Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

HIFK:n huippu­pelissä oli peräti tuhat tyhjää tuolia – näin toimitusjohtaja perustelee

HIFK:n toimitusjohtaja Markus Lindström uskoo, että kahden ensimmäisen Tappara-pelin pelaaminen Helsingissä on hyväksi sarjalle.

HIFK juhli jatkopaikkaansa maanantaina Nordenskiöldinkadun jäähallissa. Kuva:  Roni Rekomaa / Lehtikuva

Helsingin IFK:n toimitusjohtaja Markus Lindström oli tiistaina huojentunut. Otto Paajasen iskemä jatkoerämaali toi helsinkiläisille välieräpaikan jääkiekon SM-liigassa, ja HIFK pääsee pelaamaan tällä kaudella mitaleista.

Paajasen ratkaisumaali sai Nordenskiöldinkadun jäähallin kotiyleisön hullaantumaan, mutta aivan täydessä hallissa HIFK ei ratkaisupeliään päässyt pelaamaan.

Ottelun pelaaminen ratkesi lauantaina, kun Lukko voitti edellisen kamppailun.

”Nordiksella” oli maanantaina 7 131 katsojaa, kun kapasiteetti on 8 200. Reilu tuhat lippua jäi siis myymättä.

– Ottelut tulevat aika nopealla aikataululla. Siihen nähden, että myyntiaika oli lyhyt, pidän yleisömäärää hyvänä suorituksena, Lindström sanoo.

Lindströmin mukaan lyhyt myyntiaika näkyi sekä kuluttaja- että yritysmyynnissä, mutta jälkimmäisessä hieman enemmän, kun lyhyt myyntiaika sisälsi sunnuntain.

Lue lisää: Kommentti: HIFK teki kovan ratkaisun Ville Peltosen kanssa – näin rakentui Nordiksen ihme

Seuraavaksi HIFK kohtaa Tapparan, joka selvitti oman puolivälieräsarjansa KooKoota vastaan suoraan neljässä pelissä.

Tapparalla on sarjassa kotietu, mutta ottelujärjestys on poikkeuksellinen, sillä Tampereen Nokia-areena on varattu musiikille tämän viikon lopulla ja ensi viikon alussa. Ensin Tampereella esiintyy Antti Tuisku, sen jälkeen Andrea Bocelli.

Helsingissä pelataan näin ollen kaksi sarjan ensimmäistä ottelua, jonka jälkeen seuraavat kolme mittelöä on merkitty pelattavaksi Tampereella.

– Luulen, että se on sarjalle erinomainen asia. Tiedämme, että pelataan semifinaalivaihetta ja tärkeimpiä pelejä illasta toiseen. Koti- ja vieraspelin raja jää pienemmäksi, mutta väitän, että tällä on merkitystä. Meillä on tosi vahva tuki meidän faneista ja Nordiksesta.

Tampereen areenan täysi kalenteri saa Lindströmiltä ymmärrystä.

– Siellä on erittäin hieno areena, jonka täyttöaste on erittäin hyvä tällä hetkellä. Parhaan kyvyn mukaan liiga ja tamperelaiset seurat siihen sopeutuvat. On ihan ymmärrettävää, että siirtoihin joudutaan.

Nokia-areenan aikaa on takana puolisentoista liigakautta. Tulevaa Tapparan ja HIFK:n sarjaa pelataankin SM-liigan uusimmassa ja vanhimmassa jäähallissa.

Lindström sanoo Tampereen uuden areenan osoittavan Helsingin suuntaankin sen, että uudella areenalla on merkitystä monella tasolla.

– Edellisen vuoden aikana on nähty, että sillä on tosi merkittävä vaikutus yhteisöön ja tietysti myös talouteen. Tällä hetkellä Tampereella on etulyönti. Areenaympäristö on modernia ja palvelee laajasti kaikkia sidos- ja kohderyhmiä, Lindström sanoo.

Nordensköldinkadullakin pystyy silti yhä toimimaan tasolla, joka pitää HIFK:n yhtenä liigan suurista. Lindströmin mukaan tämän kauden osalta joukkue on ”budjettivauhdissa”.

Tarkempia lukuja Lindström ei avaa, mutta sanoo tavoitteen olevan ”jonkin matkaa plusmerkkinen”.

HIFK ja Tappara aloittavat välieräsarjansa Nordenskiöldinkadun jäähallissa perjantaina ja lauantaina.