Finland
This article was added by the user Anna. TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Historia | Kirja paljastaa ”Suomen kummisetien” tarinan: Wallenbergien mahti­suku on ollut mukana niin Suomen rauhan­neuvotteluissa kuin nyt miljardien eurojen hävittäjä­kaupoissa

Neuvostoliiton Tukholman-suurlähettiläs Aleksandra Kollontai kutsui tammikuussa 1944 Marcus ”Dodde” Wallenbergin tapaamiseen.

Kollontai halusi, että Wallenberg toimisi Suomen ja Neuvostoliiton välillä rauhan­välittäjänä, vaikka hänellä ei virallista asemaa Ruotsin Suomen-suhteissa ollutkaan.

Wallenbergin veljeksistä nuorempi hoiteli toisen maailman­sodan aikana Ruotsin valtion kauppa­suhteita ja suvun yritysten asioita länsivaltojen ja toisaalta myös Suomen suuntaan.

Työ oli kylmäveristä tasapainoilua Ruotsin virallisen puolueettomuuden ja taloudellisten suhteiden säilyttämiseksi.

Isoveli Jacob kävi kauppaa saksalaisten kanssa ja piti heidät tyytyväisenä toimittamalla aseiden valmistamiseen tarvittavia metalleja. Wallenbergien SEB-pankki auttoi saksalaisyrityksiä myös kiertämään Saksan taloussaartoa, mistä Jacob joutui sodan jälkeen tilille Yhdysvalloissa.

Marcuksen tehtävänä oli varmistaa, että Ruotsin liikesuhteet toimivat myös lännen suuntaan senkin jälkeen, kun liittoutuneet yhtyivät sotaan.

Tammikuussa 1944 Kollontai toivoi, että Marcus Wallenberg veisi Suomen hallitukselle viestiä Neuvostoliiton halusta neuvotella erillisrauhasta Suomen kanssa.

Wallenbergilla oli läheinen suhde presidentti Risto Rytiin, ja hän tunsi hyvin monia muitakin suomalaisia vallankäyttäjiä.

Ryti oli Suomen pankin pääjohtajana ollessaan neuvotellut Wallenbergien ja SEB-pankin kanssa usein Suomen valtionlainojen järjestelyistä.

Maailmansodan aikana Wallenberg oli toiminut myös Suomen ja Rytin viestien välittäjänä niin Lontoon kuin Washingtonin suuntaan. Talvisodan aikana hän kävi eri tahoilla keskusteluja mahdollisuuksista auttaa Suomea sotaponnistuksissa.

Tammikuun tapaamisessa Wallenberg muistutti Kollontaita ”siitä yhteenkuuluvuudesta, jota me tunnemme Suomeen”. Ja että Ruotsinkin etu olisi, että Suomen ja Neuvostoliiton välinen sotatila päättyisi. Keskustelujen ja muiden tunnustelujen jälkeen hän taipui Kollontain ehdotukseen.

Wallenberg matkusti Suomeen helmikuun 6. päivä näennäisesti keskustelemaan Wallenbergien yhtiöiden liiketoimista.

Hän tapasi ensin ulkoministeri Henrik Ramsayn tämän kartanossa Espoossa ja sen jälkeen matkusti autokyydillä Helsinkiin.

Pommitus alkoi jo matkan aikana. Kun auto saapui Kauppatorille, 80 metrin päähän Ruotsin suurlähetystöstä osui tonnin painoinen pommi. Ilmahyökkäys kesti useita tunteja.

Myöhään samana iltana Wallenberg tapasi Rytin, ja presidentti ilmaisi Suomen olevan valmis päättämään sodan, jos ehdot olisivat kohtuulliset. Ehdoitta antautuminen ei sen sijaan tulisi kyseeseen.

Tukholmassa Wallenberg kävi jälleen Kollontain luona ja kertoi ”erään miehen saapumisen olevan mahdollista”.

Hän oli samalla hämmästellyt, miksi hänet oli yritetty pommittaa. Kollontai oli nauranut ja sanonut Josif Stalinin ja Vjatšeslav Molotovin halunneen lähettää henkilökohtaisen tervehdyksen. Kollontai oli vielä arvellut pommitusten parantavan suomalaisten ”realiteettien tajua”.

Myöhemmin on käynyt ilmi, että nimenomaan Kollontai oli kehottanut pommittamaan Helsinkiä Wallenbergin vierailun aikana.

Suomen hallituksen lähettämänä Juho Kusti Paasikivi saapui Tukholmaan helmikuun puolivälissä. Wallenberg järjesti salaisen tapaamisen Kollontain kanssa Tukholman saaristossa Saltsjöbadenin Grand Hôtellissa.

Wallenbergilla ja Kollontailla oli vierekkäiset huoneet. Paasikivi tuli Wallenbergin huoneeseen, josta nämä pääsivät sitten välioven kautta salaa Kollontain huoneeseen.

Öiset keskustelut johtivat Paasikiven rauhanneuvottelumatkaan Moskovaan maaliskuussa. Siellä esitettyihin ehtoihin Suomen hallitus ei kuitenkaan suostunut, vaan sota päättyi vasta seuraavana syksynä.

TOSITARINA perustuu Hannu Rautkallion torstaina julkaistavaan kirjaan Pohjoinen Liitto – Wallenbergit ja Suomi.

Teos kelaa valtavan arkistojen tutkimustyön tuloksena ruotsalaisen Wallenbergin mahtisuvun merkitystä Suomen kohtaloissa yli sadan vuoden ajalta, alkaen jo 50 vuotta ennen Suomen itsenäistymistä.

Kirjan esittelemät tapahtumat ovat aiemmasta historiankirjoituksesta tuttuja, mutta näkökulma ja monet yksityiskohdat ovat uusia.

Julkisuudessa säästeliäästi esiintyvät Wallenbergit ovat yhä Ruotsin yritysmaailman merkittävin vallankäyttäjä. Vaikutusvallan lonkerot ulottuvat taloudesta syvälle muualle yhteiskuntaan.

Pörssiin listattu, vuonna 1916 perustettu omistusyhtiö Investor ja suvun hallitsemat säätiöt omistavat merkittäviä osuuksia kymmenistä yrityksistä, kuten Atlas Copcosta, Astra Zenecasta, SEB:stä, Saabista, Ericssonista ja ABB:stä.

Suomalaisissa yrityksissä huomattavimmat suorat omistukset ovat Stora Ensossa ja Wärtsilässä.

Wallenbergien ja Suomen tarina alkaa jo 1860-luvun puolivälistä omaisuutensa pankkitoiminnalla luoneesta André Oscar Wallenbergistä. Hän auttoi Suomea kiinnittämään uuden valuuttansa kultakantaan.

Venäjään kuuluvan Suomen suuriruhtinaskunnan rahoitus oli nojannut saksalaisiin Rothschildeihin, mutta vähitellen painopiste siirtyi Wallenbergin SEB-pankkiin ja sen välittämiin kansainvälisiin rahoitusjärjestelyihin.

Rautkallion mukaan Suomi oli asiallisesti 1800-luvun lopulla osa pohjoismaista rahaliittoa ja se rinnastettiin rahoitusmarkkinoilla luottokelpoisuudeltaan muihin Pohjoismaihin. Lainojen korkokin oli lähempänä muita Pohjoismaita kuin Venäjää.

A. O. Wallenberg ja myöhemmin hänen poikansa Knut näkivät paljon vaivaa tehdäkseen Suomen tutuksi läntisen maailman finanssikeskuksissa.

Myös itsenäisyyden alkutaipaleella ja esimerkiksi 1930-luvun talouskriisissä Wallenbergien rooli Suomen valtion rahoituksen järjestäjänä oli suuri.

Samaan aikaan Wallenbergien perinteeksi tuli luoda hyvät henkilökohtaiset suhteet suomalaisiin päättäjiin niin valtionjohdossa kuin talouselämässä.

Samaa he tekivät muuallakin maailmassa.

Erityisesti suvun päämieheksi toisen maailmansodan jälkeen noussut Marcus ”Dodde” Wallenberg oli melkein kuolemaansa asti väsymätön matkustaja ja diplomaatti, joka edisti yhtä lailla sukunsa teollisuuden kuin koko Ruotsin kansainvälisiä intressejä.

Marcus ja isoveli Jacob oli nuorena koulittu tehtäviinsä harjoittelujaksoilla muun muassa Lontoon ja New Yorkin pankkimaailmassa. He olivat myös menestyneitä kilpapurjehtijoita ja tennispelaajia.

Marcuksella oli Suomessa läheinen suhde niin Rytin, Paasikiven kuin 1960-luvun lopulta alkaen Urho Kekkosenkin kanssa. Hän piipahteli Suomessa usein, jopa yksittäisille päivällisille.

Hän piti tiukassa otteessa myös suvun hallitsemia yrityksiä. Marcus Wallenberg oli parhaimmillaan 33 yrityksen hallituksen puheenjohtaja ja lisäksi 31 yrityksen hallituksen jäsen.

Suomenruotsalaisissa teollisuuspiireissä hänellä oli monia läheisiä ystäviä. Suomen ulkoministerinäkin sodan aikaan toiminut Henrik Ramsay jopa testamenttasi Marcus Wallenbergille purjeveneensä Reginan, jolla Wallenberg purjehti vuosikymmeniä.

Purjehdusretket suuntautuivat useina kesinä Suomen rannikolle ja myös vierailulle Naantalin Kultarantaan, presidentin kesäasunnolle. Suvun nykyinen päämies, Marcuksen pojanpoika Jacob Wallenberg kunnosti ja modernisoi Reginan vuonna 2003.

Jacob Wallenberg kävi vuonna 2007 Hangossa purjevene Reginalla, jonka suomalainen poliitikko ja teollisuusmies Henrik Ramsay oli testamentannut isoisä Marcus Wallenbergille 1950-luvulla.

Suomen-suhteiden vaalimisella oli toki aina myös päämääriä. Marcus Wallenberg piti huolen, että hän oli tarkasti perillä Suomen tapahtumista.

Henkilökohtaiset suhteet ja erinomaiset tiedot auttoivat edistämään yritysten hankkeita Suomessa.

Hänellä oli Investorin piirin yritysten Suomen-yksiköissä ihmisiä, joiden asiana oli pysyä kärryillä niin liike-elämän kuin politiikan menosta ja raportoida Tukholmaan.

Wallenberg osasi eräässä keskustelussaan esimerkiksi "ennustaa” lähes päivälleen ja prosentilleen oikein Suomen 1957 tekemän markan devalvaation.

Tarvittaessa hän lensi itse paikan päälle yksityiskoneellaan, jonka tunnus oli SE-DEL, seteli.

Tuttavuus Wallenbergeihin avasi Suomen talouden ja politiikan johtajille ovia läntisen maailman tärkeisiin epävirallisiin keskustelupöytiin, kuten Bilderberg-kokoukseen.

Niiden merkitys korostui Neuvostoliiton aikaan, kun Suomi suhtautui ulkopoliittisista syistä vielä varautuneesti virallisiin läntisiin yhteistyöorganisaatioihin.

Toisaalta Suomessa kasvoi myös epäluulo ruotsalaisten taloudellista ”kolonialismia” kohtaan. Epäilemättä osin aiheellisestikin.

Wallenbergeillä oli yritystä poistaa suomalaista kilpailua esimerkiksi telelaitemarkkinoilta oman yrityksensä L M Ericssonin hyväksi.

Wallenbergien ajama Asean ja suomalaisen Strömbergin fuusio kaatui 1960-luvulla julkiseen vastustukseen. Ydinvoimalakauppa valtion Imatran voimalle puolestaan kaatui Neuvostoliiton vastustukseen. Loviisan ydinvoimala ostettiin Neuvostoliitosta.

Myöhemmin Asea-atom myi kuitenkin ydinvoimalan yksityiselle Teollisuuden voimalle Kekkosen luvalla.

Myös Saabin ja Valmetin yhteistyönä 1960-luvun lopussa syntynyt Uudenkaupungin autotehdas onnistui ja menestyy edelleen. Valmet osti Saabin ulos yhtiöstä 1990-luvun taitteessa.

Ruotsin ja Wallenbergien taloudellinen, diplomaattinen ja materiaalinen apu Suomelle sotavuosina ja niiden jälkeen ei myöskään ollut vain pyyteetöntä.

Ruotsalaiset tekivät voitavansa pitääkseen Suomen pystyssä itsenäisenä puskurivaltiona itsensä ja Neuvostoliiton välillä ja pitääkseen itsensä sodan ulkopuolella.

Kirjan tarina päättyy vuoteen 1982, Marcus Wallenbergin kuolinvuoteen. Wallenbergien seuraavilla polvilla ei ole ollut enää yhtä kiinteää yhteyttä Suomeen, vaikka he ovat toki olleet yritystensä kautta mukana suomalais-ruotsalaisissa yritysjärjestelyissä.

Suomalaisten teknologisen ja liiketaloudellisen osaamisen kehittyminen, teollisuuden vahvistuminen ja pääomamarkkinoiden vapautuminen vähensivät tarvetta ruotsalaiselle teknologialle ja pääomille.

Ja vaikka yritysten ja politiikan suhde on nykyään yleensä etäisempi, suhteilla vaikuttamisen paikkojakin riittää. Niitä myös käytetään.

Nykyisen sukupolven Jacob ja Marcus Wallenberg tapasivat viime vuoden syyskuussa pääministeri Sanna Marinin (sd), ja Marcus vielä uudemman kerran viime keväänä.

Tämän viikon maanantaina ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Skinnari (sd) puolestaan tapasi Marcus Wallenbergin Tukholmassa.

Torstaina Jacob Wallenberg on Suomessa keskustelemassa Rautkallion kirjasta.

Pelissä on jälleen isoja asioita – Suomen kymmenen miljardin euron hävittäjäkauppa. Tarjouksen on jättänyt myös puolustustarvikeyhtiö Saab, josta Wallenbergin suvun yhtiöt ja säätiöt omistavat lähes 40 prosenttia.