Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Floor Jansen odottaa toista lasta

Nightwish-laulaja kertoi asiasta Facebookissa.

Laulaja Floor Jansen kertoo sosiaalisessa mediassa odottavansa lasta.

– Elämä on hyvää! Pian meitä on kolmen sijaan neljä. Frejasta tulee isosisko, Jansen kirjoittaa ja ilmoittaa olevansa iloinen saadessaan jakaa uutisen faniensa kanssa.

Jansenin puoliso on Sabaton-rumpali Hannes Van Dahl. Heidän esikoisensa Freja syntyi maaliskuussa 2017.

Lue lisää: Nightwish-faneille ilouutisia: laulaja Floor Jansen, 41, selätti syövän – Tarja Turunen kiiruhti onnittelemaan

Viime vuonna Jansen kertoi sairastuneensa rintasyöpään.

Hän oli viime lokakuun alussa syöpäleikkauksessa, joka sujui mainiosti.

– Leikkaus onnistui poistamaan kaiken syövän, eikä se ole levinnyt! Menen sädehoitoihin vielä helmikuussa varmistaakseni, että syöpä myös pysyy poissa, Jansen kirjoitti tuolloin somessa.

Laulaja kertoi palautuneensa leikkauksesta hyvin ja koki olevansa taas energinen. Terveen paperit olivat valtava helpotus.

– En ole vielä sataprosenttisesti voimissani, mutta en epäile, etteivätkö tulevan Euroopan-kiertueen keikat antaisi minulle voimaa rokata teidän kanssanne täysillä.