Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Ei tunnu, eikä näy ulospäin –matala-asteinen tulehdus voi aiheuttaa keholle tuhoa

Matala-asteisen tulehduksen taltuttaminen auttaa ehkäisemään sairauksien puhkeamista ja lievittää jo olemassa olevia oireita.

Matala-asteinen tulehdus voi kyteä esimerkiksi keskivartalon rasvakudoksessa. Kuva:  Colourbox

Matala-asteinen tulehdus on hälytysmerkki, joka kertoo, että elimistössä on jotain vialla tai ainakin menossa pieleen.

– Matala-asteinen tulehdus on tila, jossa liiallisesti aktivoituneet tulehdussolut alkavat vähitellen vaurioittaa elimistön soluja, laillistettu ravitsemusterapeutti ja tietokirjailija Pirjo Saarnia sanoo.

– Koko elimistön hormonitoiminta muuttuu, ja erityisesti verisuonten ja keuhkoputkien pintaan kertyy vaurioita, jonka myötä riski vakaviin sairauksiin kasvaa, hän lisää.

Liittyy moniin kansantauteihin

Solujen vaivihkainen rasitus on monella tapaa haitallista. Matala-asteinen tulehdus, jota kutsutaan joskus myös lieväksi tai hiljaiseksi tulehdukseksi, liittyy useisiin meillä tavanomaisiin kansantauteihin.

Kun matala-asteinen tulehdus kytee elimistössä, se edistää eri sairauksien kehittymistä ja puhkeamista, mutta myös voimistaa jo olevien sairauksien etenemistä.

Tietous matala-asteisesta tulehduksesta on kasvanut viime vuosina, sillä tulehdustilan haitallista vaikutusta on ruvettu ymmärtämään paremmin.

– Jos suvussa on riskejä kroonisiin sairauksiin, aletaan jo osata mitata herkkä-CRP-arvo. Vielä muutama vuosi sitten sitä näki mitattavan harvemmin, mutta nyt näin jo tapahtuu, Saarnia toteaa.

Koholla oleva herkkä-CRP kertoo riskistä erityisesti sydän- ja verisuonisairauksiin, mutta antaa viitteitä myös muihin vakaviin sairauksiin. On hyvä kuitenkin muistaa, että herkkä-CRP reagoi herkästi kaikkeen poikkeavaan.

– Jos on flunssa, herkkä-CRP on silloinkin normaalia korkeampi. Siksi se tulisi mitata, kun ei ole ollut mitään poikkeavaa. Herkkä-CRP on vain yksi tulehdusmittari, mutta siitä on hyvä lähteä liikkeelle.

Herkkä-CRP voi paljastaa matala-asteisen tulehduksen. Kuva:  Colourbox

Mistä tietää, onko itsellä?

Matala-asteinen tulehdus ei tunnu eikä näy ulospäin. Ei ilmene akuutteja tulehdusmerkkejä kuten kuumotusta, turvotusta tai tykyttävää kivuntuntemusta.

Siksi matala-asteinen tulehdus pääsee kasvattamaan elimistön tulehduskuormitusta huomaamatta, ja pitkittyessään se saattaa myös kroonistua.

Vastaanotolla Saarnialta kysytään usein, mistä tietää, onko itsellä matala-asteista tulehdusta.

– Jos verenpaine, kolesteroli tai verensokeri ovat koholla, ne ovat merkkejä siitä, että kehossa on jo tulehdustilaa.

Aktiivinen tulehduspesäke on monella suussa. Suomalaisten suuterveys on tutkitusti huonolla tolalla.

Matala-asteinen tulehdus vaikuttaa kehossa laaja-alaisesti. Eniten aktivoituneita tulehdussoluja on liikaa yleensä keskivartalolla rasvakudoksessa, suolistossa ja suussa.

– Keskivartalorasva on aktiivista kudosta. Tervettä rasvakudosta tarvitaan, mutta rasvasolut tulehtuvat herkästi, varsinkin keskivartalolla. Keskivartalon tulehtunut rasvakudos aiheuttaa häiriöitä koko kehon aineenvaihduntaan, Saarnia huomauttaa.

– Toinen aktiivinen tulehduspesäke on monella suussa. Suomalaisten suuterveys on tutkitusti huonolla tolalla.

Voimakas ientulehdus ja parodontiitti eli hampaiden tukikudostulehdus voimistavat tulehdussolujen toimintaa koko kehossa.

Nämäkin asiat vaikuttavat

Matala-asteiselle tulehdustilalle altistaa myös ikääntyminen, kun iän myötä myös suolistomikrobisto muuttuu.

– Mitä enemmän ikää, sitä enemmän kehossa on matala-asteista tulehdusta. Mutta se on yksilökohtaista, koska ruokavalio, suoliston kunto ja muut elintavat vaikuttavat paljon, Saarnia kertoo.

– Matala-asteista tulehdustilaa pystyy huomattavasti lievittämään. Eniten ruokavaliolla, mutta myös muilla elintavoilla.

Tupakoiminen, univaje ja liikkumattomuus lisäävät matala-asteista tulehdusta.

– Heikkolaatuinen ruokavalio ja siihen liittyvä antioksidanttien puute toimivat vahvasti matala-asteisen tulehduksen taustalla.

Moni valmistaa tietämättään tulehdusruokaa, koska voimakkaat kuumentamistavat aktivoivat tulehdussoluja.

Meillä puhutaan vähän siitä, että ruokavalion laadun lisäksi tulehdussoluihin vaikuttaa myös ruoan valmistustapa.

– Moni valmistaa tietämättään tulehdusruokaa, koska voimakkaat kuumentamistavat aktivoivat tulehdussoluja, Saarnia perustelee.

Liian voimakkaan kuumennuksen takia proteiinit ja rasvat muuntuvat haitallisiksi yhdisteiksi, jotka saavat tulehdussolujen toiminnan käynnistymään.

Aterian jälkeistä tulehdustilaa voi madaltaa valmistamalla ruoka höyryttämällä tai keittämällä.

– Uunissa hiljalleen hauduttaminenkin on parempi kuin paistaminen. Jos ruokaa tehdään paistamalla, on tärkeää käyttää hyvin kuumuutta kestävää rasvaa ja välttää liikaa ruskistamista, Saarnia kiteyttää.

Fakta

Hyvä tietää matala-asteisesta tulehduksesta

■ Matala-asteisen tulehduksen taltuttaminen auttaa ehkäisemään sairauksien puhkeamista ja lievittämään jo olevien sairauksien oireita.

■ Viitteitä matala-asteisesta tulehduksesta saadaan verikokeessa mittaamalla herkkä-CRP-arvo. C-reaktiivinen proteiini eli CRP-mittaus osoittaa akuutin tulehdustilan, mutta ei matala-asteista tulehdusta.

■ Ruokavaliossa on useita tekijöitä, jotka lisäävät matala-asteista tulehdusta Tärkeimpiin kuuluvat antioksidanttien ja kuitujen puute. Antioksidantteja on muun muassa marjoissa, hedelmissä ja kasviksissa. Runsas kuitujen saanti parantaa huonoa suolistomikrobistoa.

■ Kohtuullinen liikunta vähentää matala-asteista tulehdusta, mutta voimakas ja liiallinen, rääkiksi asti menevä liikunta voimistaa tulehdustilaa.

■ Matala-asteinen tulehdus on vuosien ajan yhdistetty vahvasti myös masennukseen ja muistisairauksiin.

■ Matala-asteinen tulehdus lisää useiden vakavien sairauksien riskiä, mutta se ei ole ainoa sairastumista lisäävä tekijä.

Lähteet: Laillistettu ravitsemusterapeutti Pirjo Saarnia sekä Pirjo Saarnia: Syö oikein, sammuta tulehdus, WSOY, 2019.