Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Duunariköyhyys uhkaa yhä useampaa – oletko sinä joutunut hankkimaan kakkostyön elättääksesi itsesi? Kerro meille kokemuksesi

Jopa joka kolmas palkansaaja on vaarassa ajautua köyhyyteen. Suomessa saattaa olla käsillä tilanne, jossa yhden työn palkalla ei pärjää, varoittaa köyhyystutkijana tunnettu professori.

Lompakko ja kolikoita pöydällä.
Niin sanottu duunariköyhyys uhkaa yhä useampaa suomalaista. Kuvituskuva. Kuva: Sara Aaltio / Yle

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK sekä Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari pureutuvat parhaillaan niin sanottuun duunariköyhyyteen.

Yksi päätavoitteista on selvittää, onko Suomessa käsillä maailmalta tuttu ongelma, jossa työllä ei pysty elättämään itseään.

Ensimmäisestä selvityksen osasta ilmenee, että jopa joka kolmas suorittavaa työtä tekevä suomalainen elää melko suuressa ja joka kymmenes suuressa köyhyysriskissä.

Kantar Publicin toteuttamassa verkkopaneelissa oli tuhat vastaajaa, ja se on edustava otos suorittavaa työtä tekevistä suomalaisista.

Heidän taloustilannettaan kartoitettiin muun muassa kysymyksellä 250 euron yllättävästä menosta.

Joka kolmas vastaaja ilmoitti, että 250 euron lisämeno olisi nykytuloilla mahdoton kattaa. Köyhyysriski on suurin palvelu- ja myyntityössä.

– Mitä enemmän ihmisten elämässä on niukkuutta, sitä vähemmän on kykyä suunnitella tulevaisuutta ja sitä lyhyempi aikajänne on, Saari summaa.

Professori Juho Saari oli Yle Perjantain vieraana 20. maaliskuuta 2023.

Kyselyn mukaan joka neljäs on melko usein tai usein huolestunut siitä, etteivät omat tai perheen kokonaistulot ylipäätään riitä elämiseen.

Palkansaajien reaaliansiot laskivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 eniten yli 60 vuoteen. Eniten kärsivät ne, joilla ei ole säästöjä, vaan kaikki tulot menevät elämiseen, SAK toteaa tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun).

Professori Juho Saari pitää tilannetta huolestuttavana.

– Suomen sosiaalipoliittinen järjestelmä on pitkälti lähtenyt ajatuksesta, että työssä käyvä ihminen pärjää omillaan. Nyt näyttää siltä, että ei enää pärjää. Se ei oikein suomalaiseen hyvinvointivaltioon sovi.

Inflaatio tuntuu jokaisen kukkarolla. Oletko sinä hankkinut kakkos- tai kolmostyön turvataksesi itsesi tai perheesi toimeentulon? Voit kertoa kokemuksesi toimitukselle alla olevalla lomakkeella.