Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Heikko rokotuskattavuus pitää Kiinan suljettuna – professori: ”Rajoitusten höllääminen voi johtaa kansanterveydelliseen katastrofiin”

Kiinassa on miljoonia rokottamattomia, arvioi Turun yliopiston professori Lauri Paltemaa.

Kiinalaiset ovat osoittaneet laajasti mieltään maan tiukkaa koronapolitiikkaa vastaan. Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen professori Lauri Paltemaa sanoi maanantai-illan A-studiossa, että kireiden koronarajoitusten takana on heikko rokotuskattavuus.

– Ehkä kaksi kolmasosaa on ottanut rokotuksen. Se kolmasosa, joka sitä ei ole ottanut, siinä puhutaan miljoonista ja miljoonista ihmisistä Kiinan mittakaavassa.

Paltemaan mukaan Kiina ei myöskään käytä länsimaisia rokotteita, vaan kehittää omaansa.

Konsulttiyritys PRD Groupin toimitusjohtaja Lasse Liukkonen on asunut Kiinassa koko korona-ajan. Suomessa parhaillaan vierailevan Liukkosen mukaan etenkin vanhemmat ikäluokat suhtautuvat rokotteisiin epäilevästi.

– He luottavat kiinalaiseen lääketieteeseen, joka ei tällä hetkellä kuitenkaan tuo ratkaisua koronavirukseen.

Liukkosen mukaan kiinalaiset ovat äärimmäisen turhautuneita koronarajoituksiin. Protestien taustalla on ihmisten halu elää tavallista elämää.

– Ihmiset haluavat käydä töissä ja että lapset voivat käydä koulussa. Tässä parin–kolmen vuoden aikana mitta on tullut täyteen.

Paltemaan mukaan Kiina onnistui pitämään koronan kurissa pandemian alkuvaiheessa. Nopeammin leviävien varienttien myötä asetelma kuitenkin muuttui.

Paltemaa näkee kaksi eri ääripään vaihtoehtoa, joihin Kiina voi päätyä seuraavaksi:

– Joko Kiina tiukentaa linjaansa entisestään tai sitten se höllää rajoituksia tuntuvasti.

Heikon rokotuskattavuuden takia hölläämisellä voi kuitenkin olla vakavia seurauksia, Paltemaa toteaa.

– Se johtaa todennäköisesti kansanterveydelliseen katastrofiin.

Katso maanantain A-studio Yle Areenassa.