Finland

Haloo Helsinki! teki megaluokan keikkapaljastuksen: suosikkiyhtye valloittaa Olympiastadionin!

Tänä syksynä comeback-singlensä Lady Domina julkaissut Haloo Helsinki! -yhtye palaa ensi vuonna keikkalavoille isoin panoksin.

Kaksi vuotta tauolla ollut yhtye tiedotti maanantaina esiintyvänsä ensi vuoden elokuussa Helsingin Olympiastadionilla. Tarkka konserttipäivä on lauantain 14. elokuuta.

- 15 vuotta sitten kun Haloo Helsinki! perustettiin, oli meillä kaikilla iso intohimo tehdä musaa ja päästä ylipäätänsä keikoille. Ja noista ajoista ei oikeastaan ole mikään sen suuremmin muuttunut henkisesti. Sama fiilis ja sisäinen ääni, mikä on ajanut meitä eteenpäin näiden vuosien aikana ihmisinä ja bändinä, takoo edelleen sydänalassa, yhtye kertoo tiedotteessa.

Lue myös: Haloo Helsinki! -yhtyeen jäsenet tienasivat maagisia summia keikkatauosta huolimatta - Elli Haloo oli tulokuningatar!

- Samalla tässä saa olla todella kiitollinen siitä, että jengi on ottanut Haloon omakseen ja kannustanut meitä tekemään uutta musaa vuodesta toiseen. Reilut pari vuotta se kuitenkin vaati tässä kohtaa meiltä itsellemme kypsytellä paluuta, niin musiikillisesti kuin muutenkin. Mutta nyt voi ilolla todeta, että me ollaan luotu nahkamme uudelleen, ja kaikki alkaa olla valmista ensi vuoteen 2021.

Yhtye julkaisi myös sosiaalisessa mediassa keikkaa mainostavan videopätkän, jossa yhtye matkaa Olympiastadionille konserttiaan varten. Videon otsikko on paljonpuhuvasti "Jotain mitä odottaa yhdessä".

Lue myös: Comeback aikaistui! Haloo Helsinki! -yhtye yllätti faninsa ilmoituksella uudesta biisistä - tältä Elli Haloo ja kumppanit näyttävät nykyään!

Vuonna 2006 perustettu Haloo Helsinki! on ehtinyt julkaista urallaan kuusi albumia, joita on myyty yhteensä yli 300 000 kappaletta.

Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat Beibi, Maailman toisella puolenHulluuden Highway, Rakas ja Kaksi ihmistä.

Lue myös: Oho, tältä Elli Haloo näyttää nykyään: julkaisi mystisen päivityksen - kuvat!

Football news:

To beat Real Madrid and Barca in three days is an atrocity. Athletic Director about the Spanish Super Cup
Poland coach of Bzenec left his post
Carlos Tevez: I won't stop playing for my family. It was important to win the Maradona Cup
Borussia Gladbach will sign Kone to a contract until 2026. The midfielder will finish the season in Toulouse
Leonardo: I don't think Tuchel's resignation was a surprise. PSG simply anticipated the events
Milan will announce the signing of Mandzukic and Tomori this week
Leonardo on Messi at PSG: We are not at the negotiating table, but the chair is reserved. Such a player is always on our lists