Finland

Euroopan unioni | EU:n elpymispaketti voi onnistuessaankin heikentää Suomen taloutta, sanoo taloustieteilijä Juha Tervala: ”Ei ole Suomen etu”

EU:n elpymispaketti voi onnistuessaankin heikentää Suomen taloutta, sanoo taloustieteilijä Juha Tervala: ”Ei ole Suomen etu”

Elpymispakettiin osallistuminen tulisi nähdä hintana EU-jäsenyyden hyvistä puolista, Tervala esitti valtiovarainvaliokunnan kuulemisessa perjantaina. Valiokunnan myös kuulema Vesa Vihriälä katsoo Tervalan tavoin, ettei elpymispaketista välttämättä ole merkittävää hyötyä Suomen viennille.

Euroopan unionin ja EU-maiden lippuja Euroopan komission päämajassa Brysselissä.­

Taloustieteen tohtori Juha Tervala katsoo, että EU:n elpymispaketilla voi onnistuessaankin olla kielteinen vaikutus Suomen talouteen. Osallistuminen pakettiin tuleekin Tervalan mielestä nähdä osana kustannuksia, jotka Suomi maksaa EU-jäsenyyden hyvistä puolista.

Helsingin yliopiston yliopistonlehtorina työskentelevä Tervala toi kantansa esiin eduskunnan valtiovarainvaliokunnan kuulemisessa perjantaina. Valtiovarainvaliokunta käsittelee hallituksen selontekoa Suomen kestävän kasvun ohjelmasta. Selonteossa hahmotellaan elpymisvälineestä tulevien avustusten käyttökohteita.

”Elpymis­väline­kokonaisuuden netto­vaikutus Suomen taloudelle voi olla kielteinen, koska väline elvyttää Etelä- ja Itä-Eurooppaa Länsi- ja Pohjois-Euroopan kustannuksella. Muutos­ehdotus: kirjataan, että elpymis­väline­kokonaisuudella ei välttämättä ole myönteistä vaikutusta Suomen taloudelle, vaikka pyritään käyttämään elpymisvälineen rahat mahdollisimman järkevästi”, Tervala esitti lausunnossaan valiokunnalle.

Eduskunta jatkaa elpymispaketin käsittelyä tulevina viikkoina. Oppositiopuolueet perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit ovat halunneet estää Suomen osallistumisen järjestelyyn.

Tämänhetkisen arvion mukaan Suomi saa elpymispaketista avustuksia noin 2,7 miljardia euroa vuosina 2021–2023 ja maksaa paketista 6,6 miljardia euroa vuosina 2028–2058. Suomi lukeutuu siis paketin nettomaksajiin.

Hallituspuolueiden edustajat ovat eduskunnassa perustelleet paketin hyötyjä Suomelle sillä, että esimerkiksi Etelä-Euroopan nettosaajamaiden elvyttäminen on tärkeää myös Suomen viennille. Juha Tervalan mukaan tutkimuskirjallisuus ei tue tätä ajatusta.

Hän oli viime vuonna mukana tekemässä tutkimusta Pohjois-Euroopan finanssipoliittisesta elvytyksestä 2010-luvulla. Kävi ilmi, että elvytyksen vaikutus Etelä-Euroopan talouteen viennin välityksellä oli erittäin pieni, koska kauppa etelän ja pohjoisen välillä on vähäistä. Siksi myöskään elpymisvälineen tulonsiirrot Etelä- ja Itä-Eurooppaan eivät välttämättä ole Suomelle eduksi.

”Tulonsiirrot heikentävät kysyntää EU:n rikkaissa maissa, kuten Saksassa ja Ruotsissa, jotka ovat Suomen viennin kannalta tärkeitä, ja lisäävät kysyntää matalamman tulotason maissa, jotka eivät ole Suomen viennin kannalta tärkeitä. Tulonsiirrot tuskin edistävät Suomen vientiä”, Tervala arvioi valtiovarainvaliokunnalle.

Elpymispaketti paketti saattaakin hänen mukaansa heikentää sekä Suomen julkisen talouden tasapainoa että talouskasvua: Suomi maksaa paketin kustannuksia tulevina vuosikymmeninä korkeampina jäsenmaksuina, jotka voivat edellyttää esimerkiksi veronkiristyksiä ja näin heikentää kotimaista kysyntää.

Tervala sanoo HS:lle esittäneensä valtiovarainvaliokunnalle muutoksia kestävän kasvun ohjelmaan, koska siinä annetaan liian optimistinen kuva elpymiskokonaisuuden mahdollisista hyödyistä.

Tervala painottaa, ettei elpymispaketin vaikutusten arviointi ole Suomen EU-jäsenyyden arvostelua. Pääsy EU:n sisämarkkinoille hyödyttää hänen mukaansa Suomea taloudellisesti joka vuosi selvästi enemmän kuin elpymispakettiin osallistuminen Suomelle maksaa. Hän lisää, että Suomi tuskin voisi yksin lähteä kaatamaan koko pakettia ilman vakavia seurauksia.

”Julkisessa keskustelussa olisi mielestäni silti hyvä avoimesti myöntää, että itse elpymispaketti ei ole Suomen etu.”

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta kuuli perjantaina myös taloustieteilijä Vesa Vihriälää. Tällä hetkellä työelämäprofessorina työskentelevä Vihriälä on ollut yksi aktiivisimmista julkisista keskustelijoista elpymiskokonaisuudesta.

Vesa Vihriälä­

Hän sanoo olevansa Tervalan kanssa samaa mieltä siitä, ettei elpymis­paketista lähtö­kohtai­sesti ole suurta hyötyä Suomen viennille.

Ratkaisevaa on Vihriälän mukaan se, minkä kuvitteellisen kehitys­kulun valitsee vertailu­kohdaksi: jos ajatellaan, että elpymis­paketista sopiminen turvasi esimerkiksi markkinoiden luottamuksen Italian velanmaksu­kykyyn ja esti näin suuren talouden romahduksen koko euroalueella, elpymispaketista on taloudellista hyötyä myös Suomelle.

”Itse uskon kuitenkin, että Euroopan keskuspankin tukiostot olivat elpymiskokonaisuutta ratkaisevampi tekijä talouden vakauttamisessa”, Vihriälä sanoo.

Hän toteaa, että elpymispaketista irtautumisen poliittinen hinta olisi joka tapauksessa ollut Suomelle korkea, koska yksikään merkittävä EU-maa ei pakettia vastustanut.

HS haastatteli elokuussa kymmentä suomalaista taloustieteilijää EU:n elpymisvälinekokonaisuudesta. Valtaosa heistä katsoi, että hätärahoitus on Euroopan talouden näkökulmasta perusteltua. Taloustietelijöiltä ei kysytty, onko elpymisrahoituksesta hyötyä tai haittaa nimenomaan Suomen taloudelle.

Football news:

Bayern signed a contract with Musiala for 5 years, the salary is 5 million euros. Today, the player turned 18 years old
FNL is a place of torment. The clubs themselves pay the league more than it pays them - to rake this out to the new president from the RFU
Manchester United will pay Cavani 2 million euros if they do not extend his contract. The decision will be made when the player heals the injury
Klopp on Liverpool in the top 4: It's a big challenge. We are not so far away, but there is a certain gap
Ronald Koeman: All the top clubs have pressure. Sometimes it seems that only Barcelona plays important matches
Ramos is closer to a new contract with Real Madrid than to leaving the club. The player regularly communicates with Perez
Julen Lopetegui: Messi is the best player in history