Finland

Hoivakriisi kasvatti kuluja, Attendon Suomen-tulos painui pakkaselle

Viime vuosi oli haastava hoivajätti Attendolle, ja syynä on yhtiön mukaan Suomen tilanne.

Noin vuosi sitten Suomea ravisteli hoivakriisi, joka kiristi vaatimuksia hoivakotien henkilöstön määrästä. Attendon kulut kasvoivat jyrkästi.



Kehitys näkyy myös vuoden 2019 viimeisessä osavuosikatsauksessa. Vaikka liikevaihto kasvoi, Attendo Suomen tulos ennen rahoituseriä, veroja ja aineettomien hyödykkeiden poistoja sukelsi loka–joulukuussa 2019 tappiolle. Tappiota tuli noin 7,1 miljoonan euron edestä.

Luku on yli 12 miljoonaa euroa pienempi kuin vuotta aiemmin. Tuolloin vastaava oikaistu tulos ennen aineettomien hyödykkeiden poistoja oli 5,2 miljoonaa euroa positiviinen.



Myös koko vuoden oikaistu tulos ennen rahoituseriä painui pakkaselle, kun vielä viime vuonna se oli 33,7 miljoonaa euroa positiivinen.

Kasvaneista kuluista huolimatta yhtiö ei ole vielä päässyt viranomaisten hampaista. Keskiviikkona sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira antoi Attendolle määräyksen korjata ikäihmisten hoivapalveluissa havaitut puutteet heinäkuuhun mennessä.

Hallitus kaavailee hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin. Tähän ruotsalaisyhtiö suhtautuu myönteisesti, jos uudistus saa myös rahoituksen.



”Samaan aikaan on ongelmallista, jos laatua mitataan ainoastaan henkilöstön määrällä”, yhtiön toimitusjohtaja Martin Tivéus sanoo tiedotteessa.

Kannattavuutta söi Suomessa paitsi paine lisätä hoitajien määrää, myös edellisvuosien voimakas laajentuminen, mikä näkyi tyhjinä paikkoina uusissa hoivakodeissa.

Laajentumista on tarkoitus hidastaa. Se ei käy heti, sillä aiemmin käynnistetyt hankkeet on saatettava loppuun, Tivéus toteaa.



Attendo kertoo saaneensa neuvoteltua puitesopimuksia suomalaiskuntien kanssa uudelleen viimeisen neljänneksen aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kunnat maksavat osan hoivan kasvaneista kuluista. Konserni odottaa myönteisen hintavaikutuksen olevan noin kolme prosenttia vuoden 2020 aikana.

Epävarmuutta luovat työehtosopimusneuvottelut. Niiden vuoksi hoiva-alan palkkataso Suomessa loppuvuoden aikana ei ole vielä tiedossa.



Suomen-toiminnot toivat 47 prosenttia konsernin 1,1 miljardin euron liikevaihdosta, joten hoiva-alan huolet painoivat koko ruotsalaisyhtiön tulosta.

Viimeisellä vuosineljännekselllä Attendon tulos supistui 13,6 miljoonasta eurosta 9,8 miljoonaan euroon. Koko tilikauden 2019 operatiivinen liiketulos oli 63,5 miljoonaa euroa eli noin neljänneksen edellisvuotta heikompi.

Yhtiön hallitus esittää, ettei osinkoa jaeta heikon suoritutumisen ja tunnuslukujen sekä hiljattaisen lainojen uudelleenneuvottelun vuoksi.