Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Elina Laurila innostui kasveista korona-aikana: ”Kun äkkiä maasta tuleekin jotain hienoa, eikä välttämättä edes tiedä, mikä se on.”

Elina Laurila ja Julius Tauriainen saavat oman pihan käyttöön ensimmäistä kertaa, kun pariskunta hankki omakotitalon Maskusta. Tomaatin taimet odottavat pääsyä lasiverannalle.

Elina Laurila ja Julius Tauriainen ovat innokkaita viherpeukaloita. Kuva ja video: Minna Rosvall

Elina Laurila ja Julius Tauriainen etsivät kaunistusta pihalleen Turun keväisiltä Piha&Puutarha –messuilta. Mukaan lähtivät jumboliljan sipulit.

Pari hankki omakotitalon Maskusta viime vuonna, ja nyt he saavat panostaa kasvien kasvattamiseen toden teolla.

Hyötykasveja on nousemassa siemenistä kotona. Ne päätyvät terassille ruukkuihin, ja monivuotista silmänruokaa on tulossa kukkapenkkeihin.

Innostus alkoi koronan aikaan.

– Kävimme ostamassa kaupasta hedelmiä ja istutimme niistä siemeniä. Kaikkea uutta ruvettiin kokeilemaan, kun oli aikaa ja tylsää kotona, kertoo Laurila.

He ottivat kaupasta ostetuista paprikoista siemenet, ja niistä tuli pienet paprikat.

– Laitoimme bataatin kokonaisena ruukkuun, ja siitä tuli iso köynnös yhdessä kesässä, kertoo Tauriainen.

Pariskunta on innostunut kokemuksistaan.

– Kun äkkiä maasta tuleekin jotain hienoa eikä välttämättä edes tiedä, mikä se on, pohtii Laurila.

Hortensioita.
Monet haluavat puutarhaansa näyttäviä kukkia kuten hortensioita. Niitä ei tosin voi vielä laittaa ulos pakkaseen. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Nuorten puutarhainto hiipunut hieman

Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori kertoo, että yleisesti nuorten innostus kasvien kasvatukseen on hieman hiipunut koronavuosista.

Ensi viikolla julkaistavan Kotipuutarha–tutkimuksen ennakkotietojen mukaan nuorimmat puutarhaharrastajat ovat löytäneet viime kesänä muuta tekemistä kuten festareita ja matkoja.

– Toisaalta myös nuoret ovat erittäin innostuneita viljelemään hyötykasveja. Eli parantamaan omavaraisuutta. Hyötykasvatus on edelleen suosittu harrastus muutenkin, kertoo Taulavuori.

Kukkaistutuksia ja hyönteishotelli.
Värikkäiden kukkien keskellä on hotelli hyönteisille. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Puutarhakaupan puolella ollaan huolestuneita kuluttajien ostovoimasta. Riittääkö intoa ostaa puutarhatarvikkeita, kun ruuan hinta ja energian hinnat ovat nousseet.

– Toisaalta puutarhanhoito on kotoiluun liittyvä harrastus. Sitä voi myöskin harrastaa melko edullisesti. Rahapulassa satsataan enemmän kotipiiriin, pohtii Taulavuori.

Hyötyviljelyn lisäksi harrastajat satsaavat luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonmukaisuuteen.

– Pihoille istutetaan ketoja ja huolehditaan sitä, että luonnossa viihtyy mahdollisimman paljon eliöitä niin maan päällä kuin maan allakin, kertoo Taulavuori.

Yrttejä ruukussa.
Yrttejä voi kätevästi viljellä ruukuissa. Se onnistuu vaikka parvekkeella. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Kauppapuutarhassa on huomattu ankeat ajat

Lounais-Suomen Puutarhaydistys valitsi Vuoden lounaissuomalaiseksi puutarhuriksi kaarinalaisen kurkunviljelijän, Tero Juntin. Hän on huomannut hankalat ajat kurkun menekissä.

– Talvi on ollut haastava. Kulutus on ollut normaalia pienempää. Hintataso on ollut aika lailla sama, mutta tiedotusvälineissä viestitettiin hintojen noususta. Se vaikutti kuluttajien käyttäytymiseen.

Talven aikana hän on kuitenkin pystynyt viljelemään normaalisti, vaikka jotkut viljelijät ovat joutuneet keskeyttämään kasvatuksen energian korkean hinnan vuoksi.

– Meillä on kaikki lämmitysenergia huhtikuusta lähtien hukkalämpöä eli olemme tehneet uusia ratkaisuja, kertoo Juntti.

Juntti on tyytyväinen, että hyötyviljely on voimissaan. Se tukee myös kasvihuoneviljelijöiden tuotantoa, kun kotipuutarhoissa viljellään yrttejä. Niiden seuraksi ruokapöytään valitaan helposti Suomessa kasvatettuja vihanneksia kuten kurkkuja.

– Kun vihannesten tarjonta lisääntyy Suomessa parin viikon aikana, kuluttajat huomaavat sen. Hinnat ovat kesän hinnoissa pääsiäisenä, arvioi Juntti.

Kurkunviljeijä Tero Juntti.
Lounais-Suomen Puutarhayhdistys valitsi Vuoden puutarhuriksi kurkunviljelijä Tero Juntin. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 26. maaliskuuta kello 23 saakka.