevansa apua ulkoministeriöltä. Tavoitetuista kahdeksan on Libanonissa, mutta kaksitoista ilmoitti, ettei ole enää paikalla. Muita tavoitellaan edelleen, joten luku muuttuu vielä päivän aikana.

Ulkoministeriö selvittää, mitä jatkotoimia Beirutissa oleville suomalaisille suositellaan.

Kaupungissa voi olla enemmänkin Suomen kansalaisia. Ulkoministeriö tavoitteli matkustusilmoituksen tehneitä ihmisiä eli kaupungissa vakituisesti asuvat suomalaiset eivät ole luvuissa mukana. Kaikki matkalle lähtevät eivät myöskään tee matkustusilmoitusta.

Beirutissa ja Libanonissa palvelevat suomalaiset rauhanturvaajat ja sotilastarkkailijat ovat kunnossa, kertoi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) aamulla Ylen aamu-tv:lle. YK:n rauhanturvaoperaatio Unifil kertoi tiedotteessaan aiemmin, että Beirutin tiistai-illan räjähdyksessä on loukkaantunut myös rauhanturvaajia, joista osa on loukkaantunut vakavasti.

Helikopteri osallistui sammutustöihin räjähdyksen jälkeen Beirutissa.

Suomen edustuston tilat vaurioituivat pahoin

Suomen Beirutin-edustuston tilat tuhoutuivat räjähdyksessä käyttökelvottomiksi.

”Niitä ei oikeastaan enää ole”, kertoi edustuston päällikön sijainen Aki Kauppinen puhelimitse tiistai-iltana Beirutista Helsingin Sanomille, kun oli juuri päässyt kerrostalossa oleviin edustustotiloihin.

Muutama tunti myöhemmin Kauppinen täsmensi, että vaurioita on paljon ja tiloissa riittää korjattavaa.

”Myös residenssi on osin vaurioitunut kuten kaikki rakennukset näin lähellä räjähdyspaikkaa.”

Suomen suurlähetystö sijaitsee Charles Malek Avenuella.

Suomen edustuston tiloissa ei ollut räjähdyksen aikaan ketään sisällä, kertoi Tiina Tähtinen ulkoministeriön viestinnästä STT:lle. Ulkoministeriö on tavoittanut tiloissa työskentelevät suomalaiset. Myös ulkoministeri Haavisto kertoi Twitterissä, että edustuston henkilökunta on turvassa.

Lue lisää: Ulkoministeri Haavisto: Suomen Beirutin-lähetystö vaurioitui käyttökelvottomaksi – ”Ikkunat ja ovet lensivät karmeineen sisään”

 ”Istuin sohvalla, kun tuntui että rakennus heilahti ja jokainen kotini ikkuna rikkoutui.”

Edustusto on vajaan kahden kilometrin päässä räjähdyspaikalta. Vastaavalla etäisyydellä kävelymatkan päästä työpaikalta on myös suurlähetystön hallinnollisen avustajan Paula Jääskeläisen koti.

”Asuntoni on seitsemännessä kerroksessa ja istuin sohvalla, kun tuntui että rakennus heilahti ja jokainen kotini ikkuna rikkoutui ilmanpaineen johdosta”, Jääskeläinen kertoi HS:lle puhelimitse tiistai-iltana.

”En heti uskaltanut liikkua mihinkään suuntaan, kun en tiennyt, oliko lisää räjähdyksiä tulossa tai sortuisiko rakennus”, Jääskeläinen kertoi.

Tämän jälkeen Jääskeläinen soitti ulkoministeriön kriisipäivystykseen, joka jatkoi yhteydenottoja kaupungissa oleviin suomalaisiin.

Lue lisää: Beirutissa olevat suomalaiset kertovat HS:lle, miten räjähdys ravisteli kaupunkia

Ihmiset etsivät räjähdyksen jälkeen suojaa Beirutin kaduilla.

Tuhot ovat erittäin mittavat

Paikan päällä olijat raportoivat valtavista tuhoista.

”Todistamme valtaisaa katastrofia”, sanoi Libanonin Punaisen Ristin edustaja George Kettani Mayadeen-kanavalle, kertoo Reuters. ”Uhreja ja loukkaantuneita on kaikkialla.”

Yhdysvaltalaisen sanomalehden The New York Timesin toimittaja Maria Abi-Habib kertoo Twitterissä, että hänen haastattelemansa ensiapulääkärit olivat kyynelissä.

Yhdysvaltain Beirutin-lähetystö kehotti lausunnossaan ihmisiä pitämään kasvomaskeja ja pysymään sisällä, koska räjähdys on voinut vapauttaa myrkyllisiä kaasuja hengitysilmaan.

Turvallisuusjoukkojen sotilas kulki sataman lähistön kadulla, joka oli täynnä rakennuksista irronnutta rojua.

”Se oli todellinen kauhunäytelmä. En ole nähnyt mitään sellaista sitten sodan”, sanoi Marwan Ramadan AP:lle. Hän oli noin 500 metrin päässä räjähdyspaikasta ja kaatui räjähdyksen vaikutuksesta.

Lue lisää: Teho-osaston hoitaja suojasi vauvoja sylissään, ”Tämä on kuin sisällissodan lopun ajalta” – järkyttyneet silminnäkijät kuvaavat räjähdyksen aiheuttamia tuhoja

AFP:n mukaan osissa kaupunkia on sähkökatkoja.

Libanonin hallitus kokoontui hätäistuntoon keskiviikkona. Presidentti Aounin mukaan maahan pitäisi julistaa kahden viikon hätätila. Aoun kertoi hallituksen julkistavan sadan miljardin Libanonin punnan eli noin 56 miljoonan euron hätäapurahaston.

Muut maat lupasivat auttaa

Useat maat tarjosivat Libanonille apua ja esittivät surunvalitteluja.

Ranskan ulkoministeri Jean-Yves Le Drian sanoi, että Ranska ”seisoo Libanonin rinnalla” ja on valmis tarjoamaan apua sen mukaan, mitä Libanonin viranomaiset sanovat tarvitsevansa, kertoi AFP. Niin ikään pääministeri Boris Johnson sanoi Britannian olevan valmis auttamaan.

Myös Iran ja Israel tarjosivat apuaan, kertoi Reuters. Israel tarjoutui Reutersin mukaan antamaan humanitaarista ja lääketieteellistä apua.

EU lähettää Beirutiin yli 100 palopelastajaa sekä autoja, koiria sekä välineistöä Libanonin viranomaisten avuksi, kriisinhallinnan komissaari Janez Lenarcic kertoi lausunnossa. Palopelastajien joukossa on ainakin alankomaalaisia, kreikkalaisia ja tšekkiläisiä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitti keskiviikkoaamuna surunvalittelunsa Libanonin valtiojohdolle ja muille räjähdyksestä kärsineille, kertoo Tasavallan presidentin kanslia Twitterissä.

Suomen pääministeri Sanna Marin esitti Twitterissä osanottonsa räjähdyksessä menehtyneiden omaisille.

Trump puhui pommista, mutta väite kiistettiin

Presidentti Donald Trump sanoi myös Yhdysvaltojen olevan valmis auttamaan Libanonia. Valkoisessa talossa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Trump kuvaili uutistoimistojen mukaan tapahtunutta ”kauheaksi hyökkäykseksi” ja sanoi, että räjähdyksen olisi aiheuttanut ”jonkinlainen pommi”.

Kolme Yhdysvaltain puolustusministeriön virkamiestä kuitenkin kommentoi myöhemmin uutiskanava CNN:lle, ettei iskusta ole viitteitä.

Libanonin viranomaiset eivät ole kertoneet epäilevänsä räjähdystä tahalliseksi teoksi.

Räjähdys voi aiheuttaa jopa ruokapulaa

Tragedia vain syventää Libanonin vakavaa tilannetta. Libanon on vaikeassa talouskriisissä, työttömyys on kasvanut ja köyhyys lisääntynyt. Libanonin ulkoministeri Nassif Hitti erosi maanantaina varoittaen, että Libanonista uhkaa tulla romahtanut valtio.

Libanonissa on viime vuosikymmeninä ollut useita aseellisia konflikteja. Vuosina 1975–1990 oli erittäin tuhoisa sisällissota.

Nyt meneillään olevan pandemian syventämää talouskriisiä on pidetty pahimpana kolmeenkymmeneen vuoteen.

Kaiken lisäksi Libanonin tärkein viljasiilo sijaitsi Beirutin satamassa, jossa räjähdys tapahtui, kertoo uutistoimisto Reuters. Siilon tuhouduttua Libanonissa on viljavarastoja nyt vain alle kuukauden tarpeiksi, kertoi Libanonin talousministeri Raoul Nehme keskiviikkona Reutersin mukaan. Viljaa on hänen mukaansa sen verran, että leipäkriisiä ei kuitenkaan ole.

Lue lisää: Libanon oli polvillaan jo ennen räjähdystä: ”Ihan hirveä vuosi”, sanoo Beirutissa asuva suomalaistutkija

Räjähdyksen jälkeen taivaalle nousi suuri savupatsas.

Pelastajat sammuttivat tulipaloa räjähdyksen jälkeen.

Football news:

Jesus Navas Pro 1:2 with Bayern: Equal game, just not our night
Klopp on Jones' double: I'm sure we'll be happy with it
Khedira will terminate his contract with Juve next week. The club may sell Douglas Costa
Koloskov about Rostov's departure from the Europa League: Maccabi was playing football, and our guys were shooting somewhere, some chaos
Thomas Muller: As expected, Sevilla was a tough opponent
Javi Martinez on the winning goal in the UEFA super Cup match: It was like in 2013, when I also scored
Hans-Dieter flick: Bayern players had to overcome the pain threshold to beat Sevilla