Finland

Helsinki | Helsingin Senaatintorin uuden jättiterassin ensimmäinen perjantai sujui vilkkaasti mutta rähinöittä

Helsingin Senaatintorin jättiterassin ensimmäinen perjantai-ilta keräsi Tuomiokirkon edustalle runsaasti kesämielellä olevia skoolaajia, mutta rähinöinniltä ja järjestyshäiriöiltä vältyttiin täysin.

Projektista vastannut Torikortteleiden kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer kertoo, että ihmisiä saapui paikalle jonoksi asti.

”Suosio oli mielettömän hieno. Kun riittää aurinkoa, niin riittää ihmisiäkin”, hän sanoo viitaten kauniiseen perjantai-iltaan.

Tällä hetkellä jättiterassilla on 480 paikkaa. Helsingin kaupunkiympäristön toimialan tiimipäällikkö Heikki Salmikivi kommentoi perjantaina viestipalvelu Twitterissä, että istumapaikkoja voisi varmasti olla enemmänkin turvallisuuden kärsimättä.

#Senaatintori'n terassi on hieno! Hyvä lisä Helsingin kesään. Hieman enemmän voisi olla kuitenkin istumapaikkoja. Sen verran väljä mitoitus, että olisi varmasti tehtävissä turvallisuudesta tinkimättä. Tästähän voisi tulla tapa! #Helsinki pic.twitter.com/2U6NYVQqID— Heikki Salmikivi (@hsalmiki) July 3, 2020

”Minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että mikä ettei”, Peggy Bauer sanoo.

”Meillä on mahdollisuus lisätä kapasiteettia 330 istumapaikalla, mutta turvallisuus on kuitenkin ensisijainen asia. Katsomme ensin, miten kaikki toimii ja säilyykö esimerkiksi siisteys.”

Bauerin mukaan monet ovat jo toivoneet, että jättiterassista tulisi pysyvä osa keskustaa.

”Terassin suosio osoittaa, että monet käyttäisivät keskustan aukioita mielellään terasseina. Mutta tämä on poikkeusajan poikkeuksellinen järjestely, eikä tulevaisuudesta voi vielä oikein sanoa mitään.”

Konstaapeli Vesa Varis Helsingin poliisista kertoo, ettei Senaatintorille ole tullut yhtäkään poliisitehtävää viimeisen vuorokauden aikana. Toisin sanoen terassin ensimmäinen ilta sujui paitsi vilkkaasti, myös rähinöittä.

Football news:

Henrik Larsson on racism: I hope that we will be able to eradicate this huge problem. Evil will never overcome good
Manchester City wants to buy 5 more players this summer. The club is Interested in Lautaro and Felix
West ham midfielder Antonio is the best player in the Premier League in July. He scored 8 goals in 7 matches
Brih is scheduled for the Manchester City – Real Madrid match. Zweier will judge the Juventus-Lyon game
Fulham returned to the Premier League, earned 135 million pounds and destroyed the fairytale of Brentford. Everything was decided by the trick of the defender and a stupid mistake of the goalkeeper
Fabinho: this Liverpool will be remembered forever. The title in the Premier League is special, because we had to wait so long
Tuchel asked PSG to buy Alaba from Bayern. The player wanted to receive 20+ million euros a year